keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Kontaktikurssi + itsenäiset

Oltiin kontaktikurssilla, sillä ainoalla kerralla, mille ehdittiin. Saatiin hyviä neuvoja molemmille kontakteille, niitä pitäisi vaan jauhaa ja jauhaa että saisi riittävästi toistoja. Riitti myös selvästi edistyi kulmasta kontaktille tuloissa ja itsenäisessä lopettamisessa, kun saatiin minulta palkkaus kohdalleen, ja vinkit siihen, etten harjoittele koiran kontaktilla ollessa pelkkää etenemistä vaan myös taaksepäin kävelyä ja säpsymistä siellä takana. Riitti pysyi kontaktilla ongelmitta, ja selvästi hoksasi sen jälkeen, että aa, hän oottaa täällä vaikka mamma onkin noin samperin hidas juoksemaan perässä. Hieno mies.

Itsenäisenä treeninä tehtiin hyppy-pussi-hyppy-putki suoraa. Ensin tehtiin niin että lähdin pussilta Riitin kanssa, ja palkkasin heti sen jälkeen heittämällä lelun seuraavan esteen yli, ja vahvistin suoraan etenemistä + itsenäistä pussin suorittamista. Toisella kierroksella otettiin siten, että menin putken suun taakse, ja otin kutsuna koko pätkän. Riitti tuli tosi hienosti! Ekalla kertaa tiputti riman ennen putkea, toisella kertaa rimat pystyi.

Tehtiin myös keinua ja keppejä. Ne meni oikein mainiosti molemmilta puolilta.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Tokoilua

Tässä esittelyssä kaulattomat koirat. Mihin lie ne kaulat hävisivät molemmilta? Mun tietääkseni molemmilta sellainen kuitenkin löytyy, ainakin vähän pidempänä kuin kuvissa. Ensin Riitti Ja sitten Käämi. Kuvaajana molemmissa R. Niskala
Muita kuvia täältä Käämistä ja Riitistä.

Käytiin harjoittelemassa tuota viimeksi pieleen mennyttä ruutua torstaina bc-lepakko-pakkastreeneissä, ja saatiin monta onnistunutta toistoa suoraan ruutuun menemiselle merkeistä huolimatta. Selvästi alussa oli kuitenkin epävarmuutta, eli tuota pitäisi ehdottomasti hioa enemmän. Lisäksi tehtiin jääviä, joista liikkeestä seisomisen käsky menee edelleen sekaisin istumisen kanssa. Laitettiin seisomisen käsky vaihtoon, otettiin arjesta tuttu odota käyttöön siihen. Arjessa se vaan ei ole mitään muuta kuin että "pysy suunnilleen siinä kohtaa missä olet", joten toistoja siihenkin tarvitaan vielä paljon. Kuitenkin huomattavasti paremmin se toimi. Nyt vaan pitää luopua sen käytöstä arjessa.. Tehtiin myös seisomasta maahan siirtymää, kun sekin meni edellisissä treeneissä edistämiseksi. Tällä kertaa saatiin peruuttamista aikaan, joten eiköhän se kauhun tasapaino löydy jossain välissä.

Näistä pakkastreeneistä johtuen olinkin sitten perjantain kuumeessa, jäi K-S bcak:n mölliagit välistä. Ensviikolla on agilityn kontaktitehotreeniä, mikä tuleekin tarpeeseen. Etenkin kaikki kontaktilletulokulmat ja itsenäinen lopetus on Riitillä ihan hakusessa, vaikka muuten kontaktit onkin hyvällä mallilla. Ensviikolla olisi Riitillä ohjelmassa myös parit treffit erään kauniin neitokaisen kanssa. Saa nähdä onko neiti liikkeellä seikkailumielellä vai tositarkoituksella.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Käämi 6kk

Käämi 6kk Riitti 6kk Korkeutta Käämillä on noin 49-50cm. Vaakaa mulla ei ole, mutta mututuntumalla painoa on noin 14kg.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Ystävänpäivä Längelmäellä

Käytiin eilen Längelmäen Kana-areenalla tokoilemassa ja syömässä aivan mielettömän hyvä ruokaa!

Riitti tokoili vähän enemmän. Riitti mm edisti seuraamisessa, ei löytänyt ruutua, ja liikkui eteenpäin seis-maa vaihdossa. Loppuasennot kaipaavat treeniä, samoin emännän lisääntyneet pakkoliikkeet. Pitää laittaa nuo työn alle. Ei voi kyllä koiraa syyttää, liian vähän treeniä tauon jäljiltä. Hienoja olivat mm hiljaisuus, vaikka seuraamisen alku tehtiin kuin kokeessa ja häiriönä oli leikkivä koira, seiso-istu vaihto, sekä pari suoraa ja hiljaista ruutuun ja kapuloillemenoa. Riitin tokoilut videoituna. Taustalla soi teini-iän nostalgiaa mustan timantin muodossa.

Käämi kävi hallissa lähinnä leikkimässä, muuten keskittyi katseluun ja nukkumiseen. Sen häiriönsieto on kehittynyt huomattavasti sitten edellisten hallitreenien, mutta kyllä me taidetaan vieläkin keskittyä pääasiassa kotitokoiluun, että saadaan se vielä paremmaksi. Käämin tokoilut videona. Taustalla soi teemaan sopivaa musiikkia.

Tänään oltiin agissa, ratana tällainen:
Otettiin rata myötä- ja vastapäivään molemmilla tavoilla. Itsenäisenä tehtiin 3 estettä ja putkeen irtoamista, sekä omia kuvioita otettiin sillä samalla radalla 1-2 hypyn jälkeen takaisin putkeen menoa. Riitti oli oikein hyvä, hyppäsi hienosti, ja irtosi hyvin. Yhteensä 3 rimaa tippui, mutta ei paha ollenkaan suhteessa hypättyjen esteiden määrään.

Käämi sai ystävänpäivälahjaksi korvamerkityn lampaan. Lammas esittelee itsensä tässä: Käämi on ihan pian 6kk, pitääpä koittaa ottaa siitä taas valokuvia, mittailla sitä, ja laittaa samalla näytille Riitin kuvat.

Riitti sai ystävänpäivälahjaksi terveisiä puhelimen kautta, että treffit olisi tiedossa. Riitin voittajaluokan tokoilua Valkeakoskella viime kesänä voi käydä katsomassa Pet TV:stä. Paina linkistä "katso ohjelma". Riitti sai tuosta kokeesta TK3sen nollatusta tunnarista huolimatta. Tosin tuomarikaan ei kovin tiukka ollut. :)

perjantai 12. helmikuuta 2010

Blogin päivitys vähällä

Nyt ei mene mikään putkeen. Mie liukastuin, ja otin kädellä vastaan, vaikka hyvin tiedän ettei saa. Mutta ne refleksit. Lääkäri epäili veneluun murtumaa, mutta röntgenistä ei löytynyt mitään. Tosin luin jostain, että se saattaa näkyä vasta pari viikkoa onnettomuudesta. Toivotaan nyt, että se olisi vaan venähtänyt tai tärähtänyt.
Oltiin maanantaina agissa, ja Riitti teki oikein hienosti. Ei sen enempää erittelyjä. Ensviikolla on vika treeni.

Torstaina oltiin tokoilemassa, tehtiin mm ohjatun noudon reunojen opettelua, seuraamisen suoria pätkiä, luoksetulon seis ja kaukoja. Riitti teki superpätevän seisomasta istumisen, ja siihen lopetettiin.

perjantai 5. helmikuuta 2010

Tokoilua

Keskiviikkoillalla oltiin tokoilemassa molempien poikien kanssa. Riitti teki unohtamaansa hyppynoutoa, seuraamista, paikkamakuun ja paikkaistumisen. Parempaan suuntaan alkaa mennä jo.

Torstaina Riitti oli bc-treeneissä, ja teki seuraamista, idarin, ruutun hakemista, ja edelleen sitä unohdettua hyppynoutoa. Nyt hyppynouto oli jo kummasti palautunut mieleen! Ruutukin löytyi pääasiassa melko hyvin. Seuraaminen oli paria hiljaista piippiä lukuunottamatta äänetöntä, tosin paikka ym on vielä hakusessa. Seuraavaks oiskin sitten ohjelmassa palauttaa mieleen kaukot, tunnari ja ohjattu nouto.. Saas nähdä miten käy.

Käämin tokoiluja tuli ihan videoitua: http://www.youtube.com/watch?v=jMbehr6k3Ng

tiistai 2. helmikuuta 2010

Kuvatuksia

Mulle ei ole vielä ihan selvää, mitä eläinlajia Käämi edustaa. Onko se:

Onko se kauris
Verrattuna Käämiin

Vai sarvipöllö

Verrattuna Käämiin

Agiliito

Ratana oli tosi kiva, ykkösluokan alun typpinen rata. Ensin tehtiin rata missä on putki. Kokeiltiin Riitin kanssa parilla eri tavalla, siten että minä jäin putken päähän johon piti mennä, ja siten että tulin Riitin rinnalla. Molemmat tavat sujui hienosti. Toisen radan tein niin että menin Riitin rinnalla. Yhteensä 3 rimaa saatiin alas, ja tämä selvästi enteili muutakin. Itsenäisessä treenissä puomi ja kepit 180 asteen kulmassa. Ihan katastrofaalista sähläämistä Riitiltä kontakteissa, ne pitää ehdottomasti ottaa treenilistalle! Lisäksi rimoja ja muuria tehdessä Riitti pasautti kerran muurin ihan pirstaleiksi, ja pari kertaa tiputti rimoja. Huoh.. Mutta sentään kepit sujui hienosti.
Viime viikon emäntä vietti saikkua samperin viisaudenhampaan takia. Verenvuoto loppui vasta perjantaina, joten rauhassa on otettu.

Käytiin me lenkeillä, ja sisällä on vähän treenailtu. Käytiin painittamassa pentuja, Käämi leikki Riitin puoliveljen Romeon kanssa. Hauska miten Romeo oli niin samanlainen kuin Riitti pienenä. Ja se iski aivan shokkina miten erilainen Käämi on. Lisäksi on oltu painimassa Naava-snautserin ja Ninja-cockerin kanssa. Käämin uusin Riitinkiusaamistemppu on istua Riitin naaman päälle. Voi Riitti-parkaa.

Riitti muisteli miten hyppynouto tehdään, ja olikin autuaan unohtanut kaiken. Miksi kukaan ei kertonut mulle bortsua ottaessa, että nämä unohtavat kaiken, jos eivät saa liikkeille jatkuvaa yläpitoa? Siinä missä tiibetinterrieri tekee liikkeen juuri niinkuin se on kerran opetettu, vaikka edellisistä treeneistä olisi vuoden tauko. Jos sattuu huvittamaan.

Käämi on opetellut mm. seisomista, kosketusalustaa ja olen palkannut sitä itsenäisestä metallinoudosta. Pöhelö penne, sille ei ole kukaan kertonut, että metallin pitäisi olla ällö. Käämi hoksasi hyvin nopeasti kosketusalustan idean, se vei ehkä 5 namia, mutta nyt haetaan tarkkuutta, että ne on ne tassut, mitkä kosketusalustaan pitää iskeä, eikä kuono, häntä, peppu tai joku muu ruumiinosa. Tuolle olis saanu opetettua ihan minkä vaan, vaikka kosketusalustan päälle istumisen. Hauska rääpäle, ja ihana kun tarjoaa. Riitti ei ole läheskään noin innokas tarjoamaan. Vielä kun suhde saataisiin vähän paremmalle mallille, pikkuherra kun on vähän itsenäinen.