Käytiin korkkaamassa voittajaluokka Keuruulla tänään. Tulosta ei saatu.
Paikkamakuu 0 Piilo oli todella kaukana kehän ulkopuolella, ja sinne mennessä erehdyin katsomaan Riittiä. Sitä en ole ikinä tehny reeneissä, joten Riitti nousi sitten istumaan ja teki EVL:n paikkaistumisen. Valitettavasti tuomari ei arvostanut Riitin suoritusta.
Seuraaminen 0 Suorat pätkät kamalaa, Riitti oli jossain ihan muissa maailmoissa, ainoastaan paikallaan vaihoissa Riitti teki seuraamista, ja piti todella hyvin paikkansa.
Istuminen 0 Riitti seisoi ensiksi, meni sitten maahan ja istui vasta sitten. Treenien perusteella tämän olisi pitänyt olla varma kympin liike.
Luoksetulo 0, läpijuoksu. Treenien perusteella odotettiin kymppiä.
Ruutu 5 Muuten täyden kympin suoritus mutta varasti juuri sekuntia ennen seuraamiskäskyä miun sivulle.
Hyppynouto 8 Varasti edestä sivulle, muuten varsin esimerkillinen suoritus.
Metalli 9,5
Tunnari 7 Toi oikean mutta haisteli kaikki pariin kertaan vielä sen jälkeen kun oli kerran ottanut sen oikean suuhun.
Kaukkarit 5 Eteni, mitä ei ole tehnyt reeneissä.
Kokonaisvaikutus 7
Yhteensä 115p.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti