lauantai 10. joulukuuta 2022

Nuorten koirien tokoringin koulutus

Lauantaina oli Porvoossa Avecin hallissa Helsingin seudun kennelpiirin nuorten koirien tokoringin koulutus, kouluttajana oli Toko Valmennusrenkaan valmentaja Christa Enqvist-Pukkila. Olin itse paikalla kuunteluoppilaana, koska Kide on vielä pentujen kanssa. Ja Käämi ei taitaisi mennä läpi nuoresta koirasta?

Kaikki koulutuksen koirat oli nuoria, 1-3-vuotiaita, joten nuorten koirien kysymyksiä käytiin läpi. Kaikki alla olevat muistiinpanot on ihan itse kirjoitettuja, eli ei välttämättä Christan sanomaa, tai voi olla täysin irroitettu kontekstista, nämä ovat vain lähinnä itseä varten muistiinpanoiksi. Kuvituskuvana toimii Pirkon komea Arran.
Liikkeiden yhdistely: Palasista palkkaamattomuusharjoittelun voi aloittaa esimerkiksi yhdistämällä sivulletulo, sosiaalinen palkka, siirtymä ja suora luoksetulo jonka jälkeen kunnon palkka. Tai liike palkatta ja siirtymä ja heti liikkeen alun liikkuroinnin jälkeen palkka. Ideana on että koiran odotusarvo siinä liikkeenalussa on hyvä ja alusta tulee ohjaajalle hyvä fiilis, tämä me osataan ja koirakin on mukana. Kun liike alkaa, on koiralla korkea odotusarvo että kohta on se palkkahetki. Treeneissä turhaa sivulletuloa kannattaa välttää, vaan tehdä liikeet ns vauhdista, ettei kaikki treenit ole 20 sivulletuloa ilman yhtään palkkaa, jolloin se sivulletulo muuttuu tylsäksi. Vaan että sivulletulostakin palkataan ja silloin sillä on tarkat kriteerit. Mutta jos treenataan liikettä, niin on tura´ha vaatia tietynlaista perusasentoa. Kisamaisia tulisi treenata, jotta koira antaisi myös kisoissa kaikkensa, eikä masentuisi kisatilanteessa, vaan olisi oma itsensä. Tulee kuitenkin muistaa että harva koira antaa kisatilanteessa oikeasti parastaan. Kannattaa pitää kirjaa mitä palkkaa, että tulee oltua tasapuolinen ja vaihteleva. Kokonaisuus + osasten odotusarvo tasa-arvoisena. Jos tekee esim 4 liikettä palkatta, niin loppuun treenaa kaikkien niiden liikkeiden palaset palkalla. Ja seuraavalla kerralla päinvastoin.

Seisomiseen pompun opettaminen: Tarkoituksena on opettaa koiraa hahmottamaan ryhtiä ja asentoa liikkeessä, sekä siirtämään fokus vaanimisesta oikeaan asentoon. Tarkoituksena ei ole tehdä seisomista hypyn kautta, vaan seisomisen jälkeen hyp-hyp-hyp. Sopii käyttöön jääviin ja ruutuun hahmottamaan mikä se pyydetty asento olikaan.

Kaukojen osat: 1. vaihdon nopeus ja rytmi, 2. suorituksen tekninen osamainen, 3. tassukriteeri, 4. pysyminen asennossa 5. into ja viimeisenä 6. etäisyys sitten kun kaikki edelliset palikat ovat kunnossa. Vasta sen jälkeen kootaan nämä yhteen. Tassujen hahmottamisen opettaminen koiralle hyvin on tärkeää ja siinä on turha kiirehtiä jos koira ei osaa edellisiä. Kaukojen kanssa alkuopetuksessa tärkeää on että vaihdot tapahtuvat riittävän nopeasti, jotta koiran idea pysyy siinä omassa tekiikassa ja painonsiirrossa. Kaukoissa on ehdottoman välttämätöntä käyttää takapalkkaa jotta koira ei ole kiinni ohjaajassa vaan pystyy keskittymään siihen painon siirtymiseen. Palkkaus alussa tapahtuu painonsiirrosta jo ennen asennon loppuun suoritusta siten että sarjat ovat istu-seiso-istu-palkka ja seiso-maahan-seiso-palkka. Käytä tässä sitä omaa tassukriteeriapuvälinettä. Jos etutassutargetti, sen on oltava riittävän pieni. Jos takatassutargetti, niin maahan-seiso vaihdossa voi helpottaa jos targetti on kokoa sohvan istuinalusta, jolloin etutassut voivat roikkua laidan yli ja kun koira nousee niin sen täytyy nostaa etutassunsa kokonaan targetille. Koiran peppua voi tukea omalla kämmenellä, jos koira ei ole herkkä kosketukselle.

