Päästiin varasijalta kokeeseen, saatiin lauantaina tieto. Sunnuntaina ajeltiin Hyvinkäälle Ilkka Stenin tuomaroimaan kokeeseen. Ihana Hansku oli liikkurina, hän on niiin mukava, että ei kehässä edes jännittänyt ja koiralla oli tilaa suorittaa. Luoksepäästävyyteen tuomari tuli suoraan ulkoa, ja hallin ovi paukahti takana ja käveli siitä suoraan Kiden luokse meidän tavaroiden viereen, ja Kide vähän haukkui tuomaria. Onneksi tuomari varmaankin tajusi että oli ollut hieman epäilyttävä, ja antoi Kiden hetken rauhoittua muutaman sekunnin ja sitten hetken päästä ei ollut mitään ongelmaa käydä tervehtimässä tuomari rauhallisesti. Näitä luoksepäästävyyksiä pitää selvästi vielä treenata.
Valmistautumisena tehtiin paikallaolon vieruskavereiden kanssa ihan lyhyt parin sekunnin paikallolo, pari sivulletuloa, 1 targetti, 1 kapulan pito ja 8 liikkeestä seisomista (joista osa meni pieleen). Lisäksi Kidellä oli vähän turhan paljon virtaa, niin annoin sen retuuttaa leluaan ihan itsekseen pitkällä hihnalla tai olla häkissä loppuajan, ettei kerää minun jännittämisestä painetta. Juuri ennen kehää otin sen hetkeksi syliin ja annoin pari lihapullaa. Vein kehään irti, ekaa kertaa ikinä, se tuntui sopivan meille.
Liikejärjestys oli eri kuin tavallisesti. Ensin oli:
Paikalla istuminen, kaikki koirat istui tosi nätisti, kaikille 10
Estenouto 8, heitin tosi vinoon, ja uusin heiton. Kide haki ja piti tosi reippaasti ja nätisti.
Ruutu 8, Kide bongasi ruudun tosi hyvin, meni tosi kauniisti keskelle aivan täydelliseen paikkaan, pysähtyi hienosti, mutta maahanmenoa ei ensin kuunnellut.
Liikkeestä jäävänä oli seisominen, 9 siinä minulta pieni vartaloapu, jonka käytin ihan tarkoituksella koska erottelu on meillä vaikeaa.
Luoksetulo 10, kaunis
Seuraaminen 9, kaunis myös, peruutuksessa lopun istumiseen pieni vihje ja yksi herpaantuminen Kideltä juuri kun piti pysähtyä. Mutta tämä tuntui tosi hyvältä, sanoisin että oli minulle ihan kympin seuraaminen.
Kaukot 6 takana oli ilmastointikone joka suhisi, ja ääni kaikui hallissa tosi paljon, niin oli varmaan koiran vaikea saada selvää. Ehkä myös olisin voinut valmistella paremmin, Kide ei ehkä tiennyt mikä liike.
Kierto 8, hahaa, tämä oli päivän paras! Jaanan ottamalta videolta näkyy että Kide ei itseasiassa valmisteluissa katso kiertoa vaan loppupalkkaansa. Kide lähti suoraan juoksemaan loppupalkalle, mutta kuunteli onneksi nimensä ja teki tehtävän loppuun.
Kokonaisvaikutus 10, tuomari kehui iloista suoritusta, ja siihen olen itsekin tosi tyytyväinen.
Se tekee yhteensä 273p, sijoitus oli 2/7 ja AVO1 tulos. Siirrytään suoraan voittajaluokkaan.
Video löytyy täältä: https://youtu.be/gAQS_HAIeKY kiitos kameran päällelaitosta ja kääntelystä isovillakoiran omistajalle. Loppukevennys valitettavasti jäi ulos kuvasta kun Kide meinasi karata loppupalkalle :) Mollyn emännällä Jaanalla on se videolla, loppukevennys on kohdassa 5:45 eteenpäin, kiitos videosta Jaana!
Pohdintana, vire ja hallinta oli tänään ihan tosi kauniisti paketissa, olen tosi tyytyväinen. En tiedä johtuuko enemmän puolen vuoden kisatauosta, vai treenien sopivuudesta vai iän tuomasta varmuudesta. Eikun vaan nyt voittajaluokan liikkeet pakettiin ja kisoja katselemaan.
Loppuun vielä kuva tytöistä, ensimmäistä kertaa Suomen historiassa 2 leijonaa samassa kokeessa, samassa luokassa, ja molemmille 1-tulos!
