keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Pentutokoa ja muuta

Kide oli syyskuun HSKP pentukurssilla. Opeteltiin siellä erilaisissa häiriöissä kontaktia, luoksetuloa, luopumista ja leikkimistä. Kurssi oli tosi kiva, ja kaikki pennut hurjan päteviä! Tuli sellainen määrä lisää opittuja häiriöitä ettei ilman olisi varmasti tullut tuota kaikkea. Sade, sateenvarjot, toiset pennut, irti olevat muut koirat, äänet, lätäköt, pupun papanat, herkut, lelut ym. Kuva kaatosadepäivän kurssilta.
Talvi vietetään Marin (toko SM 2019) pentuopeissa ja Sailan (kisaa pienten koirien kanssa) tokokurssilla, ja mahdollisesti myös HSKP:n marras-joulukuun 6 kerran tokokurssilla. Marin kurssilla keskusteltiin meidän lähes koko vuoro, koska minun edellisistä tokotreeneistä on tosi pitkä aika. En tiedä edes millaisia liikkeitä 2020 tokoon kuuluu, ja vuoden vaiheessa muuttuu taas säännöt, kolmas muutos sen jälkeen kun olen viimeksi kisannut. Alkeita kaikkiin liikkeisiin olisi silti tavoitteena tehdä. Näytettiin Marille meidän sivullaolopaikka, ja Mari opasti, että paikan pitäisi olla aavistus taaempana ja lähempänä. Eli siitä siis palkkaillaan lisää. Sivulletulo tasapainotyynyn avulla joskus myöhemmin, nyt vasta erikseen palkkaa sivulla olosta, ja tasapainotyynyllä takapään käytöstä. Lisäksi liikkeelle lähtöä voi tehdä kaikkiin suuntiin siten että koira seuraa kosketuskeppiä tms joitain senttejä ja saa heti palkan. Sitten katsottiin hetki kaukokäskyjä, joihin olen ajatellut takajalat paikallaan, koska en osaa opettaa etujalat paikallaan. Seisomasta istumaan ei ole vielä tehty lainkaan. Tähän saatiin vinkiksi opettaa lisää pomppuja ja leikkiä ja että jo pienemmästä osasta vaihtoa pitäisi saada palkka. Sitten tehtiin eteenlähetyksiä, lelulle Kide irtoaa tosi hienosti ja kaunis vauhti, mutta ruokakupille irtoaminen ei mennyt samalla vauhdilla. Kotiläksyksi saatiin ruokakupille irtoaminen ja liikkuvan kosketusalustan opetus, lisää oikeasta sivullaolopaikasta palkkaamista, ja lisää pomppupalkkaa! Kuulemma nykyisin sekä kaukot että jäävät opetetaan pompun kautta, tämä oli minulle ihan uusi tieto. Odotetaan innolla Sailan kurssia, jotta saadaan lisää vinkkejä mm. käsikosketukseen.
Kide on jo oppinut hallin, treenikentän ja treenirepun. Heti jos pakkaa reppua, niin on takuulla lähdössä mukaan, ja mieluiten kaikilla lenkeillä pitäisi päästä hallille. Ja jos muuten kävelee vetämättä, niin ei varmasti, jos on treenireppu selässä. Ihana että jo näin pienenä tykkää näin paljon. Menee myös mielellään häkkiin odottamaan vuoroaan (ja syömään raksuja). On muutenkin ihan tosi reipas, rohkea, leikkisä ja iloinen pentu.
Käämi on kisannut Rally-Tokossa muutaman kerran, pisteitä 90 ja 92, eli viimeinen valiotulos antaa vielä odottaa, mutta on sijoituttu palkinnoille. On tienannut talouteen sellaisen kasan herkkuja ja ruokaa, että saa nähdä milloin kaikki on syöty. Emäntä sen sijaan söi kaikki palkintosuklaat jo...