maanantai 27. joulukuuta 2021
2022 Tavoitteet ja katsaus kuluvaan vuoteen
2021 vuodelle meillä ei kaiketi ollut mitään tavoitteita. Toivottiin vähemmän koronaa ja Käämille terveyttä. Kide toivoi leluja silputtavaksi, ja näyttelymenestystä tavoiteltiin. Ihan salaa mielessäni toivoin Käämille RTVA:ta, mutta koska koronatilanne, niin ei tiennyt edes onko kokeita.
Käämi valioitui keväällä vuoden ainoalla kokeella, joka olikin ihan loistava suoritus! Käämi on myös pääosin ollut terveenä. Käämi kastroitiin varalta loppukesän paise-episodin yhteydessä. Hetkellisesti se tuntui hyvältä päätökseltä, sillä sen jälkeen Käämiä selvästi vähemmän vaivasi hormonaaliset asiat. Mutta kyllä se myös vanhensi Käämiä. Onneksi Käämi on silti virkeä, lenkkeilee mielellään vaikka tuntitolkulla, treenaa nosea mielellään, mutta sellainen pappa siitä tuli kotioloissa. Käämin maksa-arvot ovat olleet hyvät edelleen, ja maksa onneksi kesti nukutuksen ja lääkitykset. Ruokavaliota jatketaan, muita hoitoja tällä hetkellä Käämillä ei ole. Mutta kyllä se on vanhentunut kevään 11-kuisen olemuksestaan yllättävän nopeasti syksyn aikana papparaiseksi.
Kide sai näyttelyistä ekan sertinsä ja kävi yllätysvisiitillä Rally-Tokossa, kun Käämi ei lääkityksen takia päässyt koronan takia siirrettyyn kokeeseen. Ja kun se meni hyvin, niin Kide kävi kahdessa muussakin kokeessa ja haki itselleen ensimmäisen tittelin, koulutustunnuksen RTK1. Kide on myös tuhonnut ison kasan Riitiltä perittyjä leluja, ja harjoitellut pohjataitoja sekä tokoon että rally-tokoon. Kidestä on kasvanut varsin pätevä ja ihana nuori koira, jolla tuntuisi olevan kaikkea mitä koiralta voi vain toivoa. Se on myös yllättänyt fiksuudellaan ja helppoudellaan. Kaikista pelotteluista huolimatta olemme selvinneet myös turkin kanssa, Heidistä on ollut tässä iso apu. Tällä hetkellä näyttelyturkin ylläpito ei tunnu mitenkään mahdotomalta, kun pesee ja harjaa noin kerta viikkoon, niin siinäpä se pääosin on. Me ei olla turkkia varottu, vaan Kide on saanut rämpiä metsässä ihan vapaasti.
2022 vuodelle toivotaan Käämille paljon terveitä aikoja. Nosea Käämi jatkaa, ja lenkkeilyä, ja hupirallattelua, niin pitkään kuin väkisin mukaan haluaa tuppautua.
Kide aikoo ensi vuonna opetella tokon alokasluokan liikkeet, sekä rally-tokon avoimen luokan temppujen ketjutukset. Tavoitteena on taitojen vahvistaminen, ja useampi koulutuspäivä. Ensimmäinen jo vahvistettu on MariL:n valmennusleiri helmikuussa. Toivottavasti ensi vuonna pääsee taas näyttelyihin, ja sieltä tavoitteena on 2 sertiä lisää. Virallisissa tutkimuksissa olisi myös tarkoituksena käydä, ja niiden perusteella selviää sitten jatkosuunnitelmat. Itse ainakin toivoisin Kidelle pentuja, sillä se on luonteeltaan aivan uskomattoman ihana pikkukoira, eikä sillä ole ollut yleisterveydessä huomautettavaa, edulliseksi on tullut eläinlääkärikäyntien osalta. Tokon ja Rallyn osalta asiat on vähän auki. Vertailin huvikseni Käämi 1v 5kk tokovideota ja Kiden 1v 8kk tokotreeniin, niin Kide on teknisesti paljon pidemmällä mm käännöksissä, kaukoissa, jäävien tekniikassa ja perusasentopaikka on parempi. Etäliikkeitä on tehty sitten paljon vähemmän. Voi olla että teemme vain pohjataitoja lisää, toisaalta jos hyvältä näyttää niin en täysin poissulje ettemme kävisi Rallysssa avoimessa tai tokossa alossa.
2022 vuodelle en enää edes toivo koronatonta aikaa, se taitaa olla mahdottomuus, mutta kyllä kovasti odotan paluuta normaaliin harrastusrintamalla. Toivottavasti siihen päästään edes joskus. Minulle koiraharrastuksessa tärkeintä on treenikavereiden tsemppaaminen, kisoissa suoritusten seuraaminen ja niiden vatvominen buffassa. Tällä hetkellä harrastamisesta ja kisaamisesta puuttuu se kaikki, kun on isot turvavälit, ulkona palelua ja yksin hallissa, buffat suljettuna ja treeneissäkin olet paikalla yksin kouluttajan kanssa.
perjantai 17. joulukuuta 2021
tiistai 14. joulukuuta 2021
Sirken Rally-Tokot
Oltiin ekaa kertaa Sirken Rally-Toko opeissa.
Juteltiin alkuun että millainen Sirken tavoite on rallyssa, ja kertoi että hänen tavoite on hyvä flow radalla, ja jos joku temppu ei onnistu, niin se oli luultavasti ohjaajan huono ohjaus tai huonosti opetettu temppu. Uusimisia Sirke treenaa tekemällä helpon ja hyvin onnistuneen kyltin uudestaan, jotta koiralla on fiilis, että hän osaa ja onnistuu, jos kisatilanteessa joutuu uusimaan.
Tehtiin alkupää joka kyltti palkattuna ja pari kylttiä ohitettiin vain seuraamalla. Loppu tehtiin Sirken neuvojen mukaan kahdessa palasessa niin, että ensin vaan seurautettiin 6 kyltin ohi ja maali ja iso palkka. Sitten 4 kylttiä ohiseuraamista ja 2 helppoa temppua ja maali ja iso palkka. Tämä sopi Kidelle hyvin. Ei olla tehty vielä näin vaikeaa treeniä, mutta kummasti tyttö oli jo niin iso, että tähän pystyi. Sirkekin huomautteli, että voisin alkaa jo luottaa koiraan enemmän, että Kide on tosi hyvä ja taitava. Tämä oli hyvä huomio ohjaajalle, voisimme alkaa rakentaa ohjaajalle luottamusta koiran osaamiseen tällä metodilla (aloitamme tosin vähän vielä helpommasta ja varmojen onnistumisten kautta, sen verran on epävarma ohjaaja). Saatiin myös hyvät vinkit oikealla takapään käyttöön, ja jumppaohjeet kotiin.

sunnuntai 5. joulukuuta 2021
Pakkaspäivä
Ihana auringonpaiste! Oli pakko käydä ulkoiluttamassa kameraa. Kauaa ei voinut olla, jäätyi kuvaajan näpit ja koirilta tassut.
lauantai 4. joulukuuta 2021
RTK1 Kide
Käytiin Tuusulassa -10 asteen pakkasessa kisaamassa Kiden viimeinen alokasluokan rallykisa. Tiia Hämäläinen oli tuomarina, ja rata oli mukava. KATtilan halli oli meille uusi, ja melko vaikea koronasääntöineen, kun halliin ei päässsyt kuin noin 4min ennen omaa vuoroa, onneksi ihanat kisakumppanit päästivät lämmittelemään autoonsa meidän julkisilla kulkijat! Hallissa oli ihan erilainen pohja kuin mihin on totuttu ja kaikui. Osa omasta valmistautumisajasta meni molempien toppavaatteiden riisumiseen ja rallykamppeiden pukemiseen, joten lämmittelyaikaa jäi tosi vähän. Kide oli ihan huipputaitava, vaikka en ehtinyt kunnolla valmistella sitä. Tehtiin pari eteentuloa ja pari odottamista ja lyhyt seuraaminen ennen kehään menoa.
Kide istui hienosti lähdön, vaikka poikkesin hieman rutiineista. Eka odottaminen ja vasemmalle käännös oli tosi kauniit. Seuraavalla pätkällä Kide innostui kehuista vähän liikaa ja hyppäsi tassut minua vasten (-1 kontr) eteentulossa. Pujottelussa reagoi hallin päätyyn, ja siinä yhteydessä varmaan koski minuun (-1 kontr). 8 kävelyssä haisteli maton, joten siitä -1 py. Seuraavat kaksi liikettä möhlin minä. Unohdin istuttaa sivulletulossa, joten jouduttiin uusimaan. Täyskäännöksessä menin liian lähelle kylttiä, joten Kide arvioi ettei mahdu ja kiersi kyltin väärältä puolelta, ja sekin jouduttiin uusimaan. Loppurata tosi hieno. Tuomari kehui meidän käännöksiä ja koiran kehumista. Kide vastasi kannustukseen myös tosi hyvin.
Lopputuloksena 91p ja RTK1 -koulutustunnus. Koska rotu on melko pienilukuinen, niin Kide on rotunsa kolmas RTK1 koulutustunnuksen saanut koira. Alle 2v iässä! Nyt jäädään pitkälle kisatauolle odottelemaan lämpimämpiä aikoja.
Ja tärkein taito piti opettaa tänään! Mitalin pitäminen suussa. Tämän kuvan toteuttamisessa meni kokonainen lihapulla.
sunnuntai 28. marraskuuta 2021
Valmennusrenkaan Ansun treenit
Oltiin tänään Gumbostrandin kasvihuoneella -8 asteen pakkasessa Angelica Leimanin ohjaamina Nuorten koirien valmennusrenkaan tokotreeneissä. Aamusta paikalla oli 5 koiraa, ja kaikki nuoria, joten pääasiassa käytiin läpi nuorten koirien haasteita, ja kaikki ohjeet ovat nuorille koirille annettuja. Kirjoitin itselleni muistiinpanoja ylös, näissä voi olla omaa ajatusta tai kehän laidan kommentteja seassa. Kide oli huippu tänään, kivasti säilyi Kidellä ilme ja fiilis koko treenin ajan, vaikka oli pitkät 20+20min keskittymiset, uusi halli, kauhean kylmä... Kyseltiin vuodenvaihteessa muuttuvien uusien sääntöjen mukaisia treenivinkkejä pennulle, ja apinoitiin muilta tulevaisuuteen kasa treenivinkkejä.
Ilme: Tosi monessa kohdassa Ansu painotti ilmettä ja mielentilaa. Että ilme on tärkein luopumisessa, pitää olla sen verran helppo luopumisharjoitus että oikea ilme säilyy. Samoin kaikki muu treeni. Jos koira menee sijaistoiminnoille (eli esim kierii, ravistelee, haukottelee tms) niin treeni on ollut liian vaikea, ja seuraava kertaa pitää hakea riittävän helpoksi, jotta koira säilyy oikeassa mielentilassa ja ilmeessä. Ilme tulee huomioida myös liikkeiden väleissä, ja toki myös liikkeissä. Älä ole hätäinen, tavoitteena sekä ohjaajalle että koiralle rento ilme.
Kehääntulo: LAT tekniikka sopii monelle vilkkaalle koiralle tähän. Antaa koiran katsella kehän laidalla tuomari, esteet ja tötteröt läpi, samalla tukee koiran mielentilaa silittelemällä koiraa ja kertoo rauhallisesti siellä on este, siellä on ruutu. Moni koira kertoo kun on itse valmis ja katsonut tarpeeksi, ja kehääntulo on helpompi kun koira tietää jo ne jutut, mistä sen pitäisi luopua.
Perusasento: Koiralle perusasentopalkka voidaan laittaa maahan, joko nami tai lelu, harjoitellaan ensin palkasta luopuminen, sitten perusasentoon tulo ja vapautus palkalle. Palkan sijoitus mietitään siten että se vahvistaa koiran asentoa, oikea palkan paikka riippuu koirasta.
Seuraaminen: Nuorelle koiralle on tärkeä saada seuraamiseen hyviä kokemuksia, onnistumista ja edetä koiran tahtiin. Päätä ensin omat kriteerisi. Jos kriteerit säilyvät vasta perusasennossa, tehdään sitä, jos pysyy yhden askeleen tehdään sitä. Ei edetä niin pitkälle että kriteereissä ei pysytä. Jos niin käy, palataan taaksepäin sen verran että pysytään 100% onnistumisissa. Alkeita tässä pitää tehdä paljon.
Liikkeestä istu: ohjaaja peruuttaa ja koira tulee oikealla ja vasemmalla vuoronperään, jotta säilyy tasapaino ja oppii molemminpuoliseksi. Autetaan koira istumaan painonsiirrolla. Nopeus tärkeä.
Liikkeistä jäävien koiran takaa kiertäminen: Kun koira osaa jo seisoa paikallaan, sille opetetaan seuraavaksi pään liike, ilman että tassut saa liikkua. Koiran fokus laitetaan etupalkkaan. Jos koira vilkuilee takana liikkuvaa ohjaajaa, otetaan palkkakriteeriksi jalkojen paikallaan pysyminen. Ohjaaja liikkuu koiran takana edestakaisin ja kehuu kun koiran tassut pysyy, vaikka pää kääntyisi, jotta koira oppii, että pää saa liikkua mutta jalat ei. Palkka etupalkkaan. Myöhemmin voi opettaa pään paikallaan pysymisen. Sama tehdään myös liikkurihäiriöllä, eli liikkurin käskytys koiran selän takaa ja asteittaan lisätään häiriötä. Kehu paikallaan pysymisestä ja vasta sitten vapautus palkalle.
Tunnistusnouto: Koirilla vaihtelee tosi paljon miten ne tämän oppivat. Keksi mikä on se omalle koiralle sopivin juttu, jolla saat koiran haistelemaan.
Kaukot + alusta: Liikeradat opetetaan koiralle erikseen. Tässä tärkein on, että nyrkissä olevaa kättä seurataan ja avointa ei, ja lyhyt luopuminen, jotta koira ei vaan seuraa namikättä, vaan oikeasti tekee itse liikerataa ajatuksen kanssa. Alusta opetetaan erikseen. Alustan täytyy olle sellainen missä tassut eivät luista. Alusta ei saa olla liian korkea. Alustalla ensin opetellaan tassujen paikallaan pitämistä, mihin palkkaa, vaikka työnnetään ja vedetän. Lisäksi tehdään luopumisharjoituksia, joista palkkaus kun tassut pysyvät. Koiralle painotus niihin alustalla oleviin tassuihin ja siihen varmuus. Vasta sitten tähän lisätään liikeradat.
Hyppy: Kaksi estettä, ja välillä koira on oikealla, välillä vasemmalla, välillä ohjaaja on keskellä, välillä oikealla, välillä vasemmalla, palkkaa aina kun koira hakeutuu estelinjalle. Tärkeää että este on helppo, joko hyvin matala rima tai vain speedpump.
Merkki: Kriteerit: 50cm päästä törppöjä juoksu, käytä alusta lähtien useita törppöjä, molempiin suuntiin kiertämistä jotta kropan monipuolisuus ei mene. Palkkapaikka voi olla joko törpön takana. Ideaali koiran linja on suoran juoksu, ei banaanimutkat. Sen opetukseen voi käyttää agility-kaaria.
Tyhjä: Palkkaa juoksemishetkestä. Vaihtele mahdollisimman paljon eteenlähetyskohdetta ja pienennä nopeasti. Ideana että koira lähtee juoksemaan eteen ja löytää kohteen vasta mylhemmin ja saa palkan siitä juoksemisesta jo.
Liikkeiden koekesto: Ensin vaikka 3 temppua peräkkäin: istu, kehu, käsikosketus, kehu, pyöräytys, kehu ja kunnon palkkaus. Sitten vähitellen liike+temppu+temppu tai temppu+temppu+liike ja aina väliin kunnon sosiaaliset kehut kuin olisi kisatilanteen loppupalkka.

tiistai 2. marraskuuta 2021
Rally-Tokon alokasluokkaa
Kide kävi sunnuntaina taas kokeilemassa rallyssa kisaamista Ojangossa Vantaalla Pia Heikkisellä. Uusi halli oli haastava, siellä oli todella paljon koiria ja kapeat käytävät, ja räyhäävät koirat vähän jännittivät ja sotkivat keskittymistä. On se vielä kovin pentu, saa kasvaa lisää ennen haastavampia koitoksia! Onneksi Rallyssa saa kehua ja tsempata ja auttaa koiraa. Kisa meni tosi hyvin. Ja odottelualueella viereen sattui ihana nuori bordercollie-poika, jonka kanssa oli niin kiva leikkiä!
Rata oli tällä kertaa paljon vaikeampi kuin viimeksi. Oli 1-2-3 askeltehtävä, vasemmalle 360 astetta, ja peräkkäin 2 sekoittuvaa tehtävää. Kide selvisi näistä tosi hienosti, mutta onnistuin itse sotkeutumaan hihnaan yhdellä tehtävällä, minkä seurauksena Kide ehti istahtaa huomaamattani, ja siitä -10 TVÄ. lisäksi yksi -1p haistelusta ja -1p kun Kide koski varpaisiini eteentulossa ja -1p vino sivulletulo kun pyysin istumaan liian nopeasti. 87 pistettä saatiin kasaan ja se oikeutti hyväksyttyyn tulokseen. En osaa sanoa monensia oltiin, koiria oli todella paljon, varmaan 30.
Tuomari kehui että oltiin taitavia, ja että sivuaskel oli hieno. Nyt puuttuu enää yksi RTK1-koularista. Täytyy tälle vuodelle vielä joku kisa katsella, kun on lisenssikin. Kide osaisi oikeastaan jo avoimen ja voittajaluokankin rally-liikkeet, mutta en ole vielä varma kannattaako sen kanssa vielä mennä vaikeampiin luokkiin, kun on vielä niin nuori.
sunnuntai 19. syyskuuta 2021
Rally-Toko alokasluokka
Kide sai rally-tokoon kisapaikan, kun Käämille viime vuodelle varattu kisapaikka siirtyi koronan takia. Silloin rahat olisi saanut takaisin, mutta en halunnut menettää pitkään kärkyttyä kisapaikkaa, niin jätin rahat sisään. No koe siirtyikin niin kauas että Käämi ehti valioitua, ja on lisäksi sairaslomalla. Onneksi paikan sai silti siirtää Kidelle!
Eikun auton nokka kohti Saloa. Mukava Pia Heikkinen tuomaroi Käämille tutussa hallissa, mutta Kide olikin elämänsä ekaa kertaa muussa kuin omassa tutussa atd:n hallissa. Halliin ei päässyt kuin ihan pariksi minuutiksi ennen omaa suoritusta, ja säädin omalla vuorollani kameraa, joten unohdin hötäkässä riisua maskin. En tiedä saako sen riisua vasta lähdössä, käsittääkseni ei (koska taskuja ei saa kaivella), niin päätin jättää sitten maskin naamalle. Onneksi se ei pääosin häirinnyt, mutta maahanmenot oli haastavat maskin kanssa. Kide ei selkeästi meinannut kuulla /tajuta niitä. Molemmat radan maahanmenot jouduttiin siis uusimaan.
Muutoin rata meni superhienosti ja Kide oli huipputaitava! Rata oli helpohko, ei peräkkäin keskenään sekaisin meneviä tehtäviä ja vaikea 1-2-3 askeleen tehtävä puuttui, joten hyviä tuloksia tuli. Oli kyllä koiratkin todella osaavia tänään. Taisimme tulla 94 pisteellä toiseksi viimeiseksi, mutta eipä sen väliä, pääasia että tuli hyväksytty tulos. Saatiin kommentti että ohjaaja antaa hienosti hihnaa. Otin pentuhihnan ihan tarkoituksella, se on niin kevyt, ettei haittaa vaikka jäisi vähän jalkoihin. Parin liikkeen jälkeen hihna oli jo niin sotkussa, että annoin sen vaan laahata maata pitkin ja pidin ihan päästä kiinni ja toivoin etten itse asti hihnan päälle.
Video:

sunnuntai 22. elokuuta 2021
torstai 19. elokuuta 2021
Nuorten koirien tokoringin pääsykoe
Kide oli 18.8. Helsingin seudun kennelpiirin nuorten koirien tokoringin pääsykokeessa, ikää 1v 5kk, eli ainoa mahdollinen kerta hakea. Arvostelijoina olivat Pirkko Bellaoui ja Anqelica Leiman. Kokeeseen osallistui 11 koiraa, ja enintään 7 pääsee rinkiin. Meille arvottiin suoritusnumero 5, mikä oli siitä hyvä että päästiin paikkamakuussa reunaan. Tuomarit kannustivat kaikkia tekemään liikkeet oman tason mukaan, ja väleissä sai palkata (mikä toki huomioidaan arvostelussa), mikä oli ihana helpotus, pelkäsin kokeenomaista suoritusta. Samoin kaikki osallistujat kannustivat toisiaan ja pysyivät sivussa suoritusten ajan, niin kaikilla oli rauha tehdä.
Paikkamakuu 1min. Siirtymä riviin todella kaunis ja suoritus tehtiin ihan omassa kuplassa. Kide ei vielä osaa tätä liikettä, mutta tehtiin tämä hihnassa ja siten että olin alle hihnan mitan päässä koirasta. Kehuin 5-15 sekunnin välein koko suorituksen ajan ja käytin ylimääräiset käskyt kaikkeen. Jännitin itse tätä jostain syystä suorituksen ajan. Kide makasi tosi hienosti huolimatta kosteasta maasta (onneksi juuri silloin ei satanut), mutta pysyminen odotteluissa vaatii vielä harjoittelua. Kaikki nuoret koirat pysyivät hienosti, ja kaikki tekivät oman tasonsa mukaan vaihtelevin etäisyyksin. Loppuun sai poistua leikittämään ja namittamaan koiraa ja kaikki menivät hienosti eri suuntiin.
Seuraaminen taluttimetta. Tultiin Kiden kanssa kauniisti kuplassa kentälle, namitin varmuuden vuoksi vielä juuri ennen kehään tuloa. Koko kaavioon kuului täyskäännös, oikea ja vasen käännös, juoksu ja hidas, pysähdykset, paikallaan täyskäännös ja 2 askeleen peruutus, eli todella vaikea. Kaikki osat Kiden kanssa osataan tosi hyvin, mutta koskaan ei olla tehty yli 5 metrin seuraamista eikä yli kahta eri osaa peräkkäin. Tehtiin tämäkin oman tason mukaan, ja kehuin koiraa useita kertoja kesken liikkeen. Iso kiitos MariL, yritin muistaa kaikki sun neuvot lähdöistä, askelpituudesta ym!! Oma kupla säilyi ja Kide teki juuri niin kuin osaa tai jopa aavistuksen paremmin. En ole opettanut vielä istumista pysähdyksen yhteyteen, koska rallyssa sitä ei tarvita. Tiedän miten aion tämän tokoon opettaa, mutta en ole vielä ehtinyt. Lisäksi satoi vettä, niin märkä maa ei houkutellut laittamaan peppua alas. Oma kupla säilyi loppuun asti, ja kokonaisuus oli superhieno. Loppuun isot sosiaaliset palkat, juostiin yhdessä pitkin kehää, kehuin ja teetin pari pyörähdystä.
Luoksetulo. Tämä me osataan (kiitos Marisa!!). Peppu oli taas haastava saada alas, mutta loppu sujui kuin tanssi. Odottamiseen käsimerkki. Istui kauniisti paikallaan ja pysyi liikkeenohjauksen ajan. Kutsuin ja mietti kutsun jälkeen sekunnin oliko tämä se jolla piti tulla vai ei. Tuli aivan täysiä karvat hulmuten, kaunis törmäämätön viereen tulo ja märkään maahan istumiseen käytin avut. Superkaunis. Otettiin taas överit sosiaaliset palkat.
Noutokapulan pito. Tultiin kuplassa suorituspaikalle. Istuminen oli taas haastavaa (hmm, ihan kuin Kide olisi jo kolmas mun koira joka ei osaa istua…). Koska liikkuri ei sanonut tarkkaa suuntaa, niin annoin istua vinossa ja korjasin oman rintamasuunnan koiraan nähden. Odottamiseen käsimerkki. Siirryin eteen ja sain kapulan. Kide alkoi heiluttaa häntää kun näki kapulan. Otti kauniisti kulmureiden taakse, vedätin kapulaa hetken ja annoin vasta sitten käskyn. Pito meni taas oman tason mukaan tai jopa paremmin. Antoi kapulan kauniisti irrotuskäskyllä ja malttoi istua irrotuksen ajan. Tämä on opeteltu youtuben vinkkien mukaan, tosin ollaan menossa videossa vasta 5 minuutin kohdalla. Superkaunis suoritus ja överi sosiaalinen palkka.
Hyppy. Otettiin vain 1 metrin etäisyys esteestä ja 10cm korkea este. Haluan tehdä hyppytekniikkaa, ennen kuin nostetaan hyppykorkeutta, joten siksi helpot. Istuminen ja odottaminen sujui ok, käskyyn reagoi hienosti, sivulletulo oli kaunis. Kiitos MariL vinkit tähänkin! Tämäkin meni vähintään oman osaamisen mukaan.
Lopuksi saatiin esittää meidän leikkiä, joten tämä oli ihana ensimmäinen kehäkokemus koiralle. 4 liikettä oman osaamisen mukaan, yhteinen kupla säilyi loppuun asti ja lopussa sosiaalinen palkka saatiin vielä päätettyä leikkipalkkaan kehän sisäpuolella. Annoin Kiden juosta muutaman kierroksen lelun kanssa, ja loppuun leikittiin yhdessä. Selvästi purkautui Kideltä se patoutunut energia, ja kierrokset olivat melko laajat, mutta ei karannut, ja tuli kohtuullisesti parin huudon jälkeen leikkimään yhdessä. Olen ihan tosi tyytyväinen meidän molempien suoritukseen ja yhteistyöhön, ja uskon että tällä päästään rinkiin. Ainakaan enempää ei olisi voitu tehdä. Nyt jatketaan omaa tahtia etenemistä, tämä 3 viikon loppurutistus ennen pääsykoetta oli aika rankka, mutta kannatti tehdä!

tiistai 17. elokuuta 2021
Käämi 12v!
Käämi juhlii tänään 12v syntymäpäiviään!
Pari viikkoa sitten maanantaina oltiin Käämin kanssa nosetreeneissä, ja Käämi oli siellä harvinaisen huolellinen haistelija. Löysi siis kaikki piilot koheltamatta yhtään. Tiistaina en kiinnittänyt mitään huomiota asiaan, mutta keskiviikkona Käämi oli suorastaan apaattinen. Lenkille lähti mielellään ja ruoka kohtuullisesti maistui, mutta kotona vaan makasi. Seurailin sitä päivän ja mitä enemmän seurasin niin sitä sitä pahemmalta se apaattisuus vaikutti. Suunnattiin yliopistolliseen päivytykseen. Ihana eläinlääkäri otti huolen tosissaan, vaikka lääkärissä Käämi vaikutti ihan normaalilta reippaalta ja kiltiltä omalta itseltään. Onneksi Käämi on maailman kiltein, ja antaa tutkia ilman puudutusta ja nukutusta, koska ne eivät ole maksan kanssa kovin suositeltuja. Painoa oli 17,5kg (maksan takia tavoitepaino on 17,5-18kg) eli hyvä. Keuhkot ja sydän oli kuuntelussa normaalit ja hampaat ok. Kuumetta löytyi, joten otettiin verikokeet. Tulehdusarvot olivat lähes sata! Pissassa oli valkosoluja, mutta ei kiteitä eikä verta ja pH oli hyvä. Maha oli kopeloidessa kipeä, mutta eturauhanen ei. Päätettiin ultrata syyn paikallistamiseksi, ja ultrassa vatsaontelosta löytyikin paise/kasvain, ja lisäksi virtsarakon pinta oli paksuuntunut. Hoidon mahdollistamiseksi tutkittiin myös maksa-arvot, koska monet lääkkeet eivät sovi yhteen kohonneiden maksa-arvojen kanssa, mutta maksa-arvot olivat normaalit (kiitos tiukan ruokavalion). Koska ikää jo on, ja paise oli todella haastavassa paikassa, niin päädyttiin ottamaan vain tämmöinen vähän sattumankaupan hoito, ja aloitettiin antibiootit. Pohdittiin myös eturauhasen varohoitoa, mutta siinäkin oli haasteena maksan kanssa yhteensopivuus. Otettiin myös lyhyt Metacam hoito, koska se saattaa rauhoittaa kasvaimia, mutta sekään ei sovi yhteen maksasairauksien kanssa.
Nyt Käämi on taas normaali oma itsensä, joten näillä näkymin hoito tepsi. Mutta voihan myös olla että kasvaim(i)en kaverina oli joku muu tulehdus johon joko antibiootit auttoivat, tai virus joka parani itsekseen, ja kasvaimet jäivät. Se että kyseessä olisi ollut tauti, vähän epäilyttää, koska Kidellä ei ole ollut mitään oireita. Närästys vaivaa yhä, voi olla että se maksa ärtyi tästäkin vähästä lääkityksestä, mutta pääasia ettei vaikuta kipeältä ja väsyneeltä. Jatkohoitona eletään päivä kerrallaan. Tämän ikäisten kanssa ei ikinä tiedä onko tämä päivä viimeinen vai onko vuosia jäljellä vielä useita. Eläinlääkäri ehdotti tilanteen seurantaa ultralla kuukausittain, mutta joskus myös tieto lisää tuskaa.
Kaljuksi ajeltu maha kutkasi, niin piti laittaa kauluri ettei nuole. Käämi oli eri mieltä kaulurin tarpeellisuudesta. Kiltisti piti kauluria vaikka en löytänyt mitään pantaa mihin kaulurin olisi saanut kiinni.
Nosetreeneissä Käämi oli taas eilen, eli ekaa kertaa taudin jälkeen vähän lisättiin liikuntaa ja aktiviteettiä. Oli niin innoissaa kun näki että pääsee treenirepun kanssa mukaan ja treeneissä oli taas ihan normaali kaahottava oma itsensä, se siitä rauhallisesta huolellisesta työskentelystä. Hieman hoikistui taudin aikana, kuvastakin näkyy kun kylkiluut törröttää. Keräillään grammat vähitellen takaisin. Loppuun kesäfiiliskuva

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021
RTVA Käämi, kolmoisvalio
Käämi kohta 12v tuli viikonloppuna kolmoisvalioksi Salossa luokkavoitolla ja 96 pisteellä Hannele Pirttimaan radalla. Kisaamassa oli 16 mestariluokan koiraa, ja helteestä ja paahteesta johtuen vain puolet sai ylipäätään tuloksen. Käämiä ei ole koskaan lämpö haitannut, saunassakin kun viihtyy. Sen verran säästeltiin, että ei treenattu ennen kisaa kuin parit neliöseuraamiset Maria Riskin vinkein. Radan jälkeen Käämi olisi vain halunnut mennä uudestaan, oli ihan liian lyhyt rata. Video kisasta alla.
FI RTVA FI TVA FI VPVA Käämi. Käämi on kolmas bortsu vastaavalla tulosyhdistelmällä, ainakin jalostustietokannan pikavilkaisun perusteella.
Kiitos menestyksekkäästä ja terveestä yli 10 vuoden kisaurasta ja mahtavasta perheenjäsenestä Jessicalle! Käämi vetäytyy kisamaailmasta eläkkeelle, mutta jatkaa vielä hömpöttelyn ja noseworkin merkeissä.

maanantai 19. huhtikuuta 2021
ATD:n vuoden 2020 2. paras Rally-Tokokoira
Käämi jatkoi huikeaa seniorimenestyksen niittämistä. Viime vuoden kahdella 98p kisalla (ja miljoonalla juuri alle riman menneitä) Käämi saavutti ATD:n vuoden 2. paras rally-tokokoira tittelin. Huimaa menestystä 11,5v koiralta! Kaikille treenikavereille iso kiitos tsemppaamista, koulutusvinkeistä ja kimppakyydityksestä! Käämikin alkaa jo kaikkien näiden vinkkien jälkeen vaikuttaa 10-kuisen sijaan 11-kuiselta....
Kuva lauantain treeneistä, kuvan otti Tiia Hämäläinen.
Kiitos ihanista kuvista Tiialle. Jos korona ja muukin terveys suo, jatkamme tuomareiden kiusaamista kunnes viimeinen yli 95p meille suodaan. Käämiltä jos kysytään, niin eläkkeelle jäädään aikaisintaan 18-vuotiaana.

torstai 25. maaliskuuta 2021
Kide 1v
Kide 1v! Pienestä leijonasta on kasvanut jo kaunis tyttö!
Synttärilahjaksi Kide saa taas irtotunnin Marilta ja pääsee opettelemaan Tokon saloja. Ja luvattu on myös Rally-Tokon verkkokurssi, kunhan Jaana pitää seuraavan alokasluokan kurssin. Kiden mielestä pääasiassa on, että on kakkua!
Virallinen 1v seisotuskuva (c) Heidi
Kide on ihana perhekoira, ja osallistuu mielellään kaikkeen. Mm. tykkää pelata lautapelejä...
Viihtyy sylissä...
On leikkisä...
maanantai 15. helmikuuta 2021
Pentutokoa ja kuulumisia
Meidän talvikausi on mennyt ihan jäihin treenien osalta. Marraskuussa tuli sulku ja halli meni kiinni ja ryhmätreenit loppuivat. Motivaatio katosi. Yritettiin tehdä Käämin kanssa Päivin etärallykurssin loppua kotioloissa, mutta tila ei riittänyt ja kyltit + esteet uupui ja kauhea kiire töissä. Viimeiset tehtävät jäi tekemättä, mutta ehkä ne tulee vielä tehtyä. Jouluna sairastettiin todennäköisesti kennelyskä, onneksi superlievänä. Käämi yski ehkä 3-4 päivänä yksittäisiä pieniä yskäisyjä, ja Kide ehkä 2 yskäisyä (tai sitten vetäisi partakarvat henkeen). No varalta oltiin kuitenkin 3 viikkoa sen jälkeen hallitauolla, sitten vähän kovia pakkasia ja siinä olikin käytännössä koko tammikuu.
Kide on ollut Jaanan rallypennut etäkurssilla, ja on tehty siellä kaikkia tärkeitä pentuharjoitteita, mm palkkasanojen erottelua, erilaisia targetteja, toistoa ja namia eri asentotreeneihin. Kurssi on tosi hyvä, mutta superintensiivinen, me ollaan menossa treenilistassa vasta viikolla 3 ja 4, 5 ja 6 on aloittamatta.... Onneksi kurssin saa tehdä omaa tahtia, ei ole pakko pysyä mukana, mutta kyllä se kieltämättä vähän vaikuttaa motivaatioon tehdä jälki-istuntoläksyjä, jos ei ehdi tehdä ns. samantien.
Nyt päätettiin ryhdistäytyä, ettei tule halliton helmikuu. Käytiin viime viikolla Marin yksärillä, ja mietittiin 45min meidän maahanmenoa, vähän luoksetuloa, ja tehtiin lisäksi parit ruudut ja merkin kierrot. 45min meni että humpsahti! Tarkoituksena olisi nyt joka viikko käydä vähän hallilla pyörähtämässä, molemmille vähän jotakin. Mutta kyllä säännöllisiä ryhmätreenejä on jo ikävä. Koiruilla menee tosi hyvin yksiin. Mitä nyt vähän (=aina) Käämi antaa periksi ja Kide siksi kuvittelee olevansa maailman kuningatar. Mutta leikkivät yhdessä, nukkuvat vierekkäin. Kidestä kasvaa kokoajan kivempi perheenjäsen (voiko se olla edes mahdollista kun lähtökohtakin oli niin ihana?) ja Käämikin on vielä säilynyt hyvinvoivana ruokavaliollaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)