Ohjattu: Opeta koiralle katso oikeaan ja katso vasempaan käsky silloin kun koira on selin kapuloihin. Keskikapulan opetusta ehdotettiin siten, että koiralle heitetään keskikapulaa tasamaanouto ideana pari kertaa, sitten heitto, käännetään koira selin kapuloihin ja vapautetaan keskikapulalle. Kun koita osaa sen, lisätään reunakapuloiden heitto mukaan, ja koiran tulee silti kyetä hakemaan se keskimmäinen kapula. Tässä kokoajan käytössä se keskikapulasana. Jos koira pysähtyy U-käännöksellä kapuloille mennessä tai ruutuun mennessä, kannattaa koiralle opettaa kääntyminen myötä ja vastapäivään 180 astetta, jotta koetilanteessa voi käännättää koiran mahdollisimman keskelle sillä sopivalla käskyllä. Palkkauksessa seisomiseen tulee olla yhtä hyvä palkka kuin suoraan juoksuun, jotta pysyvät tasavertaisina koiralle, ettei seisominen ole ns rangaistus. Vapautus kapulalle mahdollisimman nopeasti, ettei tule negatiivisuutta. Kiertonoudossa kannattaa käyttää eri käskyä kapulan ottamiseen kuin tässä, esim etsi. 20 metriä on todella pitkä matka, joten itseluottamusta tähän oikeasti opettamalla koiralle se tehtävä, ei vain turhaan juoksuttamalla koiraa. Häiriönä voi käyttää useita sivukapuloita matkan varrella, ettei koira valitse kohteekseen sivukapuloita vaan oikeasti sen keskikapulan. Christalla oli myös tähän 5 eri noutokäskyä, ne 3 oikeaa ja 2 pelastussanaa jos koiran sijoittuminen ei olekaan ihan oikein.

Ruutu: Ruudun paikka onko se koiralla oikeasti tiedossa. Tätä kannattaa ottaa ensin läheltä, samoin jos täytyy muistuttaa koiraa. Osaako koira mennä ruutuun vaikka olisi merkki, kierto, noutokapulat, leluja ym häiriönä. Jos osaa, vasta sitten oikeasti osaa ruudun. Ruutuun lähetystä voi tehdä esimerkiksi pallon ohi. Jos käyttää alustaa merkkaamaan oikeaa paikkaa, ja on ajatuksena häivyttää sitä, niin esim 2 toistoa ilman alustaa ja 1 alustalla. Vähitellen vasta sittn matkaa lisää. Jos on tarkoituksena käyttää targettia, sen kriteeri kannattaa opettaa erillisenä hyvin, jotta siihen voi myöhemmin opetuksessa palata, helpottaa tulevaisuutta

Seuraaminen: kontakti rakennetaan siten että häiriöitä lisätään paljon ja todella monipuolisia häiriöitä, jotta koira oppii mitä halutaan ja missä on virhe. Tässä tulee ehdottomasti olla apuna peili, ja häiriöitä lisätään asteittain. Jos koira ei ole ryhdikäs, tai edistää, voi väliin ottaa pari askelta peruutusta käännöksiin tai suoralla pari sivuaskelta koiraa karkuun, jotta koira ryhmistäytyy. Seuraamisessa riittää jos koira pitää kontaktin ja suunnilleen oikean paikan, täydellistä 4 minuutin seuraamista on turha edes yrittää tavoitella. Toki kaikia palasiakin täytyy muistaa palkata, etenkin se suoraanmeno unohtuu usein palkata.

Muita huomioita: luoksetulon väärää asentoa ei kannata korjata. 2 askelta eteen / taakse / oikeaan / vasempaan -temppu voi olla pelastus monessa liikkeessä jos koira on sijoittunut hieman väärään paikkaan. Hyppy tulee osata suorittaa todella vinosta linjasta, eli se hypyn imu pitää olla vahva. Jos koira selviytyy vaikeista treeneistä, se selviytyy kisatilanteesta.