Nata on lähti tänä aamuna. Lapset on ollu nätisti, vieläkään eivät ole erehtyneet sen kummemmin leikkimään, vaikka metsässä juokseminen on aika päätöntä. Mutta ne juoksevat niin erillään ja eriaikaan, että oletan, että ne eivät ihan oikeasti leiki. Jonkun verran Nata lahjoi Riittiä tuomalla leluja, ja palkkioksi pärrää, jos Riitti harkitsee niihin koskemista. Kyl naiset on ihania. Vierekkäin samalla tyynyllä voi silti pötkötellä ilman ongelmaa. Sitä en ole seurannut, kumpi hakeutuu kumman viereen, mutta veikkaisin että Nata tulee Riitin viereen. Varma en ole. Noin tuntia ennen Natan lähtöä kaverukset yltyivät leikkimään keskenään. Harmi että syttyivät noin hitaasti. Muutoin olisi ollut paljon rattoisampaa.
Törkeästi on käytetty Nataa häiriönä kaukoja tehdessä, mutta Riitti keskittyy silti hyvin. i-s vaihto on ainoa, missä steppaa sisällä, s-i taas ulkona. Niihin lisää varmuutta vielä.
Riitti sai eilen hurtan valjaat, olivat -50% alennuksessa. Nyt on kahdet eri valjaat, toist jäljelle, ja toiset muuten pitää. Haluaisin pitää nuo jälkivaljaat ihan vaan pelkästään siinä tarkoituksessa, niin ei Riitinkään tarvitsisi arpoa, mitä ollaan menossa tekemään kun ne puetaan päälle. Niiden kanssa piti käydä tietenkin heti canicrossaamassa, ja otettiin ylämäkijuoksua. Ainakin emännän jalat on maitohapoilla, voin vaan kuvitella koiran jalkoja.
Hitsi että tuli taas hyvä mieli eilisestä tokoilusta.
Ihan ensalkuun rakentelin kentän häiriöksi. Sitten otettiin seuraamista, ja hion riittävän takana olevaa paikkaa, otettiin paljon käännöksiä, eri vauhteja, pysähdyksiä jne. Täyskäännöstä on vielä hiottava, sen jälkeen Riitti pyrkii edistämään. Samoin jos otan ylläripysäytyksen, haluaisin että Riitti hakis silti istumiseen oikean paikan, joten siihen lisää reeniä vielä.
Otettiin liikkeestä istumista, ja tuli pari niin hyvää, ettei sitä enempää. Sitten otettiin luoksetulo, ja siitä seis-pysähtymistä. Pari tosi hyvää siihenkin. Sitten hiottiin loppuasentoa, joka on siihen suuntaan vino, kummassa taskussa on narupallo. Vino siis siten, että etujalat on suorassa ja kuono juuri vetoketjun kohdalla, mutta takapuoli milloin mitenkin päin. Jatkossa molempiin taskuihin narupallot, ja palkka aina siltä puolelta, mihin takapuoli on vinossa. Kotona vois ottaa myös jakkaraharjoittelua. Ja siitä sivullesiirtyminenkin pitää ottaa taas ohjelmaan, kun on kokeita tulossa.
Ruudusta seuraaman tulo kerran, ja se oli tosi hyvä, Riitti haki hienosti oikean paikan, ei edistänyt, ja seuraaminen oli tiivis. Hyppynoudossa niiasi ekalla käsky-sanalla. Hain itse kapulan, ja uusi heitto, niin jäi niiailut pois. Ei kiitos haluta enää pistevähennyksiä niiaamisesta.
Tunnarissa otettiin 2. Ekalla kerralla haisteli puolet ja nosti oikean, tiputti sen, ja haisteli loppuun, ja toi sitten oikean. Tämän oletan johtuvan siitä, että joskus kaikkien haistelua vahvistettiin laittamalla nappuloita kaikkien väleihin. Toisella kerralla haisteli melkein kaikki, ja osui vikana oikeaan, niin toi sen sitten suoraan. Tosi hyvä, ei mälläystä tai pyörittelyä! Nostoharjoituksista on ollut siis hyötyä.
perjantai 24. lokakuuta 2008
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Näyttelytreeniä
Riitti kävi harjoittelemassa Jyväskylän KV:ta varten vähän juoksemista ja seisomista. Huh huh. Ravaaminen sujuu jo ilman seuraamista silloin tällöin, mutta koiraporukassa edellä juoksemista, mitä yksin ollaan harjoiteltu, ei voisi kuvitellakaan, että se onnistuisi. Häntä menee myös miten sattuu. Toivottavasti ennen KV:ta ehditään vielä pareihin reeneihin mukaan, niin ehkä se siitä.
Onko se lintu? Lentokone? Ei se on bordercollie!
Riitti tänään jatko2:sen viimeisellä agiliitokerralla. Otettiin yksittäisinä esteinä rengasta ja keppejä. Riitti tuntui hoksaavan keppien ideaa! Jesh! Rengaskin meni tosi hyvin, ihan sama oliko sen jälkeen tai ennen estettä. Sitten otettiin itsenäisesti a-hyppy-putki-hyppy rataa, ja kokeilin, että vaadin siinä Riitiltä haukkumattomuutta. Otettiin yksi este kerrallaan lopusta alkuun esteitä lisää, ja aina kun saatiin haukkumattomana rata, otettiin lisää esteitä. Riitti tajusi tosi nopeasti mitä siltä haettiin, ja suoritti haukkumatta koko radan! Jee!
Varsinaisena suorituksena oli 12 esteen rata. Radan malli oli jotain tätä luokkaa:
I I _ I puomi _ I
putki I I U II
Ensiksi kaksi hyppyä suoralla linjalla, siitä valssilla tai mäkelöillä hyppy oikealle, ja toinen hyppy takaisin lähtöpaikkaa kohti, ja siitä esteen takaa puomille. Puomilta suoraan eteenpäin olevalle esteelle, siitä välistä veto ja hyppy, minkä jälkeen pituus. Pituuden jälkeen puomin ali menev U-putki, ja siitä muuri-hyppy-putki suoralla linjalla.
Otettiin ensiksi loppusuora putkelta alkaen, vähän ideana se, että Riitti tietäisi mitä sen tulee tehdä, vaikka irtoaminen ei olekaan mikään ongelma. Sitten otettiin valssikohta erillisenä, sillä Riitti olisi halunnut syöksyä puomille suoraan. Sitten eikun koko rataa! Ekalla kerralla tippui yksi rima, toisella kerralla muurin palikat ja kolmannella kerralla viimeinen putkeen irtoaminen epäonnistui huonon ohjauksen takia, mutta muuten aivan loistava rata! Emäntä onnistui tänään ohjauksessa, ja kurssikaverit kauhisteli vauhtia.
Nyt harmittaa, että ilmoittauduttiin talvikaudelle jatko2selle uudestaan, eikä uskallettu mennä mölliryhmään. Mutta jos yrittäisi tehdä Riitistä haukkumattoman agikoiran, niin ehkä siitä kurssin uusimisesta ei ole haittaa meille.

tiistai 21. lokakuuta 2008
Tokoilua
Oltiin parkkiksella ottamassa lyhyet tokottelut. Palkkailin seuraamispaikasta (tiivis+riittävän takana) sekä juoksussa, hitaassa että istumaan hakeutumisesta pysähdyksissä. Todella lyhyitä pätkiä ja paljon palkkaa.
Otettiin myös pari liikkeestä istumista, missä palkkasin heti asennon toteuduttua.
Tunnaria 7 kapulalla, Riitti haisteli hienosti kaikki, eikä liikuttanut mitään. Otettiin myös tunnarikapulan pitoa ja nostamista mälläämättä. Lopussa saatiin tosi hyviä ja nopeita suorituksia. Mälläämätön ja suoraan tuleminen vähän vielä hakusessa.
Lopuksi kaukoja. Ens alkuun ihan läheltä, palkkasin pelkästä nopeasta maahanmenosta. Sitten palkkasin istumaan nousemisesta. Sitten seisomaan nousemisesta. Kerran koko sarja noin 3 metristä. Sitten pari yksittäistä vaihtoa, missä myös nopeista vaihdoista palkkailua. Tosi nätisti pysyy ainakin toinen takajalka aina paikallaan. Toisessa tuppaa olemaan vielä steppaamista.

maanantai 20. lokakuuta 2008
Natan vierailu-kuulumisia
Riitti yrittää kovasti lämmitellä Nataa. Haistelee kaulasta ja pussaa jos ehtii, haastaa leikkiin, vie leluja ja keppejä lenkillä. Natakin on pari kertaa erehtynyt tuomaan Riitille lelun tai kepin, ja juoksemaan Riitin perässä mitä korkeampien kivien päälle ja hyppimään mättäältä toiselle metsässä. Miten noin pieni pystyykin kiipeämään noin kevyesti?
Olen nähnyt Natan heiluttavan Riitille häntää pari kertaa. Muutoin Nata keskittyy pitämään Riitin tiukassa kurissa, metriä lähemmäs ei ole asiaa. Yhtä pötköttelyä tuo noiden olo suurimmaksi osaksi on. Natan kaltaisia koiria voisi olla vaikka kymmenen, eikä niitten olemassaoloa edes huomaisi. Tosin yksin peiton alla nukkumaan tottuneelle voisi tulla hieman kuuma.
On kätevää, mahan päällä on lämmitin samalla kun katsoo telkkua, bortsu tuo puhelimen jos se soi, ja villasukat, kun varpaita alkaa paleltaa. Selvästi jokainen tarvitsee kaksi koiraa. Muutoinhan joutuisi luopumaan sylilämmittimestä hetkeksi, jos puhelin alkaa soida.
Ilmoitin Riitin tänään Jyväskylän KV -näyttelyyn. Mielenkiinnolla odotetaan minkä värisen nauhan kera tullaan kotiin...

sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Riitin tyttö-vieras
Riitillä on täällä nainen seurana viikon verran. Cardigan Nata. Ovat tulleet tosi kivasti toimeen, lenkillä Riitti yrittää kovasti leikittää Nataa, mutta sisällä molemmat vaan pötköttävät. Minä olen saanut myös kaverin, sillä Nata nukkuu sängyssä ja istuu seurassa mielellään. Miesten paikka taas tunnetusti on sängyn (tossun?) alla.
Taas on jäänyt kirjoittamatta aimo annos reenejä. Perjantaina otettiin viestiä. Pimeää oli jo ehtinyt tulla, ja viimeiselle pätkälle lähetettäessä puoleen väliin oli ehtinyt joku pieni koira, mikä haukkui. Tajusin sen vasta lähetettyäni Riitin. Riitti palasi takaisin minua kohti, mutta toisessä päässä ollut Birgitta tajusi onneksi huutaa Riittiä. Riitti ei ehtinyt ihan takaisin minun luo, kun lähti juoksemaan täysillä Birgittaa kohti. Ihan ok lopetus, mutta kamalan epävarmaa tämä meno on yhä.
Lauantaina oltiin jäljellä, ja se meni aivan taivaallisen hyvin. Jälki oli suurin piirtein alokasluokan mittainen. Tosi hyvä mieli siitä. Näitä ehdottomasti lisää.
Otettiin myös esineruudut, eka esine ihan ok. Riitti autoon. Ja ahneelle paskaiset, ihan perinteen mukaan. Uusintayrityksellä Riitti eteni sivusuuntaisesti 50m, toisen juosseen koiran jälkiä, mutta ei taas syvälle. Eikun autoon miettimään asiaa, ja otettiin taas pisto, minkä päässä oli 3 esinettä. Riitti haki kaikki. Pohdin jopa syytä tuohon, ja se voisi mahdollisesti olla se, että en ole pitkään aikaan treenannut Riitillä pudotetun esineen noutoa. Siinä sitä varmuutta tulisi etenemiseen. Pitää ehkä ottaa se takaisin treenilistalle.
Tokoulussa otettiin ihan pari liikettä vaan. Ohjatun noudon vasen, joka oli tosi hyvä, ja ruutu merkiltä. Palkkailin myös merkillä oikein seisomisesta.
Tänään oltiin viestikokeissa Tikkakoskella, Riitti autovahdin tehtävää suorittamassa etupenkillä. Taas hyviä vinkkejä tuli bongailtua. Mm osa kertoi juoksuttavansa aina pidempää matkaa, esim vähintään 300m viestiä ja 700m jälkeä, että vähintään kilometri tulee yhteen suuntaan. Ja että sidotaan niitä ylimääräisiä koiria sinne puihin, haukutetaan niitä koiria siellä, nauretaan selän takana lähetyksen aikaan, ja pyöritetään marjastajia viestialueella. Samoin yksi hyvä idea Birgitalta oli, että pitää treenata myös sitä, että ihmisiä menee seuraamiseen, ja tulee siitä takaisin "pulina"-alueelle. Paljon on osa-alueita, että koirasta saa varman.

torstai 16. lokakuuta 2008
Aholaidan häröilyä
Otettiin seuraamista, pitkää suoraa. Ihan ok, välillä kulkee himpan liian edessä. Otettiin myös paikallaan siirtymiä, muuten tosi hyviä, mutta peruuttaessa väistää minua siten, että kolmessa askeleessa väliä tulee noin 15cm. Sitä pitää hioa.
Liikkeestä istuminen oli tosi hyvä tänään kaikilla kerroilla. Muita jääviä ei ole otettu niin pitkään aikaan, että unohtaakohan Riitti ne? Luoksetuloa kaikilla variaatioilla. Vauhti korvaa tarkkuuden, palkkaavasta liikkuristakaan ei ollut apua, aiheutti lähinnä vaan kyttäämistä vauhdin ohella. Toisaalta en halua ottaa luoksetulosta vauhtia poiskaan. Noutoja sekä puukapulalla että metallilla, tasamaana, sekä luovutuksen hiontaa. Meni oikein hyvin. Kaukot 4 metristä, muuten tosi hyvät ja tarkat, mutta Riitti peruutti hypähtäen s-i vaihdossa noin 20cm. Palkkasin silti siitä, pääasia ettei etene.
Tauko tähän väliin, ja pienet tottistelut. Näytin Riitille mihin jätän eteenlähetyksen palkan. Sitten otettiin pk-esteet, ne meni ihan hyvin. Ja loppuun eteenlähetys, mikä oli tosi hyvä, vaikka olikin jo ihan hämärää ja lelu niin pieni ettei se voinut nähdä sitä.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Puuhapäivä
Oltiin aamupäivästä Humpan ja Hanskun kanssa jäljestämässä, esineruutuilemassa ja tokoilemassa. Illalla oli agility. Mikäs sen parempi tapa viettää vapaapäivää.
Ensimmäisenä oli esineruutu, noin 10*45m, ojitetussa suopohjassa, missä jonkun verran suopursua. Takalinjalla oli molemmissa nurkissa 2 esinettä. Riitille ensiksi yksi esine, jonka hakuun meni kohtuullisen kauan, mutta löytyi kuitenkin sitten ekalla käskyllä. Tässä välissä Riitti autoon. Hetken päästä uudestaan, ensiksi yksi, ja se löytyi oikeastaan samantien. Hetkein leikkitauko, ja sitten ahne omistaja otti myös toisen esineen. Se löytyi myös kohtuullisen nopeasti, hetken sai Riitti sitä etsiä. Mutta ihan mahtava ukko, pitkästä aikaa haki kaksi esinettä samalla reissulla.
Sitten tokoilua jäljen vanhenemista odotellessa. Palkkailin Riittiä merkin hakemisesta. Tosi hyviä. Sitten ruutuun lähetys suoraan lelulle. Tosi laiska, lähes koottua laukkaa. Uusiksi lähetys, ja se meni paljon paremmin. Riitti haki myös ruudun oikean paikan hyvin. Otettiin myös kaukoja, ensiksi kolmesta metristä m-i-s-m ja se oli tosi hyvä, ei milliäkään liikettä. Sitten m-s-i, ensiksi oli pieni step m-s vaihdossa, joten otettiin uusiksi, ja toisella kertaa siinä oli myös pieni steppaus, mutta paikallaan, muutoin tosi hyvä. Sama 10 metristä, koko sarjana m-i-s-m-s-i, tosi hyvä. Maksimissaan parin sentin liike toisella takatassulla. Lisää vaan varmuutta tähän vielä, niin kyllä se steppauskin pois jää.
Sitten jäljelle. Jälki oli kohtuulisen märässä metsässä, paljon paksua rahkasammalkerrostumaa, välillä hieman kuivemmassa puolukkametsikössä. Riitillä oli vieraan tekemä noin 400m pitkä jälki, missä jonkun verran nameja. Ikää jäljellä oli noin 1,5h. Riitti pysyi ihan ok jäljellä, mutta paljon siinä oli silti häsäystä. Loppuun tuli paha häiriö, joukkio sienestäjiä irti olevan koiransa kanssa jäljen päällä, ja eivät edes voineet siirtyä vaikka pyydettiin. Koska jäljestäminen on muutenkin epävarmaa, en uskaltanut jatkattaa Riittiä siitä läpi, vaikka se olikin menossa oikeaan suuntaan. Skipattiin pieni pätkä jälkeä, ja palattiin jäljelle aivan ennen loppupalkkaa. Uskoisin tämän olleen kuitenkin paras ratkaisu tähän väliin, jos jälki olisi valmiimpi, olisi voinut kokeilla katsoa, jäljestääkö se oikein.
Illalla oli agilityä. Otettiin I _ I mallista rataa molemmin puolin, sekä valssilla, U:lla ja mäkelöillä. Tosi kiva harjoitus etenkin ohjaajan pääkopalle, joka teki milloin mitäkin vääntelyitä.
Itsenäisesti tehtiin keinua, missä Riitti alkaa jo itse aika hyvin hakea sitä kohtaa, missä keinu laskee. Otettiin myös keppejä, kokeiltiin sekä "perinteisesti", että pari kertaa myös aidoilla. Sekin voisi olla Riitille sopiva tapa. Pitäisi hankkia kotiin kepit ja aidat. Mihinkähän ne tunkisi? Parvekkeelle? Itsenäisesti otettiin myös suorana ratana olevaa hyppy-pussi-hyppy-a -rataa. Riitillä oli todella kivaa. Pussista se tuli loikaten pois, ja a:lle meinattiin mennä vähän liiankin täysillä. Oikealla ajoituksella myös kontakti saatiin tehtyä miten pitikin. Kolmantena itsenäisenä otettiin vielä hyppy-pituus. Sekin meni erinomaisesti. Kivaa oli kaikenkaikkiaan.
Enskerralla agilityssä on tiedossa 10 esteen rata. Iiks.

tiistai 14. lokakuuta 2008
Viestiä
B-pisteeltä A-pisteelle noin 100m. A-pisteeltä C-pisteelle noin 400m, eli otettiin se 300m jälkiosuus. Nämä sujuivat todella hyvin.
C-pisteeltä ei ollut tarkoitukseni lähettää Riittiä enää, mutta se näytti olevan lähdössä vielä. Ahneelle tuli paskainen loppu. Riitti juokse reilut 10m, ja jäi seisomaan ja odottamaan minua. En tiennyt mitä olisin tehnyt. Odottelin aikani. Sitten päätin lähteä kävelemään koiran perässä. Riitti johti minut reilusti vinoon, tultiin A-pisteelle reilusti oikealta. Noin 50 ennen loppua Riitti juoksi sitten täysillä A-pisteelle, ja palkattiin siellä.
Selvästi liian vähän varmuutta lähteä suorittamaan jälkiosuuden jälkeen vielä viestiosuutta. Jos olisin ollut fiksu, en olisi lähettänyt sitä. Nyt pitää ottaa pari kertaa vahvistuksia tuohon jäljen jälkeen lähtemiseen. Lyhyitä helppoja matkoja siis. Voisi ottaa esimerkiksi pidemmän b-a välin ja lyhyemmän jäljen, jotta matkaa tulisi enemmän, mutta ei niin suurta epävarmuutta sen jälkiosuuden kanssa. Myös pelkän jäljen reenaamista pitää jatkaa.

maanantai 13. lokakuuta 2008
Paikkaava jälki
Otettiin edellisen jäljen paikkauksia. Jotain oli koiran päähän edellisestä iskostunut, sillä jälki oli aivan mahtava! Jos nämä olis aina näin hyviä, näitähän vois tehdä vaikka kaikki aamu- ja iltaruoat.
Jälki oli märässä sammalpohjaisessa mättäisessä metsässä. Matkaa ei tullut laskettua, mutta arviolta 400m. Kaksi polun ylitystä ja kaksi kaatuneen puunrungon ylitystä. Namikasoja noin 10-50 askelparin välein, ja hankalia kohtia ennen sekä jälkeen aina pari namia. Tultiin jäljelle vasemmalta sivusta, Ja Riitti sai ilmavainun jäljelle hieman kaempaa, joten meinasi lähteä liian aikaisin. Korjasi itse itsensä parin metrin jälkeen etenemään taas suoraa kohti jälkeä, ja aloitti jäljen "janalta" todella nätisti.
Alussa meinasi olla hieman liikaa vauhtia. Himmasin hieman liinalla, ja Riitti korjasi vauhtia hitaammaksi. Joko ajoitus osui kohdalleen, tai sitten Riitti oikeasti hiffasi mitä pitikään tehdä. Pysyi nätisti jäljellä, ja eka polunylityskin meni oikein mallikkaasti. Noin puolessa välissä jälkeä kulman kohdilla hukkasi jäljen menemällä kulmasta yli. Tuli siitä ravia mua kohti, hakeutu minun sivulle makaamaan. Odottelin siinä hetken, juuri ajatuksena antaa uusi jälki käsky, niin Riitti otti ilmavainun jäljen suunnasta, ja lähti jäljestämään, ja teki ihan täydellisen kulman. Siitä noin 30m oli polun ylitys, ja siinä Riitti epäröi kovasti. Tarkasti polun molempiin suuntiin melkein liinan verran, kuitenkaan liinan kiristymättä. Pysähtyi hetkeksi seisomaan, ja sai sitten ilmavainun jäljen suunnasta. Painoi kuonon maahan ja jäljesti koko loppujäljen todella hyvin.
Vauhti oli tosi hyvä, ja Riitin keskittyminen pysyi jäljessä, ja tuo itsenäinen korjaaminen oli upeaa verrattuna aikaisempaan haahuiluun. Tuo viereen makaamaan pyytäminen, ja sen hetken keskittyminen taitaa olla Riitille sopiva. Jos se lisäksi näin nopeasti oppi tarjoamaan sitä itse jäljen hukattuaan, ja kykenee siitä itse ratkaisemaan ongelman, niin tullaan jatkossakin käyttämään. Toivottavasti "palaamisesta" ei ole vaikutusta viestin mahdolliseen jäljen hukkaamiseen. Uskoisin kuitenkin tuon olevan vain Riitin tarvitsema välivaihe, ja jatkossa kun se saa lisää varmuutta ongelmakohtiin, se kykenee ratkaisemaan ongelman itsenäisesti.
Pitäisiköhän taas muistuttaa, että näitä minun pohdintojani saa ihan vapaasti kommentoida. Kyseessä on kuitenkin se ihan eka harrastuskoira, ja mutulla mennään kaikissa tilanteissa.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Sunnuntai-häröilyä
Käytiin ensiksi prisman parkkiksella olemassa bh:n kaupunkiosuuteen harjoitteleville koirille häiriönä, ja otettiin siinä sivussa vähän näyttelytreeniä. Ravi sujuu jo kohtuullisesti, mutta huh huh mitä menoa. Hanskoja kaivattaisiin. Seisominen sujuu hienosti, ja lainasinkin Hannalta ja Minjalta tyylin seisoa koiran edessä samalla kun koiraa tutkitaan. Sujuu huomattavasti vähemmillä tuomarin pusutteluilla ja selälleen heittäytymisillä, kun Riitti joutuu olemaan siinä omillaan. Mutta juoksuun vielä paljon treeniä. Tosin eipähän enää seuraa juoksuosuuksia. Voisi kokeilla ehkä käydä jossain match showssa ennen Jyväskylän KV:ta, jos nyt päätetään sinne mennä.
Sitten käytiin Aholaidassa kiusaamassa jotain treeniryhmäläisiä. Ei hoksattu niiden olevan virallisia treenaajia, sillä heillä ei ollut valoja kentällä päällä. Mutta meidän poistuessa kouluttaja katsoi sen verran murhaavasti, että ei tainnut olla ihan luvalliset meidän reenit. Otettiin onneksi pääosin kahden ryhmän välissä meidän pikareenit.
Ensiksi otettiin seuraamista, missä palkkasin taas oikeasta paikasta. Liikkeestä istuminen oli erinomainen! Luoksetulon seis oli aivan liian hidas, mutta sitten laitoin "liikkurille" palkan, niin saatiin tosi kiva toppi. Muutoin hyvä luoksetulo. Otettiin myös noudon luovutusta, ja pk-esteet. Tosi kivasti oli Rimppis tänään.

Jäljestystä
Otettiin kaksi erilistä jälkeä, molemmat noin pari tuntia vanhoja, ehkä hieman ylikin. Toisella 8 keppiä noin 7-12m välein. Hienosti nosti Riitti kaikki, tosin loppua kohti vauhti meinasi mennä kaahotukseksi, kun oli nii'iin kivaa.
Toisen jäljen askeleet jäi laskematta, mutta villinä veikkauksena sanoisin 300m. Maastona ensiksi ryteikkö, sitten koskeaa sammalikkoista kangasmetsää, puron ylitys, ja heinikkoista metsikköä. Myös pari kaatuneen puunrungon ylitystä ja polun ylitystä.
Riitti pysyi hienosti jäljellä, osan kohdista jäljesti pari metriä jäljestä sivussa, mutta haju on voinut kulkeutua sinne. Annetaan sen verran anteeksi, sillä palasi aina jäljelle syömään namit, mitä olin sinne noin 10m välein laittanut. Eka polun ylitys oli paha, sillä Riitti oli jäljeltä sen pari metriä vinossa, ja jälki jatkui loivaan ylämäkeen. Meno yltyi aikamoiseksi häsäämiseksi, joten laitoin Riitin hetkeksi maahan miettimään asiaa. Hetken kuluttua uudella jälki-käskyllä Riitti ratkaisi ongelman ja palasi jäljelle. Lopussa haju oli levinnyt hieman leveälle, sillä tarkoitus olisi ollut jatkaa jälkeä lähemmäs tienlaitaa, mutta metsästä löytyi kasa hajotettuja lasipurkkeja ja metallitölkkejä, joten jäljen tekijän piti palata hetki laittamaan loppupalkka taaemmas, ja poistua toista kautta. Riitti ratkaisi kuitenkin ongelman hetken aikaa häslättyään ihan hienosti, palasi jäljelle, ja löysi loppupalkan.
Jatkossa voisi laittaa hetkeksi namit vaikka jokatoiselle askeleelle, että saisi vahvistettua sitä jäljellä pysymistä, vaikka tulisikin vaikeita kohtia.

lauantai 11. lokakuuta 2008
Viestikokeessa
Ei sentään Riitti ollut. Mutta pääsin katsomaan viestikokeen oikeassa tilanteessa, ja oli hyvin opettavainen kokemus. Paikalla oli myös useita ihmisiä, ketkä harrastivat jo viestiä esimerkiksi kolmannella koirallaan. Tuli pohdittua hyvin mielenkiintoisia asioita siinä neljän tunnin sisään kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa. Niin jalostuksesta, pk-lajeista, viestillä sattuineista kommelluksista, kuin koirista ja maailmasta yleensäkin. Paras neuvo oli se, että viesti on aina epävarma laji, eikä se ole mikään helppo, vaikka näin voisi kuvitella. Voi olla että se koira ei juokse tänään, mutta huomenna taas voi juosta. Taipaleella voi olla mitä vaan mikä saa sen kääntymään. Karhuista tappeleviin toisiin koiriin. Kaikkea on mahdotonta harjoitella. Sitä ei kannata ottaa niin vakavasti. Muutenkin metsässä oli tänään ihanan rento tunnelma kokeessa olijoiden kesken.
Esimerkiksi vinkkinä saatiin sellainen tilanne viestiin, että tilanteen voi joskus kääntää nurinperin. Vieras ihminen lähtee tekemään jäljen. Odotellaan puoli tuntia-tunti, ja lähdetään koiran kanssa jäljestämään se. Sitten kun on löydetty jäljen päässä oleva ihminen, minä lähdenkin takaisin a-pisteelle, ja b-pisteeltä lähetetään koira minun luo. Tämä voisi kuvitella lisäävän koiran pysymistä viestillä ja lisäävän suoritusvarmuutta, jos on esim paluu-ongelmia.
Toisena vinkkinä pohdittiin tilannetta, kun treenataan kahdella koiralla, tehtäisiinkin niin, että ensin toinen koira lähetetään toisen luo, ja sitten molemmat perän jälkeen toisen luo (tauko tietenkin väliin). Vieläpä niin päin, että koira joutuu juoksemaan sitä kohti, mistä edellinen on tullut. Joutuu juoksemaan "väärään" suuntaan", mutta koko matkalla on silti sekä ihmisen, että koiran haju. Toisaalta myös ensimmäisenä juokseva koira joutuu vaihtamaan jossain vaiheessa takajäljen normaaliksi jäljeksi. Periaatteessa koiran tulisi suoriutua siitäkin, sehän sillä tulee tavallisellakin viestillä vastaan.
Myös ehdottomasti on treenattava ennen kokeeseen menoa sitä, että sinne b-pisteelle kävelläänkin kuin lenkillä, jonossa koirien keskellä, ilman suurempia hetsauksia. Ja sitä, että pisteillä häärää ihmisiä, ketä antaa käskyjä ja höpisee muutenkin. Samoin sitä, että taipaleella on tien ylitys. Se ei ole jäljellä epävarmalle koiralle mikään helppo tehtävä. Ja ehdottomasti myös sitä, että kaikki jonossa kävelijät eivät kävele oikeasti jonossa, vaan osa kiertää kaatuneen puunrungon oikealta puolelta, toiset vasemmalta, ja sen jälkeen jäljet taas yhdistyvät. Sitä, että B-pisteellä haju voi olla jakautunut yllättävänkin leveälle, jos ihmiset eivät pysy viestialueella. Maastonvaihdoksia vaikka kankaasta aukeaksi tai suoksi, ja siten myös seurattavan hajun muutoksia. Koiran pitäisi oppia ratkomaan ongelmia itsenäisesti siellä taipaleella. Vastaantulevia ja edellä kääntyviä koiria voisi opetella ottamalla viestille eteenmenon handlaavia, mutta ei viestiä harrastavia koiria, jotta koira joutuisi jatkamaan "takajäljellä", vaikka edellä menevä koiran haju loppuisikin.
Siinä onkin sitten hommaa miten toteutat nämä kaikki siten, että koira kuitenkin pysyy varmana, eikä epäonnistumisia tule liikaa. Missä menee raja, että harjoitus on liian helppo tai vaikea?
Moni vannoi sen nimeen, että aina pitää juoksuttaa viisi matkaa. Itse olisin ennemmin vaihtelun kannalla. Välillä yksi, välillä seitsemän, ja kaikkea siltä väliltä. Välillä pitkää ja välillä lyhyttä matkaa, välillä lyhyttä ja välillä pitkää jäljestysosuutta. Riippuen mitä milloinkin haluaa vahvistaa. Lajissa on enemmän vaihtelua jo näin yhden koekokemuksen jäljiltä, kuin olisin osannutkaan kuvitella.
Riitti oli yksinollessaan kokenut, että tyhjä kananmunakenno sisältää liikaa henkilökohtaista informaatiota, että sen voisi sellaisenaan heittää kartonkeihin, joten Rimppis oli askarrellut-paskarrellut kananmunakennosta siistiä pientä kuolaista silppua koko kämpän täyteen. Mitäs jätin kennon lattialle. Eilen kun kennon sisälle oli piilotettuna raksuja, mutta se ei ruoan jälkeen jaksanut enää kiinnostaa raksujen syömistä enempää.

perjantai 10. lokakuuta 2008
Pikatokot
Liikkeestä istumisen vahvistamista, Seuraamispaikan vahvistamista, ja metallinoutoa. Kaikki meni tosi hyvin. Riitti oli todella korkeassa vireessä, mutta tälä kertaa vire siirtyi tarkkuuteen ja kontaktiin, ei häsäämiseen, joten oli todella hyvä treeni. Vireharjoittelua pitäis ottaa paljon lisää.
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Agiliitelyä Viherlandiassa
Tänään yksittäisinä esteinä keppejä, joissa Riitti tarjosi itsenäisesti oikeaa aloitusta ja suoritti kolmeen otteeseen kepit oikein, kahdesti 6 ja kerran 12. Tosi hieno poika. Lisäksi puomia, jossa saatiin molemmilla kahdella kerralla uusi poistumistapa toimimaan. Ja a-estettä, jossa eka meni miten sattuu, mutta toinen oli tosi hyvä.
Ratana --,-- mallinen rata, jota tehtiin ~ mallisena, ja jossa harjoiteltiin takakautta haltuunottoia, ikäänkuin päinvastaisena valssina. Mäkelät taisi olla sen nimi. Noin kolmannen yrityksen jälkeen kun mammalle oltiin saatu taottua päähän, mitä häneltä hauttiin, niin onnistui! Kaksi ekaa estettä vielä ehdittiin ja haltuunotto. Siitä palkka. Kolmannelle en olisi enää voinut ehtiä Riitin edelle. Harjoiteltiin kuitenkin loppuun asti siten että jätin Riittiä seisomaan esteiden väliin. Otettiin myös koko rata valssilla, joka meni erinomaisesti, vaikka vikan käskyt olivatkin mitä sattuu.
Toisena ratana oli -- -- ja siinä otettiin välistä vetoa puolivalssilla sekä peruuttaen koiran kuljettamista. Se sujui todella hyvin. Ensiksi puoliksi, sitten kokonaisena ratana. Vähäks Rimppis oli hyvä.
Taas on päivittelyt jääny, kirjoitan vielä eiliset tokoilut, jos vaan muistan enää mitä tehtiin.

tiistai 7. lokakuuta 2008
Komaksen ja aholaidan tokoilut
Ensiksi Komaksella otettiin seuraamista, joka oli muuten ihan ok, mutta Riitti hieman edisti. Olisin ollut tyytyväinen muutaman sentin taaempaan paikkaan. Palkkasin ainoastaan oikeasta paikasta. Pitää ottaa paikanvahvistusreeniä tässä lähiaikoina.
Sitten otettiin liikkeestä istumista pariin otteeseen, eka takapalkalla, mutta se ei toiminu ollenkaan, Riitti vaan kyttäsi palkkaa. Pari heittopalkalla, ja ne oli tosi hyvät.
Sitten ruutuun lähetys noin 27m leluun ja 23m ilman lelua. Tosi hyvin Riitti haki paikan! Oon hyvin tyytyväinen jälkimmäiseen. Siitä seuraamaan tulo, ja siinä liian väljää seuraamista, muuten ok. Sitä paikkaan puuttumista tähänkin.
Sitten otettiin ohjatun noudon vasen, joka meni muuten hyvin, mutta merkillä olo oli yhtä häsäystä. Siihen rauhottumista ja palkka jostain muualta kuin maasta. Vois harkita heitettävää namia tähän.
Otettiin uusilla keitetyillä kapuloilla tunnaria, ja Riitti ei erottanu keitettyjä kapuloita toisistaan. Otettiin hetken miettimistauon jälkeen uudestaan siten, että väärät olivat olleen liikkeenohjaajan käsissä pidemmän aikaa. Sitten Riitti teki todella hyvää työtä. Hieno Rimppis!
Aholaidassa otettiin vielä noin 7 koiran yhteispaikkamakuu kokeenomaisena. Alkuun koko rivi oli todella levoton, katseli ympärilleen ja heilui. Loppua kohti hyvin rauhallinen ja kiva suoritus. Otettiin myös paikkaistuminen siten että olin näkyvillä.
Lopuksi luoksetuloa, jossa eka oli ihan plörinä, mutta toisella pelkkä seisominen, ja se oli erinomainen, sitten otettiin pelkkä maahanmeno, ja se oli ihan ok, olisi voinut olla nopeampi, ja sitten otettiin vielä loppuasentoa, koska meinasi jäädä vinoksi. Loppuasentoa, kapulan luovutusasentoa ja sivulle siirtymistä pitäisi tarkentaa taas. Miten ne unohtuukin aina parissa kuukaudessa jos niitä ei ole kokoajan hiomassa?

lauantai 4. lokakuuta 2008
Raparallit
Riitti kävi kokeilemassa vähän "vinttikoirajuoksua" kera bortsujoukkueen, Rinon, Väinön, Humpan ja Minjan. Bortsujoukkue voitti ei-vinttikoirien rotujoukkueet nopeimmalla yhteisajalla. Riitti oli bortsujoukkueen nopein, aika oli 80m matkalla 7:21s, eli noin 11m/s, ja olikohan ei-vinttikoirista toiseksi nopein. Nopeimman ajan kisassa veti hovawart Helmin pentu Panu, joka juoksi himpan reiluun viiteen sekuntiin saman matkan! Aikamoinen saavutus. Vinttikoirien keskiaika radalla oli muistaakseni 6 sekunnin tienoilla.
Jostain syystä viehettä ei saatu, en ymmärrä miksi, en ehkä osannut kysyä oikein. Kuitenkin myöhemmin radalla olleelle dalmatialaiselle viehettä käytettiin. Noh, ensvuonna uusiksi.
Kuvia voittajajoukkueesta tulee näytille vähän myöhemmin.

perjantai 3. lokakuuta 2008
Viihdekeskuksen tokoilut
Oltiin palokan viihdekeskuksella tokoilemassa.
Ongelmanaliikkeenä työstettiin liikkeestä istumista. Tuntuu kuin Riitti olisi unohtanut koko liikkeen. Joko vartaloavulla tai riittävän hitaalla kävelyllä ja katsomalla koiraan saadaan oikea liike ja riittävän nopea istuminen, muutoin liike on tällä hetkellä jotain aivan kamalaa. Tätä pitää reenata paljon. Jotenkin tuntuu että sillä menee sekaisin seisomisen ja istumisen käsky. Ehkä joku ihan toinen käskysana olisi parempi, esim kaukoista lainattu "tu" tai "poistu".
Otettiin evl-ruutua valmiilla lelulla pariin otteeseen, merkillä oli nami. Eka ruutu meni ihan miten sattuu, Riitti ei löytänyt lelua. Toinen ruutu oli tosi hyvä. Kolmas otettiin voittajan ruutuna liikkeenohjauksella. Tosi hyvä, ei reagoinu käsky-sanoihin ollenkaan. Seuraaminen oli hieman väljää, tosin kävelin lelu kädessä, mikä vaikutti asiaan.
Sitten otettiin luoksetulo, tosi hyvät stopit, ja upea vauhti. Riitti tuli eteentulon sijaan suoraan sivulle, jonka pyysin sen uudella käskyllä korjaamaan.
Tauon jälkeen tunnari, ensiksi rivissä, tosi läheltä, ja vain 4 kapulaa. Riitti teki todella hyvää työtä, otti heti oikean suuhun sen löydettyään, mutta haisteli varmuden vuoksi vielä kaikki muut kapulat. Toi oikean tiputtamatta sitä. Toinen yritys ohjattuna, ja kapulat ympyrässä. Taas riittävän hyvää ja rauhallista työskentelyä, eikä yhtään harhailua väärien kanssa. Mälläsi tuodessa kapulaa todella paljon. Tunnarin pitämisharjoitukset pitäisi jotenkin liittää kentälle, ja siihen sen tunnarin hakemistilanteeseen. En vain oikein tiedä miten.
Sen jälkeen kaukot, jotka 3 metrin päästä aivan täydelliset! Tämän keittiöhionnasta on ollut hyötyä, ja käsimerkin vaihto on auttanut asiassa. Uusiksi 10m päästä, ja muuten aivan täydelliset vaihdot, mutta seis-istu tuli väärä asento, muistaakseni maahanmeno istumisen kautta. Otettiin 10m pelkkä maa-seis-istu uusiksi, ja nyt oli aivan nappi! Oikea asento, eikä milliäkään liikettä mihinkään suuntaan. Iso palkka tähän väliin.
Sitten tauon jälkeen hyppynouto, ekalla kerralla palatessa kolautti itsensä esteeseen, toisella kertaa hyvä suoritus. Ja liikkeestä istumisen hiomista, mistä kerroinkin jo tuolla ylhäällä.

torstai 2. lokakuuta 2008
TNS and CL results
Dogs Name COVATECO CASINO ROYALE
Registration No FIN26780/06
DOB 12 Apr 2006
Sex M
Result not TNS
Date Tested 2/10/2008
This test is for inheritance of the TNS mutation. COVATECO CASINO ROYALE did NOT inherit the TNS mutation from one of its parents, DECATHLETE'S I DID IT MY WAY or PIKKUPAIMENEN DIXIE DEW.
This animal does NOT carry the known TNS mutation.
We have completed testing of some of the samples you submitted for CL testing.
Dogs Name COVATECO CASINO ROYALE
Registration No FIN26780/06
DOB 12/04/2006
Sex M
Result CLEAR
This animal does NOT carry the known CL mutation on the CLN5 gene.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Kasvihuoneputkittaja
Tänään agilityä Viherlandiassa. Pääteemana oli lisätä varmuutta erikoisiin putkikulmiin, ja persjätön yksinkertainen suoritus. Otettiin kahta u- putkea vastakkain siten, että molempiin joutui kokoajan hakemaan kulmaa, ja jokaisen jälkeen palkka. Riittiksellä meni tosi hyvin, ainoa hankaluuksia tuottava asia oli namit, jotka piti malttaa syödä ennen uutta sukellusta. Persjättöä otettiin siten, että u putki, putken suulla persjättö, ja siitä esteelle suoraan eteenpäin, mistä taas taaksepäin uuteen putkeen. Tehtiin kaks onnistunutta suoritusta, varmaankin ensimmäistä kertaa ekalla oikein! Jesh! Rimppis juoksi myös hienosti, vaikka mamma kompuroi jalkoihinsa. Agiohjaaja sanoi, että mulla on kaksi vasenta jalkaa.
Otettiin myös puomia siten, että ihan vierestä lähti putki. Hyppy ja käsky puomille, ja Riitti oli juoksemassa putkeen. Uusiksi, ja meni tosi hyvin. Sitten harjoiteltiin tätä uutta kontaktipysäytyskeinoa, ja se toimi kerran, pari kertaa ei. Lähinnä minun myöhästymisestä kuitenkin kyse.
Toisena sarjana otettiin hyppy-rengas, siten että hyppy oli _ I oli rengas. Ekalla Riitti hyppäsi mistä sattuu, mutta korjasin suuntaa vähän paremmaksi ekan esteen takana, ja sitten saatiin pari tosi hyvää suoritusta.
Yksittäisinä esteinä keppejä, joihin Riitillä ei meinannut riittää kärsivällisyys ja a:ta, joka meni hyvin.
Maanantaina muistaakseni oltiin käymässä saksanpaimenkoiratytön kanssa paikallisessa uudessa koirapuistossa. Onneksi puistossa ei ollut muita, muuten olisi varmaan jätetty menemättä. Puistossa oli ovet vähän löysät, onneksi on noin iso koira, pienempi pääsisi vähän turhan helposti karkuun.
Ja pyöräilemässäkin on käyty, ensin 4 km ja tauko, sitten 3 km ja tauko, sitten 7 km ja tauko. 7 km pätkään meni aikaa 35 minuuttia, ja 4 km pätkään 20 minuuttia, eli aika hitaasti pyöräiltiin. Tai aikalailla AD-kokeen vauhtia se taitaa olla, mutta Riitti oli käynnilläkin välillä, pääasiassa ravilla kuitenkin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)