Riitti tuntuu tajuavan olevan kipeä. Se vaan makaa joko häkissä tai keskellä lattiaa ja odottaa, että kaikki tarjoillaan herralle naaman eteen vesikupista, herkuista ja rapsutuksista lähtien. Tai sitten se vaan orjuuttaa minua vaihtelun vuoksi, sillä yleensä minä vaan istun, ja Riitti noutaa minulle villasukkia, koulureppua, avaimia jne.
Riitin elämä kuluu tällä hetkellä pääasiassa nukkuen. Se on ollut oikein kiltti potilas, ihan oma-alotteisesti nukkuu tai pötköttelee suurimman osan päivää. Välillä katselee parvekkeen ovesta ohikulkijoita, välillä syö kongin sisältä herkkuja ja nauttii rapsutuksista. Yksinolon askarteluina on kalkkunan kaula tai polvilumpio, tai muita herkkuja. Kongin kanssa en ole uskaltanut jättää Riittiä kaksin, sillä yhden mustan sellaisen se on kerran silpunnut, ja nyt käytössä oleva punainen on Indylle ostettu pienempi.
Jalkakääreet Riitti antaa vaihtaa nätisti, eikä edes yritä nuolla, vaikka minun kotona ollessa haava onkin parhaimmillaan rasvattu ja paljas. Yksin ollessaan oli kerran askarrellu sukan ja kääreet pois jalasta, mutta ei ollut silti koskenut tikkeihin. Lääkkeet Riitti saa ennen ruokaa, ja palkaksi ruokakupin, eikä tästä syystä lääkkeidenkään kanssa ole tarvinnut nirsoilla. Kotona Riitti etenee linkaten, mutta ulkona tarpeilla käydessä menisi mieluiten kaikilla jaloilla.
Haava vuotaa vielä kudosnestettä hieman, tipan tai pari per kääre. Ja anturan lopulliseen kiinnittymiseen (vai pitäisikö sanoa että kulumiseen, sillä eihän tuo anturan pintasolukko enää varmaan korjaudukaan) tulee menemään vielä kauan. Pahin vaihe tuohon rauhassa olemiseen voipikin olla sitten tikkien poiston jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti