maanantai 25. marraskuuta 2013

Agilityä ja RTK1 Riitti

Riitti oli lauantaina Rally-Tokokisoissa. Kolmannet kisat ja alla kaks hyväksyttyä tulosta, eli luokkanousua avoimeen luokkaan lähdettiin metsästämään. Rata oli Reeta Jokelan käsialaa, ja suht helppo profiililtaan. Otettiin Riitin kanssa ihan kuten muutkin kisaajat, eli höpötin Riitille koko radan ja annoin käsiaopuja jokaiseen liikkeeseen, varsinaista seuraamista me ei edes otettu, kontaktikävelyä ennemmin. Täyskäännöksessä Riitti taisi koskea minuun, ja lisäksi saatiin -1p vinkumisesta, eli lopputuloksena 98p ja kolmas sija, RTK1-koulari ja kunhan laji virallistuu niin saadaan siirtyä avoimeen luokkaan. Jos kisoja löytyy ennen toukokuuta lähettyviltä, niin eiköhän me avointakin käydä vielä kokeilemassa.

Olin ilmoittanut Riitin agikisoihin sunnuntaille, mutta minusta ei ollutkaan juoksemaan, kun olin nostanut töissä vähän liian painavia laatikoita. Ruutin Tiia onneksi lupautu kisaamaan Riitin kanssa, niin ei tarvinnut jättää kokonaan välistä noita kisoja. Videot löytyy kameraltakin, mutta totuttuun tapaan en ole kovin ahkera tyhjentelemään tuota kameraa, kiitos liian ison muistikortin. Kuvaukset lainattu Tiian blogista:

Riitti, 1 rata, hyl: Lähdössä sain sanoa pari käskyä, että uskalti lähteä. :D 2 rima tulee alas, käänsin tekemällä valssia hypyn eteen. Seuraava hyppy 3 ok (putki ansana), A:lle ja siinä valssasin edessä. Rengas ja hyppy takaa. Tässä Riitti jää katselemaan missä se mamma on!? Suostuu mukaan ja jatketaan rataa. Sitten koitan kannustaa, ettei jää aikaa tuollaiselle. Puomin alastulolla vähän vilkuilee pois radalta ja sitten tulee alas. Kepeille yllätyin kun piti saattaa enemmän, mutta kerkesin pelastaa sisäänmenon. (erot kädellä opettamisella ja 2by2 + verkot). Olin sokea ja en huomannut, että jätti vikan kepin pujottelematta! Vaikka näistä varoitettiin. Takaakiertoon ei lähtenytkään niin pienellä liikkeellä ja "kielto", kun en tiennyt että hylkääntyi jo. Keinu ok. Siitä putkeen. Sitten 2 hyppyä ja putkeen. Pituus ja käännös ok.

Eli 2. rima, keppien vika väli ja takaakierron moka.


Riitti jäi vähän katselemaan minun perään parissa kohtaa, ja pörräsi hyvin lähellä Tiiaa ohjauskuviot, joten ei ollut mikään helpoin ohjattava vaan lähinnä mukaan kutsuttava. Paikoin taas eteni ihan kivasti ja suoritti esteet huolellisesti. Toiselle radalle tehtiin lähtökuviot paremmin, niin Riittikin lähti tekemään töitä sitten tosissaan, ja pääsi vähän sikailunkin makuun.

Riitti 2 rata, hyl: Nyt Riitti haukkuikin välillä ja lähdössä sain käskeä uudestaan istumaan? Tai ainakin odottamaan. Otin niistona, nyt samassa kulmassa olevan 2. hypyn ja rima pysyi. En ehtinyt persjätölle putken jälkeen ennen keinua niin ohjasin toiselta puolelta. Keinulta lähti ennen vapautusta ja pakka vähän hajosi. Takaaleikkaus hypylle, kääntyi väärään suuntaan ja rima. (tiesinkin ettei "sylkkärit toimi") Tulin helpolle puolelle keppejä ja ne nyt ok. Putkeen ja puomille. Siinä hyvin koski. Putkeen ja siitä pussiin. Hyvin hyppy, okseri ja muurikin. (joskus roiskasee palikat niin annoin rauhan) A:lla koski hyvin, vapautin aiemmin. Hyppy ja putkeen olisi pitänyt olla 2 pääty ja menikin ekaan. Sitten vielä vika hyppy.

Riitti yllätti mut vauhdilla tällä radalla! Piti pistää itelle ihan toinen vaihde päälle. ;) Niin hauskat ulinat sillä, kun odottaa lähtöä. Hain tokan kerran sen suoraan autosta ja Tiia oli parvella piilossa. Niin ei yhtään vilkuillut missä mamma ja sain lähtöön mennessä vähän seuraamaankin! Riitillä rimat tippuu joskus herkästi niin säilyttiin niillä 1kpl/ rata. Tällä radalla huono ohjaus ja ekallakin sitten, kun tällä ohjauksella sujui. Ekalla kertaa ei kiinnostanut namit, kiskoi vaan lähtöön ja minä perässä. Sen jälkeen Ruu tuntui niin pieneltä ja kiltiltä.


Kiitos Tiia Riitin kanssa kisaamisesta! Riitti oli oikein tyytyväinen kun pääsi agilitaamaan.

1 kommentti:

Tiia Ahveninen os. Hämäläinen kirjoitti...

Onnea rallyn koularista! Mullakin olisi se tavoitteena ennen virallistumista. Hyvin se sitten seurasi vain vieressä kävely käskyllä.

Oli hauska kokeilla agilitya Riitin kanssa! :D