Tänään oltiin pitkästä aikaa Ylistön kentällä. Eilen sula kenttä oli saanut parin sentin lumipeitteen.
Aloitettiin ryhmäpaikkamakuulla. Käskin viimeisenä maahan, ja palkkasin heti namilla, kun oli niin nätti. Muutoin ihan kiva, mutta kerran Riitti katsoi vieressä ollutta Nastjaa. Olin osan ajasta näkysällä, ja osan piilossa. Palatessa jäätiin odottelemaan, että muu rivi lähti pois, ennen kuin pyysin sivulle. Nopea nousu.
Odottelun jälkeen otettiin vähän merkkiä, ja sitten ois pitäny ottaa ohjatun noudon vasen, mutta Riitti haukahti. En päästänyt kapulalle. Huoh. Sen olemuksesta näkee heti, että se tietää haukkumisen olevan kiellettyä, mutta ei kykene pidättelemään haukahdusta. Otettiin väliin sitten vähän seuraamista, jonka jälkeen uudestaan ohjattu. Yhä edelleen saatiin haukahdus, mutta myös pari ihan ok suoritusta, niistä palkka suoraan kapulan nostamisesta.
Sitten otettiin tunnari liikkuroituna. Riitti oli superhieno. Kapuloita oli toistakymmentä, ja se etsi itsevarmasti oikean, nosti sen, ja toi. Hieno poika.
Loppuun vähän ruutuleikkiä, jossa palkkailin parit kerrat ruutuun hakeutumisesta, vaikka minä olin kylki tai selkä ruutua kohti.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
lauantai 28. maaliskuuta 2009
perjantai 27. maaliskuuta 2009
Uusi käsky - hiljaa
Opetellaan uutta käskyä. Koska EV-luokassa ei tykätä siitä että koira haukkuu tai vinkuu, niin pitää osata olla hiljaa. Riitti on kuitenkin arjessa sen verran hiljainen, ettei mulla ole tullut tarvetta opettaa sille hiljaa -käskyä. Osaa se haukkua, mutta haukkuu lähinnä jahdatessa takaa jotain toista koiraa kelle ei pärjää. Joskus vinkuu autossa, jos toinen koira tekee, ja se joutuu katsomaan. Kentällähän se meidän suurin ongelma on, ja niistäkin pahin liittyy paikalla siirtymiin ja sivulletuloon, sekä satunnaisiin epäloogisiin haukahduksiin. Kuten ne viimekokeen maahan -käskylle haukkumiset.
Opetellaan ensin haukkumaan (tai se jo osataankin käskystä), ja olemaan hiljaa käskystä haukkujen väleissä. Tällä hetkellä Riitti tarjoaa hengittämättömyyttä. No, onhan se silloinkin hiljaa. Katsotaan mitä tästä tulee.
Eilen tehtiin lähiparkkiksella kaukoja ja tunnaria. Molemmat meni oikein nätisti. Riitin tunnari on ollut pari viikkoa tosi hyvä. Kaukoissa otetaan muut ensin, sitten s-i omalla erillisellä käskyllä, jolla Riitti peruuttaa, ja mitä ei olla vielä liitetty sarjaan. Haetaan sille yksittäisenä ensin varmuutta, että peruutus olisi joka kerta saman mittainen tilanteesta riippumatta. Otetaan se vasta vähitellen käyttöön kaukojen sarjatreeniin, yksi vaihto kerrallaan lisäämällä. Mietinnässä on vielä, että kummasta päästä aloitetaan lisääminen, otetaanko m-s-i vai s-i-m, vai joku ihan muu yhdistelmä. Hyviä ideoita, kumpi olisi koiralle helpompi?

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Epäonnen viikon treenailuja
Keskiviikon treeneissä tehtiin siten, että kaksi koiraa teki yhtä aikaa vierekkäisissä "kehissä". Rimppis teki pitkiä liikkeitä, joten sillä skipattiin bc-treenit tältä viikolta, ois omittu koko kenttä pitkäksi aikaa muuten. Palaillaan taas ensviikolla ruotuun.
Aloitettiin luoksetulolla, tavoitteena hiljainen suoritus, pysähtymisien tarkkuuksista ym välittämättä. Ekaan saatiin haukahdus, ja kun pääsin siihen puuttumaan, oli toinen ja kolmas yrityskerta huomattavasti parempia!
Merkkiä, ensin hetsaus, ja suoraan leluun, toisella kertaa Riitti teki aivan uskomattoman hienon merkin! Jei mikä otus. Sitten otettiin pari suoraa lähetystä ruutun, mutta jätkä ei ottanutkaan ruudussa ollutta lelupalkkaa suuhunsa. Ei kelpaa, pitää tulla heittona. Uusi yritys, ja heittopalkalla. Sitten merkiltä ruutuun, ja Riitti oli ihan super, meni aivan keskelle, nopeasti, hiljaa, ja tarkasti. Lisäksi se osoitti bortsumaisia piirteitä kyttäämällä lelua hetken! Hassu ukko.
Tähän väliin otettiin tauko. Uusintakierroksella ensin noutoa ja hyppynoutoa. Riitti tarjosi hienosti kapulan taakse kiertämistä, oikeaa otetta ym. Kerran se korjasi itsensä liian pitkäksi menneen hypyn jälkeen sivulle kapula suussa, mutta minusta se oli lähinnä fiksu suoritus, joten palkkasin siitäkin.
Loppuun ohjattua noutoa leluilla, joka oli aivan uskomaton! Ensin parit merkit palkalla, sitten Vasen. Ei haukkuja, ei epäröintiä, ei edes pienintä harkintaa väärästä! Upea mies! Superpalkkaus tähän. Sitten oikea, ja se oli aivan yhtä hieno. Superpalkkaus siihenkin. Kylläpä tuli taas hyvä mieli.

tiistai 24. maaliskuuta 2009
Bordercollietko fiksuja?
Me käydään aamuisin läheisen vesitornin mäellä pienessä metsässä sellainen 30-45min aamukävely. Kolme isointa ympyrät tekevää polkua kierrettynä ovat noin 30min, ja jos kiertää kaikki pikkupolutkin noiden lisäksi, saa aikaa menemään 45min. Päivisin ja iltaisin siellä on niin paljon muita, ettei sinne viitsi mennä. Mutta aamulla kuudelta siellä on vähemmän vastaantulijoita, joten ollaan ainoita hulluja. Yleensä Riitti pörrää 10-20m säteellä musta, mikä on hyvä niiden mahdollisten vastaantulijoiden takia.
Tänään Riitti irtoili vähän liikaa, niin päätin kokeilla pentuna leikittyä leikkiä, jossa koiran kadotessa mennään piiloon, ja odotetaan että koira huolestuu ja tulee etsimään. No, Riitti katosi kiven taakse haistelemaan, niin samalla minä hyppäsin polulta muutaman metrin sivuun ja puun taakse kyykkyyn. Riitti haisteli haistelunsa loppuun, huomasi, etten minä seuraa, ja palasi polkua takaisinpäin. Pysähtyi noin 5m päähän musta, seisoi hetken, katseli ympärilleen, ja sitten istui alas! Siinä se vaan istuksi, katseli vähän maisemia, eikä edes yrittänyt etsiä. Odotteli vaan, että äiskä tulee pois piilosta kunhan kyllästyy leikkimään näitä tyhmiä pentuleikkejä.
Mun fiksu pieni haku-, viesti- ja jälkikoira. Pysyi se kumminkin loppulenkin taas ihan lähettyvillä.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009
Viikon 12 treenailuja
On jääny taas blogin kirjoittelu muilta kiireiltä. Vähän on kumminkin reenailtu. Sisällä lähinnä kaukoja, joissa s-i vaihtoon noin puolen metrin peruutus. Kauhun tasapainon hakemista siis. Ja vähän eteen- sekä sivulletuloja. Maanantaina otettiin ohjatun suuntia leluilla, merkkiä, seuraamista ja kaukoja. Tiistaina ruutua, merkkiä, ja ruutua merkiltä, sekä liikkeestä istuminen. Ei mitään mainittavan arvoista noissa.
Keskiviikkona oltiin bc-treeneissä TT-hallilla. Otettiin tunnaria, missä Riitti oli aivan uskomattoman hieno! Ja pieniä seuraamispätkiä, ja ohjatun suuntia leluilla. Sekä katastrofimetalli, missä Riitti laittoi ihan ranttaliksi, ei edes nostanut koko kapulaa. No saatiin me ihan ok suoritus, ja otettiin vähän pitoa, mutta muutoin ei kovin hyvää menoa. Loppuun istuminen, mikä oli pitkään hyvä, mutta juuri kun olin palaamassa, Riitti menikin maahan, niin istuminen vähän venähti suunnitellusta, kun piti ottaa uusiksi.
Sunnuntaina otettiin täysin uudella kentällä paikkaistuminen, missä ei mitään ongelmaa, ruutua merkiltä, täydellinen tunnari ja seuraamista. Käännökset kaipais hiomista, takapuolen käyttö on löysää, mutta suorat pätkät on ok. Ja hyppynouto otettiin myös, mikä oli aivan täydellinen.
Lauantaina Riitti oli juoksemassa 5km. Vepeilyä olis ollu sunnuntaina, mutta se skipattiin. Sitä ois voinu jo sanoa vepeilyks, kun jäällä alkaa olla niin paljon vettä, että pian menee uimiseksi. Ilmoittauduttiin myös Training Tracksin toko ja jälkikurssille, hakemaan vähän motivaatiota.
Melkein pääsee jo jäljestämään:

Ja yksi poseerauskuva samalla:

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Palauttava treeni
Otettiin kaikkea hubailua. Ohjattua noutoa nameilla ja leluille, merkkileikkiä, ruutua suoraan leluun ja sen sellaista toilailua. Sekä paikkamakuu. Lähinnä huvin ja urheilun vuoksi, ei niinkään mitenkään fiksusti ajatellen.
Nyt vois ottaa taas ihan tarkemman treenipäivyrin käyttöön ja alkaa suunnittelemaan noita ehdottoman hiljaisia treenejä. Ja paikkamakuut taas treeniohjelmaan.
Käytiin myös Vihtavuoressa purkamassa ylimääräisiä höyryjä pitkällä lenkillä.

lauantai 14. maaliskuuta 2009
Pieksämäen tokokoe
Pieksämäellä touhottamassa taas voittajaluokassa. Tuomarina Ralf Björklund. Videota ei valitettavasti ole.
Paikkamakuu 6, Riitti oli piipannut ja katsellut vierustovereita, kyynärät olivat liikkuneet. Varmaankin liian vähän rivipaikkamakuutreeniä.
Seuraaminen 7, vinkumisia siirtymiin ja parit haukut.
Istuminen 7, istui vasta toisella käskyllä.
Luoksetulo 8, kaksi haukahdusta.
Ruutu 8, lähtöhaukku, ja haukahdus maahankäskyyn.
Estenouto 9, vingahdus edestä sivulle siirtymiseen.
Metalli 0, Riitti tiputti metallin, enkä nostanut sitä riittävän nopeasti jaloistani. Enskerralla pitää muistaa se. Oli ihan odotettavissa keskiviikon treenin jälkeen, kun minun mokieni takia Riitti tiputti metallin.
Tunnistusnouto 8,5, en tiedä mistä vähennykset, kun en taas katsonut Riitin tekemistä.
Kaukot 8, vaihdot hitaat, eteni hieman s-i vaihdossa.
Kokonaisvaikutus 7 ääntelyn takia.
Yhteensä 228p, 2-tulos ja sijoitus 3/5.
Nyt pistetään paketti kasaan, tai yritetään ainakin. Haukut pois, vinkumiset pois, kun niistä noi vähennykset lähes täysin on, ja sitten uutta yritystä. Mut hei, perusasennot oli kaikki suoria. :)
Samalla huikaisevat onnittelut Hannalle&Nastjalle ALO1, Hannalle&Minjalle EVL1, Eevalle&Rinolle TK1, Hannalle&Vanille AVO1 ja kaikille muille kokeessa olleille tuloksiinsa tyytyväisille.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Tokottelua
Tässä on taas jäänyt treenit kirjaamatta. Voisikin melkein siirtyä viikkotreenien kirjaukseen, mitä näkyy monien blogeissa.
Maanantaina otettiin kaukoja, tunnari ja seuraamista, ihan vaan lähiparkkiksella ja hyvin lyhyesti. Paljon leikkiä.
Tiistaina vähän erilaisella parkkiksella. Otettiin kaksi treeniä, ekassa seuraamista pelkästään, haettiin sopivaa virettä. Paljon palkkaa. Välissä autossa odottamassa. Toisella kierroksella liikkeestä istuminen, ruutuun lelulle juoksemista, ja luoksetulon osia. Edestä sivulletuloa pitäisi hioa vielä.
Keskiviikkona bc-treenit hallissa. Otettiin kisamaisesti, ensiksi paikkamakuu ryhmässä liikkuroituna. Sitten odottelua ulkona, leikit hallissa, ja suoritus. Suorituksena tosin oli pikkuosia ja paljon leikkiä. Otettiin kaukot, seuraamista, liikkeestä istuminen, metalli ja tunnari. Metalli oli mun moka, en saanut otettua kapulaa käsiini Riitin suusta, ja tyhmänä otin pari toistoa perään, niin suoritus ei ainakaan parantunut.
Loppuviikon ohjelmassa voisi olla maasta seuraamaan tulo, luoksetulon eteentulo ja sivulle siirtyminen, sekä noutojen luovutukset ja sivulle siirtymiset sekä kaukon eka vaihto ja siitä palkkaa. Kaukot on muuten hyvällä mallilla, eka vaihto on ehkä hieman hidas. Se onkin varmaan ainoa liike, mikä meillä on evl ajatellen kunnossa.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Dummyjen touhua
Tänään aamupäivästä vesipelastamassa. Joo, ihan tosi. No okei, oikeammin jääpelastamassa. Oltiin harjoittelemassa esineen viemistä veneeseen oudoille ihmisille.
Ekalla kierroksella kaks harjoitusta. Kävin olevinaan viemässä itse veneeseen ensin jotain. Sitten valmisteleva sana, ja lähetys viemään esinettä vieraalle ihmiselle veneeseen noin 10m päähän. Eka kerta mokattiin, kun Riitti sai luovutuksen jälkeen omittua dummyn itselleen. Uusi yritys, ja tosi hyvin. Palkka minulta. Toisella kierroksella sama uusiksi kaks kertaa, matkat noin 30-40m. Vika helppo, matka noin 7m veneeseen. Tosi hienosti meni!
Ajatuksena olisi tehdä Riitille viemisestä tehtävä, oli vene sitten tyhjä tai oli siellä ketä hyvänsä, ja johon kuuluu paluu rantaan, avointa luokkaa ajatellen. Sillä tehdään sitä nyt maalla (tai jäällä) alkuun, että minun on helpompi käydä tekemässä veneestä supermielenkiintoinen "laittamalla sinne jotain". Se on tarkoitus häivyttää pois, ja jättää käyttöön vaan vihjesana ennen lähetystä. Tänään ainakin vauhtia oli ihan hulluna, joten tuntuisi oikein toimivalta.
Illalla käytiin vähän tokoilemassa. Otettiin paikkamakuu, seuraamista (joka muuten oli täysin hiljaista!), liikkeestä istuminen ja noutoja. Luovutukset oli noutoon vinoja, mutta muuten meni kaikki ihan kivasti.
Riitti sai selkärangan paloja reenikaverilta. Ne oli tosi hyviä, ei ois millään malttanut lopettaa niiden syömistä. Mun oli pakko ottaa loput pois Riitiltä, kun määrä alkoi tuntumaan niin hurjan suurelta.

lauantai 7. maaliskuuta 2009
Tokottelua
Käytiin tänään lähiparkkiksella tokottelemassa. Alkuun paikkamakuu, noin 2min, piilossa. Oikein hyvä. Ruutu oli himpan vaikeampi, Riitti hakeutui vasempaan laitaan ja liian taakse ruutua, se kaipaa vielä hiontaa ennen koetta. Seuraamisessa otettiin niitä istumisia mitä pitikin, lelu kainalossa, ja heti istumisesta vapautus suoraan putoavaan leluun. Hieno Rimppis, ei lainkaan ääntämistä tai läähättämistä, oikein tarkkaa työskentelyä. Ja kaukoja. Otettiin aina 1 vaihto ja palkka. Hienot vaihdot kaikkiin, vaikka matkat vaihteli 3-20m, helpoille pidemmät, vaikeammille lyhyemmät. Loppuun tunnari, joka oli oikein nopea, ei mitään epävarmuutta havaittavissa.
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Treenitauolta palailua
Tauti alkaa hellittämään, eilen ja tänään olin jo koulussa, ja eilen otettiin jo sisällä vähän tunnaria ja kaukoja.
Tänään jo ihan ulkotreeneissä. Otettiin luoksetulon eri osa-alueita, harjoiteltiin ruudun hakemista eri suunnista, tehtiin yksi liikkeestä istuminen, ja palkkailin parin askeleen seuraamisista juoksussa, peruuttaessa ym. Oli kivat, positiiviset treenit, paljon palkkaa ja pienissä osissa. Niitä seuraamisen istumisia pitäis tehdä. Ja oikeastaan kaikkia liikkeitä taas ennen koetta.

maanantai 2. maaliskuuta 2009
Juoksentelua
Riitti oli tänä aamuna aivan eri koira kuin eilen, joten epäillen sen olleen Kangasalla kipeänä. Varmahan ei voi ikinä olla kun ei nuo koirat valitettavasti osaa sanoa, että massuun sattuu. Lisäsin edelliseen viestiin videon kokeesta, tällä kertaa valitettavasti ilman ääniä, kun on tavan pokkarikameralla kuvattu. Laatukin on sen mukainen. Mutta ehkä siellä näkyy pieni musta piste kaiken valkoisen keskellä. Voisi ehkä treenata joskus ruutua pelkillä reunaviivoilla. Noh, toivotaan parempaa onnea 14.3. Pieksämäelle.
Emäntä on vuorostaan kipeä. Kuumetta, kurkku kipeä ja nenäonteloissa kahvikupillinen tavaraa. Tekla oli meidän pelastava enkeli, ja vei Riitin canicrossailemaan. En tiedä miten olisin kyennyt raahautumaan lenkille, kun oli pakko mennä töihinkin pariksi tuntia, ja meinasin pyörtyä siellä. Kiitokset!
Eilen illalla piipahdettiin katsomassa Miikun koiria, Tuittua, Bedaa, Toopea ja Roihua. Riittiä ei voinut päästää leikkimään, kun oli vähän turhan kiinnostunut Roihun juoksuista, etenkin kun Roihu intoutui kääntämään häntää Riitille kerran. Olisi ollut selvästi komea mies, kun ekaa kertaa sen teki. Neitokainen tosin olisi ollut Riitille hieman liian nuori, johan siinä tulee laki vastaan. Todettiin fiksummaksi pitää Riitti autossa.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009
Kangasalan koe
Tänään oltiin Kangasalan kokeessa, voittajaluokassa. Tuomarina oli Juhantalo-Kakkola. Ekaa kertaa olisi ollut voittajan liikkeet jaettuna kahteen, mutta Riitti alkoi oksentamaan ruudun jälkeen, joten keskeytettiin koe siihen. Riitti oli kipeä ehkä jo ennen kehään menoa, sillä se ei ollut lainkaan kontaktinhaluinen, ei jahdannut palloa tai ottanut sitä edes suuhun kuin hetkeksi, eikä syönyt nameja.
Paikkamakuu 7, piippasi jätettäessä, muuten minusta hyvin oli ollut, ei katsellut takana pyörivää evl:n yksilöliikkeitä eikä haistellut.
Seuraaminen 5, väljää, ja pari haukahdusta.
Liikkeestä istuminen 0, istui toisella käskyllä, annoin silti kolmannen niin se nollautu.
Luoksetulo 7, annoin seisomiskäskyn liian myöhään, muuten tykkäsin itse tosi paljon Riitin suorituksesta.
Ruutu 0, lumella keltaiset merkit, Riitti ei nähnyt niitä. Sen sijaan näki ruudun takana olevan evl:n idarin punaiset merkit, ja meni sinne. Poistui kehästä, ja vaikka sain sen ruutuun, niin nollillehan se meni.
Yhteensä 76p, ja ohjaajan keskeytys. Video tästä, ilman ääniä valitettavasti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)