keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Lepakkovuorolla

Tänään taas bc-treenien lepakkovuorolla. Otettiin (jälleen) törkeästi ekana, ja lähdettiin ekana. Hyi meitä.

Treenit oli yhtä hau-hau-vinku-vinkua. Tai itseasiassa enemmän hauhauta, kuin vinkuvinkua. Otettiin ruutua ja ohjattua, jotka yhtä hauhauta, luoksetulo, joka hieman hauhauta, tunnari, joka tosi hyvä, kaukoissa ei mitään keskittymistä asiaan, JK-seuraaminen hyvä, tosin se tehtiin parin metrin välein tulevalla namipalkalla, pienet hönkäykset siirtymiin, muutoin hiljaa. Eli jotain positiivista. Paikkaistumisessa en sanonut odota, niin meinasi tulla mukaan, mutta toisella kerralla katsoi ja nojasi kohti haukkuvaa koiraa, muutoin hyvä ja hiljainen.

Kaikesta mölinästä huolimatta olen tyytyväinen, etenkin kun tuon seuraamisen oli hiljaa.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Humputtelua Humpan kanssa

Tänään oltiin Hanskun ja Humpan kanssa humppailemassa lähikentällä. Riitti aloitti kierroksen. Otettiin seuraamiskaavio takapalkalla, himpan ehkä pidempi kuin keskiverto Pieksämäen kaavio on ollut, mutta lyhyempi kuin Kemijärven kokeessa. Hansku seurasi Juhantalo-Kakkola tyyliin meidän takana ja vieressä, hyvä ettei kannoille astunut, ja käskytti. Riitti kerran vilkaisi Hanskua, hieman edisti yhdessä kohtaa, ja siirtymissä taaksepäin ja vasemmalle mentäessä huokaisi. Muutoin aivan erinomaista seuraamista!

Otettiin samaan tyyliin myös liikkeestä istuminen ilman apuja, joka oli hyvä. Ja ruutu, keltaisilla merkeillä lumessa, joten ne eivät hämärässä paljoa näkyneet. Riitti meni ekalla kertaa liian taakse, kävin korjaamassa oikealle paikalle. Uusintalähetys oli täydellinen. Hansku käskytti myös seuraamaantulon, ja jatkoi minun kannoilla kävelyä. Rimppis oli silti hieno! Otettiin myös nouto käskytettynä, nopea ja nätti luovutus. Parit edestä sivulle tulot, jotka voisi olla parempiakin. Ja tunnari, joka oli yllättävän rauhallinen. Ja kaukot, joissa s-i Riitti peruutti, muutoin tosi hyvät! Haussa on vähän vielä tuo kaukojen kauhun tasapaino.

Sen jälkeen mie liikkuroin Humppaa, ja Riitti huili. Uudella kierroksella otettiin Riitin kanssa luoksetulo, josta ekaan saatiin haukut kun innostin Riittiä vähän liikaa. Toinen oli hiljainen. Ja lyhyt seuraaminen, joka oli aivan kamalaa, mutta imuttamalla toimi hyvin. Sitten otettiin reilusti leikkimistä, jonka perään uusi lyhyt seuraaminen, joka oli huomattavasti parempi.

Mutta nyt en taas yhtään tiedä mitä teen ennen koetta. Syöttääkö nameja, jättääkö koira autoon ja viedä suoraan kehään, vai leikkiä sen kanssa ennen kehään menoa.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Lenkkeilyä ja tokottelua

Riitti oli eilen riekkumassa Collie-neitokaisten, Tinkan ja Tunnan kanssa. Meno oli oikein mukavan näköistä, parit kuvat löytyy meidän photobucketista.

Illalla tokoiltiin hieman. Kaukoja, jotka oli super, tunnari, joka oli suorastaan yllättävän rauhallinen, seuraamisen lähtöjä, jotka oli aivan super, ja liikkeestä istuminen, kaikki lelupalkalla. Eteentuloja ja sivulle siirtymiä lihapullapalkalla, jotka oli yhtä lukuunottamatta tosi hyviä. Riitti tuli siinä sivulle eteen. Oli siis tarkalleen edessä, mutta perusasennossa. Noh, aina voi keksiä uusia mielenkiintoisia temppuja. Vielä voisi reenailla koelähtöjä, joissa kehäänmeno, ja paikallaan istuminen ennen seuraamaan lähtöä, sekä niitä Juhantalo-Kakkola seuraamisia. Kaikki etäliikkeetkin pitäisi ottaa, niitä ei olla hetkeen tehty.

Koe jännittää taas ihan kiitettävästi. Saadaan rikottua rytmi kokeeseen menon ja valmistelevien kanssa taas, kun mennään äippälään, ja sieltä kokeisiin. Mutta kyllä ne muunkinlaiset koerutiinit pitäisi saada toimimaan, aina ei ole mahdollisuutta tehdä kaikkea samoin.

torstai 19. helmikuuta 2009

Laiskottelua

On laiskoteltu niin treenaamisessa kuin blogin kirjoittamisessa. Ei ole oltu kuin leikittämässä saksanpaimenia jäällä. Tänään kuitenkin oltiin agiliitelemässä, viimeinen kerta, kesällä jatkuu sitten taas.

Ratana oli ihan oikea rata. Tai ainakin lähes. Oli hyppyjä, pussi, a ja kepit, hieman Z mallisessa kiihdytys-kääntö radalla. Otettiin kahdella eri tavalla. Riitille sopii paljon paremmin takaa ohjaus, se on rauhallisempi, ei räkytä, eikä räiski. Tosi upea rata, Riitti haki kepitkin hienosti! Keppikulmia pitäisi treenata, ja A:n nousukontakti on meille vaikein kontakti. Ehkä pk-A tekee siihen sitä haastetta. Alastulokontaktit se jo itsenäisesti osaa.

Itsenäisenä ratana kahden esteen pyöritystä, keinu, kepit ja 2 hypyn ja putken muodostamia pyörityksiä vähän joka suuntaan.

Odotellessamme tokottelimme hieman. Otettiin seuraamista, joka oli ihan hiljaista, jäävät ja kaukoja. Hiottiin hieman eteentuloja ja sivulle siirtymisiä.

Eilen oltiin lepakkovuorolla bc-treeneissä. Ihan alkuun Riitti nuoli oikein antaumuksella Nastjaa, ja koitti haastaa sitä leikkiin. Ihanaa ettei tuollaiset häiritse sen treenimotivaatiota. Otettiin Hannan avustuksella vähän seuraamista, joka oli mitä oli. Pohdiskeltiin piippaamisen (tai siis mölinän) syitä, ja koska se on jossain vaiheessa ollut hiljaa, niin kokeillaan nyt tähän väliin pelkkää yli-iloista kehumismenoa. Kun mahdollisimman rauhallinen käytös on minusta vain pahentanut ongelmaa. Hihhei-seuraaminen oli ihan kivaa. Paikan Riitti pitää hyvin, siinä ei minusta ole mitään ongelmaa. Jääviä, joissa Riitti tarjosi istumista melkein joka vaihtoon. Ei huono, parempi näinpäin, kuin toisin päin. Ohjattu nouto liikkuroituna, joka myös oli mitä sattuu, ekalla väärä, pysäytin ja Riitti palasi merkille, ja haki siitä oikean. Toinen meni nappiin. Metallinouto hypyllä ja ilman, se oli hyvä. Luoksetulo oli myös hyvä. Kaukot todella upeat. Ja loppuun paikkaistumista ja paikkamakuuta, mitkä ihan ok. Riitin tekeminen ehdottomasti paranee aina loppua kohti. Jotenkin pitäisi saada se alkupää vielä hanskaan.

Kaukojen peruutusta on treenattu jonkun verran sisällä, ja tällä hetkellä s-i on ennemmin peruutus kuin paikallaan pysyvä, eli ehkä se tästä. Tunnaria on otettu parvekkeella myös oikeastaan joka päivä. Ennen seuraavaa koetta pitäisi hioa vielä ne eteentulot ja sivulle siirtymiset, tehdä Juhantalo-Kakkola seuraamisia, sekä paljon hyvänmielen juttuja.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Pieksämäen tokokoe

Pieksämäellä taas tokoilemassa. Haluttais ostaa sinne 10 kerran sarjalippu. Tänään tuomarina Kaisa Poutanen. Oli aivan uusi kokemus meille, en ole ennen nähnyt hänen tuomaroimia kokeita. Hän meinasi lopettaa meidän kokeen jo tunnariin, kun antoi siinä välissä kokonaisvaikutuksen ja unohti kaukot. Pyydettiin, että saataisko kumminkin tehdä kaukot.

Paikkamakuu 10
(oli laskenut pään alas ja nostanut ylös, vähän jopa liian rauhallinen ennen kehään menoa ja oli hipihiljaa)
Seuraaminen 6,5 (nostatin ihan turhaan, Riitti vinkui ihan törkeänä, tuijottaessa enemmän, ja jos en tuijottanut, niin vähän vähemmän. Yks laimea haukahdus juoksuun.)
Liikkeestä istuminen 8 (annoin vartaloavun ja hidastin vauhtia)
Luoksetulo 7 (haukahdus, maahanmenoon takapäänkin alassaamiseksi kaksoiskäsky, ja vartaloapu sivulletuloon)
Ruutu 10 (äänekäs haukottelu loppuasennossa)
Estenouto 9 (vartaloapu sivulletuloon)
Metalli 9 (vartaloapu sivulletuloon)
Tunnari 8 (nosti oman, haisteli muita, ja toi vasta sitten. Vartaloapu sivulletuloon)
Kaukot 9 (pieni eteneminen sekä s-m että s-i vaihdosta)
Kokonaisvaikutus 8 (ääntely häiritsee, muutoin upeaa työskentelyä)

Yhteensä 270p, 1-tulos, sijoitus 2/6
. Video tästä. Elinan Io voitti luokan, eikä ihme. Upeaa menoa.

Tehtiin Riitin kanssa eilen illalla sopimus, että se saa tulla sänkyyn katsomaan CSI:n, jos minä saan pokaalin ystävänpäivälahjaksi. Hyvä sopimus oli. Ääntely oli alun seuraamisissa pahaa, mutta esim lähtöhaukkuja ei saatu ruutuun tai noutoihin. Ei olis pitäny nostattaa, vaan olis pitäny antaa tehdä sillä rauhallisella vireellä, mikä sillä oli päällä paikkamakuussa. Tyhmä minä. Vartaloavut käytin ihan tarkoituksella, kun niitä ei hiottu ennen koetta niin paljoa kuin olis ollu tarvis. Jos ois oltu evl:ssä, niin luultavasti keltainen kortti olis tullu seuraamisesta, ja punainen luoksetulosta. Ei ois päästy edes kivoihin liikkeisiin asti. Tunnariin meiltä kysyttiin oletko valmis jo ennen kapulan merkattavaksi antoa. Sitä en ole varma missä vaiheessa se kuuluu uusien sääntöjen mukaan voittajassa kysyä, mutta noin ei oltu kyllä harjoiteltu. Saako siinä tilanteessa sanoa koiralle paikka? En sanonut, mutta käännyin liioitellun rauhallisesti, koska olin sanonut paikka silloin ennen kuin sanoin valmis.

Mitkähän juhlat voisin pitää 1.3., että saataisiin sieltä vika ykkönen koularia varten?

Päivän muita menestyjiä oli mm. Eeva&Rino ALO1, Ellu&Väinö AVO1, Oona&Loitsu AVO1, Riikka&Fria AVO1, Elina&Io VOI1, ja Katri&Emmi EVL1. Onnittelut heille upeista suorituksista!

torstai 12. helmikuuta 2009

BC-yövuoro

Tänään oli bc-tokojen yövuoro. Tehtiin mukavia ja helppoja juttuja. Hyppynouto (joka on viimeksi varmaan tehty kokeessa?). Metalli hyppynoutona ja hetsattuna. Tunnari liikkurilla. Pieniä seuraamisia ja liikkeestä istuminen. Seuraaminen vois olla parempaakin. Paikkamakuu alokasluokan tyyliin ryhmässä. Luoksetulon pysähdys. Ei kummempia.

Pikkuräksy oli boksissa toimimassa mm paikkamakuun häiriötekijänä ja muutoin yleistä pahennusta ja ihastusta aiheuttamassa räksymällä, pärräämällä, vinkumalla, söpöstelemällä ja olemalla kaunis. Eikun siis komea.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Tokoilua ja Hra Widgrenin kuulumisia

Herra Widgren lähettää söpöilyterveisiä:



Ja näin meillä haetaan kesätöitä:

Eilen Hra Widgrenillä oli vähän tylsä päivä eilen, kun sylissäpitäjä meni kouluun. Se aika oli pitänyt ulvoa ja haukkua kaikki käytävän äänet. Välillä taas nukkui niin kiltisti. Web-kamerallahan sitä vakoiltiin, joten jäi kiinni tekosistaan. Maha oli ollut löysällä, liekö haukkuminen liittynyt siihen, vai oliko maha mennyt löysälle stressistä. Herra on myös harjoitellut tokojuttuja. Nyt istuminen alkaa tulla jo hyvinkin nopeasti, kun on huomannut, ettei mihinkään pääse hyppimällä niitä vasten. Käytiin harjoittelemassa istumista pari kertaa myös kentällä, ja se sujui aivan yhtä hyvin sielläkin. Ainakin sen aikaa kun oli nakkia kädessä.

Riittikin tokoili hieman. Otettiin tunnari, joista eka huolimaton, toinen paljon parempi. Ruudun oikean kohdan palkkailua (tuppaa hakemaan merkkiä joskus, vois ottaa parit suoraan leluun vielä ennen kokeita) ja maasta seuraamaan tuloa. Yksi liikkeestä istuminen ja luoksetulon kaikki eri osa-alueet. Loppuun sivulle siirtymisistä palkkailuja, ja noudon luovutuksen hiontaa.

Niin ja peruutusistumisista on ehdottomasti ollut hyötyä jo näin nopeasti! Kahden metrin päästä kaukojen seisomasta istuminen on loistavan näköinen! Ihan tähän seuraavaan kokeeseen tuskin ehditään sitä takaisin kymppiin hioa, mutta joskus sitten.