Tänään oli pohtimatta treenaamis -päivä. Otettiin kaikkea kivaa mitä mieleen pälkähti, ilman mitään logiikkaa.
Ekana otettiin ohjattua noutoa. Ensiksi kolme merkille pysäytystä joko valmiille palkalle tai heittopalkalla. Sitten vasen. Ekalla kerralla kapulan nosto oli huono ja luovutusasentoa piti korjata. Tokalla kertaa varsin mallikelpoinen suoritus. Ohjatun noudon kapulat alkaa olla liian pieniä Riitin suuhun laippojen takia. Toivottavasti tuo ei kasvata leveämpää päätä, muuten joudutaan hankkimaan uudet.
Sitten tunnaria, uusien koesääntöjen mukaan. Ekalla kertaa Riitti meni maahan odotellessaan. Pyysin sen uudelleen sivulle, ja käännyin uudestaan. Toisella yrityksellä pysyi nätisti istumassa. Työskentely kapuloilla oikein nättiä. Sitten otettiin liikkeestä istumista. Eka hyvä, pari huonoa väliin, ja sitten taas hyvä. Takapalkka ei toiminu ollenkaan. On se kumma kun yks jäävä liike voi olla näin vaikea opettaa koiralle.
Sitten paikkamakuu juoksuisen nartun kanssa, missä oli oikein nätisti, skarppina ja pää pysyi paikallaan. Lopuksi ruutua merkiltä, ja taas sama huono yhdistelmä: keltaiset merkit, hämärä ja valkoinen lumi. Pari lähtöhaukkua saatiin myös, muuten oikein mallikasta. Seis-käskyltä istui, mutta en koe sitä ongelmana, kun kokeessa käskyt tulee kuitenkin putkeen, joten en jaksanu puuttua.
Niin ja seuraamisen vaikeimpia osia piippaamisen kannalta, eli vasemmalle siirtymiä, vasemmalle täyskäännöstä paikallaan ja peruutusta. Mieluiten vielä juoksuosuuden jälkeen. Oikein nättiä ja hiljaista työskentelyä, mutta helppohan se loppuvaiheessa treeniä on ottaa, eikä alussa niinkuin kokeessa.
Lopuksi pyörähdettiin lenkillä juoksunartun kanssa. Eka vuotopäivä vasta, joten saivat kirmata vielä irti. Myöhemmin ei varmaan uskalla pitää enää. Riitti oli kiinnostunut takapuolesta jo selvästi, mutta kykeni pitämään itsensä kasassa ja käyttäytymään suht normaalisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti