tiistai 14. maaliskuuta 2023

Sirken tokokurssi

Kide oli keväällä Sirken 3 kerran tokokurssilla, eli yhteensä tunti yksityistreeniä. Katsottiin Sirken kanssa monta eri juttua, hain lähinnä vinkkejä, miten edetä niiden asioiden kanssa, joita en itse osaa. Kurssi oli superhyödyllinen! Alla muistiinpanoja, jotka ei välttämättä ole Sirken sanomaa vaan voi olla myös menneet sekaisin omien ajatusten kanssa tai olen muistan väärin.

Kisamaisen suorituksen luominen tokoon: Tavoitteena on aluksi kahden liikkeen yhdistäminen niin, että ensimmäisestä tulee vain sosiaalinen palkka ja toisesta palkataan lähtövalmistelujen jälkeen. Sitten vähitellen vaihdellaan palkan paikkaa (mutta kisatreenissä ei ikinä liikkeen jälkeen vaan aina muu kohta kun koira ns vähiten palkkaa odottaa) ja myöhemmin lisätään liikkeitä. Voi myös treenata niin että ensin tekee kisamaisen setin jossa palkat aina liikkeiden alkuun ja lopuksi treenaa ne liikkeet erikseen ja palkkaa liikkeet.
Luoksetulon seisominen: Tähän haettiin pompulla / yllätyspalkalla vauhtia, eli heitin namin jonka Kide syö, ja kutsuin luokse, kesken matkan heitinkin namin ja vapautin syömään. Sitten tehtiin pari valeheittoa yhdistettynä käskyyn ja heitto heti perään. Tämän Kide hoksasi tosi hyvin. Tavoitteena olisi että seuraavaksi vaihdetaan niin päin että ensin käsky ja sitten namin heitto. Tämä sitten voidaan yhdistää myös seuraamiseen.
Seisomisen pysyminen: tähän paljon treeniä että oikeasti jokainen jalka pysyy paikallaan vaikka mitä tapahtuisi. Paljon palkkaa ja vähitellen lisää haastetta mukaan, voi koittaa häiritä liikkumalla hieman, sitten koskettamalla koiraa, lopulta tiputtamalla tavaroita, heittämällä palloa ym. Ensin helppoja ja vähitellen vaikeuttaen. Tämän koirat oppivat yleensä aika nopeasti, joten pääpaino tuossa ylemmässä treenissä.
Kaukojen seisominen: Pitäisi ensin päättää että etujalka vai takajalkakaukot. Ollaan nyt harjoiteltu molempia ja se ei varmasti helpota koiraa... Etujalkakaukot on koiran kuulemma helpompi hahmottaa, mutta meillä ei ole kympin kaukot tavoitteena, niin en tiedä onko niin väliä. Namit pitää jättää pois käsistä ja sitten alustalla kriteeriksi tassun pito alustalla (josta paljon palkkaa, ks. yllä). Palkka sekä asennon vaihdosta että sen jälkeen asennon pidosta.
Hyppynouto: Kapula suussa esteelle hakeutumista ja siitä palkkaa aina heti jos hakeutuu esteelle. Vauhtia ei tarvita paljoa, mutta vaikeita kulmia ja etäisyyttä. Ajatuksena hakea koiralle mielikuva, että aina kun on kapula suussa niin haetaan este, jonka jälkeen saa herkun.
Viimeisellä kerralla katsottiin myös vähän rallya, ja kyselin apuja oikean puolen seuraamiseen. Kide osaa tosi hyvin vapaan kuljetuksen oikealla, mutta muu on jäänyt vasemman puolen jalkoihin sitten pentuajan. Katsottiin perusasentoa alustalla, Asentoon hakeutumisessa olisi tärkeää ottaa kaikkia suuntia, ei vain luoksetulosuunnasta, jotta oikea paikka ihan oikeasti vahvistuu. Oikealle istu tulee eri käskyllä kuin oikealla (seiso/seuraa). Kidellä meni nämä ihan tosi hyvin. Katsottiin myös seuraamista, jossa palkan paikka oli tärkein millä siirretään kuljetus oikeaksi seuraamiseksi. Minun pitää tosi paljon nyt kiinnittää huomiota siihen mistä kohtaa palkkaan ja miten päin pidän käden, jotta paikka ja suoruus säilyy. Kide vastasi palkkausmuutokseen noin kolmannella toistolla, joten uskoisin että tästä tulee ihan hyvä suht nopeasti, kun tämä ei ole täysin uusi juttu Kidelle. Ei mene vuotta, niin kuin Käämillä jolla aloitettiin nollasta ja pohjalla oli 8 vuotta vasemmalla seuraamista. Sirke kehotti vaan paljon palkkaamaan ja tekemään pujottelua ja spiraaleja eri askellajeissa, jotta pysymisestä tulee vahva. Puolenvaihdot suositteli opettelemaan vasta kun oikean seuraaminen on vahvempi.

lauantai 4. maaliskuuta 2023

Kide toinen RT AVO tulos

Kide oli 4.3. Vantaalla kisaamassa rallya jälleen, tällä kertaa Pia Heikkisen rata, ja meidän toinen kerta avoimessa luokassa. Saatiin kyyti (ja video) Annikalta, iso kiitos ja onnea luokkavoitosta!

Rata oli tosi kiva, katsoin jo alkuun että ei tarvetta treenata mitään muuta ennen rataa kuin kerran istu-seiso-kierrä koira. Kide oli hieman väsynyt, johtuikohan iltakisoista, vai mistä, joten hyväkin että pystyi vaan ottamaan suoraan boksista radalle. Oltiin myös ekoja, niin kiva että sai tulla suoraan radalle aika sopivan olotilaisen koiran kanssa. Kide oli tosi kivassa fiiliksessä radan, häntä heilui vaikka ihan hieman väsymys näkyi, kun ei jaksanut tehdä ylimääräisiä maahanmenoja joka kyltille. Eka kyltti uusittiin, en ehkä antanut käskyä selkeästi ja jäin miettimään mitenkähän tämä nyt meni. Seisomisesta ja pyörähdyksestä taas -1p. Lopputuloksena 95p, hyväksytty tulos ja 2. palkintosija. Ja tuomari kehui että iloinen ja tarkka suoritus.
Video täältä