Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025! Joulukorttikuva jäi ottamatta, olevinaan liian kiire. Unohdettiin myös ilmoittautua paras harrastuslöwchen kisaan, mutta toisaalta ei me kolmella kisalla vuoteen olisi pärjätty, kun muut ovat olleet ahkerampia. :) Koirasta ei tainnut tulla otettua yhtään kuvaa koko joululoman aikana! Lomareissussa oli ihanaa tämmöisen vieraidenkin lapsien kanssa toimeen tulevan ja paukuista piitaamattoman koiran kanssa, joka siivoaa keittiön pöydänalusenkin ruoan jälkeen mukisematta. Kide sai myös uuden lempinimen Nuudelipuudeli. Kide astui johonkin pieneen lasinsiruun tms, ja tassu oli pari päivää vähän pipi, mutta haava oli niin pieni että mentiin vaan kotihoidolla, ei käyty edes näyttämässä eläinlääkärille, laitettiin vaan itse puhdistusainetta ja pihkavoidetta pari kertaa (sekä tötterö, koska muuten pihkavoide päätyi suuhun). Nyt sekin on jo parantunut. Ja jostain jouluruoasta meni maha yhtenä päivänä vähän löysälle, tämä onkin eka kerta sitten pikkupoikien syntymän että Kidellä on ollut maha sekaisin. Kerran muistan että aiemmin on ollut. Tosi terveenä on siis pysynyt.
Vuosi 2024 suunnitelmat jäivät vähän vajaaksi. RTK3 tehtiin, mutta BH ja mestariluokka jäivät välistä. Toko alo ja avo käytiin yhdet käynnit, mutta voi liikkeet eivät ole valmiita. Polvitutkimuksissa ei käyty, eikä luonnettakaan tutkittu.
Vuodelle 2025 otetaan tavoitteeksi joko toko VOI 3 kisaa (TVA voi olla vähän liian iso pala) tai Rally mestariluokan 3 kisaa (RTK4 voi myös olla vähän liian suuri pala). Tokoon liittyen sanoin pari vuotta sitten, että ei ikinä kisata evlssä, mutta vähän on alkanut kutkuttaa niidenkin liikkeiden opettaminen, kun monet treenikaverit ovat niitä alkaneet harjoitella. Kaksi treenikaveria on jo valioituneet tokosta! Ja harkitaan sitä luonneasiaa jos saisi kesäreissun yhteyteen. Kide täyttää keväällä 5 vuotta! On siis kohta koira parhaassa iässä, ja kisaikää on vielä jäljellä jos vaan terveenä pysyy, ihminen ja koira.
Kide aloitti juoksut joulun kunniaksi, en muista tarkkaa päivää. Täytyy kirjoittaa johonkin ylös, koska nämä unohtuu. Edelliset oli ehkä kesän jollain lomareissulla? Kide osaa tähdätä juoksunsa aina kyläilyiden yhteyteen, niin ei mene omat matot pyykkiin!