maanantai 28. heinäkuuta 2008
Namipallon pyörittelijä
Riitti sai tänään ekan kerran Indyn namipallon pyöriteltäväksi. Riitti on ollut aina häkissä silloin kun Indy on sitä saanut pyöritellä. Se on ihan kiihdyksissä! Taitaa olla mukava syödä iltaruoka vähän erilaisessa muodossa. Häkkiin piti ihan ekana pallo kantaa, kun siellä syödään kaikki muutkin ruoat. Kun suljin häkin oven ja jätin koiran ulkopuolelle, alkoi vimmattu pyöritely ympäri kämppää. Hetken kuluttua totesin pallon kalastelun liian hankalaksi sängyn alta, joten avasin taas häkin oven, ja siellä tuo yhä pötköttää kyljellään pallon kanssa ja pyörittelee sitä etutassuillaan. Nameja ei taida olla pallossa enää kuin muutama, mutta kivaa näyttäisi olevan.
sunnuntai 27. heinäkuuta 2008
lauantai 26. heinäkuuta 2008
Aamun tokoilut
Penteleen kuuma keli. Alussa sitä ei huomannu, mutta loppua kohti hidasti vähän vauhtia.
Ekana paikkamakuu. Meni oikein hyvin. Sitten otettiin luoksetuloa kera uusien opein. Pari toistoa pysähtymiseen, ja Riitti tuntui jo hoksaavan idean huomattavasti paremmin. Lopuksi pari läpijuoksua.
Sitten otettiin kaukoja. Osittain pelitti, osittain ei. Paljon vielä lisää sisätoistoja, ennen kuin jatketaan taas kentällä seuraavan kerran.
Seuraaminen oli todella hyvää! Lisäksi hieman paikallaan kääntyviä ja peruutuksia, painopiste istumisessa.
Ruutu oli ihan mallisuoritus. Pitää lisätä tähän vielä sana käsky ennen seuraamaan kutsumista, jotta se ei varasta sillä sanalla.
Lopuksi tunnari yhdellä kapulalla ja heinillä. Hyvin etsi sen ja toi kerralla.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008
Vepe-eläin
Tänään päätettiin ottaa kohtuudella vepessä. Kerrankin. Ensimmäisenä oli tutulle ihmiselle esineen vienti noin 20 metriin. Riitti vei hienosti yhdellä käskyllä, mutta rantaan paluu vaati muutaman käskyn. Lähestulkoon hienosti se kuitenkin meni.
Toisena liikkeenä otettiin voittajaluokan vienti, eli veneestä esineen vienti toiseen veneeseen noin 30 metriä. Todella hieno liike! Lisättiin myös rantaan paluun motivaatiota lähtemällä lähetysveneellä soutamaan rantaa kohti ja Riitti tuli hienosti perässä.
Kolmantena liikkeenä hukkuvan pelastus noin 15m. Tosi hienosti meni sekin.

tiistai 22. heinäkuuta 2008
Viestieläin
Pitkän tauon jälkeen vaihteeksi viestiä, 3 matkaa.
Eka matka B:ltä A:lle noin 40m, B-C jälki ehkä 60m, ja vielä takas A:lle. Ei lähtöhaukkua, tosi hyvä vauhti ja jälkityöskentelykin huomattavasti parantunut! Meidän tohelointijäljestämisestä on ollut ainakin jotain hyötyä. Pari hukkakohtaa, mutta siitä nopea paluu takaisin jäljelle. Nyt vaan motivaatiota paljon tähän jäljestämisosuuteen. Lisäksi A:lle pitää muistaa enskerralla lelun lisäksi palkaksi nameja.

maanantai 21. heinäkuuta 2008
Agilentoeläin
Tänään oltiin agiliitelemässä. Sateessa. Kenttä oli yhtä mönjää, mutta mukavan pehmeä ja paikallakin oli vain alle puolet ryhmästä, niin saatiin tehdä paljon.
Ekana oli sarja hyppy-pituus-putki (sik-sakissa) ja siitä 180° käännös hypylle. Rimppis meni hienosti ensiksi hyppy-pituus, sitten hyppy-pituus-putki. Sitten pituus-hyppy. Hetken mietiskelyjen jälkeen otettiin koko sarja ja se meni aivan täydellisesti. Mutta haukkui ihan hirveästi.
Yksittäisinä esteinä puomi ja A. Hyvin meni nekin, puomin R suoritti jo itsenäisesti, tosin hihnassa, ja palkkaaja päässä. Mutta ei tullu takapuoli alas esteeltä!
Toisena sarjana oli kamalaa pyöritystä. hyppy-90°-hyppy-hyppy-90°-putki 180°-putki 180°-okseri. Tuli vähän & merkin näköinen kuvio. Otetiin ensiksi loppu putkista lähtien, sitten alku putkeen asti. Sitten kokonaisena. Mie ohjailin alkuun mihin sattuu, väärään päähän putkea, selkä kyyryssä jne. Mutta kun sain oman kroppani hanskaan, niin Riitti meni ihan loistavasti. Noin hankalaa ei olekaan ennen otettu. Tuli tosi hyvä mieli, vaikka Riitti räksytti kokoajan.

Ninan luona
Käytiin Riitin kanssa Nina-kasvattajan luona viikonloppuna. Ohjelmassa Turun päässä oli tokoilua, hakua ja vähän shoppailua. Riitin siskolla Koodilla oli juuri sopivasti tärppipäivät, mutta yllättävän vähällä selvittiin, pientä katselua Koodin perään ja satunnaista maan lussuttamista, mutta töihin keskityttiin ihan täysillä. Koodin juoksuväli oli mukavat 8kk.
Perjantaina Lentsu katseli Riitin tokoilua. Käsky kävi päästä eroon takapalkasta sekä luoksetulon pysäytyksessä että kaukokäskyissä. Seuraamisen ongelmaa purettiin, ja näillä näkymin syynä oli minun vartaloneleet. Kun jännitin hieman kroppaani kävellessä, Riitti tsemppasi heti. Lisäksi piippailuille löydettiin syy, joka oli istumisen tylsyys. Siitä nyt tehopalkkausta eroonpääsemikseksi. Tunnariongelmaakin purettiin, ja epävarmuuden piikkiin laitettiin. Lisäksi selviteltiin lähtöhaukun syytä. Kaikkea muutakin pientä pohdiskeltiin ja purettiin.
Lauantaina käytiin vähän lenkkeilemässä. Riitti ja Koodi olivat vuoronperään irti, pienten sukusiitosprosentti-vahinkojen välttämiseksi. Hyvin sujui, Riitti leikki nätisti Ansa-russelin kanssa ja kiusasi yllättävän vähän äitiään Kiiaa.
Päivä kului tutustuessa paikallisiin eläinkauppoihin, joista saaliina mm jättipallo, ja Janitan luolta löydettiin mun himoitsema tapillinen kovanarupallo sekä heräteostoksena fleecystä tehty narulelu.
Illasta käytiin tokoilemassa beauceron-seurassa. Illalta on vähän valokuvia täällä, ensiksi Koodi, sitten Riitti. Koodin ja Riitin tokoilua Lisäksi katseltiin Tiikki-veljen agiliitelyä videolta.
Sunnuntaina taas aamutokoilut, jotka videoitiin. Harmillisesti en osaa purkaa dvd:tä koneelle, joten vielä ei ole nettiin näytekappaleita. Ehkä myöhemmin sitten. Illalla käytiin hakuilemassa, ja Riitin hajuhaut oli todella hienot. Hyvin on nyt sotkettu kaikilla lajeilla pienen koiran pää.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008
Hierottu rimppis
Erika kävi taas Riitin hieromassa. Vasen puoli oli jo ihan pehmoinen, oikea vielä vähän jäykkä, mutta venyi hienosti joka suuntaan. Saatiin lisäksi hyvät lämmittely-, hieromis-, treeni- ja venyttelyohjeet.
Nätisti venyttelee jo itsekin paikkojaan, vaikka hieronnasta ei ole kuin puoli tuntia. Vettä meni jo yks kupillinen, joten hyvin lähti kuonat liikkeelle oletettavasti.
Erikan sivuille pääsee tästä.

tiistai 15. heinäkuuta 2008
Pose-eläin
Tyhjäilin eilen kameraa, niin pitää nyt laittaa pari kuvaa näytille. Kuvat alkaen Toukokuusta.
Riitti Härmälässä ihailemassa Toukokuun ekoja auringonsäteitä

On se sitten kivaa ku paistaa

Kesäkuun agikenttäirvistys

Äipän luona pihaköllöttelyä viime viikonloppuna

ps. Kotisivuilta löytyy myös ihan tuoreita kuvia.
pps. Ei ole ollut tänään maha löysällä.

Ajoitus huipussaan
Eilen aamulla ei ollut ripuli. Päivällä oli kämppä paskottu (Tiinalle&Pessille tiedoksi, että meidän matot muutti viime keväänä pahinta karvanlähtöaikaa turvaan varastoon), mutta iltapäivällä, illalla, yöllä tai tänä aamuna maha ei ole ollut kertaakaan sekaisin. Ei kakan kakkaa.
Kyllä oli Riitin ripuliajoitus huipussaan, juuri silloin kun olin töissä. Olisi edes aamulla vihjaillu asiaan liittyen, niin olisin voinu käydä kerran sen kanssa päivällä pihalla ja pitää lyhyen päivän.
Liekö maha niin tyhjä, ettei mitään tule, menikö se ohi jo, vai onko tän taudin luonne tällainen? Jaa'a paha sanoa. Ehkä iltapäivällä tietää taas enemmän. Taidan kuitenkin varmuuden vuoksi sijoittaa koiran kylppäriin päiväksi.

maanantai 14. heinäkuuta 2008
Hajuherne
Aamulla lähdin tyytyväisenä mitään arvaamattomana töihin. Koiralla ei ollut mahaoireita, vaikka Jyväskylässä kuulemma onkin ollut pari viikkoa liikkeellä rajua koirien vatsatautia.
Noh, töistä tullessani vastassa oli suoranainen elämys. Koko eteinen metrin korkeudelta ulosteessa, ja koko muun asunnon lattia yhtä ripulia. Saattaa seassa olla jotain oksennuksenkin tapaista. Ah, miten ihanaa. Eilen nähtiin yksi koira, jolla oli maha vähän löysällä, liekö ollut sillä tämä sama tauti erittäin laimeana versiona. Vai liekö tarttunut jostain pihalta.
Varsinaisia ripulikasoja ei ole kuin ehkä 4, mutta kun koira on sotkenut siihen häntänsä ja housunsa, niin taitaa tästä syystä olla koko kämppä ripulissa. Yksi kasa oli keskellä lattiaa kroko-vinkulelun päällä. Kroko-parka muutti nyt roskikseen, julmasti mamma kohtelee Riitin lemmikkiä. Loput kasat olivat eteisessä. Ja koira kävelly kylppäriä myöden koko kämpän läpi. Mielenkiintoista, Riitti taitaa osata avata oven, sillä olin jättänyt kylppärin oven kiinni, kun siellä oli pyykit kuivumassa, etteivät karvaannu.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008
Hemmoteltu eläin
Nyt on Riitti hemmoteltu hieronnalla ekaa kertaa. Eiliseltä oli hieman oikea puoli jumissa, huomasin sen itsekin ennen Erikan tuloa. Se näkyi liikkeissä, että jalka kiertyi vatsan alle vapaassa ravissa. Erika sanoi että Riitin liikkeissä saisi olla hieman enemmän takapotkua, joten hän epäilee, että selässä olisi pientä jumia. Kuitenkin liikkeet vapaana olivat ihan hyvät. Takaa Riitti oli Erikan mukaan hieman ahdas, mutta ei kinnerahdas. Se voipi korjautua iän myötä.
Erika tutki Riitin ensin seistessä, että onko toispuoleisuutta. Ei jäänyt mieleen että olisi sanonut siitä, joten ei sitä kait ollut. Selkä kuitenkin reagoi paineluihin, siitä kohdasta mihin kylkiluut loppuu ja ennen kuin lonkat alkaa. Erika katsoi myös Riitin selkä- ja lonkkakuvia, ja sanoi että oikein hyviltä näyttävät.
Sitten oikea puoli, jota epäiltiin että on enemmän jumissa. Niskassa oli pieni jumi jossain jänteessä joka jatkuu lapaan asti. Lavan taakse jäi pientä jäykkyyttä, jotka puretaan sitten enskerralla paremmin. Uroksille tyypilliseen tapaan jalkaa kun nostava lihas oli hieman jumissa myös. Kaikki raajat venyivät kuitenkin hienosti. Selässä oli pientä vinkumista aiheuttavaa kohtaa, mutta loppuajasta nautiskeltiin jo silmät kiinni. Tämä selän jumi oli oletettavimmin se liikkeiden takapotkua lyhentävä jumi.
Sitten vasen puoli. Selvisikin, että Riitti reagoi enemmän vasempaan puoleen, saattoi tietysti olla osittain jo kyllästymistä. Niskassa pientä jumia, selässä jumia ja jalassa sama kuseskelulihasjumi, jotka purettiin. Lavan taakse jäi enskertaan pientä purettavaa. Hännän liikuttelu tuntui selkärangassa hyvin, kuten pitikin.
Lisäks käsiteltiin kaikki kylkiluiden väliset pienet lihakset, joissa yleensä on jumia, mutta Riitillä ei ollut, ja etupään ja takapään lihakset. Hyvin kokonaisvaltainen käsittey siis. Oikein tyytyväisiä oltiin molemmat, ja ehdottomasti suosittelen kyllä Erikaa jos joku Jyväskylän seutulainen meiltä hierojaa kyselee.
Erika kehui kovasti Riitin rauhallisuutta, oli koko kakstuntisen ihan rauhassa, pariin pahimpaan kipukohtaan, eli lapoihin reagoi päätä nostamalla, ja tassuilla huitomalla. Ne päätettiin jättää siksi enskertaan. Pysyi kyljellään hyvin ja rauhoittui siihen hyvin. Hän sanoi myös että meillä on suhde kunnossa, Riitti luottaa minuun, vaikka sattuisi, niin makaa rennosti paikallaan. Pääasiassa silmät olivat puoliummessa ja kiinni, pariin jäykenpään kohtaan aukesivat.
Pientä ylipäätään ja ihan tavallisia jumeja, niska oli oletettavasti tokoilusta, selkä on ihan yleistä monilla koirilla juuri tuosta kohtaa kun ei ole enää rintarankaa suojaamassa liukastumisilta ja agin käännöksiltä. Saatiin ohjeeksi juoda pari päivää paljon vettä ja harrastaa pelkkää hihnalenkkeilyä metsässä. Ensviikolla otetaan uusiksi hieronta, ja se varmaankin riittää. Tämä väli ollaan rennosti, jäljestää saa, mutta hyppyjä ei suositellut, niin saadaan suurin hyöty hieronnoista irti.

tiistai 8. heinäkuuta 2008
Aholaidan totteleva eläin
Otettiin Rimpakintulla ohjattua noutoa siten että kapuloiden takana on pallo. Ensin vasen 2x ja sitten oikea kerran. Lisäksi ruutuun lähetystä kahdesta suunnasta, jossa Riitti kerran kiersi takakautta Ruutuun, ja toisella kertaa jäi vinoon mutta korjasi itse keskelle. Lopuksi palkka maahanmenosta ruudussa ja seuraamaan tulo. Aivan mahtavat.
Sitten otettiin hyppynoutoa siten että kapula menee vinoon esteen taakse. Rimppis meni ja palasi oikein hienosti. Kaukoissa m-s-m todella hyvä, mutta m-s-i eteni noin 10cm. Tätä pitää taas hinkata lähellä.
Tunnaria koemuotoisena, ekalla ihan hyvä, toisella kertaa maisteli väärää ennen oikean tuomista ja kolmas ihan hyvä suoritus. Tuli suoraan oikealle, otti sen suuhun, mutta tiputti ja haisteli varmuuden vuoksi vierustoverin, ja toi sitten oikean. Näihin pitäis kans hakea varmuutta lisää. Luoksetulo takapalkalla, ja hyvät stopit.
Lopuksi paikallaan istuminen ryhmässä, jonka jälkeen paikkamakuu. Mie olin näkyvissä Häiriönä koiraansa palkkaavat omistajat. Riitti istui nätisti, pari kertaa katsoi vierustoveria ja kerran pyyhkäisi naamastaan tassulla ötökän. Muuten istui oikein sievästi ja rauhassa.
Riitti meni ihan täysillä loppupalkalle, se on kummasti alkanut jo oppia, että sellaisen saa töiden päätteeksi. Potkin siis sille isoa jalkapalloa. Tämäkin on tosi hyvä noin kokeita ajatellen.

maanantai 7. heinäkuuta 2008
Lentoeläin
Lentoeläin pääsi agilitaamaan. Ekana otettiin hyppy-hyppy-hyppy-okseri. Meni aivan loistavasti eka sarja. Sitten ohjaus toiselle puolelle, ja keskimmäinen rima tippui, ja hauhauhau. Uuestaan, ja meni tippumatta, mutta haukkui silti. Hieno Rimppakinttu!
Sitten otettiin kahden esteen sarjaa, jotka oli 90° kulmassa ja molempiin suuntiin. Otettiin työnnöllä, vedolla, takaaleikkauksilla, kutsumisella, ja millähän kaikella muulla. Kaikki muu meni aivan täydellisesti, mutta toisesta suunnasta takaaleikkaus tiputti riman varmaan 4 kertaa, ja hauhauhau. Törmäsin jopa kerran Riittiin, mutta jätkä jatkaa silti matkaa. Sitten tajusin itse mokanneeni liian terävillä käskyillä. Otettiin ihan rauhassa ja se meni oikein hienosti! Mutta mie olen niin hukassa kun toi on niin nopea. Mun pitäs itte vaan seistä kentän laidalla ja sanoa rauhassa esteennimiä, niin toi menis itte parhaiten. Paljon paremmin kuin että mie yritän kirmata vierellä. Plus Riitin haukkuminen liittyy erittäin selvänä yhteytenä sähläämiseen. En tiiä johtuuko miun vatutuksesta vai Riitin kiihtymisestä.
Sitten keinua yksittäisenä esteenä. Riitti tarvitsee vielä kaverin kävelemään vierellä, muuten meinaa pylly tippua esteeltä kontaktilla. Sitten rengasta yksittäisenä esteenä edestä, vierestä ja takaa.
Sitten sarjaa rengas-hyppy-hyppy-okseri. Rimppis meni täydellisesti! Kokeiltiin ohjausta toiselta puolelta, niin rimppispä päätti alittaa renkaan. Pari läpivetoa, ja uudestaan, niin ali yhä. Sitten laitettiin kouluttaja seisomaan renkaan ja esteen väliin niin jopas menikin niinkuin pitää! Sitten taas sarjana, missä otettiinkin veto välistä pois ennen okseria. Rimppis osasi senkin! Vähän hieno eläin.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008
Aholaidan tottis
Kahdessa osassa liikkeitä. Ekana seuraamisen käännöksiä lyhyin pätkinä, jotka oli vasemmalle hyviä ja oikealle ihan ok. Liikkeestä istumisia ja maahanmenoja, pääasiana palkka nopeasta suorituksesta. Lopuksi eteenlähetys, Riitti ei juossut ihan suoraan, eikä löytänyt palkkaa joten käskin sen maahan, ja kävin näyttämässä sille palkan.
Toisessa osassa kapulan pitämistä ja noudon loppuasentoa. Sitten estenoutoja. Este hyvä, A:ssa ei alkuun meinannut sujua palaaminen (kääntyi jotenkin niin vinoon että ois tullu esteen a:n sijaan), mutta kolmannella meni, ja oikein hieno suoritus. Ehkä jatkossakin vielä aina alkuun yks paluu kiipeämiseen, ennen täyteen suoritukseen siirtymistä. Loppuun eteenlähetys, joka oli tosi hyvä.

Esineruutu
Tän kesän kolmas esineruutu. Oli niin hanurista kun vaan olla voi. Ja ohjaajassa varsinkin vikaa. Riitti juoksi ehkä 30-35 metriin, ei toivoakaan että etenisi loppuun asti. Se on palattava näköjään taas kapeisiin ja syviin ruutuihin.
Otettiin alkuun valmiilla esineillä, ei toivoakaan etenemisestä. Kävin näyttämässä oikean takakulman esineen, ja uudestaan lähetys, niin sain sen hakemaan. Sitten autoon hetkeksi. Uus yritys hetken päästä ja Riitti eteni ihan ok, ja haki vasemman takakulman esineen. Ahneella on paska loppu, ja lähetin hakemaan toista esinettä, niin eipä taas hotsittanu edetä. Eikun autoon. Kolmannella yrittämällä ei edes yritystä, Riitti eteni ehkä 10 metriä. Menin ruutuun Riitin kanssa muutamia metrejä, ja sain sen hakemaan takalinjan keskiesineen. Sitten heittelypalkkaa ja päätin luovuttaa.

perjantai 4. heinäkuuta 2008
Susieläin pääsee hierottavaksi
Kuulin yläkerran naapurilta, että meiltä kuuluu liesituulettimen kautta ulvontaa, aivan kuin susi olisi talossa. Pitkään ja usein, ja on kuulunut monta kuukautta, voi olla että pidempäänkin. Ompas kiva kuulla tässä vaiheessa. Seinänaapurille taas ulvontaa ei ollut kuulunut pitkään aikaan, eikä se ole ollut häiritsevää silloinkaan kun sitä joskus harvoin on kuulunut. Parille muulle naapurille ei ollut kuulunut mitään. Minä tyhmänä olen parvekkeella ollessani kysellyt, kuuluuko haukkumista, ja aina vastaus on ollut että ei. Pitääpä kyselläkin näköjään ulvomisia. Aloitin nyt siten, että estän Riitin pääsemisen ikkunan läheisyyteen, ja jätin radion päälle. Ainakaan vielä ei ole tullut viestiä, että ulvontaa olisi kuulunut sen jälkeen.
Varasin Riitille Erikan hieromaan sitä ensviikolla, Sarinka on kehunut Erikaa kovasti. Saa asiantunteva ihminen sitten sanoa, onko se jumissa vai ei. Eipähän tarvitse itse enää miettiä asiaa. Erikan keskeneräisiä nettisivuja voi käydä kurkkimassa täältä.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008
Harakkasaaren vepeilyt
Ensitöikseen haettiin mustista&mirristä pelastusliivit kokeiluun. Epäilen että Riittiksen selkälihakset reagoi jumiutumalla vepetreeneihin. Oikein mitään muutakaan syytä en keksi, varsinkin kun jumitus menee ohi päivässä parissa itsellään.
Aluksi otettiin uimista pelkästään liivit päällä. Sitten reeneissä veneestä hyppy noin 40m. Oikein hieno suoritus, ja mahtavan pitkä loikka. Vauhtia näytti olevan enemmän. Esineen vienti noin 20m, veneestä kutsuttiin kerran lähetyksen jälkeen, ja ihan ok suoritus. Palkaksi dummyn heitto, josta näin tarkemmin ajatellen taidetaan luopua, ettei se tarvitse sitten heittoa takaisin rantaan palaamiseen. Sitten veneen haku noin 20m, se meni oikein hienosti. Lopuksi hukkuvan pelastus, mikä meni myös oikein hienosti.
Enskerralla taidetaan ottaa pelkkää esineen vientiä koska siinä on eniten epävarmuutta. Pitää keksiä siihen joku palkkaus, ja rantaantulopalkka myös, mutta siten, että vientipalkka on parempi kuin rantapalkka.
Miusta liiveistä ei ollut Riitille hyötyä. Se oli ehkä vähän pinnemmassa, mutta sen sijaan että selkä olisi ollut suorassa, se meni notkolle keskeltä. Voipi olla että liiveissä ei ole ihan oikea koko. Toisaalta tuossa 10-20kg tarkoitetulle menee jo rintanauhat 2 kertaa ympäri ja yli jää, joten isompaan vaihtaminen tuntuisi tyhmältä. Käydään nyt vielä kokeilemassa pari kertaa uimista liivit päällä, jospa se vaikuttaisi jotenkin asiaan.

tiistai 1. heinäkuuta 2008
Tottikset
Nurmikentällä, edellä oli juoksujaan päättelevä narttu ja häiriönä paikkamakuussa oleva sakemanni. Liikkeestä istumista, missä palkkasin nopeasta suorituksesta. Luoksetulo tosi hyvä, painotin etenkin suoraa eteentuloa. Eteenlähetys, tosi hyvä ja suora.
A-este ensiksi yhteen suuntaan kapulan kanssa, sitten kokonaisena liikkeenä. Tosi hyvä. Riitti kääntyi hieman oikealle mennellee kapulalle vasemmalta, ja tuli esteelle aivan suoraan ja ilman uusintakäskyä.

aholaidan toko
Ruutua osissa. Ensiksi pelkkää lähetystä kaikista neljästä suunnasta ja oikean paikan hakemista. Sitten pysäytystä eka kerta valmiilla palkalla ja sitten ilman. Sitten maahanmenolla ja siellä pysymisenä. Lopuksi maasta seuraamaan tuloa.
Ohjattu nouto, ensiksi merkille pysähtymistä lelulla. Kummasti ne kapulat vetää puoleensa, mutta saatiin kuitenkin pari tosi hyvää. Sitten merkiltä oikealle lähetys ensiksi pallolla sitten ilman. Lopuksi vasemmalle lähetys, joka on nyt näköjään hieman kärsinyt oikealle lähettämisen tehotreenistä, ja tarvitsi kaksi käskyä. Kuitenkin toisella käskyllä niin hyvä suoritus ettei viitsitty uusia.
Tunnaria, eka nameilla. Kapulat heilu että huh huh. Toinen ilman nameja ja kapulat heilu sitten. Kolmanteen aivan täydellinen suoritus, siihen lopetettiin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)