keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Tiistaitokot

Käämi oli taas eilen tokottelemassa. Tehtiin luoksetuloa, joka on jo sen näköinen, että hyvinkin kehtaisi viedä kokeeseen. Sitten tehtiin tavallista noutoa, jossa Käämi tekee vielä saalistushypyn kapulalle, joten se ei ole ihan vielä koekuntoinen liike. Kaukoissa istuminen onnistui jo kolmesta metristä, maahanmeno kuudesta. Näköjään Käämi osaa myös maasta seisomisen ja seisomasta maahanmenon kolmesta metristä, tosin istu-käskyllä. Lisäksi tehtiin tunnaria, ja se ei suju vielä häiriössä ollenkaan. Joko Käämi menee väärässä vireessä kapuloille ja tuo minkä vaan, tai sitten unohtaa kokonaan mitä oli tekemässä eikä tuo mitään.

Enskerralla vois koittaa muistaa treenata hyppyä, seuraamista ja jääviä. Niitä ei ole tehty taas hetkeen.

Kotona tunnari on tehotreenissä, otetaan se noin 3-5 kertaa päivässä. Se alkaa sujua jo kohtuullisesti. Tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että vääriä on parikymmentä, oikea on joko sivulla tai takana, mutta 20cm erillään vääristä. Kotona Käämi nostaa aina oikean. Käytän 1-3 namia kapuloiden ympärillä, joiden avulla Käämi siirtyy haistelumoodiin kapuloille ryntäämisen jälkeen.

Voittajaa varten pitäisi pian jatkaa taas ruututreeniä ja aloittaa metallinoutotreenit, hyppynoutotreenit (+ ohjaajalle kapulanheittotreenit), liikkeestä istumisen opettelu ja kaukoihin seisomasta istumisen ja istumasta seisomisen opettelu.

Ei kommentteja: