maanantai 30. kesäkuuta 2008

Näytelmätähti

Riitti pyörähti Lappeenrannassa, bortsujen ja kelpieiden erikoisnäyttelyssä, tuomarina oli Helena Fitzgerald, Australiasta. Mamma mokasi, ja unohti hammastodistuksen kotiin, mutta eipä tuolle ollut tarvetta. Tuomari kehui Riittiä, että sillä on ihana luonne, ja erinomainen seuraaminen. Hän jäi kuitenkin kaipaamaan ravaamista, jota ei pahemmin näkynyt. Tuomari sanoi myös, että vaikka koira pussailisi häntä, se ei auta paremman arvosanan saamiseen.

Arvostelussa lukee että: "Leght of muzle slightly long. Eyes slightly light. Shoulders forwade place. Slightly east-west front. Chest narrow. Level topline. Deep croup. Close behind no reach and drive. Tail high on the move. AVO-H" Saatiin hyvin erilaista tulkintaa arvostelusta suomeksi, ja kirjoitusvirheitäkin arvostelusta löytyy. Niillä perusteilla kääntäisin sen suunnilleen niin, että "Kuonon pituus hieman pitkä. Silmät hieman vaaleat. Olkapäät edessä. Hieman ulospäin suuntautuneet etujalat. Tasainen selkälinja. Syvä lantio. Ahtaat takaliikkeet, ei pituutta ja draivia liikkeissä. Häntä korkealla liikkeessä." Saapi ehdottaa korjauksia, jos on jostain eri mieltä. Liikkeet johtuivat kuulemma seuraamisesta, pitäisi kai opettaa tuo vetämään kenttää ympäri edellä, ei vierellä. Muutoin olen kyllä ihan samaa mieltä arvostelusta. Liikkeitä en itse nähnyt joten niistä on paha sanoa muuta kuin että se seurasi.

Riitti mitattiin näyttelyissä Elinan toimesta virallisella mitalla kolmesti. Mitat olivat vapaana seistessä 56,5cm, ja kaksi kertaa 57cm, joten eiköhän se korkeus ole sitten siinä. Ei kuitenkaan näyttänyt Elinan mukaan niin suurelta, kun etukulmaukset ovat suhteellisen suorat ja leveyttäkin on alkanut vähän tulla. Tuomarikaan ei maininnut korkeudesta mitään, toisaalta molemmilla puolilla oli rotevan kokoiset urokset, joten Riitti sopi paremmin joukkoon.

Kotimatkalla pysähdyttiin Birgitan luona, ja Riitti pääsi ihmettelemään vuohia. Eka pari minuuttia vähän jänskätti, mutta kun vuohta vähän liikuteltiin, hoksasi Riittikin vähän lähteä sitä kiertämään ja liikuttelemaan. Lampaille ehkä vähän liian roisi tekniikka, liinaan pitäisi laittaa. Mutta olisipa kiva päästä Riitin kanssa katsomaan ihan oikeita paimenia töissä, ja kokeilemaan itsekin.

lauantai 28. kesäkuuta 2008

Mehtäjälki

Vaitelun vuoks kokeiltiin tällaista. Maasto oli kuitenkin heinäinen suurimman osan matkaa, vasta lopusta hieman varvikkoinen, eli ei ihan hirveästi eronnu niittyjäljistä.

Matkaa ehkä reilu 100m, normaalimittaiset askeleet ja nami joka askeleella. Matkalle sattui 2 polun ylitystä. Keppejä 5 plus yks pehmolelu. Alun Riitti jäljesti todella hyvin, mutta ensimmäinen polun ylitys tuotti pään vaivaa. Näytin, mistä jälki jatkuu, niin myöhemmässä vaiheessa ratkaisi toisen polun ylityksen ihan itse. Kepeistä nosti itse kaikki paitsi viimeisen. Se olikin aika hankala, heti kumpareen jälkeen, joten haju saattoi olla hankala saada.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

Kotipihatokot

Kotipihalla lyhyitä parin askeleen seuraamispätkiä hitaassa ja juoksussa, ja paikallaan siirtymiä. Tosi hyvää työtä Rimppakintulta.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Lenkkeilyä ja kaunistautumista

Lapset rakkaat lenkillä löysivät ihanan ojan. Koira haju muuttui suon hajuksi. Koska mätänevälle suo-eläimelle haisevaa koiraa ei kehtaa viedä erikois-näyttelyyn, Riitti pääsi pesulle. Nyt tuoksu on puhtoisen kookosmainen, kun Bio Groomin Protein Lanolinella tiskailtiin turkki. Kyllä pitäis aussituomarille kelvata.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Harakkasaaren uimamaisteri

Tänään sopivan viileää. Eikä sada läheskään niin paljon kuin eilen. Aivan täydellinen sää vepeilyyn siis.

Ensimmäisenä veneestä hyppy-pyppy homppu-pomppu koikka-loikkanen, matkaa noin 40-50m. Riitti istui hienosti pitämättä ja tuli ekalla käskyllä empimättä. Palkaksi dummyn heittelyä.

Toisena veneen nouto 30 metristä. Riitti lähti hienosti, otti köyden, ja lähti uimaan suoraan minua kohti. Noin 10m ennen rantaa vilaisi lähempänä olevaa kumparetta, mutta toistin käskyn kera käsimerkin, ja R tuli aivan suoraan rantaan. Palkaksi veneköyden kiskomista. Viikonlopun reenailusta oli siis hyötyä.

Sitten esineen vienti. Tässä ongelmia, rantaan oli pissinyt tyttökoira ja päälle pari urosta. Riitti ei meinannut ottaa dummyä millään suuhun, ja sitten lähdettyä viemään pääsi uimaan asti, mutta tuli rantaan takaisin. Otettiin uudestaan lähetys, ja R ei edennyt sitäkään vähää. Vein sen huilimaan.

Uudestaan kun otettiin R pääse nuolaisemaan pissaa vahingossa ja kuola vaan valui ja lupsutus kuului. Laitoin dummyn suuhun ja lähetin, niin nyt se vei.

Pohdittiin, mikä mahtoi olla ongelmana. Joko tuo pissa. Tai sitten se, ettei ekalla kerralla veneessä ollut kuin 1 ihminen, ja toisella kertaa 2, niin se ei tiennyt mikä liike oli kyseessä. Tai sitten se oli väsynyt, mitä en välttämättä usko, sillä mentiin autolla. En haluaisi itsekään mennä veneeseen, kun avoimessa luokassa koiran pitää uida rantaan veneellä käytyään.

Lisäksi kuulin, että tarvitsee aina 2 ykköstulosta/luokka, että pääsee vaihtamaan seuraavaan luokkaan.

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Aholaidan tottikset

Päätin nyt kuitenkin aloittaa tottikselle oman tunnisteen. En kyllä jaksa siirtää nyt alkuun kuin sen yhden edellisen sieltä tähän, en jaksa alkaa selaamaan vanhoja viestejä, joita muuten on jo liki 200!

Oltiin aholaidassa tänään sakumaanikkonartun kanssa. Alkuun otettiin istumisia ja maahanmenoja, sekä yhden askeleen seuraamisia käännöksillä molempiin suuntiin, juoksuun lähtöjä ja käyntiin hidastuksia, ja luoksetuloja. Oikein hyviä, istumisessa lievää hitautta. Päätökseksi eteenlähetys pallolle, jonka paikan näytin ennen reenien aloittamista.

Seuraavalla pätkällä huilin jälkeen otettiin istumista lisää, panostaen enemmän nopeuden palkkaamiseen. Sitten 650 grammaisella "metristä" (=80cm), jossa ekalla meinasi kiertää palatessa. Pysäytin ja pyydin paluun uudestaan. Sitten otettiin pelkkä paluu, ja lopuksi kokonaisena liike. Todella hyvä tuo viimeinen.

Sitten a-estettä, ensiksi pelkkä kiipeäminen kapula suussa minä vieressä. Sitten jätin sen a:n taakse istumaan kapula suussa ja kutsuin luo. Sitten kokonaisena liike, paitsi koska R joutui etsimään kapulaa a:n takana, huusin sille kiipee paluuseen. Oli kuulemma jo menossa esteelle silloin, joten sinänsä käsky taisi olla turha. Loppuun eteenlähetys samaan paikkaan, missä pallo oli ekalla kerralla, vaikka R ei ollut nyt nähnyt kun se vietiin. Ensiksi väärät valmistelut ja väärä käsky, ja kumma kyllä koira ei lähtenyt. Sitten oikeat, ja hienosti meni.

Lopuksi huilitauon jälkeen paikkamakuuta sekä yksin että kaverin kanssa. Häiriönä mm lentävä pallo ja patukka.

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Kamala keli

Vettä tuli. Paljon. Silti oli todella hyvä päivä tänään.

Otettiin yksittäisenä esteenä keinu molemmilta puolilta ohjattuna, missä ei mitään ongelmaa. Keppejä ensiksi kahdella, sitten useammalla. Tosi hyvin nekin.

Sen jälkeen takaa kiertoa yhdellä esteellä. Riitti oli supermies, tosin pari haukahdusta saatiin tähän. Ei sen enempää. Lisäksi odotellessa otettiin yhtä estettä vaihtelevin korkeuksin 30-70cm joko edestä tai takaa ohjattuna.

Sen jälkeen kaksi estettä valssilla ja 90 ° kulma suoraan putkeen. Kokeiltiin kahta eri suoritustapaa, valssi joko esteiden välissä tai esteen ja putken välissä, ja Riitti oli taas aivan huikaiseva.

Lopuksi kahden esteen sarjaa, joista jälkimmäiselle takaa kierto. Riitti jatkoi päivän tyyliä loppuun asti.

Saatiin komento jatko2:selle hakiessa kertoa, että koira on nopea, mutta kuuntelee ohjausta, ja on hakee kontaktia ohjaajasta. Se on kuulemma meidän haaste, mutta tavallaan myös vahvuus.

Lenkkeilyä

Kahden sakemanninartun kanssa lenkkillä metsätiellä. Loppulenkistä oli Riitillä ja nuoremmalla sakemannilla jo tosi hyvät leikit pystyssä.

lauantai 21. kesäkuuta 2008

Juhannuksen vesipelastaja

Hulja onnettomuus sattui, ja saunojat loikkasivat laiturilta järveen. Ei auttanut kuin pienen boldelcollien tulla perässä. Ei se onneksi pelastamaan ryhtynyt, vaan kalasteli pulikoijista lähteviä kivoja ilmakuplia ja aaltoja. Loikkaa vaan loikan perään laiturilta alas. Ja kivaa oli. Kun kuulikin sanan uimaan niin ryntäsi suoraan laiturille, mitä sitä rannan kautta. Nössöt menee hivuttaen, hurjapäät loikkaa kerralla veteen.

Lisäksi harjoiteltiin rantaan uimisessa kutsuttuun suuntaan tulemista, vaikka paljon lähempääkin olisi päässyt maihin. Pariin otteeseen jouduin käymään R kääntämässä, mutta olikohan kolmas vai neljäs kerta, kun se tuli suoraan mihin pitikin. Valitettavasti harjoitus tapahtui ilman merkkikeppejä, niitä kun ei tähän hätään mistään saatu käsiimme.

perjantai 20. kesäkuuta 2008

Jälkiä

Aamuruoka välistä, ja jälki puoliltapäivin niitylle. Maa hieman liian kuiva. Nosti kaikki kepit itse. Matkaa noin 100m. Ekalla suoralla pätkällä vähän liian kiire, namit meinasi jäädä syömättä. Kulma meni todella hyvin, ja toinen suora pätkä myös. Viimeinen kulma hyvä ja tarkka. Viimeisellä suoralla pätkällä noin 10m ennen loppua meinasi mielenkiinto herpaantua, mutta uudella käskyllä teki hyvää työtä loppuun. Eli ehkä hieman liian pitkä noin kuivaksi, tai olisi voinut kaivata leluja keppien sijaan. Tai että olisi ollut enemmän nälkä.

torstai 19. kesäkuuta 2008

Jäljestystä

Jälki nurmikolle, joka oli puolikostea, matkaa noin 50m, nappula joka askeleella, voimakas myötätuuli, 2 kulmaa, joissa 2 namia askeleella. Ensmäinen 15m suora pätkä ihan täyttä haahuilua, ekan kulman jälkeen 15m hyvää työskentelyä, matkalla 1 keppi, jonka R nosti hienosti ihan itse. Toinen kulma todella hyvä, nosti toisen kepin taas itse, loppua kohti vähän liikaa vauhtia viimeinen 10m.

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Näytelmiä

Juoksu ja seisomistreeniä SBCAK-erkkaria varten. Riitin kans on harjoiteltu ravailemaan vähän joka välissä koko talvi. Nyt se ravaa jo nätisti aina silloin tällöin, kunhan mie muistan ottaa matalaa pitkää askelta. Antaa myös muiden viedä hyvin, sille on ihan sama kuka on hihnan jatkona. Ehdokkaita? ;)

Lisäksi katteltiin miten sen saisi seisomaan parhaiten. Todettiin, että paras asento tulee, kun sen käskee maahan ja nostaa siitä seisomaan siten että R pitää tassut paikallaan. Jospa erkkarissa olisi aikaa, kun ollaan kait vasta neljäs koira.

Koplailut sille ei oo ongelma, ei se edes huomaa, että sitä hipelöidään. Kunhan ei keskity tuomarin pussailuun liikaa.

Saatiin myös vinkki juoksuttaa/uittaa koira piippuun ennen näyttelyitä :D Voi tosin olla Lappeenrantaan matkalla hieman hankalaa. Pitää ehkä laittaa koira koko matkaksi kiinni auton peräkoukkuun? Hyi, tällaisista asioista ei sovi vitsailla.

Agiliitelyt

Tämä kerta vähän siltä ja väliltä. Ei hyvä eikä huono. Kiva maku jäi silti suuhun ja se on pääasia.

Yksittäisinä esteinä keinu ja puomi. Riitti tuli kahdesti puomilta alas ennen viimeistä metriä. Puomi oli vanha huonompi puomi, joka heiluu jos koira menee ravia. Ja heilu muuten reippaasti, varmaan 10cm ainakin. Ei hyvä. Saatiin silti viimeinen onnistunut suoritus. Keinu meni oikein loistavasti. Riitti niiasi hieman odottaessaan kun keinu meni alas. Toivottavasti ei enteile ongelmia.

Sarjana hyppy-hyppy-hyppy-hyppy-pituus suorana sarjana, josta 90° käännös putkeen, joka käänsi koiraa kans 90°, eli yhteensä 180°. Otettiin ensiksi h-h-pituus, missä ei mitään ongelmaa. Sitten h-h-pituus-putkeen, missä ei myöskään mitään ongelmaa. h-h-h-h-pituus ja Riitti tiputti riman sekä astui pituuteen. Uudestaan oli puhdas. h-h-pituus-putkeen astui taas pituuteen. Tähän parit louskutukset, mitkä aiheutti erinäistä ketutuskertoimen kasvua ohjaajassa. Sitten pelkkä pituus, ja sitten oli taas puhdas h-h-pituus-putkeen. Mikä lie ollut päivän ongelmana, muutkin tuntuivat astuvan pituuteen tänään. Ehkä ne oli liian tihein välein.

Sitten hyppy-muuri-180° käännös puoliympyräputkeen, mistä suoraan putkeen. Radalla lisäksi yksi hämyeste suorassa linjassa muurin jälkeen. Otettiin ensin pelkkä muurin edestä putkeen. Riitti jäi haistelemaan putkea sisältä, mutta meni silti. Sitten muuri-putki-putki, mikä meni oikein hyvin. Mie jäin muurin taakse vetämään Riitin putkeen astumalla askeleen taakse ja vasta sitten juoksin eteenpäin lähettämään putkeen. Vikalla kertaa koko rata ja se meni muuten hyvin, paitsi muurilta hyppy meinas mennä pitkäks. Rimppakinttu oli taitava ja kuunteli hyvin.

Lopuksi samaa sarjaa, mutta siten, että otin valssin muurin ja putken välissä. No ei ihan mennyt niin kuin piti, sillä kaaduin. :D Riitti louskutti mulle. Uusiksi, ja vähän pidemmällä ohjeusmatkalla, ja sain sen tehtyä. Rimppis oli loistava taas. Lopuksi kuultiin että sen olisi voinut tehdä jotenkin heittämällä, mutta se on sitten kokonaan uusi ohjausliike meille.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Vepeä

Vepessä tänään 3 liikettä, ensimmäisenä veneestä hyppy. Matkaa arviolta 30m. Tuli yhdellä käskyllä, ja lopun vauhdin kiihdyttämiseksi heitin dummyn parin metrin päähän rannasta. Tähän vois enskertaan ottaa jo täyden 50m.

Toisena liikkeen veneen nouto 30 metristä, joka meni kanssa aivan loistavasti. Vene oli valmiina, eli Riitti ei edes päässyt revittelemään köydellä ensiksi. Nähtiin myös miten menee avoimen luokan veneen nouto, mutta luulen että se sotkisi alokkaan veneestä hyppyä, joten ei varmaan oteta sitä, ennen kuin on sove ja alokas suoritettu. Jatkossa voi varmaan vähentää myös köyden heiluttelua.

Vimppana liikkeenä veneeseen dummyn vienti. Vene ehkä 25 metrissä. Riitti lähti tosi hyvin, mutta 10 metriä uituaan kääntyi katsomaan minua. Annoin uuden käskyn, ja meni veneeseen asti. Takaisin rantaan Riittiä piti huudella pariin kertaan, mutta kun lelua vilautti, niin johan tuli. Pitää jatkossa ehkä tehdä niin, että veneessä vaihtaavat dummyn nameihin, ja rannassa saa revittelypalkan. Jatkossa pitää myös huomauttaa veneessä olijoita olemaan hiljaa, luulen, että sieltä huutelu sai Riitin hämmentymään ja katsomaan vahvistusta minulta.

Himpan vajaa 5km taas suuntaansa pyöräilyt. Nyt oli hiekatkin vähän sateen ja juoksijoiden myötä tamppautuneet ja pyöräily oli hieman siedettävämpää.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Tottis

Pitäis varmaan perustaa oma luokkatunniste tottikselle. Nää on mennyt tokon kans samaan, ja pitäis erotella ne entiset. Tai sit jos tekis pk-lajit, mutta sitten sinne pitäis liittää kaikki muu. En jaksa, menkööt samaan.

Oltiin uudella kentällä sateessa. Ennen meitä oli kentällä ollu tärppipäiväinen narttu. Eli ohjelmassa lähinnä häiriössä treenaamista. Otettiin nouto, leikkimistä, luoksetulo, leikkimistä, ja eteenlähetystä. Kaikki meni varsin hyvin. Pientä haihattelua oli ennen noutoa, mutta sen jälkeen Riitti oli kyl hyvin mukana.

Illalla käytiin vielä lenkillä saku-nartun kanssa metsätiellä. Saivat vähän juosta, ja Riitillekin positiivista koirakokemusta valitettavan päälle karanneen viikonloppuisen koiran jälkeen. Riitistä vähän huomasi eleistä, että asia oli saattanut vaivata, mutta hyvin sujui kilpaa juoksu kumpi tahansa edellä ja pystypainitkin.

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Vaihteeksi taas hyvä agipäivä

Nää meidän hyvät ja huonot agipäivät menee vuoronperään. Tälläkertaa oli superhyvä päivä. Pari satunnaista louskuttamista suoritusten jälkeen, mutta ei sen enempää.

Ekana otettiin viiden esteen suoraa sarjaa, korkeutta 50cm. Ihan ekana 3, sitten täydet 5. 3 meni juuri niinkuin pitääkin, 5:stä ekalla kertaa tippui viimeinen. Riitti otti liian pitkän ponnistuksen, eikä ehtinyt ponnaamaan kunnolla. Toisella kertaa meni täydellisesti, ja viimeisellä kerralla vaihdettiin ohjaus vasemmalle puolelle ja sekin meni oikein hyvin, pieni arviointivirhe ponnausmatkaan Riitille, mutta se sai korjattua sen eikä tiputtanu estettä.

Toisena otettiin este-muuri-180°käännös-putki. Otettiin alkuun pelkkää muurin jälkeen putkeen kääntymistä työntämällä koira putkeen. Sitten koko sarjaa samalla työnnöllä. Ei mitään ongelmaa tässä. Sitten otettiin vielä niin, että itse jää muurin viereen, ja vetää siitä koiran putkeen. Sekin meni todella hyvin.

Yksittäisinä esteinä keppejä ja keinua. Keinuun Riitti tarjosi itse jo kontaktia - jes!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Vepeilyä

Koko repertuaari läpi, eli kevyt aloitus... Vähän kevyemminkin olisi voinut aloittaa.

Ensiksi veneestä hyppy ja rantaan uinti, ehkä 15-20 metristä. Sujui vähän hitaanlaisesti se veneestä hyppääminen. Taisi johtua kesän ekasta kerrasta. Eiköhän se tästä, kun jatketaan taas laitureilta hyppelyä lisää.

Seuraavana veneen noutaminen, matkaa noin täydet 30m. Ei mitään ongelmaa, olisi tullut mennyt yhdellä käskyllä, mutta kehuin, kun tuli niin hienosti. Toi käteen asti, mutta kiersi maalitolpan noin metrillä. Tuuli vei venettä kovasti siihen suuntaan, mutta tähän pitäisi kiinnittää huomiota.

Sitten oli hukkuvan pelastaminen. Ei tässäkään muuta ongelmaa, teki kuin vanha tekijä, ja tuli keppien välistä nätisti. Hukkuva oli noin 20 metrissä.

Viimeisenä oli esineen vieminen. Pidin esinettä Riitin suussa, ja se vei sen yhdellä käskyllä noin 15 metriin veneeseen. Ei mitään ongelmaa tässäkään. Paitsi että Riitti tuhosi vahingossa koulutusohjaajan dummyn. Ei ole paimenkoiran suuote niin nätti kuin noutajan, nätisti kuului vaan poks dummystä, kun Riitti kantoi sitä kuivalla maalla liikkeiden jälkeen. Lupasin ostaa koulutusohjaajalle uuden, ja samalla tuli ratkaistua se ongelma, kun en ikinä ole saanut aikaiseksi ostettua omaa. Riitille saa luvan kelvata rikkinäinen.

Jatkossa paljon lisää veneestä hyppelyä ja ehdottomasti tuo keppien välistä uiminen on jotenkin otettava repertuaariin mukaan veneen noutamisen yhteydessä. Ja aika rankka luultavimmin noin muutenkin tämä päivä, kun mentiin ja tultiin pyörällä, 5km suuntaansa, josta ehkä 4km pystyi pyöräilemään, lopun joutui taluttamaan joko asfaltin ja koiran tassujen tai liian kivisen maaston ja pyörän eteenpäin liikkumisen takia. Mutta eipä tuo kovin väsyneeltä vaikuta.

Tavattiin hevosiakin matkalla. Ne oli Riitistä aika hurjia. Metrin päähän uskaltautui, mutta lähemmäs ei. Ihan hyvä vaan, jos heppoja joskus mennään oikeasti katsomaan, niin eipähän tee liian läheistä tuttavuutta. Ratsastamaan heräsi taas suuri kaipuu.

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Pyöräilyä

Katsottiin sellainen sopia hiekkapohjainen lenkkialue, ja otettiin pyöräilyä, noin 4km, tauko, jossa pääsi uimaan vilvoitteluiksi, ja 4km. Hiekassa oli aivan sairaan raskas polkea. Ei olisi omistajasta vielä 20km polkemaan. Aikaa kului yllättävän paljon, ehkä 20min/4km. Suurin syy oli se, että osassa paikoista ei meinannu päästä eteenpäin pyörällä.

torstai 5. kesäkuuta 2008

Uiskentelua

Riitti kävi jo toisen kerran mulimassa. Ekan kerran Riitti kävi jo pari viikkoa sitten, ja meni ihan onnessaan. Nyt kuumissaan vielä enemmän vauhdilla. Vepen piti alkaa eilen, mutta mammalla meni töissä niin pitkään ettei ehditty enää. Sunnuntaina mahdollisesti sitten.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Tottistelua ja tokoilua sekaisin

Pari tasamaanoutoa, jossa puutuin loppuasentoon, joka meinasi olla aika kamala, sekä sivulle varastamiseen. Palkkana patukka. Sitten noutoa 80cm pk-esteellä yhteen suuntaan ja molempiin suuntiin, patukka palkkana tässäkin. A-estettä siten, että kapula suussa yhteen suuntaan, ja sitten kokonaisena. Ja patukkapalkkaa yhä. Riitti teki aivan täydellisen suorituksen vikana, johon lopetettiin ja päästin juoksemaan taakse jätetylle jättipalkalle.

Ruutu vierailla merkeillä ja vieraan tekemänä siten, että takakeskellä oli vinkulelu. Riitti meni koottua laukkaa, mutta muutoin tosi hyvä, suora ja varmat otteet. Perään lähetys tyhjään ruutuun ja palkka seisomisesta. Huomattavasti nopeampi eteneminen, hyvä pysäytys ja varma seisominen.

Tunnari siten että takana oli nameja. Todella hyvä, rauhallinen ja nätti. Tosin Riitti meni laukalla ja tuli takaisin ravilla.

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Louskutuspäivä

Riitillä oli tänään liitelyssä louskupäivä.

Otettiin yksittäisenä esteenä kepit ja puomi, ja sitten kahdella vierekkäisellä esteellä kaikenlaisia ohjaussarjoja. Nämä meni hyvin. Välillä Riitti haukahti kahdella esteellä, ei valssissa, mutta siinä kun sen kierrätti taakse ja pyysi hyppäämään itseäni kohti. Pitää ottaa näitä lisää. Tai sitten vähemmän, tiedä häntä. Kuitenkin omaa vuoroaan odottaessa Riitti pistää pötkölleen.

Sitten meille se haastavin osuus. Oli rengas ja putki, jolla käännettiin koiraa noin 80°, sitten 2 hyppyä ja taas kääntävä putki. Ongelmana oli sekä rengas, jota R ei olisi malttanut hypätä ennen putkea, sekä putken jälkeen toinen hyppy, se juuri ennen putkea oleva. Linja oli ehkä hieman vino, joten sen (ja huonon ohjauksen) takia keskimmäinen este meinasi jäädä välistä. Tämä saatiin korjattua kun laitettiin kouluttaja seisomaan esteiden jälkeen Riittiä palkkaamaan. Näin jälkeenpäin ajatellen minun olisi ehkä pitänyt vaihtaa toiselle puolelle esteitä kun Riitti oli putkessa, tai kun se oli jo menossa esteille. En tiedä kummassa välissä olisin ehtinyt. Louskutusta ilmeni vähän joka välissä, etenkin juuri ennen putkea. Toisin kuin viimeksi ei varmaan kertaakaan. Äh. Mitähän tuollekin tekisi.

Niin ja minä huutelen mitä sattuu. Välillä hyppy, välillä aita, välillä este. Ärh. Ihmekään kun koirakin on sekaisin. Riitti kyllä kuuntelee hyvin, mutta kun ohjaus on puoliksi pielessä, ja Riitillä on liikaa vauhtia minun vauhtiin (etenkin aivojen toimintanopeuteen) nähden, ei ole helppoa.

Pitääpä enskerralle kysyä vaikka kolmen esteen suoraa sarjaa ja vinoa sarjaa että saisi niihin varmuutta.