keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Viestiä

Otettiin Riitin kanssa pitkästä aikaa viestiä, kun sain toisen pään innostumaan puuhasta. Pohjana tuttu metsäpolku, matkaa noin 3-400 metriä, ja häiriökoiran virkaa toimitti Käämi. Riitti ei meinannut millään malttaa olla paikallaan, kun odotti lähetyslupaa pisteeltä B pisteelle A, vaan valui sivulta eteenpäin. Juoksu sujui supernopeasti. Palkkana toisessa päässä keppi johtuen extempore-suunnitelmista. Kuulemma keppi oli kuitenkin ollut loistava palkka. Toisesta päästä oli ollut lähetysvaikeuksia, sillä keppi oli ollut kiinnostavampi kuin juokseminen. Toisella käskyllä kuitenkin lähti, ja tuli salamana C-pisteelle, joka oli noin 50 metriä B-pisteestä (ei näköyhteyttä). Huippu Rimppis.

Tästä heräsi kipinä jatkaa viestiä enemmänkin, kun Riitti muisti idean näin hyvin, ja toinenkin pää innostui. Ja kun Käämieläin seuraa vierestä, niin saa nähdä innostuisiko sekin juoksemaan Riitin perässä, ja oppisi viestin sitä kautta.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Tiistain tokottelut

Käämi otti ekana liikkeenä ruudun. Vieraat merkit ja uusi paikka aiheuttivat sen ettei se löytänyt ruutuun. Avustettuna ruutu kuitenkin löytyi ja tehtiinkin sitten ruudun bongailua. Näemmä näitä pitää tehdä vielä paaljon lisää. Hyppynoudossa Käämi meinasi kiertää, mutta pienen vahvistuksen avulla saatiin parit hyvät toistot. Tunnarissa Käämi koski vääriä, mutta toi oikean.

Luoksetulo on edistynyt hurjasti, ja kaukoissa takapalkalla on päästy tosi hyvään suoritukseen, ja osassa vaihdoista jo 15 metrin etäisyyteen. Myös metallinouto tuntuisi olevan koevalmis.

Oli taas hyvät treenit palauttamaan ohjaaja maanpinnalle, että Käämi ei ole ihan vielä koevalmis. Vire oli loistava ja ilme ihan huippu, joten pääasiat on kunnossa.

Vepetreenit

Päästiin vieraaseen rantaan tekemään tuuraustreeni. Riitti otti ekalla kierroksella viennin, ja tarvitsikin ekalle kerralle paljon apuja, sillä oli paha ranta ja vieras ihminen. Toisena liikkeenä Riitti otti liikkuvat veneet, ja siinä käytin ylimääräiset käskyt veneen köyden ottamiseen (köysi ei erottunut kovin hyvin vedestä), sekä rantaan menemiseen. Muutoin oikein hyvä ja suora suoritus.

Toisella kierroksella vienti uudestaan, ja nyt ei tarvinnut yhtään apuja, vaan ekasta käskystä suoritti liikkeen täysin itsenäisesti. Huippu Riitti!

Viime viikon vepetreeneissä Riitti teki rannan suuntaisen viennin ja köyden viennin. Muistaakseni rannansuuntaisessa tarvittiin lisäkäsky, köyden vienti sujui hienosti.

Käämi taas teki vientiä, noin 10 metriin. Se on ihan superinnoissaan tästä lajista, joten eiköhän me vepeillä jatkossakin vaikka Käämin koko ei välttämättä riitäkään ylempien luokkien liikkeissä esim hinaamaan hukkuvaa rantaan ajan puitteissa. Jo Riitillä 4 minuutin suoritusaika tekee tiukkaa kun painoa on perässä paljon, ja Käämi on lähes 10kg Riittiä kevyempi.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Jälkiä

On tehty urakalla jälkiä, ja treenattu hankalia yksityiskohtia. Viikonloppuna tehtiin kaks kokeenomaista jälkeä. Riitti lähti molemmilta takajäljelle, sekä hukkasi ekan kulman, mutta muuten ihan loistavaa jäljestystä. Kaikki kepit nousivat, jokainen ojan ylitys sujui itsevarmasti, maastonvaihdot metsästä pellolle, heinikolta vadelmapuskaan ja varvikosta kalliolle sujuivat erinomaisesti. Nyt vikat päivät ennen koetta vaan paljon ekan kulman treeniä ja janoja, niin eiköhän se tästä.

Käämi on tehnyt keppitreeniä, ja tuntuisi vähitellen jo hoksaavan idean maahanmenosta kepin kohdalla. Lisäksi Käämi on tehnyt sammalpohjalla kulmatreeniä ja nekin on sujuneet tarkasti.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Tiistain tokot

Käämi sai ensin hömpötellä omiaan sen aikaa kun raivattiin ja rakennettiin kehää. Sen jälkeen paikkamakuu, ehkä 3 minuuttia, josta minä osan aikaa piilossa. Käämi läähätti, mutta vaikutti rauhalliselta, ehkä oli vain kuumissaan hömpöttelystään. Lisäksi ehkä puolen minuutin paikkaistuminen, minä näkyvillä, ja se meni ihan superhienosti.

Yksilöliikkeistä Käämi teki ruudun bongauksen kolmesta eri suunnasta. Se on selvästi alkanut oppia oikeaan kohtaan hakeutumista huolimatta lähetyssuunnasta. Sen sijaan tänään oli tutut merkit, joten se helpotti asiaa. Vieraita merkkejä ja paikkoja vaan lisää. Luoksetulo kerran läpijuoksuna, ja kerran pysäytys seisomaan. Ihan ok, mutta en edelleenkään tiedä miten saadaan tästä koskaan koevalmista liikettä. Tunnarissa Käämi merkkasi oman hyvin, mutta epäröi sen nostamisen kanssa. Toisella toistolla toi hyvin. Metallikapulan kanssa otettiin seuraamista, ja ote on siinä tiukka, toisin kuin noudossa vielä löysä, joten tätä varmasti jatketaan. Kaukoissa m-s vaihtoja 3-10 metristä, ja ne meni hyvin, eli näitä lisää myös. Takapalkka kaukoissa toimii hyvin.

Riitti treenasi seuraamisen ilmettä tänään, sekä liikkeestä istumisen nopeutta. Ilmeeseen olin oikein tyytyväinen, ja istuminenkin oli kuulemma huippunopea. Virettä ja ilmettä nyt varmaankin seuraavaan jälkikokeeseen asti, sekä paikkamakuita pitäisi päästä tekemään parit. Vieraita maastoja pitäisi mennä tekemään enemmän, mutta aikapula vaivaa. On niin helppo tehdä vaan lähimetsään.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Korkeasaaressa tapahtuu

Kamelien herkkä hetki
Utelias riikinkukko
Ruskeakarhun juomaherki
Ja karkuretken suunnittelutuokio
Vieläkö on villihevosia?
Ainakin uteliaita Emuja löytyy
Visentti huilaamassa
Tunturipöllö tuumailemassa

perjantai 9. syyskuuta 2011

Tokoa

Sisarusparven 1/3, eli Saana, Käämi ja Nyyti treenien jälkeen

Käämi teki kahdessa osassa: paikkamakuun, ruutua, metallinoutoa, yhden liikkeestä istumisen, yhden luoksetulon takapalkalla, kiertämistä ja yhden vapaamuotoisen tunnarin. Vire ei ollut ihan paras, ja sama ongelma tuntui olleen kaikilla koirilla. Liekö sää painostava.

Vähän kotitokopäivitystä samaan: Käämin kaukot onnistuvat sisällä jo 7-8 metristä, eikä se etene senttiäkään. Pihalla ne onnistuu vasta metristä. Sivuttaissuunnassa se kyllä liikkuu, mutta uskoisin varmuuden korjaavan asian. Tunnari sujuu sisätiloissa myös hyvin. Loppuun vielä kotitokovideo, suosittelen loppukevennykseen asti jaksamista: Video

torstai 8. syyskuuta 2011

Agiliitelyä

Riitillä 20 esteen rata, rimat 50cm. Ei ollu meidän päivä. Riitti teki ihan omia mieleisiä juttujaan ekan kierroksen, ja minä olin ohjauksessa myöhässä. Tokalla kierroksella Riitti teki hienosti mulle töitä, mutta minä olin edelleen ohjauksessa myöhässä. Noh, ainakin toinen meistä osaa korjata tekemisiään. Rimat ei pysyneet, enkä tiiä mitä sille vois tehdä. Ja siis tää kesä on vieny rimaongelmaa, joka oli melkein jo hallinnassa, huomattavasti pahempaan suuntaan. Se tiputtaa kun minä ohjaan pieleen, ja minä ohjaan pieleen vaikka kuinka treenaisin, treenaan jo nyt yhden kierroksen enemmän mitä muut, ja silti olen ihan pihalla, myöhässä ja muutenkin toivoton tapaus. Oli hyviäkin pätkiä, Riitti pelasteli paljon mun pieleen menneitä ohjauksia, ja pari hankalampaa kohtaa meni tosi hienosti, mutta tuntuu etten itse edisty ohjaajana sitten tippaakaan.

Käämille rimat 35cm. Se teki radasta 7 esteen pätkän, takaaleikkaus, valssi, takaaleikkaus, välistäveto, ja putkeen. Tosi hieno Käämi, se ei oo vielä syttyny lajiin, niin se etenee niin rauhallista tahtia, että ehdin ohjata sitä! Jos en palkkaa Käämiä, niin ehkä se ei ikinä syty lajiin, ja saadaan pitää tämä rauhallinen, mulle sopiva tahti?

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Vepeä

Ekalla kierroksella Riitti teki toisen veneen hakua, ja se meni ihan loistavasti. Lähetin liian ajoissa, ja Riitti tuli veneelle noin airon kohdalla. Mutta sepäs osasikin itsenäisesti korjata, ja löysi köyden ja vei sen rantaan. Hieno Rimppis. Toisella kierroksella Riitti teki viennit, köyden vienti meni oikein hyvin, ja rannansuuntaisessa Riitti meinasi mennä tuomarin luokse. Kutsuttuna kuitenkin oikea suoritus. Nämä viennit on vaan meille ne vaikeimmat liikkeet.

Käämi teki vientiä. Ja sehän oli ihan huippu. Ensin rannalla, sitten veneeseen, sen jälkeen ihan uimalla. Käämi vei 10-15 metriin kuin vanha tekijä, huippueläin! Vastaanottajana oli Käämille outo ihminen, ja palkkana namit ja lelu.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Tokoilua

Tokon talvikausi alkoi, agimestan hallilla. Riitti harjoitteli saksalaista täyskäännöstä, se kun melko huonosti taipuu vasemmalle täyskäännökseen, niin ajattelin jos tämä toimisi paremmin. Katsotaan. Lisäksi Riitti teki seuraamiskaaviota, palkkaa vaihdellen.

Käämi teki liikkeestä istumisen, eka avuilla, toinen ilman apuja, ja hyvin meni. Sitten ruutua, ja vaikka ruutu oli vieraassa paikassa, se osasi sen hienosti! Enskerralla kokeillaan vieraita ruutumerkkejä. Käämi teki myös hyppynoutoa, ja sekin sujui hyvin. Metallinouto alkaa olla kisavalmis myöskin. Ja tunnari tehtiin kiihtyneessä mielentilassa, ja sekin onnistui. Olipas huiput treenit Käpyeläimelle.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Peltojälkeä ja esineruutua

Leirillä tehtiin esineruudut. Ruutu oli vaikea, ja molemmilla koirilla oli hieman hankaluuksia, mutta Riitti nosti kaksi esinettä, Käämi yhden. Pitää palata hieman taaksepäin treeneissä.

Sunnuntai-aamuna käytiin peltojäljellä. Pelto oli multapelto, jossa hieman kasvillisuutta.

Riitille noin 300 askeleen peltojälki kahdella kulmalla, joka meni pellolta kahden ojan yli heinikkoiseen metsään. Metsässä jälki jatkui mutkitellen ehkä 70 metriä. Riitti teki pellolla uskomattoman hyvää työtä, eteni tasaiseen tahtiin, pysyi hyvin jäljellä (kulmat meni huonosti, mutta palasi niissä itsenäisesti jäljelle), ja ojan vierustalla jäljestys, ojien ylitykset ja maastonvaihdoksetkin sujui tosi hyvin! Hieno Rimppis. Melkein tuli himo tehdä enemmän näitä supervaikeita alustoja. Saatiin myös hyviä ohjeita jälkikokeita varten, että millaisia alustoja pitää harjoitella, millaisia maastonvaihtoja kokeissa on ollut ja mitkä ovat yleensä olleet koirille vaikeita kohtia.

Käämille noin 100 askelta pellolla, ja kaksi kulmaa. Käämillä oli vähän vauhti päällä, mutta se pysyi hyvin jäljellä. Eka kulma meni hienosti, toisella kulmalla Käämi meni vähän ohi mutta palasi taas hienosti jäljelle.

Tokoilua leirillä

Viikonloppu vietettiin Myytin leirillä. Lauantaina kouluttajana oli Ansu:

Ansun kanssa pohdittiin Käämin luoksetulon pysäytyksiä. Itse olen ollut sitä mieltä, että heitettävä lelu ei toimi Käämille, koska se alkaa hiipimään, ja halusin neuvoja pysäytyksien opettamiseen. Saatiin neuvoksi opettaa kiertäminen, ja tehdä paljon vauhtiluoksetuloja. Ansulta saatuja hyviä neuvoja olivat, että jos koira hiipii, sitä ei saa silloin pysäyttää, ja hiipiminen pitäisi ennakoida tekemällä vauhtiluoksetuloja, jos ajattelee että koira saattaisi hiipiä. Ansu painotti toistojen tärkeyttä, tekniikkatreeniä, palkkauskriteerien määritystä, ja liikkeiden elämistä ja sen myötä palkkauksen muuttamista. En ehkä koe ihan täysin saaneeni sitä irti mitä hain, enemmän pohdittiin ehkä tuota hiipimistä kuin itse pysäytysten opettamista. Hyödyllistä sekin, mutta ei ihan sitä mitä halusin. Loistava idea oli opettaa koira juoksemaan maneesissa puomille, ja sillä treenata äkkipysäytystä.

Muille annettuja hyviä vinkkejä saatiin niin kaukoihin, seuraamiseen, kuin tunnariinkin.

Riitin kanssa tehtiin Ansun ohjauksessa jäävien erottelutreeniä, ja se oli todella hyödyllistä. Riitti on ehdollistunut liikkeestä istumisessa johonkin apuun, jota en tiedosta antavani, ja jota tuskin koskaan saadaan selvitettyä. Nyt otetaankin siis kuurina istumista siten että koira ei nää minua, ja oppii sen varmasti tekemään myös ilman apuja. Harjoiteltiin sitä leirillä minä selin koiraan, ja sitä aiotaan jatkaa myös kotona.

Sunnuntaina kouluttajana oli Jessica:

Käämi teki seuraamista, ja pohdittiin oikeaa viretta, ja vireestä palkkaamista. Käämi seurasi välillä saalisvietissä ja välillä oikeassa vireessä, en ehkä itse erota milloin se on oikeassa viettitilassa. Käämi seurasi hieman liian edessä, mutta pitää minuun hyvän välin, ja pepun suorassa. Eli paikkaakin pitää hieman hioa.

Riitti teki estehyppyä, mutta en osannut palkata sitä oikeassa tilanteessa, joten se nyt ei mennyt ihan kuin piti. Ohjaaja vaihtoon.

Molempina päivinä tokoiltiin myös itsenäisesti:

Käämi harjoitteli kiertämistä, erilaisia ruutumerkkejä, paikkamakuuta, tunnaria ym. Riitti teki jääviä, luoksetuloa ja eteenlähetystä. Oikein kivaa menoa molemmilta, tykkäsin kovasti.

Käämi leikki vähän vaikka kenen kanssa, tässä videota leikistä siskon Saanan kanssa. Kiitos videosta Suvi!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Agilityä

Päivän teemana kaksi rataa. Ensimmäisenä vauhtiympyrä, jossa hyppy, keinu, rengas, putki ja kepit. Riitti meni tosi hienosti, mutta putkelta kepeilletulo oli liian vaikea, sillä en hidastanut sitä tarpeeksi. Koetilanteessa olisin mennyt viemään toiselta puolelta, mutta treeneissä onkin kiva harjoitella. Riitti tarvitsisi lisää keppitreeniä.

Toisena ratana puomilta neljän esteen syherö ja takaisin puomille. Riitti meni tosi pätevästi radan. Iski kipinä ilmoittaa Riitti agikisoihin.

Käämi teki odotteluaikoina muutaman puomin ja keinun.

torstai 1. syyskuuta 2011

Käämin tunnari

Käämi on tehnyt päivittäin tunnaria TaoTaon blogista saaduilla opeilla. Ja me on edistytty taas hurjasti. Vääriä ei ole noussut yhtään tässä puolentoista viikon aikana. Käytössä ei ole enää jarrunamia, ja vääriä kapuloita on 5-7, ja Käämi menee vauhdilla kapuloille, aloittaa haistelemaan, ja nostaa oikean. Jee! Tästä vähitellen sitten otetaan taas mukaan koerutiinit ja luovutus. Kyllä se sen osasi, se vain yritti mennä helpoimman kautta syömällä pelkän jarrunamin.