perjantai 2. huhtikuuta 2010

Längelmäen bc-treenit

Käytiin Keski-Suomen bortsuporukalla längelmäellä Kana-areenalla treenailemassa koko päivä. Oli siellä pari muunkin rotuista paikkaamassa pientä koiravajausta. Ruoka oli erinomaista ja halpaa, suosittelen ehdottomasti kaikille ketkä siellä käy!

Aloitettiin yhteistreenihetkellä lämmittelyksi. Riitin kanssa leikittiin, otettiin vähän sivulletuloja, ja palkkailin läheltä ruudun oikeaan kohdan hakemista.

Sitten yksittäistreenit. Riitin kanssa tehtiin ekalla kierroksella seuraamisen eri osia erikseen, ja palkkailin niistä. Lopuksi liikkuroituna seuraaminen ja idari peräkkäin, ideana hakea idariin kokeista tuttu epäonnistunut istuminen. Treeneissä se kun ei ikinä ole epäonnistunut. Ja sehän meni just niinkuin suunniteltiin! Seisomisen jälkeisessä käännöksessä kontakti tippui eikä koira istunut käskystä. Keskeytettiin samantien, ja uudestaan. Eikä onnistunut vieläkään! Tämä tuli mulle yllätyksenä. Sitten otettiin suoralla pätkällä, eikä s-i-m jäävissä ollut mitään ongelmaa. Uudestaan idariin, ja saatiin onnistunut istuminen. Palkkasin namilla, vedettiin idari loppuun, ja sitten vasta lelu. Saatiin käskyksi tehdä idaria ainoastaan ketjutettuna, ja palkka vain jos tekee kaikki vaihdot. Sanallisesti saa toki kehua, että koira tietää milloin tekee oikein.

Välissä paikallaolot. Istumisessa pieni pään liike pari kertaa, joista huomautin. Paikkamakuu siten että olin aluksi 3m päässä, sitten 10m päässä, ja lopuksi piilossa. Riitti makasi tosi rentona. Se heti itse tarjosi jo rentoutumista, kun jätin sitä, niin tämä taitaa olla toimiva kikka. Tämä on nyt vaan opeteltava näin, paljon toistoja ja usein! Muistuttakaa meitä, ketkä meidän kanssa treenaatte!

Riitin kakkoskierroksella tehtiin ketjutettuna ohjattu liikkuroituna ja ruutu suoraan palkalle. Sekä ruutu kokeenomaisena. Lopuksi luoksetulo ja eteenlähetys leluun, että saatiin vähän pk-puoltakin heräteltyä. Oli tosi huiput ja hyvin suunnitellut treenit, ja olen kaikin puolin Riitistä tosi ylpeä.

Käämi teki täysin häiriöttömässä hallissa ekalla kierroksella leikkiä, kontaktia, leikkiä, pari seisomista ja pari maahanmenoa, sekä lisää leikkiä. Ja oli oikein pätevä. Toisella kierroksella Käämi juoksi liikkuvan pallon perässä ruutuun. Käämi opetteli myös rengasta ja keppien alkua hallin toisessa päässä, kun joku toinen teki jotain muuta toisessa päässä. Käämi on ehkä alkanut saada keskittymiskykyä, epäilen? Mulla oli oikein kivaa myös Käämin kanssa. Ja se odotteli hiljaa häkissä, vaikka tehtiin Riitin kanssa. Uskomatonta! Sama koira joka vielä kiljui täyttä kurkkua kuukausi sitten häkissä odotellessaan.

Käämi myös karkasi kolmesti(!!!) tänään, kun olin laittamassa sitä häkkiin. Ekalla kerralla ihan kunnolla ulos asti, ja ties mihin olisi lähtenyt ellei pihalla olis ollu muita koiria, toisella ja kolmannella ei enää kuin ehkä 10m. Pentele!

Ei kommentteja: