tiistai 2. marraskuuta 2021
Rally-Tokon alokasluokkaa
Kide kävi sunnuntaina taas kokeilemassa rallyssa kisaamista Ojangossa Vantaalla Pia Heikkisellä. Uusi halli oli haastava, siellä oli todella paljon koiria ja kapeat käytävät, ja räyhäävät koirat vähän jännittivät ja sotkivat keskittymistä. On se vielä kovin pentu, saa kasvaa lisää ennen haastavampia koitoksia! Onneksi Rallyssa saa kehua ja tsempata ja auttaa koiraa. Kisa meni tosi hyvin. Ja odottelualueella viereen sattui ihana nuori bordercollie-poika, jonka kanssa oli niin kiva leikkiä!
Rata oli tällä kertaa paljon vaikeampi kuin viimeksi. Oli 1-2-3 askeltehtävä, vasemmalle 360 astetta, ja peräkkäin 2 sekoittuvaa tehtävää. Kide selvisi näistä tosi hienosti, mutta onnistuin itse sotkeutumaan hihnaan yhdellä tehtävällä, minkä seurauksena Kide ehti istahtaa huomaamattani, ja siitä -10 TVÄ. lisäksi yksi -1p haistelusta ja -1p kun Kide koski varpaisiini eteentulossa ja -1p vino sivulletulo kun pyysin istumaan liian nopeasti. 87 pistettä saatiin kasaan ja se oikeutti hyväksyttyyn tulokseen. En osaa sanoa monensia oltiin, koiria oli todella paljon, varmaan 30.
Tuomari kehui että oltiin taitavia, ja että sivuaskel oli hieno. Nyt puuttuu enää yksi RTK1-koularista. Täytyy tälle vuodelle vielä joku kisa katsella, kun on lisenssikin. Kide osaisi oikeastaan jo avoimen ja voittajaluokankin rally-liikkeet, mutta en ole vielä varma kannattaako sen kanssa vielä mennä vaikeampiin luokkiin, kun on vielä niin nuori.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti