Ollaan treenailtu vähintään kerran viikossa Kiden kanssa jompaa kumpaa, tokoa tai rallya. Kesäksi otettiin kolme kurssiakin, että tulisi oikeasti edistyttyä asiassa. Kunhan palaan syksyllä töihin, niin sitten ei ehditä enää tehdä mitään. Tällä hetkellä on vähän sellainen epätoivon vaihe, kaikki palapelin palaset on aivan levällään ja lista treenattavista asioista vaan pitenee. Mutta siihen ei auta kuin treenata. Lisäksi takatalvi on masentanut, kun ulos ei olekaan päässyt tekemään mitään. Mutta ensviikolla ehkä?
Kuvituskuvana tämmöinen hämykulmasta otettu, missä lyhyt turkki ei niin pahasti näy.
Tokossa avoimen luokan paikallaolo ei ole vielä varma, vaan Kide saattaa mennä maahan, koska ainahan siellä rivissä on pitänyt maata. Seuraamisessa palaset on hyviä, mutta kokonaisuudeksi kokoamisessa liikkureineen olisi se isoin homma. Jäävät liikkeet ilman käsimerkkiä eivät ole vielä varmoja, mutta käsimerkkiä en pidä esteenä, otetaan siitä sitten miinukset. Luoksetulossa ei pitäisi olla ongelmaa. Ruutu ja merkki menevät tällä hetkellä täysin sekaisin keskenään. Joku sanoi että tämäkin on ihan tavallinen opetusvaihe, että nyt vaan helppoa erottelutreeniä. Kauko-ohjaus sujuu hienosti omalla hallilla, mutta tässäkin liikkurihäiriö voi olla se vaikein. Pitäis päästä harjoittelemaan ihmisillä ketkä ei ole tuttuja. Hyppynoudossa periaatteessa jokainen palanen (odota-hyppy-tuo-paluuhyppy-sivu) on valmiina, palapeli pitäisi vaan koota valmiiksi, koska Kide on epävarma pitikö nämä nyt tehdä peräkkäin, vaikka käskyt puuttuu.
Rallyssä oikealla takapäänkäyttö ja perusasentopaikka vaativat vielä vahvistusta, mutta nämä taidot ovat jo olemassa. Mestariluokan kylteistä 80-86 on opettelematta, ja 91-95 aika alkeissa. Merkkiä on otettu nyt ilman merkkiä, eli lähetyksenä etutassutargetille, ettei se sotkisi entisestään tokon merkkiä. Luulen että jos Kide oppii tämän etutassutargettitehtävänä, ja lisään siihen myöhemmin törpön, niin se ei sotkeudu tokon kanssa niin pahasti kuin bcillä. Ne ei vaan hiffanneet miksi tokossa mennään suoraan ja rallyssa vinoon.
Muita asioita mistä pidemmällä tähtäimellä olisi hyötyä, olisi katsomisen opettaminen. Ja selkeät valmistelevat eri liikkeisiin. En vaan käsitä millä ihmeen ajalla olen näitä ajatellut ehtiä tehdä. Joskus haaveilin toisesta leijonasta, mutta tällä hetkellä aikaa on niin vähän, että pentuun ei ole mitään järkeä ainakaan ennen kuin nää 2 edellistä talouden pienintä ovat oppineet kuiviksi. Eli ei ihan hetkeen. Harmi, koska Kide nauttisi seurasta. Onneksi saa telmiä naapureiden koirien kanssa.
Teoriassa tokon avoimen paketti olisi mahdollista saada kokoon ennen syksyä, mutta ihan varma en ole omasta viitseliäisyydestäni. Kun ennen lapsia tuli treenattua pari kertaa päivässä, bciden ja 1-2 lapsen kanssa tuli treenattua muutaman kerran viikkoon, niin nyt 4 lapsen kanssa todellisuus on maksimissaan muutaman kerran kuussa. Tiski- ja lelukaaos pitää selättää ennen pikaisia keittiötreenejä. No, jospa noista pian kasvaisi kotitöitä tekeviä eikä kotitöitä teettäviä. Onneksi rotuna on tämmöinen mikä vaan nauttii kun saa suorittaa tärkeää sormiruokailun siivoustehtävää ja lelun vetämistä lasten kanssa olkkarissa.
