keskiviikko 27. elokuuta 2008

Killerin liitoeläin

Tänään opeteltiin kurssilla takaaleikkausta ja valssia. Ratana oli sellainen -'-,-'- rata. Mulle todella hyödyllinen reeni. Otettiin rata ensiksi takaaleikkauksella noin 4 kertaa. Joka kerta rata meni ihan hyvin aina loppua kohti, mutta alussa onnistuin möhlimään jokaisen radan jotenkin. Riitti kuitenkin teki hienosti.

Sitten otettiin yhdellä esteellä takaa kiertoja molemmista suunnista. Yksittäisinä esteinä myös rengas, keinu ja a. Riitti ihastui kovasti a-esteeseen ja olisi suorittanut sen joka suuntaan ja vaikka kuinka monesti. Vaihdettiin myös a:n ja keinun namipalkka lelupalkkaan. Riitti oli hienosti melkein täysin hiljaa.

Lopuksi ekaa rataa valssilla. Huh! Ensinnäkään en pysynyt millään Riitin perässä. Toisekseen möhlin minkä ehdin. Välillä alussa, välillä lopussa. Rimat lenteli ja Riitti kuumui, louskutti mulle ja nato-ohjus ampui miltei minne sattuu (tosin luultavasti juuri sinne minne ohjasin).

maanantai 25. elokuuta 2008

Viestiä ja pikatokot

Pikatokottelut Killerillä, ruutuun juoksu ja palkka siellä. Sitten paikkamakuun alku koemuotoisena. Paikkamakuukavereina narttuja (myös juoksuisia). Riitti oli oikein nätisti, vähän piippaili ja otti häiriötä alussa mutta rauhottui loppua kohti. Lopuksi vähän metallikapulan luovutusta.

Sitten käytiin viestillä, 3 matkaa, vajaa 100m juoksua ja himpan vajaa saman verran jälkeä. Riitti tuli jäljen todella hienosti, kaatunut puunrunko tuotti hetken päänvaivaa, mutta se ratkaisi sen itse hienosti. Meni siksakkia, mutta pysyi jäljellä kokoajan.

Kemijärven leiri

Oltiin Kemijärven leirillä pitkä viikonloppu, ja siellä jäljestettiin, esineruutuiltiin, hakuiltiin, okoiltiin, grillattiin, saunottiin... Todella kivaa oli!

Torstaina oli esineruutu. Riitti pääsi tekemään sitä ensimmäisenä. Minulla jäi sanomatta, että haluaisin esineitä ihan takalinjalle. Riitti juoksi hienosti takalinjalle, ja kävi sitä läpi, mutta esineet olivat sen verta kaukana takalinjasta, että Riitti ei niitä nostanut. Tuli keskialueelle ja nosti sieltä kaksi esinettä. Takaesineitä pitäisi vahvistaa vielä paljon enemmän, kuitenkin siten, että takalinjalle eteneminen onnistuisi. Riitille myös ammuttiin starttipistoolilla sen leikkiessä ja seuratessa, eikä Riitti kuullut yhtään mitään. Illalla otettiin pikana vielä liikkeestä istuminen ja pari tosi lyhyttä seuraamispätkää.

Perjantaina oltiin jäljestämässä aamupäivä, ja lauantaina ilta. Tehtiin perjantaina metsään melko pitkä jälki, ehkä noin 400m, paljoilla nameilla ja esineillä. Riitti teki muuten hyvää työtä, mutta porojen jälkien kohdalla meinasi keskittyminen herpaantua. Loppupalkkana oli pallo, ja Riitti bongasi sen noin 15m ennen loppua, eikä kyennyt enää keskittymään loppujälkeen. Vire nousi todella korkealle, ja autoon rauhoittuminen vei hetken aikaa.

Perjantaina iltapäivällä otettiin hakua, ihan vaan 2 maalimiestä hajuhaulla, ja makkarapalkalla. Riitti oli kuin nato-ohjus, kuten kuvista näkyy. Kuvat otti Outi Toni.

Lauantaina pyörähdettiin voittajan tokokokeessa, mutta siitä kirjoitin erillisen tekstin. Kamalaa jännittämistä. Onnistuin hukkaamaan siellä Riitin hihnan. Vaarallisia nämä voittajan kokeet, kun hihnat hukkuu. Lisäksi lauantaina Riitti leikki Riikan Skippyn kanssa, lähinnä Riitti nouti keppiä ja Skippy paimensi Riittiä. Hyvä jako.

Lauantain iltajälki oli ilman yhden yhtä esinettä, noin 150m, ja namit noin joka viidennellä askeleella. Yhdessä kohdassa epäilen olleen harhajäljen, sillä Riitti teki suoraan pätkään täydellisen kulman jatkaen jäljestämistä. Palasi kuitenkin käskystä takaisin oikealle jäljelle. Loppupalkkana oli ruokakuppi, ja se oli paljon parempi, sillä Riitti oli tarkka aivan viimeiseen askeleeseen asti.

Sunnuntaina oli leiriolympialaiset. Radalla oli putki, kepit, hyppy, pallon nouto eteenlähetyksestä, pallon kuljetus kärryillä, taas este, rullan haku ukolta metsästä ja maalilinjan ylitys. Riitillä meni aivan loistavasti, ja voitettiin 1min 6s ajalla. Tämä on se laji, jota varten me reenataan kaikkea, ensivuodeksi pitää lisätä vielä hieman agin määrää. Lopuksi vielä kimppakuvat, jossa oli lieviä vaikeuksia urosten sijoitteluiden kanssa, mutta hyvin meni ilman rähinöitä.

Kiitokset aivan ihanasta leiristä kaikille mukana olleille!

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Voittajan tokokoe

Aamu alkoi kamalalla jännittämisellä. Edes mehua en kyenny juomaan kuin trip-purkista, ettei tullut oksu. Seuraamisessa jalat ja kädet tärisi niin paljon, että piti keskittyä olemaan kaatumatta. Huh! Koe oli Kemijärvellä, ja tuomarina oli Veijo Kinnunen. Todella mukava ja reilun oloinen tuomari, jonka linja piti koko kokeen ajan. Kuvat otti Outi Toni.

Paikkamakuu 8 (Riitille tuli vierustovereiksi yhden ihmisen malit, joista toinen oli vieraalla ihmisellä. Ne mukavasti rähisivät makuupaikalle tulossa, ja Riitti ahdistui siitä. Piippasi sivulla istuessa ja ulvoi yksin jäätyään. Rauhottui kuitenkin minun mentyä piiloon, ja makasi tarkkaavaisena ja hiljaa paikallaan loppuajan. Pisteet pois alun äänistä. Poistuttiin kehästä ja palkkailin namilla, en tiedä olisiko taistelupalkka sittenkin laskenut virettä paremmin.)
Seuraaminen 8 (Tuomarin mukaan ehdottomasti teknisesti kympin seuraaminen, mutta niin paljon sijaistoimintoja, mm piippaamista ja aivastelua, että siitä pisteet pois. Riitti oli todella korkeassa vireessä, enkä saanut sitä laskettua.)
Liikkeestä istuminen 0 (Seisoi. Äänteli eikä kuullut käskyä, kun en uskaltanut antaa liian tiukkaa ettei mene maihin.)
Luoksetulo 7 (Kaksoiskäsky seisomiseen)
Ruutu 8,5 (Jäi varpaat etureunalle, sanoin väärässä kohdassa maahan)
Estenouto 10 (Oikein mallikas suoritus, huomaa tuomarin ilme)
Metalliesineen nouto 6,5 (Tiputti esineen juuri ennen minua ja työnsi sen mun varpaille ja nosti vasta sitten ja toi)

Tunnistusnouto 9 (Tuomari kysyi, puriko kapulaa ja näytin kapulaa, ja siinä oli 2 pientä koloa. Tätä pitää myös reenata. Muuten erinomainen tunnari)

Kaukot 5 (Eteni noin 30cm)
Kokonaisvaikutus 9 (Todella mukava pari, koira tänään hieman korkeassa vireessä, joka kuitenkin laski loppua kohti ja teki istumisen jälkeen työt hiljaa)

Yhteensä 221p, 3. tulos ja sijoitus ensimmäinen, kun ainoita oltiin. (224p ois ollu 2. tulos ja 256p 1.tulos). Hieno pokaalikin saatiin.

Mulle jäi hyvä olo tästä kokeesta, vaikka se ei ehkä pisteistä näy. Viretilojen hallintaa pitäisi opetella lisää. Himpan matalammalla vireellä olisi voinut olla ykköstulos vaikka kaukot oli mitä oli ja paljon muita pikkuvirheitä onnistuttiin keräilemään. Nyt kuitenkin pidetään pieni hetki taukoa ja haetaan kivoja kokemuksia toisista koirista, ettei ne nosta virettä enskerralla. Ja hiotaan pikkujuttuja. Sitten uutta yritystä ykköstulosta varten.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Agipallero

Otettiin sellainen rinkulan muotoinen rata ensimmäisenä. Pätkittiin sitä lopusta alkua kohti. Alkuun oli vähän keskittyminen hukassa, mutta loppua kohti parani. Saatiin hyvä ja onnistunut rata. Toisena ratana oli ympyrän mallinen rata, jossa koiralle tuli paljon vauhtia, ja siihen harjoiteltiin välistä vetoa ja siitä työntämistä keskellä ympyrää olevalle esteelle. Hyvin meni sekin.

lauantai 16. elokuuta 2008

Keittiötokot

Otettiin kapulan pitämistä, loppuasentoa ja siitä sivulle siirtymistä vaihdellen palkkaa eri kohtiin suoritusta. Tosi hyviä loppua kohti. Lisäksi otettiin kaukoja läheltä ja parin metrin päästä, ja todellä hyviä vaihtoja.

Tässä ennen kokeita pitäis ottaa vielä ruudusta seuraamaan tulemisen paikkaa, sekä muistutuksena luoksetulon pysähdystä, liikkeestä istuminen ja estenouto kokonaisena liikkeenä.

perjantai 15. elokuuta 2008

Aholaidan tokoilut

Otettiin kaatosateessa pikaiset reenit.

Ensiksi tunnari, 4 kapulaa, rivissä. Aivan täydellinen suoritus! Piti ehdottomasti ahnehtia, ja otettiin tunnari vielä ympyrässä, ja se oli vielä täydellisempi kuin edellinen. Tämän kun sais pidettyä kokeeseen asti jotenkin. Huh että tuli hyvä mieli. Kotona palkkaustyylin muuttaminen auttoi todella paljon, vaikka takana ei ollut kuin pari kokeilua.

Sitten otettiin Ruutua, ensiksi suora juokseminen palkalle. Sitten muuten kokeenomaisena, mutta kävin välissä palkkaamassa seisomaan pysähtymisestä. Liikkurin käsky ei saanut Riittiä karkaamaan. Ja seuraamaan tulo oli ihan ok.

Sitten otettiin kaukoja siten, että helpot vaihdot 3 metristä ja sarjan välissä vaikeat vaihdot (s-m ja s-i) sivulla. Meni oikein hienosti.

Lopuksi valmis-sanasta palkkailua ja seuraamisen istumista, 3:sta suorituksesta viimeinen oli todella upea ja siihen oli kiva lopettaa.

ps: Kauhea jännitys jo nyt, enää 7,5 päivää kokeeseen...

torstai 14. elokuuta 2008

Harakkasaaren uimamaisteri

Tänään vepessä veneestä hyppy noin 50m, ja piti uida ohi 30m merkkipurkin. Riitti olisi kovin mielellään tuonut sen tullessaan, mutta uskoi kun kielsin. Veneestä hyppyyn meni myös 2 käskyä, mutta vielä se olisi riittänyt sovessa täysiin pisteisiin.

Esineen vienti ei oikein sujunut. Pitää harjoitella tätä kotioloissa kaikille vieraille ihmisille. Makkarapalkka saa Riitin tiputtamaan esineen matkalla, ja lelupalkka taas pyörimään veneen ympärille suostumatta tulemaan rantaan. Saa nähdä mitä tähän keksitään, että onnistuu sitten avoimessa luokassa Rantaan uiminen.

Veneen haku onnistuisi vaikka kilometrin päästä. Se on Riitin mielestä kivoin liike. Riitti piippaa ja teputtaa malttamattomana kunnes saa luvan lähteä. Se meni tänäänkin aivan yhtä loistavasti, ja vene tulisi vaikka maihin saakka.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Killerin liitelyt

Tänään oli ohjelmassa eteneminen suoraan, 4 estettä ja putki. Riitti meni hienosti molemmilta puolilta. Toisena ratana oli hyppy-haltuunotto-putken vääräpää. Hienosti meni sekin. Sitten oli kahden vierekkäisen esteen "rata", jossa otettiin takaa kiertämistä ja välistä vetämistä. Yksittäisinä esteinä rengas, keinu, kepit ja musta putki. Hienosti meni nekin kaikki.

Riitillä oli päässä punkki, jossa oli kiinni toinen punkki. Nyt punkin jäljen ympärillä on punaista, toivottavasti ei ole borrelioosia... Ja Riitti oli nyt toista kertaa leikkimässä agin jälkeen koirien kanssa. Viimeksi paikalla oli Juti ja Kyösti -lk colliet, ja Ketku, Nyt oli Juti, Ketku ja Helmi.

tiistai 12. elokuuta 2008

aholaidan tokoilut

Oltiin Väinö ja Rino -bortsujen kanssa tokoilemassa Aholaidassa. Otettiin Riitillä ensiksi Ruutua, siten että ruudussa oli lelu valmiina. Höperö koira ei narupalloa huomannut, mutta hakeutu itse hienosti seisomaan oikealle paikalle minun nauraessa katketakseni ja odotteli kun tulin luo leikkimään. Sitten otettiin ruudussa makaamista siten, että käsky -sanalla ei saanut nousta, vaan vasta seuraamiskäskyllä. Tämä reeni oli tarpeen, sillä Riitti olisi kovin mielellään reagoinut liian ajoissa väärään sanaan. Vielä pitäisi hioa ruudun ulkopuolella seuraamaantulon paikka, tällä hetkellä Riitti tulee liian eteen seuraamaan.

Sitten luoksetuloja, seis -pysäytys saisi olla ihan hipan napakampi. Maahan pysäytys oli hyvä. Otettiin myös suoria luoksetuloja. Niitäkin pitäisi ottaa ettei vauhti kärsisi.

Lopuksi tunnaria, joka meni tosi hyvin, kun Riitti oli helteestä hyvin väsynyt, ja kaukoja sivullaollessa.

ps. Eilisillalla korjailin vähän kotisivujen valokuvalinkityksiä, ja lisäsin viikonlopulta seisotuskuvia Riitin sivulle ja esittelyyn.

Yksinolopohdintaa

Avasin Riitille petsie-palveluun pet-tv:n. Arkisin ainakin tän kuun ajan Riittiä voi käydä vakoilemassa täällä noin klo 8-16, riippuen vähän miten pitkä päivä mulla on.

Riitti nukkui koko tämän päivän sängyn alla. Ei käyny edes juomassa. Jotenkin tuntuu oudolta että se ulvoisi edes joskus. Aika iso ero, että yhtenä päivänä nukkuu kuin tukki, ja toisena päivänä olisi niin kyllästynyt/ahdistunut/tms että ulvoisi monta tuntia lähes putkeen. Huomiseksi pitää kokeilla laittaa kamera lattiatasoon, jos saisi vähän mielenkiintoisempaa kuvaa.

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Mökkeilyä

Vietettiin taas viikonloppu mökillä, nauttimassa kaatosateesta. Pari nurmikkojälkeä tehtiin, ja ne meni ihan kivasti, mutta pientä häsäystä oli ilmassa. Ja vähän pieniä tokoiluja, mutta pääasiassa ihan vaan oleskelua, uimista, oksistonharvennusta, mölkkyä, petankkia ja pallon perässä ryntäilyä.

Pari seisotuskuvaa, ensiksi irvistyksen kera
Ja sitten vähän vakavampana

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Täydeliset kaukot!

Jee! Otettiin kaukot siten, että R oli mun sivulla. Ilman kontaktia, ilman käsimerkkejä, ja R tarjosi täydelliset kaukojen vaihdot (s-m ja s-i)! Megapalkka tähän. Sitten ahne paska iski ja kokeiltiin siten että olin R edessä. Vaihdot (s-m, pelkkä s ja s-i) oli silti aivan täydelliset! Sekä nopeat että takapää ei liikkunut milliäkään, ja hissi pelitti hienosti! Jee! Vähän mahtava eläin! Sitten ei otettu enempää.

Agiliitäjä

Jatko 2 agility alkoi tänään. Yksittäisinä esteinä oli puomi, kepit, a ja takaakierto. Puomi sujui hyvin, ekaa kertaa ilman vieressäkävelijää, ja ainoastaan toinen takajalka tippui esteeltä. Kepeissä Riitillä alkaa olla liikaa vauhtia että mie ehtisin kulkea peruuttaen vieressä. Pitää varmaan kokeilla miun kävellä oikeinpäin, tai laittaa R hihnaan ja tulla suosiolla perässä. Takaakierto sujui hienosti, mutta louskuttaen.

Sarjana oli ensiksi 3 esteen suora, siitä putkella käänty ja samat takaisin, sitten valssilla vasempaan ja siitä putkeen ja siitä vielä este ja pituus. Huh miten vaikea, ainakin nopean koiran kanssa. Alku meni ihan hyvin, ehdin lähettämään Riitin putkeen, mutta ei toivoakaan että olisin ehtinyt leikkaamaan toiselle puolelle esteitä. Sitten meni pieleen se, että Riitti juoksi väärään päähän putkea. Sitten ei eteneminen onnistunut enää pituuteen asti. Ja Riitti louskutti minkä ehti.

Riitti meni täysillä ja täydellisesti minne ohjasin ja ehdin ohjata sitä. Mutta mie en ehtiny enkä ohjannu oikein, aika loppui kesken, ja möhlin muutenkin kaiken.

Tarina tuhoeläimestä

Olipa kerran synkkä ja myrskyinen yö. Sitten tuli aamu ja mamma heräsi, ja lähti kauheassa kiireessä töihin. Yksin jäänyt tuhoeläin oli juuri edellisenä päivänä askarrellut-paskarrellut mamman nahkasandaaleista viileämmät ja kesään sopivammat. Valitettavasti sää on mitä on, joten mamma ei ollut tyytyväinen. Hän päätti jättää tuhoeläimen häkkiin, ettei askartelisi lisää.

Tästäkös tuhoeläin kauhistui ja päätti kertoa kohtalostaan naapureille ulvomalla vimmatusti. Mamma oli olevinaan ovela, ja päätti tulla kotiin ruokkiksella, saatuaan naapurilta tekstiviestillä tiedon. Tuhoeläin löytyi nukkumasta kerällä häkistä, joten valitettavasti en saanut sitä kiinni itse teosta.

Mamma silti vapautti tasmanian tuhoeläimen kahleistaan, ja se pysyikin hiljaa koko loppupäivän.

Tarinan opetus: Koirat ovat viisaampia kuin omistajansa. Ne keksivät keinon saada tahtonsa läpi asiassa kuin asiassa.

ps. Tämä oli eka kerta kuukauteen kun sain tiedon että kuuluu ulvontaa. Ja tuhoaminenkin oli eka kerta ainakin puoleen vuoteen, liekö yli vuoteen? Jatkossa ei varmaankaan kannata lähteä kiireellä töihin, vaan tehdä ne normaalit aamurutiinit, vaikka kuinka olisi kiire.

tiistai 5. elokuuta 2008

aholaidan tokoilut

Pyörähdettiin aholaidassa Väinö-bortsun kanssa tokoilemassa tulevia voittajan kokeita silmällä pitäen.

Otettiin seuraamisen suoraa pätkää, istumista namilla ja paikallaan siirtyviä. Oikein loistavaa! Pientä hiomista vielä takapään käytön kanssa. Luoksetulo oli täyden kympin suoritus, paljon parempi tämä uusi versio kuin vanha. Ruutu meni myös ihan nappiin, Riitti hakee hienosti itse sitä keskikohtaa seis sanaan asti. Samoin hienosti meni sieltä seuraamaan tulo.

Noudon jälkeinen sivulle tulo on näköjään unohtunut täysin. Se siis tehotreenaukseen. Muutoin hyvä hyppynouto. Tunnari heinillä ei sujunut ollenkaan, lähinnä päätöntä juoksentelua ja suuhun tuli mitä sattuu, ja kiire oli oikein kamala. Sen sijaan tavan tunnari sujui paljon paremmin. Ehkä sittenkin otetaan sitä kyllästymiseen asti täytenä liikkeenä, kun tuo kiire on sellainen, että sitä ei saisi Riitille tuohon liikkeeseen tulla.

Kaukkarit oli jotain aivan kamalaa, siis seisomasta istuminen ja maahanmeno. Enkä enää tiedä mitä tekisin niiden kanssa, kun tämä parin viikon tehotreenihiominenkaan ei ole siihen auttanut, vaan ennemmin pahentanut ja tuonut uusia ongelmia. Ehkä palaamme tässä Lentsun opeista takaisin Salmen oppeihin, ja hiomme sitten EVL:n ne kokonaan uusiksi, jos en keksi jotain muuta mitä tähän väliin kokeilisin. Muut vaihdot oli oikein hyvät.

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Viikonlopun mökkeilyä

Pyörähdettiin Riitin kanssa pitkä viikonloppu mummolan mökillä. Ohjelmassa oli vedessä lehraamista, jälkeä, esineruutua ja irti kirmaamista.

Jäljet menivät niin hyvin että siitä pitää mainita erityisesti. Otettiin ensimmäinen oikea jana lauantaina, jäljelle on aina tultu sivulta, mutta nyt ekaa kertaa lähestys jälkeä etsimään parin metrin päästä ennen jäljen alkua. Todella hyvä suoritus Riitiltä. Myös kaikki kepit nousee hienosti. Jäljelle jätetyt namit pitäisi tosin jättää kauemmas kepeistä, siitä noottia jäljen tekijälle. Kulmat sujuivat hienosti.

Esineruutu on yhä palapeli, tällä hetkellä on menossa noin 5m leveä ja 50m syvä ruutu. 1 esine nousee 50 asti hienosti, mutta toista ja kolmatta herra ei viitsi enää etsiä. Otettiin helppoa ruutua, jossa koira näkee että ruutuun viedään taakse 2 tai 3 esinettä, ja molemmat joutuu hakemaan, molemmista olen tosin palkannut. En tiedä auttaisiko jos palkan saisi vain viimeisestä. Toisaalta en raskisi laskea tuon motivaatiota. Sitä siis paljon lisää.

Irti kirmailu, onginta ja uiminen sen sijaan sujuu yhä erityisen hyvin. Vepeiltiin myös hieman, eli otettiin veneessä istumista ja hyppäämistä.