Näytetään tekstit, joissa on tunniste rally. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rally. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. tammikuuta 2026

Tammikuu on treenikuu

Tammikuu onkin ollut treenikuu. Kiden kanssa ilmoittauduttiin Olivian (vuoden 2024 rallytokon MM Suomen edustaja) rally-tokon mes uudet kyltit -kurssille torstaisin. Kurssilla tehdään yhtä kylttiä kerrallaan ja kaikki tekee yhtäaikaa. Koska Kiden keskittyminen ei riitä treenata koko tuntia, niin meille tämä ei ole ihan paras tapa, käyttäisin ajan mieluummin 10-15min yksäriin kuin kimppatreeniin, joten tuskin menemme toiselle kurssille. Ekalla kurssikerralla katsotiin uutta kylttiä 422 ja vähän myös kylttiä 421, jossa kartio ja kylttihäiriö. Olivia opettaa peruutuksen takatassutargetilla, ja se ei ole minun lemppari, vaikka tässä se varmasti olisi oikotie onneen ja helppo häivyttää. Mutta en pidä targetin aiheuttamasta ergonomiasta (epämukava peruutus jalkoja nostellen), mutta koska tarvittaisiin sama myös tokon ruutuun, niin voi olla että joudun joustamaan tämän periaatteeni kanssa, mutta aioin ensin keskustella tästä myös Sirken kanssa. Toisella kertaa oli ajatuksena katsoa sivuaskeleita, ja voi olla että jatketaan tuon 422 kyltin kanssa kun se on ihan kesken. Hyödyllistä kun tulee keskityttyä kunnolla yhteen kesken olevaan tehtävään.
Lisäksi 5-7 viikon välein olevat Sirken rally-tokon talvitreenit osuivat maanantaille. Aiemmilla kerroilla on kokeiltu törpön kiertoa ja estettä, ja seisten tehtäviä täykäännöksiä. Nyt maanantaina tehtiin ihan oikea rally-rata uusilla kylteillä! Päädyttiin kuitenkin tekemään noin 2-5-kylttiä putkeen ja sitten treenaamaan ko. kohdalle kylttiä jota ei osata. Törpönkiertokäännöksessä sain vinkin kääntää kroppaa koiran kulkusuuntaan ja se yllättäen auttoi. Sirke kuitenkin muistutti että Kide ei irtoa tarpeeksi ajoissa joten kymppi tehtävästä tulisi.
Viistoaskeleisiin täytyy opettaa koiralle väistäminen, liikkua hitaasti ja auttaa käsiavulla ja tarpeeksi ajoissa tulevalla käsimerkillä, että mitä tapahtuu. Pääasia kuulemma muissa liikkeissä minun kropalla on että varpaat osoittaa oikeaan suuntaan, mutta koiran osalta viistoaskeleissa koira ei saa poikittaa. Viistoaskeleissa siksi voi auttaa jos minun kroppa on suora, niin koira ei ylitulkitse mitä sen tulee tehdä.
Sitten keskusteltiin tuosta peruutuksesta, mikä jäi Olivian kurssilla vaivaamaan mieltä. Peruutuksessa Sirken periaate on, että koira viedään loppuasentoon, palataan itse käskypaikalle, annetaan käsky ja käydään palkkaamassa koira sinne oikeaan paikkaan (Kide palkataan kädestä koska jää muuten nenä mattoon). Tämä sopi Kidelle kuin nenä päähän ja kolmen kokeilun jälkeen Kide alkoi tarjoamaan itse peruutusta häntä heiluen! Tehtiin myös kyltin 411 lopetusta, jossa tärkeintä on palkata noin 2 häiriönsietoa yhtä kutsua kohden. Kauhun tasapaino.
Lisäksi istu - kierrä koira oli yllättävän vaikea, näitä täytyy tehdä kotona lisää. Ja täyskäännöksessä ym pitäisi mennä tarpeeksi kauas kylttitelineistä, menin kokoajan liian lähelle vaikka suorituspaikka on 1m. Sitten saatiin vinkki että voitaisiin harjoitella seuraamista edessä, koska Kidellä on siinä paikka vähän hukassa. Kuulin myös että alkuvuoden radat on sen takia nyt niin vaikeita, että niillä tehdään maajoukkuekarsinnat.
Ja vielä on käyty itsekseen treenaamassa rallyrataa, kisoja ajatellen, ja on varattu halli jopa kahdesti viikossa. On yritetty tehdä rataa, vaikka kaikki kyltit eivät ole vielä valmiita. Tässä viime sunnuntailta Kiden ratatreeni uusilla kylteillä: videolinkki - paina tästä. Paljon treenattavaa, mutta myös paljon hyvää. Ei olla vielä niin pitkällä että hankalia kylttiyhdistelmiä voisi edes treenata, mutta ehkä 80-90% kylteistä on jo ihan kohtuullisesti hallussa? Eli hyvällä radalla ja oikealla kuun asennolla 100p olisi mahdollinen. Ei puhuta siitä toisesta ääripäästä.

Ei ole mikään kauhean vahva olo 17.1. rallykisoista, mutta tarkoituksena olikin mennä kyselemään säännöistä ja katsomaan mitä arvostellaan ja miten kylteillä kuljetaan, ja vähän hakemaan miten paljon apuja saa antaa. Ja rataantutustumiseen minulla on post-it lapulla kysymyslista. Tuomarina on Iiris Harju, jonka kisasta olen aikanaan saanut aiemmalla bordercolliella muistaakseni -88p eli lopputulos oli 12 pistettä. Ei pääsisi tuolla tuloksella maajoukkueeseen!

On käyty myös jokatoinen viikko myös tokossa, siellä tehtiin tammikuussa kimppatreeninä luoksetuloja, muiden käskyjen kuuntelemattomuutta, esteelle hakeutumista sivusuunnasta, ruudussa maahanmenoa ja kaksi Kiden ensimmäistä tunnaria vierailla kapuloilla. Maahanmeno on ollut nyt tosi huono ja Kide ei ole tykännyt myöskään treenistä, mikä on näkynyt ruudun motivaatiossa. Samoin hyvältä aiemmin näyttänyt merkki-este-hässäkkä on kärsinyt rallyn merkkitreeneistä, ja Kide ei tällä hetkellä lähde merkille ilman käsimerkkiä ja silloinkin laiskasti. Voi olla että joudumme jättämään jomman kumman lajin tauolle, koska tällä hetkellä ne eivät tue toisiaan, ainakaan kun ehdimme treenata sen verran harvoin. Koska talveksi on jo ilmoittauduttu tälle kurssille, niin ajattelin, että joko keskitytään nyt tähän täysillä, ja jätetään rally tauolle kevääksi, tai sitten tehdään kurssilla rallystä selvästi eroavat liikkeet kisavalmiiksi, eli lähinnä tunnari, luoksetulo ja paikallaolo, sekä liikkeiden alut ja siirtymät. Molemmat olisi varmasti hyödyllisiä. Kesän osalta täytyy sitten miettiä kumpaa lajia tehdään, mutta kesälle en ota molempia, kun muutenkin kesä on töissä kiireisintä aikaa, ja lapset on samaan aikaan lomalla. Itselläni ei vaan riitä aika molempiin juuri nyt, ja Kide on sen verran tunnollinen, että sillä epävarmuus ja asioiden sekoittminen näkyy passiivisuutena. Edellinen koirani oli opportunisti ja ei ollut ikinä passiivinen (ei missään tapauksessa helppoa sekään), ja sitä edellinen purki epävarmuutensa ääntelyksi. Tibbe taas teki vain mikä sitä huvitti, joten siihen verrattuna tunnollisuus on ihana ominaisuus. Tunnollisen koiran kanssa minun tulisi olla paljon selkeämpi ohjaajana, kuin olen. Ja palkata enemmän ja selkeämmin.
Kunhan päästään tokossa samaan tasoon, että joka liikkeestä 8 on teoriassa mahdollinen, kisataan siinäkin. Kyllä sekin hetki tänä vuonna voisi tulla? Tällä hetkellä tuntuu että kaukot on kauimpana tästä. Ja paljon myös apujen häivytystä, ja häiriöitä ei olla otettu oikeastaan mihinkään.
Kuvituskuvina kasa Kiden arkea: lukukoirana (tai monorail-kissana) toimimista, Shampanjan ja Timantin joululahjaksi saama sampanjapullo, velipuolen pojan Arlan kanssa riehumassa, rankkaa toimistokoiran elämää, ja koululaisen pitämä anatomian oppitunti kaksosille (missä koiran nenä).

sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Kide RTK2

Kide oli tänään Helsingissä HAU:n järjestämissä Rally-Toko kisoissa, Jenni Susi tuomarina, avoimessa luokassa. Päivä oli kamalan helteinen, hiekkakentälle porotti aurinko pilvettömältä taivaalta ja tuloksilla ei näissä kisoissa juhlittu...
Helteestä johtuen päätin pitää Kiden mahdollisimman pitkään varjoon saadussa autossa. Käytiin vain pikkukävelyllä ja otettiin auton vieressä 3 liikettä harjoituksena, muun ajan Kide joi märkäruoka-vettä tai oli varjossa. 1 koira ennen meitä hain Kiden odottelemaan kentän laidalle varjoon ja juuri ennen kehää annoin seuraamisesta 2 namua. Lämmittely oli sopiva, Kide oli tosi kivassa vireessä koko radan, innokas, mutta ei tehnyt ylimääräisiä. Seiso- kierrä koira sanoin ehkä odota liian hiljaa, kun vähän liikkui, siitä -1 TVÄ ja istu-käännös-istu liikkeessä kenties ehti hieman liian pitkälle ja peruutti perusasentoon, niin siitä myös -1 TVÄ. Käytännössä kuitenkin virheetön rata!
Ja kauhean monta hieno -kommenttia ja ai että mieltä lämmittää kun tuomari kehuu pikkukoiraa teknisesti taitavaksi ja itseä että kauniisti ohjattu. Voiton vei moninkertainen tottelevaisuusvalio ja tokosta kasan arvokisamitalleja kerännyt Fisu-bordercollie, onnea! Ihan aiheesta tultiin toiseksi. Ja kolmanneksi tuli ihana treenikaveri Sulmu!

tiistai 14. joulukuuta 2021

Sirken Rally-Tokot

Oltiin ekaa kertaa Sirken Rally-Toko opeissa.
Juteltiin alkuun että millainen Sirken tavoite on rallyssa, ja kertoi että hänen tavoite on hyvä flow radalla, ja jos joku temppu ei onnistu, niin se oli luultavasti ohjaajan huono ohjaus tai huonosti opetettu temppu. Uusimisia Sirke treenaa tekemällä helpon ja hyvin onnistuneen kyltin uudestaan, jotta koiralla on fiilis, että hän osaa ja onnistuu, jos kisatilanteessa joutuu uusimaan.

Tehtiin alkupää joka kyltti palkattuna ja pari kylttiä ohitettiin vain seuraamalla. Loppu tehtiin Sirken neuvojen mukaan kahdessa palasessa niin, että ensin vaan seurautettiin 6 kyltin ohi ja maali ja iso palkka. Sitten 4 kylttiä ohiseuraamista ja 2 helppoa temppua ja maali ja iso palkka. Tämä sopi Kidelle hyvin. Ei olla tehty vielä näin vaikeaa treeniä, mutta kummasti tyttö oli jo niin iso, että tähän pystyi. Sirkekin huomautteli, että voisin alkaa jo luottaa koiraan enemmän, että Kide on tosi hyvä ja taitava. Tämä oli hyvä huomio ohjaajalle, voisimme alkaa rakentaa ohjaajalle luottamusta koiran osaamiseen tällä metodilla (aloitamme tosin vähän vielä helpommasta ja varmojen onnistumisten kautta, sen verran on epävarma ohjaaja). Saatiin myös hyvät vinkit oikealla takapään käyttöön, ja jumppaohjeet kotiin.

lauantai 4. joulukuuta 2021

RTK1 Kide

Käytiin Tuusulassa -10 asteen pakkasessa kisaamassa Kiden viimeinen alokasluokan rallykisa. Tiia Hämäläinen oli tuomarina, ja rata oli mukava. KATtilan halli oli meille uusi, ja melko vaikea koronasääntöineen, kun halliin ei päässsyt kuin noin 4min ennen omaa vuoroa, onneksi ihanat kisakumppanit päästivät lämmittelemään autoonsa meidän julkisilla kulkijat! Hallissa oli ihan erilainen pohja kuin mihin on totuttu ja kaikui. Osa omasta valmistautumisajasta meni molempien toppavaatteiden riisumiseen ja rallykamppeiden pukemiseen, joten lämmittelyaikaa jäi tosi vähän. Kide oli ihan huipputaitava, vaikka en ehtinyt kunnolla valmistella sitä. Tehtiin pari eteentuloa ja pari odottamista ja lyhyt seuraaminen ennen kehään menoa.
Kide istui hienosti lähdön, vaikka poikkesin hieman rutiineista. Eka odottaminen ja vasemmalle käännös oli tosi kauniit. Seuraavalla pätkällä Kide innostui kehuista vähän liikaa ja hyppäsi tassut minua vasten (-1 kontr) eteentulossa. Pujottelussa reagoi hallin päätyyn, ja siinä yhteydessä varmaan koski minuun (-1 kontr). 8 kävelyssä haisteli maton, joten siitä -1 py. Seuraavat kaksi liikettä möhlin minä. Unohdin istuttaa sivulletulossa, joten jouduttiin uusimaan. Täyskäännöksessä menin liian lähelle kylttiä, joten Kide arvioi ettei mahdu ja kiersi kyltin väärältä puolelta, ja sekin jouduttiin uusimaan. Loppurata tosi hieno. Tuomari kehui meidän käännöksiä ja koiran kehumista. Kide vastasi kannustukseen myös tosi hyvin.
Lopputuloksena 91p ja RTK1 -koulutustunnus. Koska rotu on melko pienilukuinen, niin Kide on rotunsa kolmas RTK1 koulutustunnuksen saanut koira. Alle 2v iässä! Nyt jäädään pitkälle kisatauolle odottelemaan lämpimämpiä aikoja.
Ja tärkein taito piti opettaa tänään! Mitalin pitäminen suussa. Tämän kuvan toteuttamisessa meni kokonainen lihapulla.

tiistai 2. marraskuuta 2021

Rally-Tokon alokasluokkaa

Kide kävi sunnuntaina taas kokeilemassa rallyssa kisaamista Ojangossa Vantaalla Pia Heikkisellä. Uusi halli oli haastava, siellä oli todella paljon koiria ja kapeat käytävät, ja räyhäävät koirat vähän jännittivät ja sotkivat keskittymistä. On se vielä kovin pentu, saa kasvaa lisää ennen haastavampia koitoksia! Onneksi Rallyssa saa kehua ja tsempata ja auttaa koiraa. Kisa meni tosi hyvin. Ja odottelualueella viereen sattui ihana nuori bordercollie-poika, jonka kanssa oli niin kiva leikkiä!
Rata oli tällä kertaa paljon vaikeampi kuin viimeksi. Oli 1-2-3 askeltehtävä, vasemmalle 360 astetta, ja peräkkäin 2 sekoittuvaa tehtävää. Kide selvisi näistä tosi hienosti, mutta onnistuin itse sotkeutumaan hihnaan yhdellä tehtävällä, minkä seurauksena Kide ehti istahtaa huomaamattani, ja siitä -10 TVÄ. lisäksi yksi -1p haistelusta ja -1p kun Kide koski varpaisiini eteentulossa ja -1p vino sivulletulo kun pyysin istumaan liian nopeasti. 87 pistettä saatiin kasaan ja se oikeutti hyväksyttyyn tulokseen. En osaa sanoa monensia oltiin, koiria oli todella paljon, varmaan 30.
Tuomari kehui että oltiin taitavia, ja että sivuaskel oli hieno. Nyt puuttuu enää yksi RTK1-koularista. Täytyy tälle vuodelle vielä joku kisa katsella, kun on lisenssikin. Kide osaisi oikeastaan jo avoimen ja voittajaluokankin rally-liikkeet, mutta en ole vielä varma kannattaako sen kanssa vielä mennä vaikeampiin luokkiin, kun on vielä niin nuori.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

RTVA Käämi, kolmoisvalio

Käämi kohta 12v tuli viikonloppuna kolmoisvalioksi Salossa luokkavoitolla ja 96 pisteellä Hannele Pirttimaan radalla. Kisaamassa oli 16 mestariluokan koiraa, ja helteestä ja paahteesta johtuen vain puolet sai ylipäätään tuloksen. Käämiä ei ole koskaan lämpö haitannut, saunassakin kun viihtyy. Sen verran säästeltiin, että ei treenattu ennen kisaa kuin parit neliöseuraamiset Maria Riskin vinkein. Radan jälkeen Käämi olisi vain halunnut mennä uudestaan, oli ihan liian lyhyt rata. Video kisasta alla.


FI RTVA FI TVA FI VPVA Käämi. Käämi on kolmas bortsu vastaavalla tulosyhdistelmällä, ainakin jalostustietokannan pikavilkaisun perusteella.

Kiitos menestyksekkäästä ja terveestä yli 10 vuoden kisaurasta ja mahtavasta perheenjäsenestä Jessicalle! Käämi vetäytyy kisamaailmasta eläkkeelle, mutta jatkaa vielä hömpöttelyn ja noseworkin merkeissä.

maanantai 19. huhtikuuta 2021

ATD:n vuoden 2020 2. paras Rally-Tokokoira

Käämi jatkoi huikeaa seniorimenestyksen niittämistä. Viime vuoden kahdella 98p kisalla (ja miljoonalla juuri alle riman menneitä) Käämi saavutti ATD:n vuoden 2. paras rally-tokokoira tittelin. Huimaa menestystä 11,5v koiralta! Kaikille treenikavereille iso kiitos tsemppaamista, koulutusvinkeistä ja kimppakyydityksestä! Käämikin alkaa jo kaikkien näiden vinkkien jälkeen vaikuttaa 10-kuisen sijaan 11-kuiselta....

Kuva lauantain treeneistä, kuvan otti Tiia Hämäläinen.

Kiitos ihanista kuvista Tiialle. Jos korona ja muukin terveys suo, jatkamme tuomareiden kiusaamista kunnes viimeinen yli 95p meille suodaan. Käämiltä jos kysytään, niin eläkkeelle jäädään aikaisintaan 18-vuotiaana.

tiistai 5. toukokuuta 2020

ATD:n Vuoden 2019 Rally-Tokokoira

Käämi kunnostautui viime vuonna kisaamalla itselleen 2 koularia, RTK3 ja RTK4. Minun 10-v tehopakkaus, uskomattoman positiivinen asenne! Kiitos loistavasta koirasta Jessicalle!
Kuva: Tiia Hämäläinen
ATD:n vuoden koira kisassa kerättiin tuplakoulareiden ansiosta sellainen pistesaalis, että se tarkoitti ATD:n vuoden rally-tokokoira -palkintoa.

Tänä vuonna toivottavasti päästään jatkamaan rallyssa kisaamista, ja tavoitteena olisi saada viimeinen yli 95p tulos RTVA -titteliin, mutta meillä ei ole muita rallytavoitteita. Kuten monille eläkeläisille käy, elämä sen kuin muuttuu kiireisemmäksi: päätimme Käämin kanssa mielenvirkistykseksi kokeilla kesällä uutta eläkelajia: Noseworkia. Siis sikäli mikäli mitään toimintaa kesällä järjestetään.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kristan rallytokokoulutus

Oltiin tänään Kristan rallytokon yksäripäivässä Riitin kanssa. Olipa superhyödyllinen päivä! Alla sekavia muistiinpanoja.

Tehtiin Riitin kanssa palkkauskriteereitä, vaikka tarkoituksena oli hinkata istumista. Saatiin vinkkejä, että itsehillintää, karkkia harvemmin. Sopisi itsellekin huoneentauluksi, ei vain koiralle. Kylttien odotusarvo oli liian suuri, eli palkkaa enemmän kylttien välille. Ja uusiminen pitää opettaa uusiksi, ei olla huomioitu sääntömuunnosta, että siirryttäessä uusimiseen koiran tulee pitää seuraamispuoli!!

Lisäksi saatiin Lediltä vinkkejä spiraaliin, jossa Riitti helposti vaihtaa puolta viimeisessä pyörähdyksessä. Tätä kannattaisi treenata kahdeksikolla.

Ja Aronilta vinkkejä häiriöiden lisäämiseen. Sama teema kuin Käämillä Oilin koulutuksessa, että vähennettiin tuijotusta. Ja että enemmän palkka ohjaajalta, ei koiralle. Ja häiriötä lisää vaan.

Paikallaoloihin lisää häiriötä ja tiukemmat kriteerit. Palkat lentelee mutta 3 min pitää tuijottaa mua ja piste. Luopumista siis lisää.

Ääntelyihin saatiin vinkki että luopuminen opettaa itsehillintää joka vähentää ääntämistä. Ja lisää varmuutta joka vähentää myös ääntämistä. Vaikka päätin että Riitti ei opettele luopumaan niin ehkä se nyt kuitenkin opettelee.

Takapään käyttöön alkeistreeniä, ja itse pitäisi olla enemmän muumio ja odottaa koiralta aktiivisuutta. Voikin koiran ämpärille seisomisen opettamisen sijaan seistä itse sillä ämpärillä.

torstai 8. lokakuuta 2015

Pakkasen huurtamaa syysrallia

Tamskin rallit ovat pyörähtäneet käyntiin, ja siinä ohessa on käyty Koirakoutsilla Rallin teemapäivillä harjoittelemassa.

Eilenteemana oli puolen vaihdot, jalkojen läpi, etukautta ja takakautta. Riitillä on tässä ongelmana yliyrittäminen, eli se vaihtaa kiltisti kyllä käskystä puolta, mutta vaihtaa heti takaisin tuplapalkan toivossa. Voi olla että itse seuraaminen ei ole riittävän vahva, koska myönnän, viimeiseen 2 vuoteen en ole varmaankaan kertaakaan palkannut seuraamisesta, aina ainoastaan tempusta. Ja ompas kummaa että ne temput sitten nostaa vähän kierroksia. Itse puolenvaihdoista lähinnä takakautta vaihto on sellainen missä eka käsky voi jäädä noudattamatta, ja siinäkin auttaisi jos valmistelisin tehtävään kunnolla, enkä vaan hutaisisi suorituspaikalla mitä sattuu. Tehtiin kaikkia puolenvaihtoja yksittäisinä ja lopuksi radalla, joka ei ollut mikään vaikea.

Maria kehui minua että suhtaudun Riitin satunnaiseen pöllöilyyn erittäin kärsivällisesti täysin huomioimatta jättämällä ja kehun kauniisti oikeissa tilanteissa ja ohjausta on miellyttävää katsoa. Mutta Maria myös sanoi, että voisin puuttua Riitin seuraa-käskyn noudattamatta jättämiseen pienellä kröhöm-huomautuksella tai vastaavalla, koska ihan oikeasti 9,5v tokovalio osaa seuraamiskäskyn. Mentiin kyseiset tilanteet kuitenkin läpi vain pilkkomalla pienempiin osiin ja rakentamalla niistä kokonaisuudet ja saatiin viimeiset suoritukset näyttämään jo oikein hyvältä.

Pohdiskelin tätä rallien jälkeen ja päädyin siihen että jatketaan tällä samalla metodilla millä on nyt mentykin. Riitti on nuorena kuullut ihan riittävästi huomauttelua (pääasiassa minun taitamattomuudesta johtuen ja täysin väärissä tilanteissa), ja ralli on meidän molempien hyvän mielen laji. Jos me ei hyvällä päästä eteenpäin, niin meille riittää sitten vähempi. En voi tietää että onko R jättänyt noudattamatta käskyä koska se ei kuullut tai nähnyt sitä, vai oliko kyse motivaation puutteesta. Epäilen jälkimmäistä, koska tosiaan palkkaus on ollut nyt ehdottomasti väärissä tilanteissa seuraamista ajatellen. Siksipä minä aion parantaa itseäni ohjaajana ja palkata enemmän seuraamisista, ja rakentaa niistä suorituksista valmiita rataa ajatellen, ei vain yksittäisinä temppuina. Jos koiralla on motivaatio kunnossa, lopputulos voi olla oikein hyvä, ihan ilman että huomautan noista sen pöllöilyistä. Jos se ei auta, niin tämän ikäisellä koiralla voi jo hyvin olla ongelmia myös kuulossa, näössä tai kropan jäykkyydessä, ehkä se ei siksi halua käskyä noudattaa. Joten hyvällä jatketaan.

Maria sanoi myös että Riitti kaipaisi erottelutreeniä. Tämä on sellainen mitä se todellakin kaipaa, ja minkä olen myös täysin unohtanut. Käämille erottelutreeniä on tehty kokoajan treenien ohessa, Riitin ainoat erottelutreenit on ollut istuminen ja seisominen, ja siinäkin edellisestä on aikaa vähintään 2,5 vuotta. Eli nyt erottelutreeniä näihin vaikeimpiin asioihin. Erotteluina tarvitaan ainakin oikean ja vasemman seuraamiskäskyjä, sen voisi toteuttaa kutsuina koira minun takana ja edessä sekä seuraamisen yhteydessä esim jäävistä liikkeistä. Ja noita puolenvaihtoja, etu ja takakautta sekä jalkojen välistä seuraamisen yhteydessä. Loppuvuodesta vedän Tehotreenaajille Muistipeliä, ja tämä voisi olla hyvä teema myös sinne. Toiseksi muistipeliteemaksi olen ajatellut pyörityksiä (kyltit 20-23, 50-51 ja 72-77). Ensviikon teemana oli asenne ja lähdöt, tässä käydään varmaankin läpi vähän sitä ensimmäistä kylttiä, mitä siinä tapahtuu, miten siihen kisoissa tullaan jotta koiralla on ajatus siinä suorituksessa ja ehkä vähän ohjaajankin asennetta, jos kisaaminen jännittää. Enskuussa taisi olla teemana peruutukset, tehdään varmaan näiden kahden varsinaisen peruutuskyltin lisäksi paria muuta kylttiä, jossa koira käytännössä peruuttaa, eli käännöksiä vasempaan koiran seuratessa vasemmalla ja oikeaan seuratessa oikealla.

Kotona meillä on tiukka treeni menossa koirien sijaan lapsella. Pian 1,5v osaa pinota omat kirjansa ja kerätä lelut lelukoriin iltaisin (ja levittää vielä pari kertaa uudestaan ennen nukahtamista), harjata koiria, palkata niitä kynsien leikkuun yhteydessä (koirien mielestä juuri sopivasti tulee palkkaa, emännästä vähän liikaa), lenkittää koiria (tosin joudun työntämään rattaita missä lapsi on, mutta lapsi huolehtii hihnoista, paitsi vähän unohtuu jos näkee hiekkalaatikon tai keinun tai auton tai...), tyhjentää tiskikoneen (jos nostelen astiat yläkaappeihin) ja täyttää tiskikoneeseen hänelle ojennetut haarukat ja lusikat, sekä painaa sen päälle, joskus jo ennen kuin on ehtinyt täyttää koneen. Lisäksi hän osaa täyttää pyykinpesukoneen, laittaa päälle (on niin mukavaa kun se yksi sukka on siellä itsekseen peseytymässä seuraavat 2h), tyhjentää sen (lattialle tottakai), ja ojentaa pyykit narulle ripustettavaksi. Opettelun alla on haravointi ja imurointi (imurin käynnistys onnistuu jo, se on kuulkaas niin mukavaa imuroida kun vähän väliä imuri sammuu ja menee päälle kuin itsekseen), pölyjen pyyhkiminen sujuu jo oikein hyvin jos ei odota liian huolellista lopputulosta. Helpottaa kunhan lapsi oppii kävelemään, nyt joutuu imuroimaan istualteen, niin se käsitellyn lattiapinta-alan määrä on melko ymmärrettävistä syistä rajallinen. Seuraavaksi ajattelin opettaa ruoanlaittoa ja leipomista, pitää ensin vaan vuorata keittiö muovilla ja pyyhkeillä... Tässähän voi pian itse vaan istua sohvalla ja juoda kahvia kun kotityöt hoituu suit sait itsekseen! Joku väitti että lapset lisäävät kotitöiden määrää, mutta minusta nämä näyttäisivät vähentyvän huomattavasti.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Talven Rallikausi avattu!

Riitti oli ekaa kertaa sitten helmikuun ihan oikeissa rallytokotreeneissä. Koska mulla on liikuntaseteleitä menossa vanhaksi vuodenvaihteessa, niin pitää tuhlata ne jonnekin, ja mikäs sen parempi kuin tuhlauspaikka kuin koiratreenit.

Koirakoutsilla Maria piti meille tunnin teemana peruutukset seuraamisen yhteydessä ja ohjaajasta poispäin. Riitti osaa itse peruuttamisen hyvin, eikä matka ole sille ongelma, mutta sen suurin ongelma on siirtymiset. Kuten muissakin liikkeissä, sen siirtymän aikana pitää ehtiä ottamaan haltuun se parhaimmillaan edellisellä tehtävällä kiihtynyt koira, rauhottamaan se, ja valmistelemaan se seuraavan tehtävän vaatimaan asentoon 3-5 askeleen aikana samalla eteenpäin kävellen. Se siirtymä on täydellinen hetki nykäistä peppu maahan tai kääntää kroppaa 45 astetta väärään suuntaan, ja -10p on taattu.

Olin ajatellut tehdä edestä peruuttamaan lähdön siten että pysäytän Riitin seisomaan, mutta Maria oli sitä mieltä että ehdottomasti vauhdista. Kokeiltiin molempia, seisomaan pysäytyksellä suoritus on huolellisempi mutta riski istumiseen on suurempi, ilman pysäytystä taas on riskinä että kroppa on 45 astetta väärään suuntaan. Täytyy vähän katsella ja analysoida kisavideoita, että miten helposti tuosta saa sen -10, jos koira ei peruutakaan ekaa askelta vaan tekee pohkeenväistöä. Saatiin hyvät ohjeet siirtymän palasteluun pienempiin osiin, ja siitähän ne onnistumiset sitten lähti. Mulla tulee aina välillä vaadittua Riitiltä vähän liikaa koska kyllähän tuon ikäinen osaa, mutta tottakai sille pitäisi palastella asiat ihan yhtälailla kuin Käämillekin. Kokeiltiin tätä vauhdista suorittamista myös radalla, ja hyvin onnistui. Täytyy nyt miettiä että kummin me se tehdään, pysäytyksellä vai ilman.

Sitten se seuraamisesta peruuttaminen, Riitti osaa tässäkin tekniikan hyvin, mutta ongelmana on se samainen siirtymä. Saatiin hyvät ohjeet valmisteleviin, että mitä sääntöjen puitteissa voi tehdä (rytmin muutokset&käsimerkit) ja mitä ei (vartaloavut). Sain myös ohjeen selkeyttää käskytystä, mutta Riitti toimii minusta paremmin mitä vähemmän käskyjä annan, joten mennään nyt edelleen mahdollisimman vähillä käskyillä. Se on oppinut tokossa, että seuraamisessa on vain aloituskäsky ja sitten seurataan, eikä höpötellä. Ratatreenissä onnistuin mokaamaan peruutuksen peruuttamalla 4 askelta vaaditun 3 sijaan, ja siitäkin olisi -10p tullut. Voi huoh! Tokon EVL:n rentoutta tulee välillä ikävä...

Lisäksi minun kropan vinoutta hinkattiin paljon, koska olen ihan ihme asennossa joissain liikkeissä, kun yhtään ei saa itse puoltaa, poikittaa tai kumarrella. Koiraan tuolla ei onneksi ollut vaikutusta, mutta tuomarihan siitä pisteitä ottaisi pois varmasti. Ollaan menossa Marian oppeihin tulevilla viikoilla tehotreenaamaan kääntymisiä (eli pepputyöskentelyä) ja voittajan&mestariluokan puolenvaihtoja. Ajattelin käydä myös muutamat rallyn ratatreenit loka-joulukuussa noilla lopuilla vanhaksi menevillä virikeseteleillä.

Päästiin Tamskin Rallytokon valmennusryhmään, eli vietetään talven torstai-illat Rallytokon parissa. Siellä onkin mukana Riitin puoliveli Aron, mukavaa nähdä sukulaisia! Tämän ansiosta päästään myös parina perjantai-iltana vetämään tavoitteellisten rallitokoilijoiden ryhmiä, sekin on mukavaa. Olen jo pidemmän aikaa tarjoutunut useammalle seuralle vetämään tavoitteellisten treenaajien tokoa, mutta yksikään seura ei ole ennen tätä innostunut asiasta. Vielä kun saa organisoitua lapsen hoitokuviot noille muutamille perjantai-illoille.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kuuma rallihumu

Viime sunnuntain rallikokeet meni oikein mukavasti. Tuomari Pia Heikkinen, katsoi Riitin sirun, rokotukset ja vanhan kisakirjan, siirsi meidän vanhoista tuloksista luokan uuteen kirjaan ja päästiin suoraan voittajaluokkaan, kuten pitikin. Mittasi Riitin myös ja totesi yli 50cm korkeaksi sekä luoksepäästäväksi. Ehdin nähdä parit mestariluokan suoritukset ennen omaa rataantutustumista, mm. Riitin serkku Pipsa teki mestariluokassa hienon hyväksytyn tuloksen, joten se helpotti kovasti omaa kisajännitystä.

Kisarata alkoi kolmen askeleen peruutuksella, joka ei takuulla olisi onnistunut vielä 3 viikkoa sitten istumatta, mutta nyt siinä ei ollut mitään ongelmaa. Sitten oli aikamoista pyöritystä tuplasaksalaisilla, spiraaleilla, 270° ja 360° käännöksillä, ja muilla, jonka seurauksena saatiinkin sitten parit haukahdukset ja niistä -3p. Sitten monta jo avoimesta tuttua liikettä, kuten hyppyä ja erilaisia käännöksiä, eteentuloja ja peruutuksia. Loppupuolella rataa päästiin seuraamaan takakautta puolenvaihdon jälkeen oikealle puolelle. Itse möhlin kyltillä "istu - eteen - takakautta oikealle sivulle - istu" sen ensimmäisen istumisen, joten otettiin kyltti uusiksi ja siitä -3p. Uusinnalla onnistui, mutta pirhana unohdin sen loppuistumisen! Eli myös TVÄ -10p. Se on jo ihan hyvin että saa -13p yhdeltä kyltiltä.

Käytösruudun liikkeenä oli paikallaistuminen 2 minuuttia sivullaollessa. Riitti istui hienosti sivulla, ja seuraava koira tuli suorittamaan. Eivät päässeet ekaa liikettä pidemmälle, kun koira karkasi omistajansa hallinnasta ja karvat pystyssä äristen meidän päälle. Pitelin siinä sitten noin 60 kiloa koiria erossa toisistaan yllättävän hyvin siihen asti että tuomarin sihteeri vai paikkaistumisen valvoja, vai kukahan se oli, ehti ottamaan toisen koiran meidän kimpusta irti. Loppuseurauksena oli vain kuolainen Riitti, puremia ei tainnut ehtiä tulemaan. Onneksi ei ollut enää isoa mahaa, muuten en olisi mennyt väliin. Saatiin suorittaa käytösruutu kokeen lopuksi nollakoiran parina, ja siinä ei ollut mitään ongelmaa. Mutta tuo samainen meidän päälle tullut koira kävi ulkona myös nollakoiran päälle. Kuulemma koira ei ole ennen ollut vihainen, joten liekö ollut kipeä tai jotain, mutta oli syy mikä tahansa, ikävää. Näitä ei vaan saisi sattua. Etenkin sille nuoremmalle nollakoiralle ikävää, Riitti nyt ei sen enempiä itseensä ottanut.

Lopputuloksena me saatiin hyväksytty voittajaluokan tulos, 80 pistettä ja sijoitus oli kolmas. Tuomari kehui arvostelulomakkeella hyvää yhteistyötä. Palkintoina herkkuja koiralle ja ihmiselle.

Myös viimeinen kerta rallytokokurssia oli ja meni. Saatiin sielläkin vielä hienoa työstöä mm. valkovuokko-kylttiä varten, sekä takajalkojen löytämiseksi sivuttain vasemmalle kävellessä. Pitääkin muistaa treenailla vielä paikallaoloa siten, että joku ihminen istuu ihan metrin päässä paikallaoloa valvomassa, ettei tule kiusausta mennä pussailemaan ihmistä. Erittäin hyödyllinen kurssi siis, en ollut osannut odottaa etukäteen tuolta noin paljoa. Pitänee alkaa käydä kursseilla useammin kuin kerran viiteen vuoteen. Rally on kyllä hyödyllistä tämmöiselle toispuoleiselle tokokoiralle, oppii käyttämään molempia puolia kropasta.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Rallin lämmittelyajot

Viime viikolla harjoiteltiin lisää kylttejä. Ohjelmassa oli puolenvaihto takakautta oikealle ja vasemmalle, oikealla seuraaminen, istumasta seisominen ja muutamia muita meille helppoja kylttejä. Saatiin puolenvaihtoon hyvä käsiapuohje, jota voi käyttää kokeessakin huoletta ihan ylimpiä luokkia myöten. Tuli myös todettua, että radalla Riitti tottelee puolenvaihtokäskyssä vasta toista käskyä, eli jotta liikkeen saa toteutettua kyltin kohdalla, minun täytyy aloittaa käskytys riittävän ajoissa, jotta kyltistä ei tule -10p, jos koira ehtisi ohittaa suorituspaikan. Täytyy myös muistaa että minä tai koira ei saada pysähtyä, sekin on -10p. Tuokin tuli treeneissä tehtyä ihan kiitettävän monta kertaa. Pujottelu koira oikealla puolella seuraten vaatii taas sellaista takapään käyttöä, jota Riitiltä ei meinaa löytyä, joten sitä treenailtiin myös. Peruuttamista tehtiin lisää.

Tällä viikolla tehtiin estehyppyä, jossa haasteena on, että koira ei saa hypyn jälkeen kääntyä 90 astetta, eikä pysähtyä odottamaan minua, eli minun täytyy olla nopea tai koiran täytyy osata hidastuskäsky. Muutaman treenauksen jälkeen ongelmaksi meinasi tulla myös varastaminen, eli sitäkin piti ottaa väliin että esteestä vain seurataan ohi. Tehtiin myös täyskäännöksiä molemmin puolin, sekä eteenistumisia ja siitä etu- ja takakautta seuraamaantuloja istumisilla ja ilman. Oikealla puolella seuraamisessa täyskäännöksessä oikeaan takapään käyttö on vielä vähän jäykkää, mutta treenataan lisää. Ja liikkeestä seisomista, josta koiran on lähdettävä seuraamaan ilman pysähtymistä, kun taas seisomisesta ohjaajan on pysähdyttävä ilman että koira istuu. Huhhuh, miten ihmeessä nämä muistaa ulkoa, mitä milläkin kyltillä pitää tehdä... Tehtiin myös pyörähdyksiä seuraamisen yhteydessä, ja lisää peruuttamista, ja se alkaakin olla jo mestariluokkaa varten yllättävän hyvä.

Sunnuntaina kokeisiin. Olen hyvillä mielin, sillä ennen kurssia olin varma että meillä on pari kylttiä, jotka jos kokeeseen osuvat, niin niistä saadaan varma -10p. Ja ajattelin että jos mestariluokkaan joskus mennään, niin ei mitään toivoa saada yli 95p, koska siellä liian vaikeita kylttejä olisi jo liikaa. Mutta ei enää! Nyt meillä on enää muutamia kylttejä joista saadaan -1 tai -3p melko varmasti, ja niidenkin osalta hiomalla on mahdollista saada timantti aikaan. Tokikin kaikkea voi aina kokeessa sattua, ja varmasti sattuukin, mutta luottavaisempi mieli, kun mahdollisuus onnistumiseen on. Eniten kokeessa haastetta tuo se, että minä muistan kylttien oikeat suorituspaikat, ja muistan olla niiden kanssa huolellinen.

Hiljaista suoritusta meiltä ei ole odotettavissa, mikäli radalta löytyy hyppy, pyörähdys tai juoksua. Mutta mahtavaa että ratatreeniä on saanut säännöllisesti, niin tuo hiljaaoloon palaaminen äännähdyksen jälkeen onnistuu paremmin käskystä.

Ainiin, teki se Käämikin jotain. Viime viikolla ihan vaan parit sivulletulot ja liikkeellelähdöt ja istumisen ja maahanmenon erottelua. Tällä viikolla seuraamisesta palkkailin oikeaa suorituspaikkaa (herra hiukan meinaa keulia), jäävistä tehtiin sekä istuminen että maahanmeno, luoksetulo oli yllättävän hyvin muistissa ja loppuun henkilöryhmä, johon osallistui myös yksi sivullaolon häiriötreeniä tekevä koira. Toisella kiekalla tehtiin kapulan hakuja telineesta ja estehyppynoutoa 50 > 70 cm. Meinaa kytätä ja mennä matalaksi ennen lähetystä, pitää koittaa jotain kurretemppua tuohon vaikka keksiä, jotta saa kropan painopisteen takajaloille. Pitää kaivella kangaseste eetteristä, ja alkaa taas ottamaan tämä metrinen ihan operaatioksi, että joskus päästäisiin kokeeseen. Ehkä myös pari jälkeä ja esineruutua on hyvä ottaa ennen kokeeseen ilmottautumista, vai mitä luulette? Ei taida pelkkä tottis riittää tulokseen. Taitaa olla pk-harrastajien piirissä harvinaista, että joku tykkää enemmän tottiksesta, kuin maastoista.

torstai 8. tammikuuta 2015

More than a rally

Vuosi on lähtenyt käyntiin vauhdilla. Pojat nauttii lumesta, etenkin Käämi. Tosin Käämi hajotti leikkikaverin lumihevoselta pään juoksemalla siitä läpi. Ehti se olla ehjä ainakin sekunnin.


Riitti aloitti ekaa kertaa elämässään ohjatuissa rallytokoissa tällä viikolla. Ja mullekin tämä on eka ohjattu tokoaiheinen kurssi melkein viiteen vuoteen (muistelisin että viimeksi olin heinäkuussa 2010 Käämin kanssa Mia Skogsterin opeissa). Kurssilla oli aika monta koiraa ja kaikki teki yhtäaikaa. Riittiä ei häiriö haittaa, mutta en tiedä miten muita, koska palkkasin herraa ihan surutta narupallolla. Päivän teemana oli takapään käyttö, ja tämä olikin meille oikein tarpeellinen teema, sillä Riittihän pyrkii istumaan peruuttaen tehdyissä täyskäännöksissä, ja kisoissa jokainen istuminen on -10p.

Ensin tehtiin yksittäisiä kylttejä, joista suurin osa meille helppoja. Niiden aikana keskityttiin opettelemaan samat kyltit oikealla puolella seuraamisen aikana. Kuitenkin kylteistä vasemmalla seuratessa täyskäännös peruuttaen vasempaan on haastava, ja vaikein se on jos se tulee istumisen jälkeen. Seisomisesta se vielä onnistuu. Saatiin hyvä vinkki lähteä purkamaan sitä ympyrässä seuraamisen kautta. Tähän asti olen kiertänyt ongelman sillä että olen käskenyt Riitin seisomaan, kääntynyt itse ensin, ja pyytänyt Riitin vasta sitten sivulle, jolloin tuomarille näyttää että koira hidastelee, mutta ei kuitenkaan laske peppua alas, joten lopputulos on ollut -1p. Nyt saatiin hienoja täyskäännöksiä. Ja pää aivan pyörälle ympyrää pyöriessä. Meneeköhän koiran pää pyörälle?

Toinen haastava kyltti oli peruuttaminen seuraamisen yhteydessä. Riitti osaa peruuttaa hyvin, mutta se istuu, ja edelleen jokainen istuminen on -10p. Purettiin ongelmaa opettelemalla peruuttamista minun edessä. Tätä on tehty kokonakin paljon, joten Riitillä oli hyvä käsitys, mutta kouluttaja neuvoi minun käsien paikkaa ja saatiin kuin saatiinkin peruuttaminen onnistumaan yhden askeleen ajan sivulla. Sitten eikun lisää treeniä, että päästään siihen vaadittuun kolmeen askeleeseen.

Lopuksi tehtiin ratatreeniä noin 12 kyltillä. Koska rata oli helppo ja sisälsi vain liikkeitä joita me jo osataan (lukuunottamatta viimeistä peruutusta), keskityttiin hiljaiseen suorittamiseen. Riitti oli hienosti täysin haukkumatta, mutta toki treeni ei sisältänyt mitään, missä koira pitää lähettää tekemään jotain (etenkin seuraamisen yhteydessä hyppääminen ja koiran pyörähtäminen on paha), jolloin haukahdus helpoiten tulee. Ihan pientä vinkumista parilla kyltillä, mutta vinkuminen loppui kun sanoin hiljaa ja odotin hiljenemisen ennen kuin lähdettiin suorittamaan seuraavaa kylttiä.

Ilmoittauduin rohkeasti myös kisoihin, vaikka kaikki kyltit ei olekaan täysin hanskassa. Ei siellä radalla kuitenkaan kaikkia kylttejä ole ja tässähän sitä on 2,5 viikkoa aikaa treenata.

Tokokokeissa näkee joskus niitä koiria jotka ei meinaa istua ollenkaan seuraamisen pysähdyksissä. Rally ois kyllä niiden laji. Tämmöiselle pian 9v koiralle jonka koko elämän ensimmäinen liike on ollut sivulla istuminen, rally on melko haastavaa.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kuvia

Riitti kävi viikonloppuna RallyToko-kisoissa, sieltä kolmas AVO-tulos, koulutustunnus RTK2, luokkasijoitus toinen ja tuomarin suosikki -palkinto. Möhlittiin kyllä ihan huolella, sillä vasen täyskäännös oli TVÄ, eli -10p (väärin suoritettu tehtävä), tarkoittanee että Riitin takapuoli on ehtinyt käydä maassa jossain välissä. Lisäksi saatiin liuta OV -1p (ohjaajavirhe), joita jaetaan mm vinoista suorituspaikoista ja liian suurista käsimerkeistä. Lopputuloksena 78p. Vähän pitää siis vielä treenata ennen virallisiin ja voittajaluokkaan menoa. Talvella ehkä sitten. Kesä keskitytään jälkeen ja tottikseen. Vepeilläkin tekisi mieli mutta se jäänee ensi vuoteen.

Kiitos kuvista Tiialle!
Ensin Riitti:
Nouda:




Eteen:



Sitten Käämi:
Omalaatuinen hyppytekniikka? Vai kenties levitoiva bordercollie?

Vähän paremmin:

Poseerausta:

Eteen:


maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kuulumisia

Vielä ollaan yhtenä kappaleena, vaikka ei olekaan tullut päiviteltyä blogia. On agiliidelty tiistaisin ja tokoiltu torstaisin. Käämi on agilityssä opetellut pääosin irtoamista ja itsenäisyyttä, Riitti on tehnyt rataa, keppejä ja kontakteja. Tottiksessa Käämi on tehnyt noutoja, seuraamisen paikkaa, jäävien tekniikkaa ja -nopeutta. Riitti avoimen luokan Rallyn liikkeitä.

Riitin kanssa käytiin Rallytokokisoissa pari viikkoa sitten, lopputuloksena toinen hyväksytty AVO-tulos pistein 90. Pyörähtäminen seuraamisen yhteydessä oli kisojen vaikein liike, ja se jouduttiin uusimaan, lisäksi koira oli parissa paikassa liian lähellä minua, ja muutama haukahduskin taisi tulla. Koitetaan ehtiä vielä ennen lajin virallistumista hakea se viimeinen AVO-tulos, seuraava koitos lienee edessä 6.4. Sitten voikin keskittyä kesän ja syksyn treenailemaan jälkeä molempien poikien kanssa, ja talvilajina voisi koittaa tähdätä Riitin kanssa rallyn voittajaluokkaan. Vepe meillä jäänee 2015 kesään.

Koirat kaipaisivat harjausta ja pesua, mutta omistaja ei saa aikaiseksi. Onneksi koirauimala tarjoaa myös tällaista palvelua, pitää harkita käviskö pojatkin kampaajalla samalla kun kävisivät uimassa.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Viikon treenipaketti ja Rallya

Tiistaina oltiin agilityssä, ratana putkijarrujen ja putkien jälkeisen etenemisen yhdistelmä, todella mielenkiintoinen, kun koiran piti kyetä tekemään molemmat peräkkäin. Käämin kanssa tehtiin lyhyempää pätkää, max 6 estettä, ja hienona täytyy mainita Käämin upea rengas jossa ei ollut mitään ongelmaa, vaikka etukäteen väitin renkaan olevan Käämille vaikea este. Riitti pääsi tekemään koko 18 esteen radan, ja hyvin meni silläkin.

Torstaina oltiin tottistelemassa ja rallytokoilemassa. Käämi teki noutoja, luoksetuloja, seuraamista, eteenlähetyksen ja jäävien erottelua. Riitti teki rallytokon viimeistelytreenit, pääasiassa harjoiteltiin seuraamisen yhteydessä pyörimistä, joka on se vaikein liike meille, Riitti tarvitsee siihen vielä ison vartalo&käsiavun. Riitti jatkoi treeneistä vielä lainakoiraksi Niinun agitreeneihin.

Pahoitteluni karmivan laatuisesta kuvasta...:

Eilen oltiin taas Rallytokoilemassa. Kiitoksia kimppakyydistä ja videoinnista Tiia H:lle. Riitti korkkasi avoimen luokan, ja sitä varten jätin Riitille yölukemiseksi avoimen luokan kylttien suoritusohjeet lattialle. Unohdin tulostaa arvosteluperusteet, joten kukaan ei kertonut Riitille, että haukkua ei saa (kaksi vikaa kylttiä meni haukkuessa, siitä -6p) ja itse unohdin suorittaa yhden kyltin, joten sen uusimisesta -3p. Riitti oli muutenkin vähän kierroksilla, ollaan Janakkalassa tosi paljon kisattu agia. R kävi jo odottaessa vähän kuumana, enkä ollut hoksannut pakata kunnon lelua mukaan, että olisi päässyt purkamaan kierrokset. Lopputuloksena kuitenkin 91p, ja sijoitus 2. Tuomari kehui että koira esitti hyvää osaamista.

Tässä Tiian kuvaama video

Itse näin jälkikäteen arvosteltuna olisin ottanut lisäksi -1p parista vinosta asennosta, -1p yhden kyltin haistelusta täyskäännöksen jälkeen ja -3p huomattavasta vartaloavusta pyörähdyksestä...

maanantai 25. marraskuuta 2013

Agilityä ja RTK1 Riitti

Riitti oli lauantaina Rally-Tokokisoissa. Kolmannet kisat ja alla kaks hyväksyttyä tulosta, eli luokkanousua avoimeen luokkaan lähdettiin metsästämään. Rata oli Reeta Jokelan käsialaa, ja suht helppo profiililtaan. Otettiin Riitin kanssa ihan kuten muutkin kisaajat, eli höpötin Riitille koko radan ja annoin käsiaopuja jokaiseen liikkeeseen, varsinaista seuraamista me ei edes otettu, kontaktikävelyä ennemmin. Täyskäännöksessä Riitti taisi koskea minuun, ja lisäksi saatiin -1p vinkumisesta, eli lopputuloksena 98p ja kolmas sija, RTK1-koulari ja kunhan laji virallistuu niin saadaan siirtyä avoimeen luokkaan. Jos kisoja löytyy ennen toukokuuta lähettyviltä, niin eiköhän me avointakin käydä vielä kokeilemassa.

Olin ilmoittanut Riitin agikisoihin sunnuntaille, mutta minusta ei ollutkaan juoksemaan, kun olin nostanut töissä vähän liian painavia laatikoita. Ruutin Tiia onneksi lupautu kisaamaan Riitin kanssa, niin ei tarvinnut jättää kokonaan välistä noita kisoja. Videot löytyy kameraltakin, mutta totuttuun tapaan en ole kovin ahkera tyhjentelemään tuota kameraa, kiitos liian ison muistikortin. Kuvaukset lainattu Tiian blogista:

Riitti, 1 rata, hyl: Lähdössä sain sanoa pari käskyä, että uskalti lähteä. :D 2 rima tulee alas, käänsin tekemällä valssia hypyn eteen. Seuraava hyppy 3 ok (putki ansana), A:lle ja siinä valssasin edessä. Rengas ja hyppy takaa. Tässä Riitti jää katselemaan missä se mamma on!? Suostuu mukaan ja jatketaan rataa. Sitten koitan kannustaa, ettei jää aikaa tuollaiselle. Puomin alastulolla vähän vilkuilee pois radalta ja sitten tulee alas. Kepeille yllätyin kun piti saattaa enemmän, mutta kerkesin pelastaa sisäänmenon. (erot kädellä opettamisella ja 2by2 + verkot). Olin sokea ja en huomannut, että jätti vikan kepin pujottelematta! Vaikka näistä varoitettiin. Takaakiertoon ei lähtenytkään niin pienellä liikkeellä ja "kielto", kun en tiennyt että hylkääntyi jo. Keinu ok. Siitä putkeen. Sitten 2 hyppyä ja putkeen. Pituus ja käännös ok.

Eli 2. rima, keppien vika väli ja takaakierron moka.


Riitti jäi vähän katselemaan minun perään parissa kohtaa, ja pörräsi hyvin lähellä Tiiaa ohjauskuviot, joten ei ollut mikään helpoin ohjattava vaan lähinnä mukaan kutsuttava. Paikoin taas eteni ihan kivasti ja suoritti esteet huolellisesti. Toiselle radalle tehtiin lähtökuviot paremmin, niin Riittikin lähti tekemään töitä sitten tosissaan, ja pääsi vähän sikailunkin makuun.

Riitti 2 rata, hyl: Nyt Riitti haukkuikin välillä ja lähdössä sain käskeä uudestaan istumaan? Tai ainakin odottamaan. Otin niistona, nyt samassa kulmassa olevan 2. hypyn ja rima pysyi. En ehtinyt persjätölle putken jälkeen ennen keinua niin ohjasin toiselta puolelta. Keinulta lähti ennen vapautusta ja pakka vähän hajosi. Takaaleikkaus hypylle, kääntyi väärään suuntaan ja rima. (tiesinkin ettei "sylkkärit toimi") Tulin helpolle puolelle keppejä ja ne nyt ok. Putkeen ja puomille. Siinä hyvin koski. Putkeen ja siitä pussiin. Hyvin hyppy, okseri ja muurikin. (joskus roiskasee palikat niin annoin rauhan) A:lla koski hyvin, vapautin aiemmin. Hyppy ja putkeen olisi pitänyt olla 2 pääty ja menikin ekaan. Sitten vielä vika hyppy.

Riitti yllätti mut vauhdilla tällä radalla! Piti pistää itelle ihan toinen vaihde päälle. ;) Niin hauskat ulinat sillä, kun odottaa lähtöä. Hain tokan kerran sen suoraan autosta ja Tiia oli parvella piilossa. Niin ei yhtään vilkuillut missä mamma ja sain lähtöön mennessä vähän seuraamaankin! Riitillä rimat tippuu joskus herkästi niin säilyttiin niillä 1kpl/ rata. Tällä radalla huono ohjaus ja ekallakin sitten, kun tällä ohjauksella sujui. Ekalla kertaa ei kiinnostanut namit, kiskoi vaan lähtöön ja minä perässä. Sen jälkeen Ruu tuntui niin pieneltä ja kiltiltä.


Kiitos Tiia Riitin kanssa kisaamisesta! Riitti oli oikein tyytyväinen kun pääsi agilitaamaan.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kuulumisia

Omistaja on ollut laiska kirjoittelemaan. Ollaan käyty tiistaisin agilityssä ja torstaisin tottistelemassa molempien poikien kanssa.

Viime viikolla agilityssä rata, Riitin kanssa oltiin ihan konkareita. Jos omistaja olisi muistanut radan niin ois vedetty puhdas rata heti ekalla kertaa, mutta unohduksen takia jouduttiin ottamaan uusiksi. Pohdittiin myös keppiongelmaa (vikat kaksi väliä), ja oltiin kouluttajan kanssa tästä hieman eri linjoilla. On ratkaisu ongelmaan kumpi tahansa, keppejä pitäisi silti treenata enemmän ja useammin. Eilen oli toisenlainen rata, jossa harjoiteltiin putkilta oikeaan suuntaan kääntymistä. Riitti osasi tämän erinomaisesti suoralla putkella, mutta U-putkella asiaan selvästi tarvittaisiin vielä vahvistusta, onnistuneita suorituksia tuli ehkä 65 %. Harjoiteltiin myös takaaleikkausta vaikeammilla kulmilla. Riitti lukee rataa hienosti ja sen kanssa on niin mukava tehdä kun se paikkailee minun virheitä.

Käämin agilityissä edellisellä viikolla tehtiin suosiolla rata vain ensimmäisen 14 esteen osalta, ja se meni erittäin hyvin! Kepeillä käytettiin apuna ohjureita kahdessa ekassa välissä, mikä oli loistava juttu, sillä saatiin vain onnistuneita keppejä. Ensi kerralla uskaltaa itsekin luottaa koiraan enemmän kun alla on monta onnistumista. Loppuradalla harjoiteltiin uusia juttuja palkan kanssa, mikä oli myös hyvin tarpeen herralle. On ihana kun on näin hyviä kouluttajia, on mukava treenata hyvässä opastuksessa. Eilen otettiin Käämin kanssa putket alkuun palkalla, ja sen ansiosta saatiinkin vain onnistuneita suorituksia. Käämin osalta siis onnistumisprosentti sekä kepeillä että putkissa 100 %! Käämin kanssa joutuu olemaan paljon huolellisempi ohjaajana, sillä sen radanlukutaito ei ole niin hyvä, eikä se reagoi esim valsseihin automaattisesti.

Käämillä tottiksissa hyppytekniikka edistyy, A-estenouto näyttää jo varsin pätevältä, ja omistajankin tarvitsee kauhistella koiran puolesta päivä päivältä vähemmän. Kyllä vielä tuntuu menevän kädet silmille ennen kuin koira esteelle ponnistaa, mutta kun tekniikka paranee suorituksesta toiseen, niin ehkä omistajakin oppii joskus luottamaan koiran osaamiseen? Onni on myös kevyet hajoavat esteet, joilla koira ei satuta itseään virhearvion sattuessa. Noudoissa eteenluovutus onnistuu jo lyhyillä matkoilla, luoksetulossa eteen istuminen on jo todella varma. Pitkän matkan noudoissa varmuutta eteen istumisessa vielä kaivataan.

Riitin kanssa on koitettu välttää kyllästyminen toistoihin harjoittelemalla uusia temppuja. Eihän tämä meidän rallytoko samalta näytä kuin konkareilla, mm siksi että Riitti istuu sivulle aina kun ohjaaja ei ehdi karjaista seiso etukäteen. Mutta hauskaa on. Uskaltauduttiin pyörähtämään kaksissa kokeissakin huvin ja urheilun vuoksi, ja molemmista tuloksena hyväksytty tulos, ekasta pisteitä 80, toisesta 85. Vielä kun ohjaaja oppii kyltit ja ennakoimaan tilanteet joissa istuminen tapahtuu, niin eiköhän tästä paremmille pisteillekin päästä, molemmissa tapauksissa pistemenetykset johtui istumisista ja ohjaajan törttöilyistä. Seuraava koitos olisi tiedossa 23.11. Veikkolassa. Siis jos kesärenkailla silloin vielä uskaltaa liikkua, tai jos saadaan kyyti järjestymään..