Oltiin lumipyryssä hieman tokoilemassa. Häiriötä piti vuotias kultainennoutaja. Levittelin alkuun kentän laidalle tunnarikapuloita, jotta saavat kivan lumikerroksen päälleen. Ajattelin, että jos heiniä ei tarvitsisi käyttää.
Seuraaminen oli huomattavasti parempaa kuin viime häiriötreeneissä, kun taskussa olevat palkkalelut oli tällä kertaa oikeat. Kroko-vinku ja patukka. Paikallaan 360° molempiin suuntiin toimi oikein hyvin. Oikealle siirtyminen oli hyvää. Vasemmalle siirryttäessä Riitti nojasi aika paljon. Sitä siis petrataan vielä. Hidas käynti oikein erinomaisen hyvää, juostessa edisti, mutta korjasi, kun otin äkkipysähdyksen.
Ruutuun menon ensimmäinen oli todella kamala, eikä siihen varmaan miun nauramisena auttanu. Riitti laittoi ihan pelleilyksi. Toinen meni paljon paremmin. Kolmas otettiin eri suunnasta, oikein hyvä, ja neljäs taas eri suunnasta, mukaan myös seisominen-kehu-maahan-kehu ja miun kävely + kutsu seuraamaan. Riitti juoksi vähän ohi, mutta korjasi hienosti oikealle paikalle. Vikana ruutuun juoksu pelkällä maahanmenolla ilman seisomista. Hyvin sujui sekin. Palkkana kroko.
Luoksetulon pysäytykset seis ja maahan. Riitti vähän kyttäsi takapalkkaa. Sitten juoksi vielä sivulle eikä pysähtynyt eteen. Otettiin pelkkä eteentulo ennen vapautusta palkalle.
Kaukkareita 5m etäisyydeltä. Muut vaihdot hyvät, mutta seis-maahan etenee yhä 10cm. Miksei voi uskoa olemaan ottamatta sitä jos se ei suju? No mutta toisella kerralla sekin vaihto meni tosi nappiin.
Alkuun otettiin pari tunnaria ihan vaan kuten kotonakin. Sitten vieraan viemänä oma ja 1 vieraan koskettama kapula, 4 hajutonta ja 1 oma. Ekalla kerralla otti suuhun vieraan kapulan, tiputti, ja haisteli loput. Otti oman. Tiputti. Haisteli vielä vieraan, ja kaikki loput, ja toi oman. Toisella kerralla tosi nappi suoritus. Eli eiköhän se tunnu olleen hoksanneen tämän.
Lopuksi paikkamakuu kuten alokasluokassa. Vähän vinkui, selvästi se liittyy vieruskaverin epävarmuuteen, mutta rauhottui kun kehui hieman hiljaa olosta. Sitten makasi loppuajan hiljaa ja todella ryhdikkäässä asennossa asentoa muuttamatta. Loppuasentoon nousu tosi hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti