tiistai 29. toukokuuta 2012

Vepe-kauden avaus

Riitti teki toisen veneen haun, siten että rannasta katsottuna 50m vene lähti oikealta ja 30m vene vasemmalta. Otettiin varman päälle eka treenikierros, eli veneeseen tutut tyypit, paljon hetsausta ennen liikettä, kunnon avut, ja veneestä kehuttiin Riittiä. Lähetin Riitin niin että se joutui vähän uimaan veneen perään, ja tekemään oikeasti töitä veneen kääntämiseen, mutta avustettiin se silti soutamalla vauhtiin. Rannasta kutsuttiin Riittiä, ja palkattiin köydellä kunnolla. Liike meni oikein hienosti. Viime kokeessa Riittihän oli mennyt veneelle, ottanut köyden ja alkanut pysäyttämään venettä, mutta jostain kumman syystä irrottanut ja uinut rantaan.

Toisella kierroksella Riitti otti köyden viennin, ja siinä ei tuntunut olevan mitään ongelmaa. 30m, tarjosi passiiviselle henkilölle köyttä oikein kunnolla, ja kehuttiin se sitten veneellä ja palkattiin hyvin veneelle. Irti-käskyllä rantaan, ja siitä myös kehut.

Keskiviikkona olisi suunnitelmissa ottaa ensin rannansuuntainen vienti ja sitten toisena liikkeenä toisen veneen haku. Ehkä niin että lähetän Riitin vähän liian ajoissa, ja että jopa soudetaan vastaan kääntämisen yhteydessä, mutta sitten isot kehut kun alkaa kääntämään, ja rannasta taas kutsut ja kunnon palkka. Ensviikolla sitten vaan kivat ja helpot treenit, paljon palkkaa ja eikun kisaamaan.

Tässä vielä kuvia viime vuodelta:

lauantai 26. toukokuuta 2012

Helsingin näytelmät

Helsingin näyttely oli tänään, tuomarina Elena Ruskovaara. Sain Emmin juoksemaan Käämin perässä yhteiskehän, joten molemmat pojat pääsivät kehään. Molemmat pojat olivat tassut ihan voikukassa, onneksi se ei haitannut.


Käämille AVO-H ja kiva arvostelu, reipas ja energinen pitävät hyvin paikkaansa, Käämi taisi heiluttaa häntää jopa lähes koko paikallaan seisomisen. Käpy ei ole kertaakaan harjoitellut, joten vähän lisää harjoittelua raviin, lisää massaa ja tuplaturkki, niin sen kanssa voisi hyvinkin käydä toistekin. Lämmittelyt Käämi hoiti kierien selällään nurmikolla narupallo suussa. Käämi oli arvostelun mukaan rodunomainen lähestyttäessä. Kiveksiä ei tutkittu.

Jäntevä, reipas, nyt niukkakarvainen uros, jonka tulisi olla raajoiltaan ja erityisesti rungoltaan vahvempi. Erittäin hyvänmallinen pää. Hyvä kaula. Tarpeeksi kulmauksia. Liikkuu huolimattomasti edestä. Kovin kuroutuva alalinja. Painokkaat takaliikkeet. Kovin korkea häntä. Energinen esiintyminen.

Riitille AVO-ERI4. Hauska että Riitille sanottiin hyvin treenattu esiintyminen, vaikka ei sen kanssa ole kyllä juurikaan treenailtu. Riitti oli myös rodunomainen lähestyttäessä, pussaili tapansa mukaan tuomarin. Elena on kerran aiemmin antanut Riitille EH:n vuonna 2009, silloin Riitillä oli hyvin kulmautunut etuosa ja niukemmin kulmautunut takaosa, kun nyt oli päinvastoin kulmaukset. Taitaa riippua seisotusasennosta? Meillä on ollut vähän näyttelyissä ongelmaa sen kanssa että Riitti ei ravaa kunnolla vaan kulkee takajalat rungon alla, tosi kiva että se nyt ravasi kuten lenkilläkin ravaa. Taisi mennä lämmittelyt paremmin, Riitin varasertikin saatiin silloin kun tultiin pyörällä näyttelyyn. Noihin lämmitttelyihin täytyy näemmä panostaa jatkossa.

Selvä sukupuolileima. Hyvin solakka ja jäntevä runko. Hyvä luusto ja mittasuhteet. Maskuliininen, hyväilmeinen pää. Riittävästi kaulaa. Hyvät takakulmaukset, niukemmat edestä. Liikkeet kapeat takaa. Hyvä vetävä sivuliike. Erinomainen käytös. Hyvin treenattu esiintyminen.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Agilityä ja toimistohommia

Riitti oli tänään toimistokoirana. Sen tehtävänä oli lämmittää varpaita ja katsoa paheksuvalla katseella niitä ketkä paiskovat ovia. Riitti muistutti myös hyvin taukoliikunnan tärkeydestä, eli laskemalla pään syliin kun oli aika rapsuttaa, eli vetreyttää näppiksellä puutuvia sormia. Riitti osasi myös huokailla syvään mikäli kirjoitettu teksti oli liian tylsää.

Lisäksi pojat olivat agilityssä. Käämille takaakiertoja, niiden oikeita ajoituksia, oikeaa kääntymiskulmaa siivekkeen takana ja malttia hypätä kunnolla. Käämi oli superhuippu, se oikein nuolee siivekkeitä, kun se kääntyy niin hyvin. Riitti teki Muistaakseni 19 esteen radan, jossa lähinnä valsseja ja persjättöjä. Teemana oli ripeä liikkuminen ja valssien ajoitus + suunta, jotta persjätöt saatiin onnistumaan. Ensin yksittäisinä ongelmakohdat ja loppuun kokeenomaisena. Se olisi ollut nolla tai enintään pari kieltoa, sillä kaikki mentiin oikein ja rimat pysyi, mutta ihan kaikki ohjaukset eivät olleet oikea-aikaisia.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Jälkikauden avaus

Pojat aloittivat jälkikauden vihdoin! Aloituksen siirtyminen näin myöhälle menee kyllä ihan oman laiskuuden piikkiin.

Käämille ihan simppeli jälki, paljon namia, lähinnä muistuttelua viime vuodesta. Riitille keppitreeniä, sillä luin kivasta motivaatiota lisäävästä keppien opetuksesta. Siitä huolimatta että painotuksena oli pelkät kepit, itse jälki sujui ihan kohtuullisesti! Ja ennen kaikkea, kaikki kepit nousivat.

Olen katsellut jo muutamaa jälkikoetta, mutta ei olla vielä ilmoittauduttu minnekään. Ehkä meidän loistava agituuri jatkuisi jälkipuolellakin, ja ei hukattaisi jälkeä, ja saataisiin kolmen kepin sijasta neljä jostain kokeestakin nostettua.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Käämin luonnetesti

Käämi oli tänään luonnetestissä Maaningalla, Kerkän, Hynysen ja harjoittelijan arvioitavana. Lyhennelmä tuomarin kommenteista pisteiden yhteydessä suluissa.

Toimintakyky +2 hyvä (kaikkinensa hyvä)
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (ei nouse ihmistä vastaan)
Puolustushalu +1 pieni (pieni halu nähdään, mutta kyky on vielä aika kaukana)
Taisteluhalu +3 suuri (hyvä perinnöllinen kokosuun puruote)
Temperamentti +3 vilkas (oikea-aikaiset ja -suuntaiset väistöt ja reaktiot ärsykkeisiin)
Hermorakenne +2 tasapainoinen (äärimmäisen hyvä palautumiskyky)
Kovuus +3 kohtuullisen kova (Käämi tuo minut haalarille, ei muistellut pahalla yhtään)
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
++ Laukauskokematon

Ja vaikka ne loppupisteet ei mitään tarkoitakaan, niin yhteensä se tekee 246 pistettä, ja hyväksytty.

Videolta pääsee itse katsomaan:

Tässä video osa 1: http://www.youtube.com/watch?v=DlErRsTLiZ4
Ja video osa 2: http://www.youtube.com/watch?v=HEItgHD5YBo