Viime treenit otettiin torstaina vai perjantaina, juoksuisen nartun treenatessa samaan aikaan. Jäi kirjaamatta. Otettiin ohjattua noutoa, oikeaa. Se meni todella hyvin! Riitti toppasi tosi nätisti ja haki kapulan, ja toi sen aivan suoraan! Ilman yhtään haukkua tai keskittymisongelmia. Mutta siitä ne alko sitten, kun otettiin Ruutua merkiltä. Ei mitään keskittymisen tapaistakaan liikkeellä. Pelkkää räiskimistä joka suuntaan. Useampi toisto, ennen kuin saatiin edes yksi siedettevä suoritus.
Sitten estenoutoa, se meni oikein hyvin. Ja liikkeestä istumista siksak-seuraamisella, jossa koira monesti laskee takapäätään alaspäin, joten istuminenkin tulee luontaisemmin. Monta erinomaista toistoa! Hyvä rimppis.
Nyt ollaan Vuokatissa joululoman vietossa. Riitti pääsee noin 50 kertaa päivässä pihalle, jos edes pääsee lenkkien välillä sisälle. Velipuoli ja äite ovat molemmat innostuneet juoksuvyöstä ja lenkkeilystä, lumipallojakin on kiva heitellä, kun koira menee jo valmiiksi kyttäämään tiettyä penkkaan niiden heittelyä. Ja rapsuttajia sekä luun pitäjiä syömistä varten lyötyy joka tassulle, sen kun löhöää jossain ja vähän heiluttelee tassua tai luuta ilmassa. Kyllä on koiralla rentoa elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti