tiistai 9. syyskuuta 2014

Kesän ainoa vepe?

Päästiin kuin päästiinkin vepeilemään! Viime syyskuusta ja kammottavista vienneistä lähtien mielessä on poltellut hinku päästä vepeilemään. Joskus kaatosateessa ja viimassa lenkkeillessä, sen jälkeen kuraisia koiria pestessä ja lopuksi hiekkoja&karvoja imuroidessa tulee manattua näitä koiranomistamisen iloja, ja suunniteltua harrastuksen vaihtoa vaikkapa pitsinnypläykseen tai vähintään rodun vaihtamista kiinanharjakoiraan. Mutta sitten sitä muistaa mikä koiraharrastuksessa on parasta.

Käämi on koko kesän treenannut vientiä kotioloissa. Palasteltuna.

Lähdettiin liikkeelle siitä, että suuhun kun annetaan esine, niin sitä pitää pitää kiinni kunnes toisin kerrotaan. Sitä ei kuitenkaan saa napata suuhunsa ilmaloikalla, vaan pitää istua kiltisti paikallaan. Esine suussa pitää pystyä myös liikkumaan, ja siitä myös irroitetaan sekunnilleen sillä hetkellä kun irti sanotaan. Tämä siksi, että Käämillä oli viime kesänä ongelmana, että se tiputti välillä esineen veteen ennen uimaan lähtemistä. Lisäksi piti kyetä silti tekemään luoksetulo, vaikka ihana esine jäi siihen paikkaan missä irti sanottiin. Tämä siksi, koksa myös veneeltä takaisin rantaan uiminen oli kokeissa viime kesänä joskus haastavaa, kun ihana esine jäi sinne.

Toisena palasena tehtiin ämpärille irtoamista. Käämille oli tuttu liike ennestään ämpäriin seisomaan meno jalkoja pestessä, joten tämä oli helppo, sillä nyt ämpärissä ei ollut vettä. Vähitellen ämpäri siirrettiin kauemmas ja kauemmas. Tässä jäljiteltiin veneelle irtoamista, vaikka ohjaaja jää rantaan.

Kolmantena opeteltiin köyden laittaminen ämpäriin. Riitille tuttu leikki tämä lelujen siivous, mutta Käämille uusi. Nopesti se silti asian hoksasi, että köyden piti pysyä ämpärissä, ei riittänyt että sen vain roiskaisee jonnekin sinne päin. Tätä treenattiin siksi, että kokeessakaan ei riitä että esineen ruiskaisee jonnekin sinnepäin, vaan esine pitää saada sille vastaanottajalle asti.

Lopuksi yhdistettiin nämä kolme yllämainittua palasta ja liitettiin mukaan vepen aloitusmaneerit, eli köyden kelaaminen, valmis-sanat, lähetyskäskyt ja lopputuloksena Käämi teki kuivaviennin köydellä ämpäriin, irroitti köyden ämpäriin ja palasi takaisin minun luo saamaan palkan.

Lisäksi on myös heitelty palloa veteen ja vahvistettu sillä uimaan lähtemistä hankalistakin paikoista.

Ajatuksena minulla oli tässä se, että kokeessa se vastaanottava ihminen on käytännössä ämpäri. Yhtä mitäänsanomaton, ei kutsu tai kehu koiraa, on passiivinen, ja se köysikin pitää vielä saada ihmiselle asti samaan tapaan kuin ämpäriin, se ihminen ei kurkottele köyden perään, eikä sano irti jos koira ei köydestä irrota. Ämpäri otettiin myös siksi, että sitä voi treenata yksin, eikä aina tarvitse selittää avustajalle mitä sen nyt pitäisi tehdä. Ja jos koira tekee viennin ämpärille, niin eiköhän se tee sen ihmisellekin. Tähän olisi helppo lisätä myös haastetta, eli esim kireä tai kesken viennin kiristyvä köysi, niin iso esine ettei sen kanssa oikein pysty juoksemaan, korkeareunaisempi ämpäri, ihmis&koirahäiriöt, maassa olevat hyvät hajut tai lelut ym mitä nyt voikaan olla kokeessakin. Ja olisihan ämpärin voinut laittaa veteenkin, mutta niin pitkälle me ei päästy. Voin myös sanoa, että jos näiden palasten yhdistäminen kuivalla maalla oli näin suuren työn takana, niin epäilen että tuon saman työn tekeminen vedessä olisi ollut vielä tuskaisempaa.

Kiitos noutajille, nyt päästiin kokeilemaan samaa rannalla, ja huipustihan se toimi. Olisi voinut ihan hyvin olla myös niin, että ämpäritekniikan yhdistäminen veteen ei olisi ollut ollenkaan simppeli juttu, mutta onneksi näin näytti olevan, tai sitten vaan tauko teki hyvää. Kaksi vientiä tehtiin ja hienosti meni molemmat. Käämi istui odottamassa köyttä ja lähtölupaa, meni uimaan itsevarmasti, eteni katsomatta taakseen tai epäröimättä, vaikka köysi kiristyi ja vahvistelin vientiä "vie" sanalla, nousi venettä vasten tarjoamaan köyttä, irroitti köyden käteen, sai palkan ja ui takaisin. Tehtiin myös liikkuvat veneet kahteen kertaan, ekalla kertaa Käämi oli vähän hämillään kun lähetin sen liian ajoissa, eikä se löytänyt köyttä ilman avustusta, mutta toisella kertaa liikkuvat veneet onnistui ihan kympin arvoisesti.

Tulispa enskesä pian. Tahtoo analysoida, treenata ja kisata vepeä!

Ei kommentteja: