tiistai 6. huhtikuuta 2010

Riitin agiliitelyt

Jee! Päästiin ennen kisoja treenaamaan. Rata oli kiva 13 esteen rata, pari pientä kääntöä, ja tunnin teemana oli tehdä ne vekeillä. Riitin eka rata meni just niinkuin kuukauden tauon jälkeen voi olettaa. Kepeistä kahdesti ohi, rimoja tippui, kontakteille ei maltettu pysähtyä ym. Ensin hiottiin emännän käännöt kuntoon, sillä Riittiä imi putken eka pää, kun toiseen piti ohjata. Sitten se onnistui! Toisena hiottiin toinen ongelmakohta, ja se meni paljon paremmin. Parit onnistuneet kontaktitkin saatiin, mutta ei koko rataa kokonaisena kertaakaan.

Itse olisin Riitille ohjannut molemmat kohdat eri tavalla, mutta se jälkimmäinen sopi Riitille oikein hyvin. Sen sijaan se eka ei toiminut. Riitti tarvitsee tilaa putken hakemiselle vähän enemmän, ja jos sille antoi sitä, se meni väärään päähän. Minä en ole vielä niin tarkka ohjaaja, että osaisin antaa käskyn esim 40cm myöhemmin, ja metri oli jo liikaa, sitten mentiin putkesta kokonaan ohi.

Oli siis oikein tarpeen ja hyödyllinen treeni, niin jospa nyt kisoissa sitten lauantaina onnistuisi.

Ei kommentteja: