lauantai 24. maaliskuuta 2012

viimeiset Riitin ykkösluokan agikisat

Riitin nollaradalta kuva.

Tänään ojangossa kaksi agilityrataa Ritva Herralan tuomaroimana. Riitti kisasi tänään viimeistä kertaa agilityn ykkösluokassa. Ekalta radalta tosi hauska hylky, R hyppäsi vikan riman sijaan yli siivekkeen! Muutoin ihan hauska, tein mm poispäinkäännöksen, ei mennyt ihan täydellisesti, mutta riittävän hyvin. Pari rimaa tippui, ohjausvireitä.

Tokalta radalta pari samantyyppistä kohtaa, ja saatiin sitten se poispäinkäännöskin suunnilleen onnistumaan. Kepeille takaaleikkaus onnistui, ja rimat pysyi. Lopputuloksena nolla virhepistettä, aika oli -13,34, ja tästä johtuen sertifikaatti, ykkössija, ja siirto kakkosluokkaan. Ihan mahtavaa.

Video: http://www.youtube.com/watch?v=Nfi1ImR25Yc

Kuvat otti Jukka

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

tiistain tokot

Tiistain tokavikat tokot. Sitten täytyykin keksiä muita paikkoja ja seuraa treenaamiseen. Olisi kiva pyöriä tässä lähistöllä, voisi käydä paljon useamminkin.

Riitti teki seuraamista, jossa haettiin rauhaa ja tarkkuutta paikan kanssa. Hienosti sujui. Lisäksi kaikki jäävät kerran erottelutreenin kannalta, hyppynoutoa, jossa teemana suora luovutus, ja pari eteenlähetystä, joissa haettiin suoraa etenemistä.

Käämi teki merkkiä ja ruutua, välillä irtoaminen ruutuun on tosi vinoa, välillä tosi määrätietoista. Tämä vaatii selvästi toistoja, ja ehkä apuohjaajan parille kertaa. Mietin myös tuplaruutua, sillä Käämin pitäisi oppia hakemaan ruutua osoitetusta suunnasta. Myös häiriömerkkejä pitää vähitellen ottaa mukaan. Käämi teki myös kaukoja, jotka on tosi hienot jo 12m kokonaisuudessaan, ja 17m m-i-s ja m-i-m-s kuvion osalta. Tunnari meni myös tänään täydellisesti. Siinäpä tämän päivän treenit taisivatkin olla.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

tiistain tokot ja torstain agit

parit kännykkäkamerakuvat pojista, kun kuvia on toivottu.


Käämi treenasi ohjattua noutoa, ruutua ja merkkiä. Käämi on edistynyt huimasti. Meillä ei ole kympin liikkeet tavoitteena, vaan kivan näköinen, hallittu ja samalla iloinen kokonaisuus. Siinä pikkuvirheillä ei ole niin väliä. Hiotaan sitten yksityiskohtia kun kokonaisuus on hallinnassa.

Agilityssä riitille kisanomainen kakkosten hyppyrata. Todella vaikea mutta todella tarpeen. Käämille keppitreeniä sekä puomia, ja radan pätkä jossa kaikki esteet. Oikein kivasti meni.

Agilityvahinkoja sattuu, Käämi juoksi täysiä päin pussin reunaa, kolahdus katkaisi treenit koko hallissa, ja pussi lensi puoli metriä sivuun. Treenit taukosivat kaikkien muiden aitsi Käämin osalta. Käämi pösilö juoksi samaa vauhtia uudestaan putkeen, ja sen jälkeen hetken päästä aidan siivekettä päin. Jos on kiire, ei välttämättä ehdi mennä ihan just siitä mistä pitäis. Onneks esteet väistää, tuumasi Käämi.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Torstain agilityt

Riitillä radalla hankalia keppikulmia, ja irtoamista. Tosi tarpeellinen teema! Keppikulma ja sitä ennen tehty vastakäännös sujui superhyvin, mutta kepeistä jäi kaksi vikaa tekemättä. Sitä menikin sitten korjaillessa. Itsenäisinä lisäksi kontakteja. En olis ikinä uskonu sanovani, että Riitin kontaktit on tällä hetkellä paremmalla mallilla kuin Käämin.

Käämille pieni radanpätkä, ja itsenäisinä keppejä, kontakteja ja rengasta. Kämppä oli tosi taitava!

Loppukevennyksenä Riitti edellisissä kisoissa. Kuvat Jukka Pätynen, kuvien käyttöön on lupa ainoastaan tässä blogissa. Miten niin kropan ja käden ohjaus on epäselvää?

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

tiistain tokot

käämin tiistain tokojen teema oli seisominen. Tehtiin liikkeestä jääviä, luoksetuloa, ruutua, merkkiä ja kaukojen m-s ja i-s vaihtoa.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

torstain agilityt

Riitti tarjosi nolla-pullaa omissa treeneissään. Itse Riitti söi vain nakkia. Päivän ratana oli takaakiertoja ja välistävetoja putkien jälkeen, eli hurjat vauhdit oli. Riitti oli ihan huippu. Enemmän mun täytyy panostaa siihen, että koira tietää milloin saa irrota ja milloin pitää olla lähellä. Lisäksi nyt kun R on oppinut kääntymään tiiviisti esteen takana, sillä joskus kaatuu ko treenipaikan heppoisat siivekkeet. Muutoin tosi hienoa suorittamista Riitiltä. Itsenäisesti hiottiin kontakteja.

Käämille rataa, jossa jokatoinen-kolmas este oli kontakti. Tämä oli todella tarpeellinen harjoitus, sillä me ei olla vielä tehty oikein kontakteja radalla. Nyt näki jo selvästi, että kontaktit imevät koiraa puoleensa, mutta niiden suorittaminen ei todellakaan ole vielä täydellisesti hallussa. Ennakointi näkyy tosi selkeästi, jos edellisellä kerralla lähdettiin kontaktilta suuntaan x, niin suunta y oli seuraavalla kerralla paljon hankalampi. Käämi irtosi myös hyvin putkeen, mutta mustassa putkessa oleva terävä kulma saattaa vielä käännyttää Käämin ympäri kesken putken, jos huudan sille kesken suorituksen jotain. Lisäksi tehtiin 12 keppiä ohjureilla, ja ne sujuivat oikein hienosti. Paljon lisää keppejä, kontakteja, rengasta, eteenpäin palkkaamista ym. Käämi on tosi herkästi ohjattava, ja se reagoi mun jokaiseen vartalon asennon muutokseen. Voipi olla että tulen olemaan pulassa sen kanssa radalla... Toisaalta ois hirmu kiva päästä kokeilemaan ihan oikea rata sen kanssa, toisaalta tahtoisin hioa vielä hirveästi näitä kesken olevia asioita ennen ratatreeniä. Toisaalta tahtoisin ilmoittaa sen 24.3. kisoihin, toisaalta sen ois hyvä vielä treenata enemmän.. Päättäiskö joku muu mun puolesta?

Tässä vielä muutama Jukka Pätysen ottama kuva Riitistä 23.1.2012 Ojangon kisoista. Lupa kuvien julkaisuun on vain tässä blogissa.