Olipas kennelliitto nopea.
Kyynärät: 0/0 (terveet)
Selkä: terve (ei spondyloosia, välimuotoinen lanne-ristinikama normaali, nikamien epämuotoisuus normaali)
Lonkat: C/C
Soittelin lausuneelle eläinlääkärille kennelliittoon ja kyselin mistä C johtuu. Hänen mukaansa ainoa syy oli se, että maljan reuna on aavistuksen matala, B ja C rajalla, vain juuri ja juuri C puolella. Eli lonkat on siistit, pyöreät, yhdenmukaiset, tiiviit, ei ole nivelrikkoa tai epätasaisuutta. Ja kun ei 3-vuotiaana ole merkkejä, niin tuskin tuleekaan. Ei vaikuta harrastuksiin tai tule vaivaamaan elämän aikana koiraa mitenkään.
Harmi, että paperilla menee C puolelle, mutta toki hyvä koiran kannalta, että on luustoltaan terve.
(C lausunto voi myös tarkoittaa: Reisiluun pää ja lonkkamalja eivät ole yhdenmukaiset, Norbergin asteikko on noin 100° ja/tai lonkkamaljakon kraniolateraalinen reuna on vähän mataloitunut. Epätasaisuutta tai korkeintaan lieviä nivelrikkomuutoksia lonkkamaljan kraniaali-, kaudaali- tai dorsaalireunassa tai reisiluun päässä tai kaulassa.) Kiden tapauksessa onneksi vain 1 noista 5 mahdollisesta huomiosta.
torstai 27. huhtikuuta 2023
perjantai 21. huhtikuuta 2023
Läpivalaisut suoritettu
Kide kävi röntgenkuvissa, lonkat, kyynärät ja selkä. Yritin katsella kuvia ja kuvausohjeita, mutta en osaa kyllä sanoa mitä nämä ovat. Ihan siistit ainakin omaan silmään, ei näy minun silmään nivelrikkoa, spondyloosia tai muuta. Eläinlääkäri ei suostunut alkaa arvailemaan, mutta sanoi että tuskin tulee oireita kun fiksun näköinen luusto ja pieni koira. Itse en sanoisi että A:n lonkat, koska malja on ehkä vähän matala? Vaikka onkin siisti, tiivis ja pyöreä. Sitten eikun tuloksia odottelemaan kennelliitosta.
keskiviikko 12. huhtikuuta 2023
Nuorten koirien tokoringin koulutus
Carita oli koutsina pääsiäisen nuorten koirien tokoringin koulutuksessa. Kide pääsi tekemään ekana, kun ei ehditty jäädä koko päiväksi. Oli noin 20min per koira aikaa. Tässä muistiinpanoja ulkomuistista:
Kyselin apuja siihen kun Kide menee herkästi häiriöihin, ja miten se oppisi tietämään mistä liikkeestä on kyse (esim että on seuraaminen vaikka liikkuri kantaisi esteen viereen). Myös etenkin puhuvat ihmiset on paha, koska ne selvästi haluaa rapsuttaa. Kävi ilmi että on edetty liian nopeasti liian vaikeisiin treeneihin, ja piti palata enemmän perusteisiin ja kun on helppoja treenejä alla, niin sitten lisätä sitä häiriötä. Esim helppo seuruupätkä ja siitä palkka. Sitten lisätä yksittäinen häiriö esim passiivinen ihminen ja siitä palkka ja sit taas helppo seuraaminen ja palkka. Seuraavalla kerralla helppo seuruupätkä - palkka - puhuva ihminen - palkka - helppo seuruu - palkka. Jne. Sama myös muut liikkeet. Carita kehui että Kidellä on kaunis seuraaminen, se oli kiva kuulla.
Ruudussa katsottiin, että Kiden pitäisi olla huolellisempi paikan pitäjä, joten siinäkin paluuta targettitreeniin. Targetin häivytystä taas voisi tehdä niin että 1 targetille, toinen ilman ja kolmas taas targetille, ja riittävän helppoja. Tässä on tullut ahnehdittua liikaa. Myös eteenlähetyksiä namikupille ja vaikka paluu ruudun namikupille juoksutreeniin etenkin ulos mennessä olisi tarpeen, jotta motivaatio irtoamiseen kasvaa. Namikupin kanssa matkaa voi ottaa helposti 30 metriä. Nyt motivaatio ja selkeys oikeasta paikasta eivät ihan täsmänneet. Carita ei ollut huolissaan kaikkien metodien sotkemisesta. Voisi myös kokeilla jos tekee 20 toistoa namikupille irtoamista niin onnistuisiko kuolleelle pallolle irtoaminen myös. Ja omana muistiinpanona, että voisihan ne kuolleet lelut myös opettaa, ei oo sekään mahdoton homma. Tässä myös ihmishäiriö oli tosi paha, eli oma muistiinpano, että pitäisi ottaa tähänkin niitä treenikavereita mukaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)