Tänään oltiin Hanskun ja Humpan kanssa humppailemassa lähikentällä. Riitti aloitti kierroksen. Otettiin seuraamiskaavio takapalkalla, himpan ehkä pidempi kuin keskiverto Pieksämäen kaavio on ollut, mutta lyhyempi kuin Kemijärven kokeessa. Hansku seurasi Juhantalo-Kakkola tyyliin meidän takana ja vieressä, hyvä ettei kannoille astunut, ja käskytti. Riitti kerran vilkaisi Hanskua, hieman edisti yhdessä kohtaa, ja siirtymissä taaksepäin ja vasemmalle mentäessä huokaisi. Muutoin aivan erinomaista seuraamista!
Otettiin samaan tyyliin myös liikkeestä istuminen ilman apuja, joka oli hyvä. Ja ruutu, keltaisilla merkeillä lumessa, joten ne eivät hämärässä paljoa näkyneet. Riitti meni ekalla kertaa liian taakse, kävin korjaamassa oikealle paikalle. Uusintalähetys oli täydellinen. Hansku käskytti myös seuraamaantulon, ja jatkoi minun kannoilla kävelyä. Rimppis oli silti hieno! Otettiin myös nouto käskytettynä, nopea ja nätti luovutus. Parit edestä sivulle tulot, jotka voisi olla parempiakin. Ja tunnari, joka oli yllättävän rauhallinen. Ja kaukot, joissa s-i Riitti peruutti, muutoin tosi hyvät! Haussa on vähän vielä tuo kaukojen kauhun tasapaino.
Sen jälkeen mie liikkuroin Humppaa, ja Riitti huili. Uudella kierroksella otettiin Riitin kanssa luoksetulo, josta ekaan saatiin haukut kun innostin Riittiä vähän liikaa. Toinen oli hiljainen. Ja lyhyt seuraaminen, joka oli aivan kamalaa, mutta imuttamalla toimi hyvin. Sitten otettiin reilusti leikkimistä, jonka perään uusi lyhyt seuraaminen, joka oli huomattavasti parempi.
Mutta nyt en taas yhtään tiedä mitä teen ennen koetta. Syöttääkö nameja, jättääkö koira autoon ja viedä suoraan kehään, vai leikkiä sen kanssa ennen kehään menoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti