maanantai 23. syyskuuta 2024

Syyskuvia

Kide poseeraa Myllykoskella. Tuolla oli takiaisia, niin oli pakko laittaa poskiponnarit, että ei mene ihan takiaisiin nassukarvat.
Ja luontopolulla.
Siistin myös turkin vähän rodunmukaisemmaksi. On se vaan niin nätti. Jospa tämä nyt saatais kesään mennessä kasvatettua näyttelymittoihin? Koitin ottaa sivukuvaakin, mutta ei tullut niin hyvää että kehtaisi näytille laittaa.
Talvikaudelle päästiin ryhmään, ja tokoillaan noin jokatoinen viikko. Huippua! Ilmottauduttiin myös 27.10. tokoon, mutta mahduttiin vain varasijalle. Mutta jos ei sinne, niin joskus tähän syksylle meinattiin avointa yrittää. Yhtään en tiedä meneekö Kide ruutuun tai tekeekö oikean jäävän, mutta muut pitäisi ehkä onnistua, ainakin hyvänä päivänä.

perjantai 6. syyskuuta 2024

Kesäkuvia ja vähän tokoa

Terveiset Aulangosta!
Kesä hurahti lomaillessa. Miten aika meneekin niin äkkiä. Kide vietti kesää mm. mökillä suppaillen ja kalastellen, metsissä ja puronvarsilla ihaillen kasveja, pihalla leikkien lasten kanssa ja mikä pienelle koiralle tärkeintä, sylikoirana.
Käytiin me todistettavasti kerran treeneissäkin!
Kide treenaili kesällä hieman tokoa. Ikuiseen murheenkryyniin ruutuun saatiin uusi vinkki Joannalta, että aloitetaan hinkkaamaan sitä niin, että Kide on jo ruudun sisällä eri paikoissa, edessä, takana, kulmassa ym, ja siitä pitäisi löytää se oikea paikka ilman kosketusalustaa. Ihan kuin nyt olisi joku lamppu syttynyt? Lisäksi sivussa tehdään pitkää matkaa suoraan ruokakupille. Pitkänä matkana suoraan ruokakupille menee jopa 35m, mutta mihin pieni koira ei ruoan perässä juoksisi. Menisi varmaan 100 metriä yhden nakinmurun perässä. Myös kierto on sujunut, ja suurin haaste on ehkä se, että valitsee kierron ohi muista tehtävistä. Tätä en olisi vuosi sitten uskonut.

Jäävien erottelua on harjoiteltu uutena temppuna edessä peruuttaen. Tämä oli minulle ihan uusi metodi, mutta Kidestä niin hauska että häntä heiluu ihan kokoajan. Luulin jo nähneeni kaiken, mutta niin se vaan kannattaa käydä uusilla kouluttajilla hakemassa vinkkejä. Kiitos tästä vinkistä Pipsalle!

Noudossa vaikeaa on pysyä paikallaan, ja sitten kun on maltettu niin eipä paljoa nappaile juosta. Harjoitellaan nyt sitten malttia erikseen ihan omana tehtävänä, irroitettuna kokonaan sivullaolosta ettei tehdä siitä tylsää, ja noutoa erikseen. Kaukoissa takapalkalla on saatu matkaa, mutta saa nähdä miten me tässä päästään eroon siitä takapalkasta. Vahingossa Kide oppi tarjoamaan tässä myös todella kaunista seisomista, vielä pitäisi keksiä sille sana ja painaa se (meidän molempien) muistiin, niin sillähän on vahingossa voittajan kaukot kasassa. Paikkaistuminen on sujunut myös hyvin, n 20 sec ainakin pysyy lysähtämättä maahan.

Osa kouluttajilta saaduista vinkeistä on ollut tosi hyviä, mutta niin työläitä, että meidän treenimäärillä (=kerran kuussa, joskus kahdesti) ei mitään järkeä alkaa harjoittelemaan niitä. Mutta jos edistyminen on tätä tahtia niin kyllä me vielä avoimeen luokkaan tänä vuonna uskalletaan! Rallya sen sijaan ei ole treenattu, eli mestariluokka jää ensvuoteen. Tai jos huomioidaan tämä ajan rajallisuus niin ennemmin sitä seuraavaan.