Makoisaa Joulunodotusta!
Tänä vuonna lumeton joulukorttikuva, harmillista, kaikki aiemmat taitaa olla saatu edes pienen valkoisen huurteen kanssa. Nytkin on ollut lunta, mutta ei niin että olisin ollut valoisaan aikaan kotona. Jostain syystä viime vuoden joulukortti on jäänyt laittamatta blogiin, pitää kaivella se arkistosta ja lisätä tänne.
Meidän vuosi on ollut ihana! Kide saapui ja siitä on kasvanut hieno ja lupaava koiranalku. Käämi on ollut iästä huolimatta hyvässä kunnossa ja sen kanssa on ollut paljon onnistumisia kisoissa. Lepäily ja koronatauko ei ole ollut Käämin mieleen, vaikka sille on kovasti yritetty kertoa että tässä iässä olisi syytä alkaa jo siirtyä eläkkeelle. Mutta onneksi nykyisin kotonakin on leikkikaveri, joka jakaa kiinnostuksen palloihin ja vinkuleluihin, jos töitä ei ole tarjolla.
Tässä on hauskasti vierekkäin Käämi sivupaneelikuvassa muistaakseni noin 1,5vuotiaana ja nyt 10 vuotta myöhemmin. Ilme on ihan sama, posket ovat hieman vahvistuneet, muuten ei juuri eroa. Rallytuomarikin tituleerasi nuoreksi bordercollieksi. 11-vuotta nuori.
Toivotaan että ensi vuosi on vähemmän koronainen, kaikilla riittää terveyttä ja toivottavasti jossain vaiheessa treenit ja kisatkin jatkuvat normaalisti. Ensi vuodelle Käämi toivoo pitkää ikää ja terveyttä, jotta saa jatkaa rakastamansa rally-tokon parissa. Kide toivoo lisää leluja silputtavaksi, vanhat alkaa olla tuusannuuskana! Pantaa ei tarvitse pukin tuoda, ilmankin pärjää!
