Onnea onnettomuudessa

Käytiin tänään tekemässä vuoden eka peltojälki, tai no, niittyjälki. Namit joka askeleella, ja noin 30 metrin jäljellä 4 lelua. Riittiä ei alkuun kiinnostanut jälki ihan hirveästi, vaikka hajua selvästi seurasikin, ja suurimman osan aamiaisestaan sieltä söi, mutta ohi lentävät harakat piti silti katsella. Mutta kun jäljeltä löytyi eka lelu, alkoi jälki yhtäkkiä kiinnostaakin. Nelivetoa sai jarrutella ihan reippaasti, että Riitti ehti joka namin syödä, mutta lelut nousi jäljeltä kyllä ihan oma-alotteisesti, eikä harakatkaan jaksaneet enää kiinnostaa. Lopun herkkuateriakin kelpasi hyvin, lelua en uskalla viimeiseksi laittaa, ettei se kiihdytä liikaa.

Sen jälkeen päätettiin lähteä vielä kävelemään Härmälän camping-aluetta kohti, ja siellä huomasin yhtäkkiä, että Riitistä jäi lumikasaan punaista. Ekana katsomaan koiran suuhuun, että mitäs nyt. Vuoden takaiset hampaiden halkeilut kiviä päin juostessa oli vielä liian tuoreessa muistissa. Puhdas suu, ja jatkettiin matkaa. Mutta verta näkyi taas. Seuraavaksi katsomaan koiran tassuja, ja toisesta polkuanturasta näyttikin tulevan ihan reippaasti verta. Tutkin haavaa, ja se näytti aika pahalta. Autottomana alkoi huolestuttaa, että kellekäs nyt soitan. Ja missä ihmeessä on Tampereen päivystävä.

Vastaan tuli tyttö collien kanssa, joka kyseli mitä oli tapahtunut. Hän sanoi, että hänen kaverinsa on tulossa siihen autolla. Tämä tyttö tarjoutui haavan nähtyään heittämään meidän eläinlääkäriin, ajeltiin vielä tampereen keskustan kautta Nokialle päivystävälle eläinlääkärille. Tässä vaiheessa, kun olimme sotkeneet vieraan ihmisen takaboksin yltä päältä vereen ja ajeluttaneet häntä ympäri kaupunkia, annoin pienen korvauksen ja päästin hänet omille menoilleen. Eiköhän meille kyyti kotiin saataisi järjestymään.

Eläinlääkäri tsekkasi Riitin tassua, tuikkasi rauhoitteen, ja ooteltiin siinä sitten hetki, että saatiin kiireellisemmät alta pois. Meitä ennen vielä nukutettiin yksi vanha koira. Kyllä tuli minullakin tippaa linssiin. Soittelin Tampere-kaverikierrosta läpi, ja loppujen lopuksi sain kyydin hoitumaan siten että Saku haki äitin auton ja haki meidät sillä.

Tällä välin Riitti pääsi vihdoin tikattavaksi, tassuun tuli sulavia ompeleita useampi kappale 3 valtimon tyrehdyttämiseen ja rikki halvenneen anturan kiinni ompeluun 6 tavallista tikkiä. Lasin on täytynyt olla pullonpohja, jotta sillä on saanut noin kamalaa tuhoa aikaan. Onneksi ei mennyt jänteitä. Ja iso kiitos hänelle, keneltä kyyti saatiin.

BH-koe, tokokokeet ja luonnetesti jäävät nyt myöhempään aikaan. Pääasia että koira tästä paranee. Jos joku tietää hyviä sisäaktivointivinkkejä, niin ne tulevat varmasti tarpeen tässä kuukauden saikun aikana. :)