maanantai 17. kesäkuuta 2013

Jälkeä ja tottista

Tottiksessa Käämi on harjoitellut eteen istumista, eteenmenoa ja metristä lähinnä. Hienosti etenee hommat. Metrisessä otetaan lähinnä palautushyppyä, ja kunhan se on täydellinen, niin aloitetaan myös se vaikeampi noutohyppy. Varmaankin aloitetaan siten, että viedään kapulaa, niin ei tule sellaista matalaa saalisloikkaa. Pari kertaa Käämi on kolhinut jalkojaan esteeseen, mutta sitten muistaa taas jatkossa nostaa kinttujaan. Ei siis ole mitään ongelmaa ylittämisessä, ainakaan vielä. Lisäksi paukkuja on kuunneltu leikin lomassa, vapaalla höntsätessä, ja pari kertaa seuraamisessakin. Eikä mitään reaktiota niihin. Eiköhän niitä pian voi alkaa ottaa paikkamakuuseenkin mukaan. Eteenistumista on otettu imuttamalla ja houkuttelemalla esine suussa sekä ilman. ja eteenlähetystä leluun, joka näkyy pitkälle.

Jäljellä Käämi tekee edelleen sellaita 1-7 askelvälein nameilla, pääosin pellolla tai sitten jos metsässä niin sammalessa. Käämillä on hieno matala nenä, vaikka heinä alkaakin olla pellolla jo todella pitkää! Kulmat menee kuin vanhalla taitajalla. On tehty myös kaksi ekaa ojan ylitystä, ja ne meni hienosti. Ekan kohdalla Käämi seurasi ojan pohjaa noin kaksi metriä toiseen suuntaan, ja sitten toiseen suuntaan, ja ihan itsenäisesti löysi jäljen jatkumiskohdan. Myös eka maastonvaihdos on tehty, eli 30cm heinä muuttui 5cm heinäksi, ja takaisin 30cm heinäksi, ja hienosti K selviytyi. Oikein tarkkaa työskentelyä on, mutta siitä huolimatta vauhtia saa välillä liinasta hidastaa. Sekään ei vaikuta Käämiin mitenkään.

Ei kommentteja: