Riitti aloitti ekaa kertaa elämässään ohjatuissa rallytokoissa tällä viikolla. Ja mullekin tämä on eka ohjattu tokoaiheinen kurssi melkein viiteen vuoteen (muistelisin että viimeksi olin heinäkuussa 2010 Käämin kanssa Mia Skogsterin opeissa). Kurssilla oli aika monta koiraa ja kaikki teki yhtäaikaa. Riittiä ei häiriö haittaa, mutta en tiedä miten muita, koska palkkasin herraa ihan surutta narupallolla. Päivän teemana oli takapään käyttö, ja tämä olikin meille oikein tarpeellinen teema, sillä Riittihän pyrkii istumaan peruuttaen tehdyissä täyskäännöksissä, ja kisoissa jokainen istuminen on -10p.
Ensin tehtiin yksittäisiä kylttejä, joista suurin osa meille helppoja. Niiden aikana keskityttiin opettelemaan samat kyltit oikealla puolella seuraamisen aikana. Kuitenkin kylteistä vasemmalla seuratessa täyskäännös peruuttaen vasempaan on haastava, ja vaikein se on jos se tulee istumisen jälkeen. Seisomisesta se vielä onnistuu. Saatiin hyvä vinkki lähteä purkamaan sitä ympyrässä seuraamisen kautta. Tähän asti olen kiertänyt ongelman sillä että olen käskenyt Riitin seisomaan, kääntynyt itse ensin, ja pyytänyt Riitin vasta sitten sivulle, jolloin tuomarille näyttää että koira hidastelee, mutta ei kuitenkaan laske peppua alas, joten lopputulos on ollut -1p. Nyt saatiin hienoja täyskäännöksiä. Ja pää aivan pyörälle ympyrää pyöriessä. Meneeköhän koiran pää pyörälle?
Toinen haastava kyltti oli peruuttaminen seuraamisen yhteydessä. Riitti osaa peruuttaa hyvin, mutta se istuu, ja edelleen jokainen istuminen on -10p. Purettiin ongelmaa opettelemalla peruuttamista minun edessä. Tätä on tehty kokonakin paljon, joten Riitillä oli hyvä käsitys, mutta kouluttaja neuvoi minun käsien paikkaa ja saatiin kuin saatiinkin peruuttaminen onnistumaan yhden askeleen ajan sivulla. Sitten eikun lisää treeniä, että päästään siihen vaadittuun kolmeen askeleeseen.
Lopuksi tehtiin ratatreeniä noin 12 kyltillä. Koska rata oli helppo ja sisälsi vain liikkeitä joita me jo osataan (lukuunottamatta viimeistä peruutusta), keskityttiin hiljaiseen suorittamiseen. Riitti oli hienosti täysin haukkumatta, mutta toki treeni ei sisältänyt mitään, missä koira pitää lähettää tekemään jotain (etenkin seuraamisen yhteydessä hyppääminen ja koiran pyörähtäminen on paha), jolloin haukahdus helpoiten tulee. Ihan pientä vinkumista parilla kyltillä, mutta vinkuminen loppui kun sanoin hiljaa ja odotin hiljenemisen ennen kuin lähdettiin suorittamaan seuraavaa kylttiä.
Ilmoittauduin rohkeasti myös kisoihin, vaikka kaikki kyltit ei olekaan täysin hanskassa. Ei siellä radalla kuitenkaan kaikkia kylttejä ole ja tässähän sitä on 2,5 viikkoa aikaa treenata.
Tokokokeissa näkee joskus niitä koiria jotka ei meinaa istua ollenkaan seuraamisen pysähdyksissä. Rally ois kyllä niiden laji. Tämmöiselle pian 9v koiralle jonka koko elämän ensimmäinen liike on ollut sivulla istuminen, rally on melko haastavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti