Tänään oltiin Pirkkalassa kisaamassa Käämin kanssa Pasi Dunderfeltin tuomaroimana. Ekaa kertaa voittajaluokassa. Paikalla oli myös venetuomariharjoittelija Oulun seudulta. Käämi oli hurjan pätevä.
Köyden vienti 14/20p. Aika 0:51. En sanonut irrotuskäskyä riittävän kuuluvalla äänellä, ja Käämi nappasi köydestä uudestaan kiinni jollain mielenhäiriöllään. Eli -5p tarttuminen köydestä ja -1p ylimääräinen käsky. Tämä oltaisiin vältetty jos oisin sanonut käskyn riittävän kuuluvalla äänellä.
Liikkuvat veneet 20/20p. Aika 1:03. Unohdin pelastusliivit, mutta huomasinpas ennenkuin venetuomari, tuomari tai tuomariharjoittelija, ja sain hakea liivit ilman että uin. Käämi raukka oli nähnyt köyden heiton veteen jo ajat sitten ja siinä me seilailtiin hakemassa pelastusliivejä. Käämi parka oli ihan sekaisin, mutta lähti kuitenkin suorittamaan liikettä. Ui rauhakseen, ei täysillä kuten yleensä. Tuli veneelle noin airon kohdalle, mutta osasi korjata itsensä köydelle, ja otti hyvästä kohtaa otteen, noin metrin päästä veneestä. Viimeksi treeneissä otti liian läheltä venettä köydestä kiinni ja siitä oli epämukava vetää. Loistavaa asioiden yhdistelyä pieneltä haukulta ilman apuja, se on kyllä Käämissä loistavaa. Se kun osaa itse tehdä päätöksiä ja keksiä suoritustapoja, ei tarvitse kaikkeen antaa ohjeita kun se uskaltaa itse kokeilla miten olisi fiksuinta asiat tehdä.
Hukkuva 40/40p. Aika 1:30. Meni tosi hyvin, hukkuva kellui ja tuli kevyesti rantaan. Sivuttaistuuli hieman meinasi kuljettaa sivuun, mutta Käämi taisteli sen hienosti suoraan rantaan.
Rannansuuntainen vienti 20/20p. Aika 0:20. Tämäkin meni hienosti, ei mitään sanottavaa. Käämi ui itsevarmasti ja suoraan kohti veneelle ja luovutti hienosti suoraan käteen.
Tuloksena VEPE VOI1 94/100p ja sijoitus 2/4. TIK TAK.
Kotimatkalla huomattiin että ollaan uusavuttomia auton omistajia. Enpäs oikeasti muista milloin olen katsonut öljyn määrän autosta, mutta en ainakaan tänä kesänä. Enkä ehkä viime talvenakaan. No autosta hävisi tehot, ja sitten syttyikin öljyn merkkivalo, ja ajettiin auto tien sivuun. Tilattiin taksilla autoon lisää öljyä ja ajettiin 20km kotia kohti, kunnes vika uusi. Eikä käynnistynyt enää. Sinne jäi kaara, noin 4km kotoa. Saatiin onneksi tutulta kyyti kotiin, kun hän sattui vahingossa ajamaan ohi ja näki meidät tien poskessa. Kiitos avuliaille! Meillä varmaan jää ensviikonlopun näyttelyt välistä, ei me millään päästä sinne ilman autoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti