torstai 22. tammikuuta 2009

Agiliitelyt

Tällä kertaa taas omalla vuorolla. Taas oli 3 koiraa paikalla. Lähes yksilöopetusta siis. Enää 4 viikkoa kurssia jäljellä, sitten jäädään tauolle, koska ei päästä Polleparkkiin mitenkään päin järkevästi. Keväällä taas jatkuu Killerin raviradan läheisyydessä reenit.

Otettiin kepit ja keinu alkuun, keinun Riitti teki hienosti itsenäisesti. Kepeille keipaa vielä minut tueksi viereen kävelemään, ettei mene oikomiseksi. Puomin kontaktit myös tarjosi itsenäisesti hienosti. Lähinnä A taitaa olla se meidän ongelma, veikkaisin että johtuu pk-A:sta, kun se on niin kiva, ja kuuluu mennä täysillä. Sitä hihnassa hetki taas.

Rata oli muutoin helppo, mutta siinä oli koiralle putki ja A vierekkäin, tarkoituksena mennä putkeen ekalla kertaa ja A:lle tokalla kertaa. Riitti olis mieluummin mennyt A:lle, joten pieniä vaikeuksia siinä alkuun. Muutoin oikein hienosti. Kokeiltiin myös irtoamista sivusuunnassa, mutta jos otetaan liikaa matkaa, niin Riitillä tippuu herkästi rimat. Kuulemma vaikea ohjattava, kun on niin nopea ja herkkä ohjaukselle. Ei jätä minulle varaa tehdä virheitä. Vähän enemmän kaipaisin neuvoja, mutta tiesti eri rotua harrastavan voi olla hankala neuvoa.

Itsenäisenä ratana Z mallinen loppu"suora". Riitillä ei voi käyttää ollenkaan apuohjaajaa loppupalkkana. Se varastaa sille heti kykenemättä kuuntelemaan tai keskittymään.

Ei kommentteja: