Kiden kanssa on kuukausi treenattu 2 kertaa viikkoon SPKL pikkukoirien tokokatselmusta varten ruutua, ohjattua ja kiertoa. Oma fiilis oli, että nyt osataan nämä hienosti, ja että oltaisiin käytännössä koevalmiita voittajaluokkaan noiden liikkeiden osalta. No ihan näinhän asia ei mennyt, eli katselmus oli loistava katsaus meidän kisatilanteeseen. Olin jo ajatellut ilmoittaa Kiden huhtikuun lopun kokeeseen, mutta siirretään se tavoite nyt kesä-elokuulle.
Oltiin pitkäperjantaina SPKL:n pikkukoirien tokokatselmuksessa tehtiin kokeenomaisena ohjattu nouto ja ruutu. Kumpikaan ei onnistunut, niistä on hienot videot. Kidellä lähti täysin lapasesta, ja se teki kunniakierroksia pitkin kehää.
Tehtiin molemmat myös tasapuolistettuna, eli lyhyemmiltä matkoilta, eikä se auttanut suorituksen onnistumiseen, eli me ollaan tosi kesken näiden kanssa vielä. Tilaisuus oli kokeenomaisuusharjoituksena loistava, ja kiva oli että positiivinen fiilis säilyi. Myös yllättävän paljon vieras liikkuri ja tuomari vaikutti perusasentoon, mikä ei ollenkaan näy omissa treeneissä.
Sain videolle kaikki, ja jos osaan ne niputtaa, niin laitan ne myöhemmin youtubeen. Ehkä tiistaina.
Lopuksi tehtiin vielä mahdollisesti 2025-2026 tulevien sääntömuutoksen mukainen avoimen luokan hyppynouto, joka on siis vasta suunnitteilla oleva muutos, ja se onnistui hienosti! Video tässä.
Tästä tilaisuudesta tuli sellainen fiilis, että taidamme odotella uudet säännöt ennen voittajaluokkaan siirtymistä.
perjantai 29. maaliskuuta 2024
sunnuntai 3. maaliskuuta 2024
Tokon alokasluokan kisat
Ilmoitin Kiden tokon alokasluokan kisaan, kun kerrankin sattui kisa läheltä, jonka kanssa ei ollut päällekäin menoja. Tuomarina oli minulle uusi tuttavuus Mari Väänänen, jota moni treenikaveri onneksi kehui mukavaksi. Hän olikin oikein mukava jo luoksepäästävyystarkastuksessa, joten ei tarvinnut jännittää sitä. Kisaajia oli 7, joten luvassa oli myös ihanan pienet paikkamakuuryhmät, meille osui paikallaolokavereiksi labbis ja tolleri, joka sekin oli kiva kun treenikavereista löytyy molempia rotuja.
Ihana kisakaveri kuvasi meidän suorituksen, video löytyy täältä. Ensimmäisenä liikkeenä oli seuraaminen, Kide oli ehkä vähän väsynyt (kisat alkoi klo 20, meidän suoritus n klo 20:50), mutta yleisilmeeltään seuraaminen oli ihan ok ja paikoin tosi kaunista. Yksi istuminen jäi puuttumaan, siihen piti antaa ylimääräinen käsky, joten siitä varmaan suurin vähennys, arvosana 8.
Seuraavana oli Kaukokäskyt, joista ekaan käskyyn Kide ei reagoinut. Muuten oikein hieno. Siitä 8. Luoksetulo oli ihan oppikirjasuoritus, siitä 10. Liikkeestä maahanmenossa minä olin hättänen ja annoin tuplakäskyn ja vartaloavunkin vielä. Siitä 7.
Hypyssä Kide ei istunut lopussa, ja vaikka tuomari sanoi että se käsky pitää antaa itsenäisesti niin empäs sitten muistanut. Siitä 7. Kaksoiskäskyllä ois varmaan saatu 8? Noutoesineen pito oli myös kuin oppikirjasta. 10.
Paikkamakuu myös ihan oppikirjasuoritus, vaikka molemmat vieruskaverit oli vähän levottomia. Tosin kuulemma tässäkin kumarruin hieman, olisi suotavaa pitää ryhti paremmin. Silti 10. Kokonaisvaikutus 9, tästä samaa mieltä, Kide vastasi hienosti välipalkkaan ja ilme oli ihan ok, mutta esim aloitusperusasentojen haku oli vähän hidasta. Ehkä itse olisin voinut kehua myös sanallisesti enemmän, koska Kide tykkää siitä hieno sanasta.
Lopputuloksena tästä tuli yhteensä 176 pistettä mikä tarkoittaa 1-tulosta! Pari pistettä enemmän ois voitu saada jos oisin hoksannut sanoa istu hypyssä. Tulos vastaa kyllä minusta aika hyvin myös treenimäärää, eli osattiin kaikki tehtävät hienosti ja virekin säilyi ok, mutta parempaankin olisi voitu pystyä, jos ois tehty vähän enemmän erilaisia harjoituksia. Sijoitus oli 3/7. Seuraavia kisoja ajatellen meidän pitää treenata aika paljon. Lisää pidempiä seuraamisia, suoria pätkiä, erilaisia häiriöitä ja automaattisesti istumista. Minun pitää myös opetella kohdat joissa käytän lisäkäskyn, ja että mikä se käsky on, rallyssa käytän sanaa hieno. Kaukokäskyihin pitää miettiä valmistelusana, jotta ei mene sekaisin muihin paikallaoloihin. Liikkeestä jäävän alkuseuraamismatka oli myös pidempi kuin mitä on treenattu. Toko on aika pitkää tylsää verrattuna rallyyn jossa kokoajan tapahtuu. Aloitusperusasentoja sosiaalisen palkan jälkeen pitää harjoitella ja palkata paljon! Myös omaa luottamista siihen että Kide kyllä tekee vaikka ei aina ihan heti käskyn kuultuaan. Ja omaa ryhtiä täytyy hioa. Voiko yhteispainoltaan 15kg kaksosten kantamista syyttää lysähtäneestä ryhdistä, vai löytyisikö syy kuitenkin jännittämisestä? :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)