tiistai 13. toukokuuta 2008

tokoilua

Otettiin aholaidan kentällä olevinaan ihan pikapikatreenit. Silti 1 ruutuun lähetys, avoimen estehyppy, henkilöryhmä ja bh:n jäävät liikkeet. Riitti oli oikein kiva, pari kertaa kontakti tippui seuraamisissa.

Paikkamakuu lopuksi, itse olin selin. Siinä tuli hieman iso häiriö, toinen koira juoksi ohjaajaltaan toisen ohjaajan luokse aivan metrin ohi Riitistä. He sitten lähtivät kävelemään takaisin päin ja tässä vaiheessa Riitti nousi seisomaan. Minulle sanottiin ja huusin Riitin maahan, jonka jälkeen se taas makasikin ihan nätisti. Jos olisin tiennyt, olisi voinut kääntyä oikeinpäin tuoksi aikaa, niin R olisi varmemmin pysynyt. Ei ihan noin isolla häiriöllä olla harjoiteltu, mutta eipä tuo toisaalta muuta tehnyt, kuin seisomaan nousi, eli mitään vaaratilannetta ei päässyt syntymään.

Ei kommentteja: