Ensitöikseen haettiin mustista&mirristä pelastusliivit kokeiluun. Epäilen että Riittiksen selkälihakset reagoi jumiutumalla vepetreeneihin. Oikein mitään muutakaan syytä en keksi, varsinkin kun jumitus menee ohi päivässä parissa itsellään.
Aluksi otettiin uimista pelkästään liivit päällä. Sitten reeneissä veneestä hyppy noin 40m. Oikein hieno suoritus, ja mahtavan pitkä loikka. Vauhtia näytti olevan enemmän. Esineen vienti noin 20m, veneestä kutsuttiin kerran lähetyksen jälkeen, ja ihan ok suoritus. Palkaksi dummyn heitto, josta näin tarkemmin ajatellen taidetaan luopua, ettei se tarvitse sitten heittoa takaisin rantaan palaamiseen. Sitten veneen haku noin 20m, se meni oikein hienosti. Lopuksi hukkuvan pelastus, mikä meni myös oikein hienosti.
Enskerralla taidetaan ottaa pelkkää esineen vientiä koska siinä on eniten epävarmuutta. Pitää keksiä siihen joku palkkaus, ja rantaantulopalkka myös, mutta siten, että vientipalkka on parempi kuin rantapalkka.
Miusta liiveistä ei ollut Riitille hyötyä. Se oli ehkä vähän pinnemmassa, mutta sen sijaan että selkä olisi ollut suorassa, se meni notkolle keskeltä. Voipi olla että liiveissä ei ole ihan oikea koko. Toisaalta tuossa 10-20kg tarkoitetulle menee jo rintanauhat 2 kertaa ympäri ja yli jää, joten isompaan vaihtaminen tuntuisi tyhmältä. Käydään nyt vielä kokeilemassa pari kertaa uimista liivit päällä, jospa se vaikuttaisi jotenkin asiaan.
1 kommentti:
Moikka.
Melkeinpä nyt kun harjoittelette tuota viemistä maalla; kaikille meille sama juttu, kenellä se ei oikein natsaa, tosin Riittihän vie parhaiten koko ryhmästä :)Minä en tuota nähnyt/muista, että ei olis lähtenyt viemään, aika lahopäinen kun olen.Toistoja, toistoja, toistoja...
Sitten, suotta hierotaan kamalasti tuota veneestä hyppyä, ja veneen hakua. Mikäli uskallat, ettet pelkää että Riitti menis liikkeistä sekaisin, voitais ihan hyvin kokeilla Riitin kanssa avoimenkin liikkeitä. Te voisitte pikkuhiljaa valua jo soveen...
Simban kanssa harjoiteltu kanssa kahden veneen liikkeitä -nyt kun on kaksi venettä- niin ihan hyvin tuntuu älyävän pieni poika mistä on kysymys.
Muistaessani sanon, että kokeessa on tod näköisesti toinen vene rannassa yhden veneen liikkeiden aikana; täytyy pitää sitä pienempää venettä rannassa, koska Inka ja Simba oli vaan kyytiin hyppäämässä, kun piti veneen hakuun lähteä, eli sekoitti aikalailla, muistuta. Saara oli hommannut maalitolpat, lasten pyörään kiinitettävät liput.
T: Vepe-Erika
Lähetä kommentti