torstai 30. elokuuta 2007

Esineruutu

Ihan lyhyt esineruututreeni, kolme esinettä, ruudun leveys noin 2m, matkaa noin 55m. Haetin kaikki kolme esinettä, jotka olivat alta puolen metrin päässä toisistaan ja vahvistin sitä syvälle juoksemista. Sujui suunnitellusti, ekaa esinettä Riitti aloitti hakemaan jo noin puolesta välin ruutua, loput nousivat hyvin suoralla pistolla. Tallatulta alueelta Riitti ei minusta poistu, tai jos poistuu, niin palaa kyllä heti. On siis hoksannut sen oikein hyvin.

tiistai 28. elokuuta 2007

Kemijärven tokokoe

Ihan ensimmäisenä pahoittelut että päivitely ei ole ihan ajantasaista, ei olla oltu paljoa kotona. Lupaan koittaa parantaa tapojani.

Terveisiä sateisista Kemijärven tokokokeista! Vettä tuli enemmän tai vielä vähän enemmän. Läpimärkiä oli sekä koirat että ohjaajat. Käytiin Riitin kanssa avoimessa luokassa kisaamassa, 8:n muun saman luokan koiran kanssa. Tuomarina oli Riittä Räsänen. Kirjaan tähän vähän tarkempia tuloksia. Toivottavasti menee ulkomuistista pisteet oikein, sillä en edelleenkään ole kotona, että pystyisin tarkkoja lukuja tarkastamaan.

Paikkamakuu: 9,5 Riitti katseli hieman ekan minuutin aikana vieressä makaa-istu-maakaa-istunutta villakoiraa, tuomari sanoi että häntä epäilytti että Riitti nousee, mutta loppua kohti se oli lopettanut katselut, ja liikahtanut ei se ollut. Pientä levottomuutta siis yhä, joten tätä treenattava.
Seuraaminen hihnatta: 8 Kaavio oli lyhyt, mutta sillä pisimmällä sivulla Riitti hieman menetti paikkansa, jonka korjasi heti täyskäännöksessä. Viimeisessä vasemmalle kääntymisessä oli hieman liian lähellä, mutta täyskäännöksissä paikka oli loistava.
Liikkeestä maahanmeno: 9 Seurasi alussa liian lähellä, muuten itse maahanmeno oli nopea ja suora.
Luoksetulo: 8,5 Käytin kaksoiskäskyn, eli käsimerkin ja sanallisen. Pysähtyminen oli hyvä. Yks moka sattui, joka ei tuomarin arvosteluun yltänyt, eli Riitti tuli ensiksi eteen, joka oli hieman vasemmalle vino, ja Riitti korjasi sen samantien itse sivulletuloksi, jolloin se näytti suoraan sivulletulolta. Ei siis odottanut käskyä sivulletuloon. Tähän pitää treeneissä puuttua.
Liikkeestä seisominen: 0 Annoin aivan liian kovan käskyn samalla äänensävyllä kuin maahanmeno, joten Riitti meni maahan. Tähän omistajalle treeniä. Muuten Riitin seisominen on vahva, joten harmi. Mutta pitäähän joka kokeissa olla omistajalle varaa nollata yksi liike.
Nouto: 9,5 Muuten kympin liike, mutta luovutusasento olisi voinut olla hieman tiiviimpi ja se oli ehkä ihan pikkuisen vasemmalle vino. Tätä loppuasentoe voisi myös treenata paljon lisää.
Kauko-ohjaus: 10 Riitti hieman kummasteli maahan jo mentyään viereen kyynärpäiden kohdalle laitettua estehypyn lautaa. Omistaja sanoi paikka koiraa jättäessään, en tiedä olisiko näin saanut sanoa. Istumiset ja maahanmenot tosi hyviä, takapuoli ei liikahtanut pisaraakaan.
Estehyppy: 8 Riitti lähti hyvin, mutta samantien kääntyi esteen viereen ja alkoi haistelemaan estettä. Tarvitsi istumiseen kaksi käskyä. Paluu takaisin sivulle hyvä. Minua jäi kovasti kummastuttamaan esteen haistelu, koska treeneissä tuota ei ole esiintynyt, vaikka esteitä on käytetty minkälaisia. Treeneissä etenee myös esteestä kauemmas, kuin nyt kokeissa.
Kokonaisvaikutus 7,5 Tuomari kehui kovasti yhteistyötä, kontaktia ja kaikkea, mutta koska pidin Riitin pannasta kiinni, se vähensi roimasti pisteitä. Onhan se ruman näköistä, joten tätä on treenattava. Kapula nimittäin kun jätettiin sivupöydälle Riitin nähden, se sai Riitin katselemaan kapulan perään, enkä ollut varma että se olisi pysynyt kehässä. Varsinkaan sen jälkeen, kun kapulan otti liikkeenohjaaja.

Yhteensä 160,5 pistettä, ja luokan ainoa 1-tulos, eli luokkavoitto. Koira tienasi itselleen puolentoista kuukauden ruoat samalla, tosin ne taitaa mennä Ippelle puolen vuoden ruoiksi, kun se syö valmiiksi jo samaa merkkiä. Toivottavasti Riitti ei ymmärrä lukea sitä täältä, ettei tiedä, että sen palkinnot menee muihin suihin. Saatiin myös ruusuke ja pokaali, ihan tätä ei osattu odottaa. Ehdottomasti ensvuonna uudestaan, jos taas kemijärvellä on sbcak-leirin aikaan kokeet.

sunnuntai 26. elokuuta 2007

Kemijärven leiri

Torstai: Ekana oli hiukkasen tokoilua. Riitille saatiin noutoon liikkeenohjaaja ja tuomari, sillä edellisessä treenissä Riitti oli vienyt noutokapulan niille. Tätä ei kuitenkaan tullut nyt esiin, joten se siitä. Lisäksi otimme ihan muutaman seuraamiskäännöksen, se tämän päivän tokoiluista.

Illansuussa menimme esineruutuilemaan. Ruutu oli tallattu, kuulemma noin 60x45m, siten että pitempi sivu oli lähetyssivu. Esineet vieraan ihmisen viemiä. Riitti nouti ensimmäisen esineen oikein hyvin, tosin sitä suorempaan peremmälle juoksemista voisi vielä treenata kapeammilla ruuduilla. Toista esinettä haetiin sitten hieman pidempään, haju tuli mm nurkkamerkistä, jota Riitti katseli, että voisikohan tuon tuoda. Toinenkin esine kuitenkin nousi pienen haistelun ja harhailun jälkeen. Lopetimme siihen, kun kerran se esine löytyi. Esineinä taisi olla ainakin hanska, ja olisiko toinen ollut kännykkäkotelo.

Perjantai: Aamusta otimme jälkeä. Riitti jäljesti pieniä pätkiä tosi hyvin ja tarkasti, mutta sitten kiinnostus herpaantui, pää nousi, ja Riitti meni jälkeä jopa ryömien, ja koitti vetää ja juosta. Lähes pakottamalla jälki kuitenkin mentiin loppuun saakka.

Iltapäivällä ohjelmassa oli esineruutua. Esineruudun virallista koosta ei ole tietoa, mutta se oli normaalisti tallattu ja näytti normaalikokoiselta. Esineet vieraan ihmisen viemiä. Eka esine löytyi hetken juoksentelun jälkeen, ikäänkuin Riitti ei olisi ollut ihan varma mitä hän oli tekemässä. Esine, keltainen lasten aamutohveli, löytyi kiven päältä vajaan metrin korkeudelta. Toinen esine löytyi huomattavasti nopeammalla vauhdilla, tällä kertaa esineenä oli kukkaro. Päätimme lopettaa siihen, kun se meni niin hyvin.

Seuraavaksi menimme porukalla ottamaan viestiä. Matka ei ollut pitkä, mutta näköyhteys katosi silti hyvin maastonmuotojen takia. Koiria taisi olla 4 Riitin lisäksi. Nämä olivatkin meidän ekat treenit muiden koirien kanssa. Toisen pään virkaa toimitti Niina kera patukan. Riitti makasi nätisti hiljaa, toisessa päässä oli kuulemma haukahtanut kerran, ja vetänyt kovasti ennen juoksemaan pääsyä. Juoksu sujui myös hyvin. Teimme myös C-pisteelle siirtymisen seuraavan kummun taakse, ja sekin juostiin oikein hyvin. Ison porukan liikkeistä jää niin paljon vahvempi jälki kuin yhdestä ihmisestä, joten tuskin sitä ongelmaa olisi ollut kenelläkään. Matkoja Riitti juoksi 5.

Lauantai: Lauantaina oli tokokokeet, joista onkin teksti erikseen, ja sateen takia kokeiden jälkeen jäimme sisätiloihin. Miun vaatteet oli kaikki kenkiä myöten läpimärkiä, enkä halunnut vilustuttaa itseäni. Muut kävivät ottamassa viestiä tai hakua.

Sunnuntai: Sunnuntaina oli leirin piirimestaruudet ja olympialaiset. Piirimestaruus sisälsi estehypyn, putken, pyykkitelineen kierron, namin metsästyksen vesiämpäristä, keppien pujottelun ja pallon noudon. Meidän sijoitus taisi olla jotain viiden luokkaa, ja aika puolentoista minuutin paikkeilla.

Olympialaisissa lajeina oli putki, estehyppy, rullan nouto maalimieheltä, maahanmeno ja luoksetulo, keppien pujottelu ja esineruutu. Sijoituksena taisi taas olla viidennen tienoilla, ja aika samaa puoltatoista minuuttia.

Hauskaa oli, kun koirat kiihtyivät ylikierroksille omistajien juoksuista ja naurusta, eikä keskittyminen meinannut riittää tehtävien suoritukseen! Rata vaati ohjaajilta vahvaa kuntoa hurrjan pitkille juoksuosuuksille sekä erityisesti rutkasti huumoria.

sunnuntai 19. elokuuta 2007

Avoimen kokeenomainen harjoitus

Tuomarina slash liikkeenohjaajana toimi Jaana.

Paikkamakuu meni oikein nappiin, koirat makasivat nätisti ja rauhassa. Seuraamiskaavio meni myös hyvin, Riitti piti hyvin paikan. Kokeista poiketen palkkasin tämän jälkeen, koska työ oli niin hyvää, etten viitsinyt jättää palkkaa pois. Liikkeestä maahanmeno meni oikein hyvin. Luoksetulon möhlin itse ihan täysin, Riitti kyttäsi repun luokse jätettyä narupalloa, ja heti pysähtymisen jälkeen meinasi rynnätä sinne. Uskoi kyllä käskyä ja suoritti liikkeen loppuun, mutta lisäksi eteentulo jäi vinoksi. Liikkeestä seisominen oli ihan nappiliike. Nouto meni täysin pelleilyksi. Kesken noudon liikkeenohjaaja joutui komentamaan omaa koiraansa olemaan hiljaa, ja Riittipäs vei kapulan sille. Sama toistui toisen kerran liikettä uusittaessa. Vasta kolmannella kerralla pääsimme tästä eroon. Emäntä möhli ekan kauko-ohjauksen, ja meinasi jättää koiran istumaan, vaikka sehän jätetään maahan. No onneksi liikkeenohjaaja huomatti asiasta. Sama pää kesät talvet. Kauko-ohjaus sujui hyvin, mutta meille jäi epäselväksi se, saako koiralle sanoa paikka sitä jätettäessä? Ei varmaankaan. Estehypystä Riitti karkasi kolmesti noutamaan lähistöllä ollutta mehupurkkia, joten se jätettiin kotitreeniin hiottavaksi.

Ja näillä suorituksilla pitäisi kokeisiin? Ei hyvältä kuulosta! Koirahan osaa, ellei pelleile, ja ohjaaja osaisi jos jännitykseltään muistaisi mitä seuraavaksi tehdä.

torstai 16. elokuuta 2007

Tokotreeniä

Treenailtiin yhdessä Jaanan ja Neon kanssa avoimen luokan liikkeitä.

Paikkamakuita otettiin sekä alussa että lopussa. Riitti oli muuten oikein nätisti, mutta pari kertaa katsoi ohikulkijoita viereisellä pyörätiellä, sekä vaihtoi etujalan asentoa. Eli pientä levottomuutta yhä havaittavissa. Paljon vain paikkamakuita vielä lisää.

Otettiin myös nouto liikkeenohjauksella, eka meni ihan pelleilyksi, Riitti luovutti esinettä seisoma-asennossa, ja uudestaan istumaan pyydettyään nousi samantien seisomaan. Toisella kerralla nouto meni ihan nappiin.

Luoksetulon pysäytys sujuu takapalkalla oikein hyvin, tosin minulla on yhä kaksoiskäsky käytössä. Myös seuraaminen ja liikkeestä jäävät sujuivat hyvin.

maanantai 13. elokuuta 2007

Toko

Viimeksi tokossa otettiin lähinnä avoimen luokan liikkeitä. Paikkamakuuseen Riitti tarvitsisi paljon lisää tehotreeniä, se on siellä hieman levoton, välillä vinkuu, ja katselee ympärilleen. Liikkeestä pysähtymiseen tarvitsee yhä käsimerkin ja käskyn. En tiedä kumpaan sen jättäisi, että kumman häivyttäisi pois. Kuulemma käsimerkki on koiralle helpompi. Noudon luovutus on vielä hieman vino joskus. Muutoin avoimen liikkeet ovat kunnossa. Ja omistajan tekisi mieli kokeisiin. Pitää nyt katsoa, kun me ehkä osallistutaan piirimestaruuskisojen laukaan joukkueeseen, että kumpaan sitä mentäisiin

sunnuntai 12. elokuuta 2007

Esineen vienti

Harjoiteltiin tänään esineen viemistä eri ihmisille ja eri ihmisiltä minulle. Ensiksi siten että ihmiset olivat näkösällä, sitten siten, että ihmiset olivat ihan muutaman kymmenen metrin päässä, mutta eivät näkösällä, silti ihan tutussa paikassa. Sujui oikein hyvin, vauhtia piisasi, esine pysyi hyvin suussa, ja Riitti malttoi odottaa lähetyskäskyä varastamatta. Pysyi myös hyvin toisessa päässä palkattavana ja leikitettävänä, ja kuunteli käskyjä kohtuullisen hyvin. Pientä kyseenalaistusta toisessa päässä oli ilmassa aina silloin tällöin.

keskiviikko 8. elokuuta 2007

Vepe

Vepeily sujui viimeksi suorastaan täydellisesti. Ei ongelmaa missään. Jos vaan saisi käskyjä vähemmäksi, eli tilanteet yhdistettyä käskysanoihin, niin sitähän voisi jo kokeisiin. Veneestä hyppy sujui hyvin, käskyjä meni kyllä liikaa, Riitti vähän arastelee sitä ensimmäistä loikkaa, vaikka sitä on harjoiteltu laitureilta hyppelemällä. Myös esineen vienti sujui, niinkuin pitikin, tosin kerran veneestä sitä kutsuttiin. Rantaan paluu esineen jäätyä veneeseen ei sensijaan suju ihan niin hyvin edelleenkään. Onneksi sitä ei arvostella. Vene tuli myös oikein mallikkaasti rantaan. Hukkunutta ei olla kokeiltu kuin omissa oloissaan, ja sisu siinä ainakin riittää, ja tekniikka on hyvä, hukkunut tulee vaikka käteen asti! Pitäisi päästä kokeilemaan sen kelluntapuvun kanssa.

torstai 2. elokuuta 2007

Agiliito

Viikonloppuna kokeiltiin agiliitoa, ihan virallisessa ohjauksessa. Käytiin lähes kaikki esteet läpi. Tässä pientä muisteloa asiasta.

Aita: Riitillä oli ilmaa hypyissä hyvin, ja hyppäsi mielellään. Kun minä kiersin esteen vieressä juosten, Riitti kuumui hieman liikaa, ja haukkui.

Putki: Tämä ei ollut Riitille täysin vieras, ja muutaman yrittämän jälkeen Riitti juoksi hyvin putkeen, ja malttoi juosta loppuun asti kääntymättä, vaikka minulla toiseen päähän juoksemisessa kestää.

Rengas: Meni hyvin, ei mitään ongelmaa, het kun tajus mitä siltä haettiin. Siitä hypätään, mistä käsketään.

A: Vauhtia piisaa, ei muuta ongelmaa. Emännällä vaikeuksia pysyä perässä. Onneksi tottelee (vielä) seis ja maahan -käskyjä. Namut ei kiinnosta, ainakaan niin paljon että niiden takia pysähdyttäisiin.

Puomi: Ekalla yrittämällä Riitti tippui alastullessa puomilta alas. Nostettiin se takaisin samaan kohtaan ja mentiin normaalisti loppuun. Riitti ei ollut milläsäkään. Toka kerta Riitti tajusi itsekin vähän katsoa askeleitaan, mutta tippuminen ei hidastanut yhtään menoa. Kolmannella kerralla emännän oli jo lähes mahdoton pysyä perässä. Ja edelleen, mikä idea niitä namuja on syödä, kovaa meneminen on paljon kivempaa.

Kepit: tässä ei pysyny emännän aivot ihan mukana, kun kepeistä puuttui värit. Mutta Riitti teki just niinkuin pyydettiin, eli sinänsä ihan helppo juttu.

Voisikohan jostain ostaa tuohon koiraan hitaan eteenpäinmenovaiheen? Pussi ja pituuseste puuttuivat tuolta kentältä. Muita en itse ainakaan ihan heti muista...