sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Sunnuntai-häröilyä

Käytiin ensiksi prisman parkkiksella olemassa bh:n kaupunkiosuuteen harjoitteleville koirille häiriönä, ja otettiin siinä sivussa vähän näyttelytreeniä. Ravi sujuu jo kohtuullisesti, mutta huh huh mitä menoa. Hanskoja kaivattaisiin. Seisominen sujuu hienosti, ja lainasinkin Hannalta ja Minjalta tyylin seisoa koiran edessä samalla kun koiraa tutkitaan. Sujuu huomattavasti vähemmillä tuomarin pusutteluilla ja selälleen heittäytymisillä, kun Riitti joutuu olemaan siinä omillaan. Mutta juoksuun vielä paljon treeniä. Tosin eipähän enää seuraa juoksuosuuksia. Voisi kokeilla ehkä käydä jossain match showssa ennen Jyväskylän KV:ta, jos nyt päätetään sinne mennä.

Sitten käytiin Aholaidassa kiusaamassa jotain treeniryhmäläisiä. Ei hoksattu niiden olevan virallisia treenaajia, sillä heillä ei ollut valoja kentällä päällä. Mutta meidän poistuessa kouluttaja katsoi sen verran murhaavasti, että ei tainnut olla ihan luvalliset meidän reenit. Otettiin onneksi pääosin kahden ryhmän välissä meidän pikareenit.

Ensiksi otettiin seuraamista, missä palkkasin taas oikeasta paikasta. Liikkeestä istuminen oli erinomainen! Luoksetulon seis oli aivan liian hidas, mutta sitten laitoin "liikkurille" palkan, niin saatiin tosi kiva toppi. Muutoin hyvä luoksetulo. Otettiin myös noudon luovutusta, ja pk-esteet. Tosi kivasti oli Rimppis tänään.

Ei kommentteja: