torstai 26. heinäkuuta 2012

Keskiviikon vepet

Oman ryhmän vepetreeneissä Käämille ekalla kierroksella veneestä hyppy. Otettiin sellainen apuohjaaja rantaan, kuka voisi olla Käämille rannassa kisoissakin. Matkaa 35 metriä, ja ulapalle mentiin suotamalla koiran pää kohti ulappaa. Hienosti kääntymisen jälkeen Käämi kuitenkin bongasi rannasta ihmisen, ja käskystä ui määrätietoisesti juuri kuten piti. Hieno mies. Toisena liikkeenä otettiin veneen haku, ja tässä myös mentiin veneen keula kohti ulappaa paikalleen. Tämä ei myöskään häirinnyt Käämiä yhtään. Matka ei ollut ihan täydet, ja otettiin paino veneestä Käämille kahdessa osassa. Todella hyvä ja määrätietoinen ote köyteen pysyi ihan maalitolpille asti, vasta siinä pari kertaa otteen korjailua. En tiedä pitäisikö siltä vaikka varastaa veneestä käsin tuo köysi pois, jos se korjaa otettaan. Vai onko se otteen korjailu merkki siitä kun on liian rankka liike?

Hukkuvassa otettiin kaksi toistoa, ja kuten uhosin, otettiin se dummy takaisin käyttöön. Tai itseasiassa lelu johon oli kytketty köysi. Tämä siksi, että leluun on kivempi purra kokosuuotteella kiinni, siitä ei niin hevillä luovuta, ja köysi siksi että Käämi ehti saada vauhtia itseensä ennen kuin nykäisy niskoihin tulee. Hukkuva oli superpätevä, se leikitti ensin Käämiä hieman, ja painotti muutenkin "hukkumistaan" tuohon leikittämiseen. Käämi otti hyvän otteen, ja lähti vetämään hukkuvaa, ei kääntynyt katsomaan, ja voitti lelun itselleen heti saatuaan hukkuvan liikkeelle. Sama uudestaan siten että hukkuvaa piti vielä vetää pari metriä. Tosi huiput suoritukset, varmaa menoa tässäkin, ja ote pysyi rannalle ja itseasiassa autolle asti leluun tosi hyvänä.

Riitille noin 50m namijälki, jossa painotin hihnassa roikkumalla sitä että jokainen askel on tarkistettava. Päättyi piilotettuun palloon. Huomattavasti parempaa jäljestämistä, kun kävelin lähes koiran kannoilla enkä 10 metrin päässä.

Ei kommentteja: