perjantai 9. toukokuuta 2008

Parin viime viikon toilailuja

Jäljestys on kevään osalta korkattu. Jälkeä on käyty tekemässä niitylle, ja kolmesta jäljestä 2 onnistui hyvin, yksi ei niin kovin hyvin. Lelujen vieminen jäljelle sai motivaatiota jälkeä kohtaan lisää kivasti, ja haihattelu on vähentynyt. Myös todettiin että mitä vanhempi jälki, sen rauhallisemmin se jäljestetään. Vuorokauden vanhassa olisi sellainen sopiva tahti, ja koiran motivaatio pysyi jäljellä pelkästään nameilla. Pitää nyt vähän suunnitella miten jatketaan tästä.

Agiliitelyn eka kertakin oli, Jyväskylän agility teamin jatko 1 kurssi. Tutustuttiin mm keinuun, ja saatiin siinä yksi hyvä suoritus muutaman ei niin hyvän jälkeen. Lisäksi kokonaan maassa olevaa pussia ja hyppyjä muutama kappale. Ohjaaja yritti opetella valssia, mutta Riitti oli niin nopea että koiran kanssa siitä ei tullut oikein mitään. Ja taas tuli todettua se, että koira kyllä osaa, mutta ohjaaja toilailee.

Tokoiltu on kotona ja kotipihassa. Motivaatio on tauon jälkeen hyvin korkealla, ja tarkkuus vähän kärsii siitä, mutta liikkeet ovat ihan hyvin muistissa. Kaukot menee 10 metristä ihan helposti, tosin järjestystä on vaihdeltava, vaikka treenaan useampaa eri lyhyttä sarjaa, Riitti on oppinut ne ulkoa. Tunnari sujuu hyvin, mutta on sitä tahkottukin.

Ensviikolla on BH-kokeet, sitä varten voisi vielä työstää tuoreempaan muistiin eteentulosta sivulle siirtymistä.

Ei kommentteja: