torstai 13. kesäkuuta 2013

oman veneen problematiikkaa

Vepeä vepeä, eihän me melkeinpä muuta ehditä tekemäänkään.

Vienti sujuu jo melko hienosti, esineinä on ollut pelastusliivit, poijut ja dummyt, ja matkaa jopa 30-40 metriin saakka. Itse suoritus on todella varma, mutta välillä on ollut vähän hankaluuksia lähtemisessä. Pitää tehdä lisää motivaatiotreeniä, niin kyllä se siitä. Hukkuva ja toisen veneen nouto sujuu myös hienosti. Mutta oma vene! Se vaan on hirveän rankka näin pienelle hauvalle. Ollaan otettu siihen nyt motivaatiota pelastusliivit päällä, ja Käämi on vienyt pelkkää köyttä rantaan. Jos K on vetänyt venettä, niin sitten on apusoudettu. Hienosti K vetää, kun saa moottorin käyntiin, ja suuntakin on selkeä mihin mennään. Mutta se veneen liikkeelle saaminen on haastavaa, enkä tahtoisi rikkoa koiraa tekemällä sillä liian raskasta.

Joku kyseli miten niin on vaikeaa vetää omaa venettä, eihän se ole sen vaikeampi kuin alokkaan veneenhaut. Mutta on se: Alokkaassa haetaan paikallaan oleva vene, jossa ohjaaja pystyy vielä jakamaan veneen painon koiralle vähitellen, kun antaa köyttä vähitellen. Avoimen oman veneen noudossa koira hyppää veneen laidalta, ja ponnitaessaan se potkaisee samalla venettä taaksepäin. Eli koira joutuu vetämään liikkeelle peruuttavaa venettä. Tässä on vähän samaa kuin voittajan liikkuvissa veneissä, ei toki yhtä pahana.

Riittikin pääsi tekemään eilen oman veneen noudon. Eipä paljoa tarvinnut hetsailla tai käskyjä antaa. Köysi veteen, koiralle lupa suorittaa, ja sitten vaan nautiskeltiin soutajan kanssa, kun Riitti vei meidät keskeltä maalilinjaa.

Me on myös tottisteltu, opeteltu eteenlähetystä ja luoksetuloa pk-tyyliin istumalla eteen. Käämille on myös ammuttu joka tottistreeneissä, eikä se ole korvaansa lotkauttanut. Sitten pitäisi lähteä vähitellen rakentamaan se pk-kaavio kuntoon, ja esteet myös. Niissä on hyvät pohjat, mutta ihan valmiit ne ei vielä ole. Mutta minun motivaatio tuntien, ennen meillä on tottis kunnossa, mitä maastot... Onneksi on treenikavereita, niin tulee maastojakin joskus tehtyä.

Agilityäkin on tehty joka viikko. On suunniteltu hyppytekniikkakurssille ilmoittautumista, ei tosin olla saatu vielä aikaiseksi. K on hiukan laihtunut, ei ihmekään näillä treenimäärillä. Käämillä on aina ollut vähän ylimääräistä rasvaa kyljissä, mutta jotenkin huomaamatta se hävisi tässä kevään aikana, ja K on aika kuivassa kunnossa. On hiukan lisätty ruokamäärää ja lohiöljyäkin on annettu nyt päivittäin. Riitti taasen on ruennu selvästi keräämään lihasmassaansa takaisin. Pitää varovasti, tavoitteena olisi, että se ois elokuussa kohtuullisessa kunnossa, ja päästäisiin agilityyn taas.

Ei kommentteja: