Karanteeniaika on nyt virallisesti ohi. Ja pari päivää kestänyt hitauskin loppui kuin seinään, kun vaihdettiin tavan piimä hylaan. Riitti mahdollisesti on emäntänsä tavoin laktoosi-intolerantikko, ei vain ole tullut aikaisemmin huomattua, kun on tottunut ostamaan kaiken aina hylana.
Otettiin eilen aholaidassa harvinaiseen valoisaan aikaan seuraamisen suoria, erimittaisia pätkiä, tavoitteena hiljainen työskentely ja oikea paikka. Lieviä liikkeellelähtövaikeuksia, mutta muuten oikein näpsäkkää.
Sitten otettiin estennoutoa sekä puisella että metallisella kapulalla. Ekat pari meni himpan kiihdyksissä hyvinkin miten sattuu. Tuli kapulan saalistusta, vinoja luovutuksia, kapulan ohijuoksua (eikun se mun koira on vaan opetettu ottamaan kapula takaakiertämällä. Not.) jne. Mutta kolmas oli oikein näppärä, Riitti haki oikean asennon hienosti luovutukseen, vaikka vauhtia oli kuin ohjuksessa taas. Metallilla ei mitään ongelmaa, metallistakin on saatu tehtyä taas tosi kiva juttu.
Sitten otettiin maasta seuraamaantuloa lelukäteen. Eka kerta vino seuraaminen, mutta kun siitä ei saanut palkkaa, niin toinen kerta meni oikein nätisti.
Liikkeestä istuminen oli aikamoista steppausta ennen istumista. Muistelen meillä olleen seisomisessa samaa nuorempana, eli se saattaa johtua lelupalkasta. Kokeiltiin nameilla, ja steppaamista oli huomattavasti vähemmän, ja liikekin oli vähän nopeampi. Tämä kaipaisi vielä hiomista ennen koetta.
Luoksetuloa läpijuoksuna ja seisomaan pysähtymisiä. Nätit suhteessa alustan liukkauteen ja vauhtiin.
Kaukot sekajärjestyksessä parista metristä, s-i vaihdossa pieni peruutus. 12 metristä m-s-i-m-s-m vaihdoilla, ja toinen takajalka otti yhden stepin s-i vaihdossa, mutta muuten koko koira pysyi paikallaan. Oikein hieno Rimppis.
Tunnaria taas korkeassa vireessä, vaikka yritin laskea. Kapulat lenteli ekalla kerralla kun R syöksyi kapuloille. Otti oikean ja tiputti. Haisteli kaikki taas läpi about 3 kertaa ja toi oikean. Malttia tarvittais. Toinen kerta oikein nätti, ei tiputtelua eikä ylimääräistä haistelua. Riitille olisi niin paljon helpompi rivissä olevat kapulat tai ympyrällä jonossa olevat kapulat kuin yleisimmin käytössä oleva auringon mallissa oleva kapulaympyrä. En osaa sanoa miksi, vaikka aurinkoa on treenattu ehdottomasti eniten. Toisaalta siihen on myös saatu eniten väärän vireen suorituksia, vaikka parvekkeella ja omassa pihassa ongelmaa ei olekaan. Vois kokeilla nyt sellaista, että ottais jomman kumman helpon tunnarin ensiksi, ja sitten vaikean aurinko tunnarin toisena. Jospa se auttaisi?
Kotona otettiin myös illalla sivulletuloja edestä luoksetulona ja noutona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti