torstai 5. heinäkuuta 2012

Keskiviikkotreenit

Riitille noin 300m jälki, jossa 7 keppiä, kaksi kulmaa ja polun ylitys. Maa oli todella kuivaa, ihan ritisi vaan jalkojen alla. Jana oli huono, haju kulkeutui jotenkin alarinteeseen, ja Riitin oli hankala lähteä jäljestämään. Meni kyllä oikeaan suutaan mutta ihan sivussa itse jäljestä, ja siksakkia edeten. Alusta jäikin kaksi keppiä nostamatta. Loppua kohti maasto muuttui hieman kosteammaksi, kasvillisuus vaihtui jäkälä-varvikosta sammal-saniaiskasvillisuuteen, sieltä nousivat loput 5 keppiä. Yksi keppi oli keskellä suopursuja, ja sekin nousi. Näitä kuivan maaston jälkiä täytynee treenailla lisää, ne ovat selkeästi vaikeampia kuin märän maaston jäljet.

Käämille vepeä, veneestä hyppy siten että minä olin veneessä, matkaa oli noin 20m. Veneenhaku 15m samoin siten että vieras lähetti Käämin rannasta ja minä olin veneessä. Hieman liikkeellelähtö oli taas hieman hankala, mutta kun Käämi sai veneen liikkeelle, niin eteneminen oli hienosti suoraviivaista. Ihan harmittaa, kun on noin innokas koira, ja hyvä uintitekniikka, mutta sitten on vaan niin pieni että tämä laji on haastava Käämille. Pitää harjoitella tämä nyt niin ensiksi, että minä olen rannassa, ja vasta sitten niin että olen itse veneessä.

Hukkuvana olin minä, ja sama ohjaaja lähetti Käämin. Harjoiteltiin valjaiden kanssa sitä, että hukkuva käydään kiertämässä kuin tultaisiin sivulle, jolloin hukkuvalla on totta kai pidempi aika ottaa kiinni valjaista. Tämä takaakierron käsky täytyy miettiä, jotta sen voi sitten kokeessa tarvittaessa toistaa. Nyt sanoin itse hukkuvana ollessani sivu, mutta sitä en voi sanoa rannasta. Ehkä rannasta huudettuna kierrä olisi hyvä, koska se on tolpan/puun kierto tokossa. Hukkuva voisi toki alkuun avustaa sanomalla sivu ja kehumalla sen jälkeen. Sitten rantaan palkalle, apuohjaaja palkkasi Käämin patukalla. Otettiin kaksi toistoa ihan lyhyellä matkalla, ja nämä menivät hienosti! Täytyy jatkossa ottaa näitä säännöllisesti, että saa Käämille oikeat mielikuvat, että hukkuvaa ei saa tarttua varpaista tai muualtakaan. Ei se nyt kyllä yrittänytkään.

Enskerralla siis hukkuvan treenaus jatkuu, lisäksi veneenhaku siten että minä olen rannassa ja veneestä hyppy vähän pidemmältä matkalta taas.

Ei kommentteja: