keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Yökylävieraita

Ihanat Halla ja Nova vierailivat meillä taas yökyläilemässä, ja oikein useamman yön. Käämistä on ollut ihanaa kun on tyttöseuraa lenkillä juoksukaveriksi, ja lapset ovat ihastuksissaan kun on rauhallisempia(?) ja kiltimpiä(?) tai ainakin pienempiä koiria paijattaviksi ja leikitettäviksi.

Suurimmasta pienimpään...

Ja pienimmästä suurimpaan

tiistai 22. lokakuuta 2019

Mestarin rally-ratoja

Meidän 95p ratojen metsästys ei ole ollut kovinkaan onnistunutta. Hyväksyttyjä tuloksia kuitenkin. Treenien vähäisyys näkyy, mutta asian pitäisi helpottaa pian, kun päästään AgiTokoDogsille treenailemaan. Tuntuu että treenejä saisi olla enemmän, ja kotipihatreenejä ei tule suunniteltua riittävän hyvin, että niillä edistyisi kohti tarkempia ja hallitumpia suorituksia. Tarvitsisimme taidon kehittämiseen todella paljon pikkutarkkaa tekniikkatreeniä, ja toisaalta myös pidemmän seuraamisen vahvistamista, koska oikea seuraamispaikka ja vire helpottavat kummasti suoritettavia tehtäviä. Lähinnä ne oman pihan treenit ovat sellaista temppujen muistuttelua. Onneksi Käämillä intoa riittää, sen kanssa on niin mukava kisata. Käämi hyvä jos malttaa odottaa, että pääsee radalle, ja vire on katossa paikasta riippumatta.


Vantaalla Ojangossa 22.9. Anna Pekkalan rata, alku rata meni tosi kivasti, mutta valitettavasti viimeiseltä kahdelta kyltiltä kerättiin -23p. Lähti siis vähän lapasesta putken jälkeen. Lopputuloksena 71p. Tuomarin kommentti oli ihanan kehuva tarkasta ohjaamisesta ja innokkaasta suorituksesta. Valmistautuminen oli vähän vajavaista, kun mukana oli koiran lisäksi kaksijalkaiset katastrofit.
https://youtu.be/r2m74Lqby80 (kiitos videoinnista ja lasten vahtimisesta kanssakisaajalle)!


Janakkalassa 29.9. Pia Heikkisen rata, alusta uusittiin tuplasaksalainen, kun käsimerkki tässä menee jostain syystä sekaisin pyörähdyksen kanssa. Yllättävän kivasti meni rata, mutta toki haasteitakin oli. Kylttien välit olivat todella lyhyet, vaikka muuten rata oli helpohko, ja tiiviit välit aiheuttivat haasteita. Esimerkiksi peruutuksessa Käämin piti vilkaista takana olevaa kylttitelinettä, ettei peruuta sitä päin. Näitä pitäisi tehdä paljon lisää, että koiralle tulisi luottamusta ja itsevarmuutta suorituksiin. Tästä tuli 87p. Tuomarin kommentti liittyi muistaakseni huolelliseen ohjaamiseen.

https://youtu.be/Yz4IYjFjkhs Kiitos kanssakisaajalle!


Janakkalassa 29.9. Maria Riskin rata, houkutuksessa häiriönä putki, joka veti puoleensa, ja kontaktin katkeamisen jälkeen Käämi tulkitsi käsimerkin väärin takaa puolenvaihdoksi. Viimeksi putkihäiriötä on tehty keväällä, silloin asiassa ei ollut mitään ongelmaa, mutta tuo viikon takainen kisoissa putken suorittaminen on jäänyt palauttamatta. Lisäksi ohjaajan olisi pitänyt paaaljon paremmin ohjata koiraansa, niin turha virhe olisi ollut vältettävissä. Peruutukset eivät myöskään olleet päivän vahvuus, ne eivät kestä vielä mm. putkihäiriötä, ja en viitsinyt uusia, koska se ei olisi välttämättä onnistunut vaikka olisikin uusittu. Edessä peruutuksessa meillä oli Käämin kanssa erimielisyys kummalla puolella seuraaminen jatkuu. Ja joitain muitakin "pikku"virheitä tuli. 71p. Tuomarin kommenttina oli erinomainen kontakti.

https://youtu.be/oSfEYDgdTCc Kiitos kanssakisaajalle!

ATD:llä oltiin Oonan opeissa purkamassa pyörähdyksen ja takaakierron/edestä puolenvaihdon ongelmaa. Oonan mielestä Käämi ei edelleenkään ole kovin varma pyörähdyksen kanssa, etenkään oikealla, ja ongelma johtuu siitä. Teemme siis paaaaljon lisää varmuutta myös siihen.

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Käämin geenitestitulos / bc kuulotutkimus

Käämin kuulo ei ole aiheuttanut epäilyksiä, sen antennit toimivat ja pentunimensä mukaan Tutka toimii. Tänään sähköpostiin pompsahti tulos että Käämikin on osallistunut kuulotutkimukseen. Käämillä "on kaksi normaalia geenikopiota sairauteen liittyvästä geenistä, eikä se näin ollen periytä kuurouteen liitettyjä variantteja jälkeläisiin." No, ei Käämillä jälkeläisiä ole (vaikka emäntä edelleen pikku-Käämistä salaa haaveilee), mutta tietona kiva silti.

KOIRAN NIMI: MYYTIN PELASTA MAAILMA
REKISTERINUMERO: ER50637/09
GEENITESTIN TULOS: NORMAALI

Riitin geenitestitulos / bc aikuisiän kuulotutkimus

Olin aikanaan yhteydessä Hannes Lohen geenitestiryhmään, kun kuulin että he tutkivat bordercollieiden aikuisiän kuuroutta. Yritin tarjota Riittiä tutkimukseen mukaan, sillä minun mielestäni Riitti oli kuuroutunut aikuisiällä, tai ainakin kuulo oli merkittävästi heikentynyt, ja arvioin että kuulon heikentyminen alkoi 7-9-vuotiaana. Riittiä ei otettu mukaan BAER-testeihin, koska hän oli liian vanha, ja katsottiin että kuulon heikentyminen saattoi johtua myös normaalista iän myötä kuulon heikentymisestä. Yllätyksekseni monta vuotta myöhemmin sähköpostiini pompsahti geenitestitulokset. Riitti oli geenitestien mukaan kantaja.

KOIRAN NIMI: COVATECO CASINO ROYALE
REKISTERINUMERO: FIN26780/06
GEENITESTIN TULOS: KANTAJA

Hyvä koiranomistaja,
Olette luovuttaneet näytteen koirastanne Helsingin yliopistossa ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa suoritettavaan koirien geenitutkimukseen. Koiranne näytettä on käytetty tutkimuksessa, jonka tuloksena olemme löytäneet aikuisiän kuurouteen liittyvän perimän alueen ja geenimuunnoksia bordercollieilla.

Aikuisiän kuurous (adult onset deafness, AOD; early adult onset deafness, EAOD) on bordercollieilla autosomaalisesti resessiivisesti periytyvä sairaus. Kuulon heikkeneminen havaitaan yleensä 5-7 vuoden iässä molemmissa korvissa. Geenitutkimuksen tuloksena olemme paikantaneet kuuroutumista aiheuttavan perimän alueen ja siihen liittyviä geenimuunnoksia eli variantteja yhden geenin alueelta. Varsinaista kuurouttaa aiheuttavaa geenivirhettä ei kuitenkaan ole vielä onnistuttu tunnistamaan, joten tutkimus sen löytämiseksi jatkuu. Tulokset antavat kuitenkin mahdollisuuden testata ja tunnistaa koiria, joilla on riski kuuroutua tai jotka kantavat kuurouteen liitettyjä geenivariantteja. Tutkimuksemme perusteella näiden varianttien suhteen homotsygooteilla koirilla on suuri riski kuuroutua. Homotsygootit koirat ovat siis perineet kuurouteen liittyvät variantit molemmilta vanhemmiltaan. Lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan vielä, jotta voimme selvittää, sairastuvatko kaikki homotsygootit koirat. Heterotsygootit eli varianttien kantajat ovat normaalisti kuulevia. Tutkimuksessa oli mukana ~1000 bordercollienäytettä, joista n. 700 oli suomalaisten koirien näytteitä. Aineiston suomalaisista koirista 30% oli kantajia ja 7% homotsygootteja tutkittujen varianttien suhteen.

Tutkimus jatkuu aktiivisena. Kuulotestaus (BAER) on tärkeä tehdä homotsygooteille koirille, jotta saamme selville, kuinka moni kuuroutuu, aleneeko joillakin kuulo vain osittain, missä iässä kuulon aleneminen alkaa ja säilyykö kuulo joillakin normaalina. Tämä auttaa myös varsinaisen sairautta aiheuttavan geenivirheen löytämisessä. Koirat, jotka saavat tulokseksi ”homotsygootti” voivat osallistua BAER-testaukseen veloituksetta tutkimuksen puitteissa. Otamme yhteyttä BAER-testaukseen kutsuttavien koirien omistajiin erikseen, mutta halukkuudesta kuulotestaukseen voi ilmoittaa myös heti sähköpostitse marjo.hytonen@helsinki.fi. Kuulotestaus tehdään Yliopistollisessa Eläinsairaalassa Helsingissä. Mikäli koiras saa tuloksen ”normaali” tai ”kantaja” ja omistaja kuitenkin epäilee koiran kuulon heikenneen huomattavasti alle 10-vuotiaana, toivomme omistajan yhteydenottoa.

Haluamme painottaa, että tässä raportoitava tulos perustuu ns. markkeritestiin ja se ei ole lopullinen, eikä yhtä luotettava kuin varsinaisen geenimuutoksen testaus. Tavoitteemme on löytää varsinainen AOD:ta aiheuttava geenimuutos, minkä jälkeen raportoimme tulokset myös tuon testin osalta. Huomioitavaa on, että rodussa esiintyy myös synnynnäistä kuuroutta, joka voi olla tois- tai molemminpuolista. Toispuolisena se voi olla vaikea havaita ilman BAER-testausta, mikä saattaa vaikeuttaa aikuisena testattujen koirien kuurouden syyn selvittämistä. Synnynnäinen kuuroustyyppi ei liity nyt raportoitaviin geenimuutoksiin.

TULOSTEN TULKINTA

Jokaisella yksilöllä on aina kaksi kopiota kustakin perimän geenistä, joista toinen on peritty toiselta vanhemmalta ja toinen toiselta (poikkeuksena sukupuolikromosomien geenit).

NORMAALI: Koiralla on kaksi normaalia geenikopiota sairauteen liittyvästä geenistä, eikä se näin ollen periytä kuurouteen liitettyjä variantteja jälkeläisiin.

KANTAJA: Koiran toinen geenikopio on normaali, mutta toisessa on variantteja, jotka tutkimuksemme mukaan liittyvät aikuisiän kuurouteen. Kantajat eivät sairastu aikuisiän kuurouteen, mutta ne periyttävät tätä sairauteen liitettyä geenikopiota noin puolelle jälkeläisistään. Mikäli kantajakoiraa halutaan käyttää jalostuksessa, tulisi sille valita geenivirheen suhteen normaaliksi testattu kumppani. Kun kantaja/kantaja-yhdistelmästä voi syntyä sekä homotsygootteja, kantajia että normaaleja pentuja, niin kantaja/normaali-yhdistelmästä syntyy ainoastaan kantajia ja normaaleja pentuja.

HOMOTSYGOOTTI: Koira on perinyt kuurouteen liittyvän geenikopion molemmilta vanhemmiltaan. Koira saattaa kuuroutua noin 5-7 vuoden iässä. Homotsygootti-koira periyttää yhden sairauteen liitetyn geenikopion kaikille jälkeläisilleen. Mikäli koiraa käytetään jalostukseen, tulisi sille valita geenivirheen suhteen normaaliksi testattu kumppani. Tällöin kaikki jälkeläiset ovat kantajia, mutta kuurouden suhteen terveitä.

tiistai 3. syyskuuta 2019

Käämi 10v!

Käämi täytti 10-vuotta pari viikkoa sitten.

Juhlittiin perhepiirissä, vaikka olikin tarkoituksena pitää isot pirskeet, kuten aikanaan Riitille. Mutta yllätysmuutto Helsinkiin sotki vähän aikatauluja.

Käämi sai kakun sijasta lahjaksi vinkulelun, koska vinkupehmot on Käämin lempparia.

Valittiin tällä kertaa myös meitä ihmisiä miellyttävä vinkupehmo. Tämä on jo talouden toinen heardoggy.


ps: Lenkkiseura Malminkartanosta/Myyrmäestä kelpaa!

lauantai 25. toukokuuta 2019

RTK4 Käämi



Käämille tänään Maria Riskin tuomaroimasta kisasta 85p, eli RTK4. Edestä puolenvaihdossa harmillinen rintamasuuntavirhe -10 TVÄ, jota en viitsinyt uusia, kun se on vielä vähän epävarma liikkeenä. Eteentulossa meni vähän sekaisin edelliset pyörittelyt, joten se uusittiin -3 UUSI. -1 TVÄ hidas istuminen 90 asteen käännöksessä ja - TVÄ merkiltä joko hitaasta istumisesta tai haahuilusta.

https://youtu.be/ehAvRCASqpM Kiitos videoinnista Marikalle!

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Mestariluokan toinen koitos

Oltiin tänään toista kertaa Käämin kanssa mestariluokassa, tällä kertaa Ylöjärvellä. Sää oli ihanan paahteinen, ja hiekka oli suorastaan polttavan kuumaa. Ilman aurinkolaseja ei ollut toivoakaan että olisi nähnyt kiiltävistä kylteistä mitään.

Rata suosi taas meitä, vain 2 vaikeaa, merkki ja valkovuokko. Merkissä pahinta on tokotausta, koira on opetettu juoksemaan 10m rintamasuunnassa suoraan eteenpäin. Vaikka kuinka yrität lähettää vinoon, niin koira juoksee suoraan. Merkiltä otin -1 OV:n asettumalla vinoon kohti merkkiä, jotta se olisi Käämille helpompi. Ja se menikin hyvin, kannatti ottaa se vähennys. Peruutuksen askeleet ei osuneet oikein yksiin, mutta niitä ei onneksi arvosteltu. Saksalainen täyskäännös ei ollut mikään kovin kaunis, mutta sitäkään ei arvosteltu. Oikealla istumisessa Käämi meinasi lähteä jo lentoon, ja kyltillä 14 oikealla istuminen meni jo ihan lentämiseksi, joten se uusittiin. Valvovuokko oli ohjaajan näkökulmasta mielenkiintoinen, ja siitä vain -3 tvä.

Oli oikein mukava kisata, tuntui hyvältä ja yhteistyö meni nappiin. Pisteitä meille tuli 93p, ja yksi enää uupuu koularista. Vähän on vielä matkaa valionarvoon kelpaaviin tuloksiin.

Kiitos videoinnista kanssakisaajalle!
https://youtu.be/x1yaFAnce68

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Hannele Pirttimaan rally-koulutus

Olin tänään Tamskilla Hannele Pirttimaan rallytokokoulutuksessa. Päivän teemana oli rally-tokon kouluttaminen ja siihen liittyvät haasteet, mutta ehdittiin myös kokeilla asioita Hannelen tarkkojen silmien alla, ja se valaisi hyvin tuomarointia.

Istu-täyskäännös-istu: Muista olla riittävän rauhallinen. Muista itse pitää askeleiden linja.

Valkovuokko: Helposti eriaikainen ja saa usein -1-3 TVÄ, huomioi: käden ohjauksen on oltava riittävän rauhallinen, koira ei saa lähteä ohjaukseen ennen kuin ohjaaja, vaan lähde käännökseen samaan aikaan kuin koira (tai nopean koiran kanssa jopa inan aiemmin kuin koira), jotta koira ei pysähdy "odottamaan" kun ohjaaja vielä tekee. Harjoittele liike ensin paikallaan, ja videoi, jotta saat katsottua. Koiralle tässä liikkeessä käsimerkin lisäksi tärkeitä ovat katseen suuntaan, hartiat ja jalat, joten kiinnitä huomioita myös niihin. Jalat saavat olla paikallaan teputtamassa, tai käännöksen voi tehdä varpaillaan kääntyen/kantapäillä kääntyen. Huomioi sekoittumisvaara jalkojen ali puolenvaihtoon. Palkkaa koira käännöksen jälkeen siihen paikkaan mihin koiran pitää hakeutua tai missä sen pitäisi olla, jotta paikka vahvistuu.

Molemmat oikeaan / vasempaan: Koiran suorituspaikka ei ole ohjaajassa kiinni tai ohjaajan takana (näistä tulee helposti pieniä miinuksia) vaan ohjaajan vieressä. Opeta koira tekemään temppu riittävän kaukana. Jätä tilaa riittävästi kylttiin, jotta koira ei koske kylttiin. Oikea suorituspaikka on noin 1,5m ennen kylttiä. Ohjaajan tulee tehdä käännös paikallaan, yleisin -10p tulee kun ohjaaja tekee "U-käännöksen". Lopussa huomioi, että koira oikeasti käyttää takapäätään, ja hakeutuu seuraamislinjalle, ja että ohjaajan kävelylinja on sama, itselleen voi laittaa vaikka maalarinteipin siihen missä itse pitää kävellä. Koiran suoristamiseen voi käyttää vaikka olkapäätä alussa avustamiseen, ja palkata paljon heti kun koira käyttää takapäätään.

Tulppaani: Tee liike riittävän rauhallisesti, jotta linja pysyy, näin vähennät myös sekoittumista. Yleensä koirille aika helppo kyltti, joten kukkasten harjoittelun voi aloittaa tästä. Huomioi kuitenkin käskytys ja käsimerkkien korkeus, jotta ei sekoitu saksalaiseen täyskäännökseen. Seuraamispaikka ja takapään käyttö koiralla vaativat ohjaajan riittävän rauhallisuuden lisäksi riittävästi palkkaamista.

90 käännökset: Tee tavallisia tehtäviä treeneissä tarpeeksi ja palkkaa niitä, jotta koira ei kisatilanteessa odota liikaa paljon palkattuja kylttejä ja tee helppoja sieltä tuonnepäin, etenkin mestariluokassa ohjaajat ottavat alo-avo kylteistä tyhmiä miinuksia. Vahvista paikkaa, yhdenaikaisuutta, vaihtele palkkausta (lelua myös helpoista). Tee käännökset riittävän kaukana, oikea paikka on monilla koirilla noin 1,5 metriä ennen kylttiä.

Pyörähdykset: Monilla koirilla jos pyörähdyksessö käyttää käsimerkkiä, ohjaajan täytyy katsoa käsimerkkiään tehdessään käsimerkkikättä, jotta koira lähtee pyörähdykseen. Tämä oli Käämillä myös sellainen, minkä takia me on otettu paljon kymppejä kisoissa pyörähdyksistä.

Eteen istu: liikkeestä eteen istu ja istumasta eteen istu kannattaa käyttää eri käskyjä. Käsimerkillä näytetään paitsi itse koiran suorituspaikka, myös se kohta johon koiran tulee pysähtyä. Huomioi että merkkauspaikka on riittävän väljä ja palkka tulee oikeaan paikkaan.

Edessä puolenvaihto: saa pysähtyä ohjaaja, mutta ei koira. Koira saa peruuttaa tullessaan seuraamispaikalle, pääasia että tassut pysyvät liikkeessä. Liikkeessä ollessa koiran peräpää saa elää puolenvaihdon jälkeen, mutta ei yli 90 astetta, ja kunhan koira palaa seuraamiseen. Kumartua ei saa, mutta ohjaavan käden kannattaa olla riittävän edessä ja alhaalla, jotta sekoittuminen muihin vastaaviin käsimerkkeihin vähenee. Huomioi sivuttaisetäisyys ja riittävän aikainen suorittaminen suhteessa kylttilinjaan, jotta koira ei koske kylttiin tai tee tehtävää kyltin jälkeen. Koska tässä tarvitaan tilaa (vrt saksalainen), niin myös etäisyys kylttiin on hyvä erottelukeino koiralle. Huomioi myös jalat, jotta jalat on eri asennossa kuin saksalaisessa täyskäännöksessä.

Saksalainen täyskäännös: Älä käytä samaa käskysanaa kuin takaa puolenvaihdossa. Suuri sekoittumisvaara myös kahteen edelliseen liikkeeseen. Koiralle ns helppo liike koska tehty jo alokkaasta lähtien, joten tästä on helppo myös poistaa käsimerkki.

Erottelu: Huomioi käsimerkkien korkeus ja etäisyys kylttiin, ne voivat olla koiralle merkityksellisiä tehtävien erottelussa. Kiinnitä huomioita etenkin kyltteihin ohjaajan ympäri vastapäivään, puolenvaihto edessä, saksalaiset ja eteentulot.

Kisatilanne: Kuinka jännittävälle koiralle tehdään treeneihin kisarutiinit, tai mitä tehdään kisoissa kun koira jännittää niitä. Treenaa ensin varmaksi koiralle treenitilanteissa kisarutiinit: kehänauhat, kylttitelineet, numerolaput, tuomarit, kehään tulot ym. Lähdön jälkeen kehu seuraaminen heti 1-3 askeleen jälkeen ja palkkaa ekan kylttitelineen ojituksen jälkeen. Sitten lähtö, askel - kehu - askel - koiran lempitemppu -palkka. Sitten lähtö, seuraamista, mihin sanallinen kehu -kehu -kehu -palkka. Näin saat koiran nostettua kisatilanteessa sanallisella kehulla jännittämisestä takaisin toiminta-alueelle.

Motivaatio: Mikäli koiran ongelmana on seuraaminen ja sen motivaatio, niin kylttien välit kannattaa pitää vaihtelevina, ja temppuja tehdä välillä myös ennen ja jälkeen suorituspaikkojen: tällöoin koira ei ikinä tiedä milloin temppu tulee. Etenkin pitkissä kylttiväleissä seuraamisesta voi myös tehdä tempun siten, että ottaakin kesken kylttiväliseuraamisen (tai pujottelun) pari askelta hidasta seuraamista tai juoksua, jotta koira joutuu olemaan tarkkaavainen myös seuraamisessa. Kannattaa käyttää viritystemppuina sellaisia, jotka eivät kisatilanteessa nollaa suoritusta, jos koira sattuu niitä tarjoamaan. Eli seuraamisen nopeudet, käännökset, liikkeestä seisomiset.

Pienet koirat ja pennut: tee polvillaan koiran tasolla, jotta et kumartele eikä koira opi kumarteluun vaan suoraan selkään. Käytä kosketuskeppiä! 20-30cm päässä ohjaajasta tehtävä seuraaminen on monille pienille koirille ideaali, ei tokon 10cm päässä tehtävä seuraaminen. Tällöin vähenee riski että ohjaaja talloo koiraa.

Kysymys: osaako koirasi lukea maalikyltin? Se on eri näköinen ja monet koirat tunnistavat sen. Laita maali-kylttejä myös keskelle rataa, jotta koiran keskittyminen säilyy loppuun asti, eikä lopahda heti kun maali-kyltti tulee katselinjalle.

tiistai 19. helmikuuta 2019

Huomioita Rally-Tokon tuomarin sihteerinä olemisesta

Olin 16.2. kisoissa Kirsi Petäjän sihteerinä mestariluokassa. Tämä oli hyvin hyödyllistä, kuuli kommentit ja näki tuomarin silmin, että kaikkea ei nää varmaksi, ja niitä ei voi sitten arvostella. Osan merkinnöistä piirtelin väärille riveille kun tehtävä oli melko nopeatempoinen, mutta kävimme tuomarin kanssa lopuksi virheet läpi ja korjasimme ne oikeille riveille. Tämän innoittamana ilmoittauduin enskuussa myös Iiris Harjun kisoihin tuomarin sihteeriksi.

Alla olevat huomiot ovat minun omia huomioita, eivät tuomarin, ja kirjoitettu ulkomuistista, eli ei oikeellisuuslupausta.

Suorituspaikka oli monilla aivan liian edessä. Kylteille saa jättää huomattavasti enemmän tilaa. Yksikään koira ei saanut huomautusta liian aikaisin tehdyistä tehtävistä, sen sijaan liian myöhään tehdyistä jaeltiin -1-10p virheitä.

Uusiminen kannattaa lähes aina, oikeastaan kaikki saivat korjattua -10p virheensä pois. Ennen uusimista kannattaa tehdä tehtävä oikein ja vasta sitten uusia, virhe ei ole sen isompi. Samoin houkutuksessa kannattaa antaa koiran haistella molemmat houkutukset oikein kunnolla ja uusia vasta sitten.

Sivulla peruutuksessa kolmessa askeleessa tulee olla riittävä painon siirto tai mieluiten jalan on noustava ilmaan. Jos näin ei käy, se on -10p virhe. Koiran on peruutettava koko matkan, ei riitä, että se on oikealla paikalla, jos koira ei peruuta viimeistä askelta. Molempien rintasuunta on oltava suora, 45 astetta jommankumman vinoudesta missä tahansa vaiheessa tulee -1 ja yli 90 asteen vinoudesta -10.

Liikkeestä istumisen saa uusia, jos ei ehdi poistua istu-kyltin suoritusalueelta (max 1,5m ohi kylttitelineen). Liian myöhään uusimisesta hylätään koko suoritus.

Hypyn rintamasuuntavirheitä tuli todella paljon, sen rauhallista suoritusta kannattaisi treenata paaaaljon enemmän.

TVÄ virheitä tuli todella paljon epätarkasti tehdyistä käännöksistä, kumarteluista, hidastuksista, liian suurista ohjauksista, lähes pysähtymisistä kesken suorituksen, koiran lähes istumisista kesken suorituksen. Monet välttäisi ennakoimalla ihan hieman enemmän tai ohjaamalla koiraa hieman pienemmin liikkein. Sanallinen käskytys saa olla usein toistuvaa ja kannustavaa, mutta ei komentavaa. Etenkin liikkeestä istumisessa kuului melko rumia käskyjä. Tuomari pohti yhden melko kovasti sanotun käskyn kohdalla kympin virhettä tai jopa hylkäämistä. En muista mihin hän päätyi.

Ja yllättävän paljon kaikkea saa tehdä, kun sen tekee sääntöjen puitteissa. Eräs koira sai 100p. Siinä pointsit ohjaajalle sääntöjen lukemiselle koiran suorituksen näkökulmasta. No, itse olisin antanut pyörähdyksen kumartumisesta päivän linjan mukaisen -3p tvä, mutta tuomari ei sitä nähnyt.

lauantai 9. helmikuuta 2019

Rally-tokon mestariluokka korkattu!

Käytiin tänään Käpyeläimen kanssa kokeilemassa mestariluokkaa Ylöjärvellä. Rata suosi meitä, puuttui kaikki vaikeimmat kyltit mestariluokasta, ei ollut sarjahyppyjä, peruutuksia, merkkiä, oikealla takapään käyttöä ym. Käämillä oli vähän käämit ylikierroksilla, ja vauhtia piisasi. Virittelin radalle seuraamisen sijaan ehkä vähän liialla temputuksella, joten enskerralla täytyy muistaa rauhallisempi virittely.

Tuomari muistutteli ennen kisaa, että arvostelu on sitten tiukempi kuin voittajaluokassa, ja tiedän että 1-3p virheet on mestarissa jo kympin virheitä. Tästä syystä uusittiin sitten vinot istumiset, mutta jälkikäteen kuulin tuomarin sihteeriltä että oisivat olleet vain -3p virheitä, eli uusin turhaan. No, koulutuksellisesti hyvät -6p niistä, ja näihin oikealla suoriin perusasentoihin täytyykin kiinnittää huomiota. Pyörähdykset ei meillä tänään onnistuneet ei oikealla eikä vasemmalla, joten niistä molemmista -10p. Oikealla pyörähdys epäonnistui tosi monella, pyörähdyspaikan vieressä oli tolppa, niin luulen että se hämäsi. Mutta valkovuokko onnistui.

Tuomarin kommentit lapussa oli: huolellista ohjaamista ja osaava koira, hieno liikkeestä maahanmeno!

Tässä video, kiitos Marikalle videoinnista ja kisakirjan kuriirina toimimisesta! Lapsetkin ehtivät katsomaan Malttia ja Valttia 112-päiville.
https://youtu.be/ICABPJ7Ia9A

Lopputuloksena 73p! Eka hyväksytty tulos mestariluokasta!

lauantai 19. tammikuuta 2019

RTK3 Käämi


Meillä on Käpyeläimen kanssa molemmilla vähän rajallinen kärsivällisyys, niin päätettiin tehdä rallyssa tokon EVL:t, eli reilussa viikossa koulari kasaan.

Tänään oltiin siis Tamskilla tuplakisoissa. Ensimmäisenä oltiin Taru Leskisen radalla. Viime viikosta oppineena olin tarkkana istumisten kanssa, ettei oteta taas niistä kokoelmaa miinus ykkösiä. Taru arvioi meidän molemmat oikeaan täyskäännöksen eriaikaiseksi, ja saatiin siitä -10 TVÄ (lapussa lukee eriaikainen). Lisäksi mokasin peruutuksen käskytyksen, joten se jouduttiin uusimaan. Lopputuloksena 87p ja sijoituttiin toiseksi. Olen tässä kelaillut videota eestaas, ja ehkä Käämi lähti suoritukseen ihan inan minua aiemmin, jos seuraa minun jalkoja, eikä yläkroppaa. No, pääasia että onnistui, koska liike on ollut vielä ihan hetki sitten niin alkutekijöissään.
https://youtu.be/x8s3YmwSaic Linkki videoon, ja kiitos kuvaajalle!

Toinen rata oli Hannele Pirttimaan. Sillä radalla -1p TVÄ kyltistä numero 6 (koira eteen, vasemmalta oikealle) ja -3p vastapäivään UUSImisesta, lopputuloksena 96p ja RTK3 koulari. Tuo -1p tuli ehkä minun ihan inan liian hitaasta liikkeellelähdöstä? Ja tuo vastapäivään on vaikea, koska sivulle tulo houkuttelee.
https://youtu.be/7u3tB9Oqcbg Tässä video, kiitos Heidi kuvauksesta!


Ennen kaikkea olen itse ylpeä, että tuo meidän voittajaluokan vaikein liike on nyt onnistunut kolmella radalla. Tästä on hyvä suunnata mestariluokkaa kohti.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Ekaa kertaa rallattelemassa voittajaluokassa

Käämi oli tänään Koirakoutsin hallilla ekaa kertaa Rally-Tokon voittajaluokassa. Tila oli ihanan rauhallinen, kaikki kisaajat huomioivat toisensa mukavasti, kukaan ei haukuttanut koiraa tai vinguttanut vinkulelua. Kuvaaja löytyi, juttuseuraa oli, loppupalkka-apua oli, ja tulokset sai nopeasti. Oikein mukava aamu siis.

Seikkailtiin Käämin kanssa paikalle bussilla ja loppu 4km matka kävellen, sai siis kätevästi aamulenkin samalla. Paikalla oltiin reilusti ajoissa, koska seuraavalla bussilla ois myöhästytty. Tuomarina oli Taru Leskinen, ja sekä mestarissa että voittajassa kaikki saivat tuloksen. Koirat oli hyviä ja tuomarointilinja oli tänään melko suopea, ainakin uusien kylttien osalta. Voittajaluokassa taisi olla kaikki uudet kyltit. Ennen kentälle menoa virittelynä tehtiin kaikki radan kyltit kerran käänteisessä järjestyksessä ja pari hankalaa pari kertaa (mm se molemmat vasempaan käännös). Sitten hinkattiin seuraamisneliötä, joka saatin vinkiksi että se auttaisi meidän kisasuoritustarkkuuden lisäämiseen. Tehtiin myös seisomista paikallaan just ennen radalle menoa ja vielä hihnan irrotuksen jälkeen tein tapani mukaan ekan kyltin, eli istu-seiso-istu (ilman käännöstä koska tilaa oli niin vähän.


Otin Käämin vähän huonosti lähtöön, ja jouduin korjaamaan sen asentoa. Kyltiltä 1 me saatiin -1p TVÄ, oikeampi olisi ollut -3p TVÄ. Käämin seuraamispaikka seilasi aika paljon siinä. Samoin kyltiltä 13 saatiin taas -1p TVÄ, samasta syystä. Nyt täytyy tehdä näitä istu-käännös-istuja, ollaan tehty näitä paljon ilman istumisia, koska Käämi istuu herkästi tässä liikkeessä jopa kolmesti, ja olen siis palkkaillut tosi paljon seisomisista. Se näkyi nyt. Kyltti 9 (istu-seiso-kierrä koira) uusittiin, koska en nähnyt ehtikö Käämi istua selkäni takana, joten en halunnut ottaa siitä kymppiä. Tuomari sanoi että kolmosen olisi siitä antanut, eli sinänsä uusin turhaan. Muuten kirjoitti lapulle että tarkkaa työskentelyä.
Video: https://youtu.be/j7j0RvbSS-A, kiitos kuvaajalle!

Se teki yhteensä 95p ja tällä suorituksella sai luokkavoiton. Ensi viikolla Tamskin isompiin kisakarkeloihin, siellä ei ole pelkoa että olisi näin rauhallista!


Ps: puhelimeni tuhosi kaikki yhteystietoni, joten laittakaa viestiä nimien kera, niin saan teidän puhelinnumeroita :) Whatsappia mulla ei enää ole, mutta vastaava signal löytyy ;)