Päästiin taas pitkästä aikaa puimaan meidän haasteita Marin kanssa. Muistiinpanot treeneistä sekoitettuna omiin ajatuksiin ja treenikentän laidalta kuultuihin, ei siis välttämättä Marin ohjeita.
Sivulletuloja voi tehdä vauhdista, esim naminheittelyt tai appari namialustalle, jolloin liikkeeseen saa vauhtia, eikä luoksetulon odottamisesta tule tylsää. Palkkaus sivulle ja namikupille vapautus, josta vain "tylsempi" nami. Pääpalkka ei ole namikupilla vaan sivulletulossa. Myös lelu kädessä sivulletuloharjoituksia voisi aloittaa, ensin helpompi lelu, myöhemmin myös pallo. Häiriöitä helppo lisätä tähän harjoitukseen, koska motivaatio tällaiseen helppo rakentaa.
Merkin kiertoon meidän täytyy ottaa oma valmistelusana. Kokeiltiin siellä ja katso, molemmat toimi katseen suuntaan, nyt täytyy vaan päättää ohjaajan mikä on minkäkin tehtävän sana. Kaksoiskierrolla voi hakea liikeeseen vauhtia, ja tähän apparit apuun. Ehdottomasti Kiden kanssa kannattaa jatkaa 50 toistoa lisää alustapalkalla ja sitten vasta kokeilla taas ilman alustaa, vauhti ja varmuus edellä ja vasta sitten apujen häivytys. Ei haittaa vaikka palaa samaa reittiä, reitti tulee sitten palkan sijoittelun ja ajan myötä, nyt pääasia on se kohde ja vauhti. Odottamista sivulla tähän vähemmälle, vaan ennemmin ns vauhdista lähetys, ettei tässäkin siitä odotuksesta tule se ns tylsä juttu. Istumiset ja odotukset rakennetaan sitten myöhemmin kun muu paketti on valmis.
Maahanmenossa käsimerkin ja katseen häivytys pitäisi aloittaa jo. Häivytyksen voi rakentaa ensin eteen, sitten oikealle, sitten vasemmalle. Palkkaus pitää olla riittävä. Avullisia ja ilman apuja sekaisin, myös edessä tarkoilla kriteereillä tehtyjä pitää tehdä halki koko koiran kisauran ns perustreeninä. Auttaa säilyttämään kokonaisuuden.
Tunnariin kyseltiin vinkkejä, vaikka se on vasta tosi alkeissa, ei siis mitään esiteltävää vielä. Aloitetaan lisäämään häiriöpurkkeja, tavoitteena että niitä olisi vaikka 20, tuoreet häiriöhajut, ja vaikeat häiriöhajut myös (kuola, ruoka ym). Purkeilla rakennetaan koko kisasuoritus paloista, ja vasta myöhemmin purkit pois. Itsevarmuus koiralla tässä tärkeä, mutta ei liian henkselit paukutellen, että myös keskittyy haistelemaan. Vaikeita ja helppoja sekaisin.
Kide oli tosi kiva, ja jaksoi hienosti keskittyä koko treenin ajan, ja alkaa hienosti olla hallussa nämä tärkeät kuviot, eli ennen halliin menoa tarpeet, hallissa portista nätisti sisään, rauhallinen odottelu josta namia, odotelusta vireen nosto tekemiseen. Sen kanssa on kyllä niin kiva treenata <3
maanantai 24. tammikuuta 2022
tiistai 18. tammikuuta 2022
Pipsan toko
Kiden vuoden eka tokokoulutus oli Pipsa Sahlmanin (mm. Toko MM21 joukkuepronssia) silmien alla. Katsottiin 20min meidän luoksetulon alkeita, ruudun alkeita ja luoksetulon stoppeja. Treeni oli hyödyllinen, ja näillä päästään taas eteenpäin. Seuraavat kommentit ulkomuistista, en lupaa että on oikeasti Pipsan suusta.
Näytettiin meidän Ruudun tämän hetkinen tilanne. Meillä on namialusta käytössä, ja alustan koko on pienennetty nyt tässä ihan lähiaikoina ruokakupista rahkapurkin kanteen. Välimatkaa olemme vaihdelleet noin 5-7 metriä ruudusta. Näytettiin miltä näyttää, ja hyvin Kide meni täysiä ruutuun. Pipsa kehotti, että koska tämä sujuu nyt näin hyvin, ehdottomasti kannattaa pidentää matkaa, ja lähteä hakemaan mahdollisimman pitkää, jopa ylimatkaa jo nyt, että Ruudusta tulee koiralle sellainen täysiä pikajuoksu pitkälle, eikä napanuora pääse vaivaamaan. Sanoi että voidaan hyvin jatkaa tällä alustalla, ja hakea nyt sitä matkaa, ja vasta myöhemmin kokeilla jos namit voisi jättää pois alustasta. Mutta nyt pääasia on se vauhti ja toinen asia on matkan lisääminen, ja myöhemmin palkkausvaihtelut, mutta nekin vain jos vauhti säilyy.
Luoksetulossa tehtiin yksi läpijuoksu koko hallin poikki ja sitten yksi odotus mistä palkkaus. Pipsa kehui että Kide istuu hienosti ja asento on vakaa ja keskittyy minuun koko suorituksen ajan. Sanoi että ehdottomasti kannattaa hyödyntää sitä, että jättää paljon, ja kytkee vaikka seinään tms, jotta saa varmasti onnistuvia toistoja vaikeisiinkin jäämisiin (hypyt, lelut, käskytys ym), ja lisää tähän vähitellen häiriötä ja sen kautta varmuutta. Luoksetulosta kehui että Kidellä alkaa olla jo selvä tämä alkukuvio, mitä tapahtuu ja toimintamallit ovat oikeat. Sitten vain se tähän se loppuasento erikseen.
Luoksetulon stoppeja me ei olla vielä tehty, mutta kyseli niistä miten kannattaisi aloittaa. Pipsan mukaan stopit kannattaa aloittaa sillä, että asennot ovat vahvat. Jos sanon seiso, istu, maahan, niin koiran täytyy osata se sekä erikseen käsimerkistä että erikseen käskystä. Käsimerkit selkeiksi (eli eri asentoon eri käsi, suunta ym) ja varmoiksi. Vasta sitten yhdistetään vauhtiin. Harjoitellessa on tärkeää olla vauhtia, esimerkiksi kierrosta pallonheittoa, vartaloapua, peruutusta, takapalkkaa. Kokeilemalla löytyy omalle se oikea. Eli kotiläksynä tästä nyt alkuun näitä asentoja vahvemmiksi ja liitetään käskyyn käsimerkki ja opetellaan ne nyt kunnolla.
Kide oli tosi nätisti odotusajat. Vähän haisteli/söi ruohomattoa, mutta pääasiassa syötin sille paikalla olemisesta namia tiheällä palkkauksella. Pipsa kehui että Kide nauttii juoksemisesta, tykkää leikkiä, palkkautuu hyvin, keskittyy, on ahne ja muutenkin lupaavan oloinen tokokoira, ja uskoi että me päästään vielä pitkälle.
Pohdiskelin myös, kun kuuntelin parin muun treenejä, että panostetaan vaan lisää (tämä vuosi) näihin hyviin ja vahvoihin pohjiin, koska mutulla jos pohjat on vahvat, niin lopun rakentaminen on helpompaa.

maanantai 27. joulukuuta 2021
2022 Tavoitteet ja katsaus kuluvaan vuoteen
2021 vuodelle meillä ei kaiketi ollut mitään tavoitteita. Toivottiin vähemmän koronaa ja Käämille terveyttä. Kide toivoi leluja silputtavaksi, ja näyttelymenestystä tavoiteltiin. Ihan salaa mielessäni toivoin Käämille RTVA:ta, mutta koska koronatilanne, niin ei tiennyt edes onko kokeita.
Käämi valioitui keväällä vuoden ainoalla kokeella, joka olikin ihan loistava suoritus! Käämi on myös pääosin ollut terveenä. Käämi kastroitiin varalta loppukesän paise-episodin yhteydessä. Hetkellisesti se tuntui hyvältä päätökseltä, sillä sen jälkeen Käämiä selvästi vähemmän vaivasi hormonaaliset asiat. Mutta kyllä se myös vanhensi Käämiä. Onneksi Käämi on silti virkeä, lenkkeilee mielellään vaikka tuntitolkulla, treenaa nosea mielellään, mutta sellainen pappa siitä tuli kotioloissa. Käämin maksa-arvot ovat olleet hyvät edelleen, ja maksa onneksi kesti nukutuksen ja lääkitykset. Ruokavaliota jatketaan, muita hoitoja tällä hetkellä Käämillä ei ole. Mutta kyllä se on vanhentunut kevään 11-kuisen olemuksestaan yllättävän nopeasti syksyn aikana papparaiseksi.
Kide sai näyttelyistä ekan sertinsä ja kävi yllätysvisiitillä Rally-Tokossa, kun Käämi ei lääkityksen takia päässyt koronan takia siirrettyyn kokeeseen. Ja kun se meni hyvin, niin Kide kävi kahdessa muussakin kokeessa ja haki itselleen ensimmäisen tittelin, koulutustunnuksen RTK1. Kide on myös tuhonnut ison kasan Riitiltä perittyjä leluja, ja harjoitellut pohjataitoja sekä tokoon että rally-tokoon. Kidestä on kasvanut varsin pätevä ja ihana nuori koira, jolla tuntuisi olevan kaikkea mitä koiralta voi vain toivoa. Se on myös yllättänyt fiksuudellaan ja helppoudellaan. Kaikista pelotteluista huolimatta olemme selvinneet myös turkin kanssa, Heidistä on ollut tässä iso apu. Tällä hetkellä näyttelyturkin ylläpito ei tunnu mitenkään mahdotomalta, kun pesee ja harjaa noin kerta viikkoon, niin siinäpä se pääosin on. Me ei olla turkkia varottu, vaan Kide on saanut rämpiä metsässä ihan vapaasti.
2022 vuodelle toivotaan Käämille paljon terveitä aikoja. Nosea Käämi jatkaa, ja lenkkeilyä, ja hupirallattelua, niin pitkään kuin väkisin mukaan haluaa tuppautua.
Kide aikoo ensi vuonna opetella tokon alokasluokan liikkeet, sekä rally-tokon avoimen luokan temppujen ketjutukset. Tavoitteena on taitojen vahvistaminen, ja useampi koulutuspäivä. Ensimmäinen jo vahvistettu on MariL:n valmennusleiri helmikuussa. Toivottavasti ensi vuonna pääsee taas näyttelyihin, ja sieltä tavoitteena on 2 sertiä lisää. Virallisissa tutkimuksissa olisi myös tarkoituksena käydä, ja niiden perusteella selviää sitten jatkosuunnitelmat. Itse ainakin toivoisin Kidelle pentuja, sillä se on luonteeltaan aivan uskomattoman ihana pikkukoira, eikä sillä ole ollut yleisterveydessä huomautettavaa, edulliseksi on tullut eläinlääkärikäyntien osalta. Tokon ja Rallyn osalta asiat on vähän auki. Vertailin huvikseni Käämi 1v 5kk tokovideota ja Kiden 1v 8kk tokotreeniin, niin Kide on teknisesti paljon pidemmällä mm käännöksissä, kaukoissa, jäävien tekniikassa ja perusasentopaikka on parempi. Etäliikkeitä on tehty sitten paljon vähemmän. Voi olla että teemme vain pohjataitoja lisää, toisaalta jos hyvältä näyttää niin en täysin poissulje ettemme kävisi Rallysssa avoimessa tai tokossa alossa.
2022 vuodelle en enää edes toivo koronatonta aikaa, se taitaa olla mahdottomuus, mutta kyllä kovasti odotan paluuta normaaliin harrastusrintamalla. Toivottavasti siihen päästään edes joskus. Minulle koiraharrastuksessa tärkeintä on treenikavereiden tsemppaaminen, kisoissa suoritusten seuraaminen ja niiden vatvominen buffassa. Tällä hetkellä harrastamisesta ja kisaamisesta puuttuu se kaikki, kun on isot turvavälit, ulkona palelua ja yksin hallissa, buffat suljettuna ja treeneissäkin olet paikalla yksin kouluttajan kanssa.
perjantai 17. joulukuuta 2021
tiistai 14. joulukuuta 2021
Sirken Rally-Tokot
Oltiin ekaa kertaa Sirken Rally-Toko opeissa.
Juteltiin alkuun että millainen Sirken tavoite on rallyssa, ja kertoi että hänen tavoite on hyvä flow radalla, ja jos joku temppu ei onnistu, niin se oli luultavasti ohjaajan huono ohjaus tai huonosti opetettu temppu. Uusimisia Sirke treenaa tekemällä helpon ja hyvin onnistuneen kyltin uudestaan, jotta koiralla on fiilis, että hän osaa ja onnistuu, jos kisatilanteessa joutuu uusimaan.
Tehtiin alkupää joka kyltti palkattuna ja pari kylttiä ohitettiin vain seuraamalla. Loppu tehtiin Sirken neuvojen mukaan kahdessa palasessa niin, että ensin vaan seurautettiin 6 kyltin ohi ja maali ja iso palkka. Sitten 4 kylttiä ohiseuraamista ja 2 helppoa temppua ja maali ja iso palkka. Tämä sopi Kidelle hyvin. Ei olla tehty vielä näin vaikeaa treeniä, mutta kummasti tyttö oli jo niin iso, että tähän pystyi. Sirkekin huomautteli, että voisin alkaa jo luottaa koiraan enemmän, että Kide on tosi hyvä ja taitava. Tämä oli hyvä huomio ohjaajalle, voisimme alkaa rakentaa ohjaajalle luottamusta koiran osaamiseen tällä metodilla (aloitamme tosin vähän vielä helpommasta ja varmojen onnistumisten kautta, sen verran on epävarma ohjaaja). Saatiin myös hyvät vinkit oikealla takapään käyttöön, ja jumppaohjeet kotiin.

sunnuntai 5. joulukuuta 2021
Pakkaspäivä
Ihana auringonpaiste! Oli pakko käydä ulkoiluttamassa kameraa. Kauaa ei voinut olla, jäätyi kuvaajan näpit ja koirilta tassut.
lauantai 4. joulukuuta 2021
RTK1 Kide
Käytiin Tuusulassa -10 asteen pakkasessa kisaamassa Kiden viimeinen alokasluokan rallykisa. Tiia Hämäläinen oli tuomarina, ja rata oli mukava. KATtilan halli oli meille uusi, ja melko vaikea koronasääntöineen, kun halliin ei päässsyt kuin noin 4min ennen omaa vuoroa, onneksi ihanat kisakumppanit päästivät lämmittelemään autoonsa meidän julkisilla kulkijat! Hallissa oli ihan erilainen pohja kuin mihin on totuttu ja kaikui. Osa omasta valmistautumisajasta meni molempien toppavaatteiden riisumiseen ja rallykamppeiden pukemiseen, joten lämmittelyaikaa jäi tosi vähän. Kide oli ihan huipputaitava, vaikka en ehtinyt kunnolla valmistella sitä. Tehtiin pari eteentuloa ja pari odottamista ja lyhyt seuraaminen ennen kehään menoa.
Kide istui hienosti lähdön, vaikka poikkesin hieman rutiineista. Eka odottaminen ja vasemmalle käännös oli tosi kauniit. Seuraavalla pätkällä Kide innostui kehuista vähän liikaa ja hyppäsi tassut minua vasten (-1 kontr) eteentulossa. Pujottelussa reagoi hallin päätyyn, ja siinä yhteydessä varmaan koski minuun (-1 kontr). 8 kävelyssä haisteli maton, joten siitä -1 py. Seuraavat kaksi liikettä möhlin minä. Unohdin istuttaa sivulletulossa, joten jouduttiin uusimaan. Täyskäännöksessä menin liian lähelle kylttiä, joten Kide arvioi ettei mahdu ja kiersi kyltin väärältä puolelta, ja sekin jouduttiin uusimaan. Loppurata tosi hieno. Tuomari kehui meidän käännöksiä ja koiran kehumista. Kide vastasi kannustukseen myös tosi hyvin.
Lopputuloksena 91p ja RTK1 -koulutustunnus. Koska rotu on melko pienilukuinen, niin Kide on rotunsa kolmas RTK1 koulutustunnuksen saanut koira. Alle 2v iässä! Nyt jäädään pitkälle kisatauolle odottelemaan lämpimämpiä aikoja.
Ja tärkein taito piti opettaa tänään! Mitalin pitäminen suussa. Tämän kuvan toteuttamisessa meni kokonainen lihapulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)